Miehen masennus, alkaa jo itsekin tässä väsyä...

[Vaimo vielä]

Miehellä todettiin vuosi sitten keskivaikea masennus, johon nyt on syönyt sitten vuoden päivät mielialalääkettä. kävi silloin vuosi sitten täydet viisi kertaa työpaikkapsykologin vastaanotolla ja sitten me kävimme yhdessä saman verran perheasiain neuvottelukeskuksessa. Oli mustasukkaisuutta, menettämisen pelkoa, riittämättömyyden tunnetta jne, silti huomasimme terapiassa, että minä olin se "laiminlyöty" osapuoli, mulla ei ollut omaa aikaa ollenkaan, miehellä taas oli aika paljonkin omia juttuja...ja hänen ajanhallintansa täysin sekaisin ja siitä se pahin masennus johtuikin, kun ei saanut mitään aikaan. Tuli töistä, meni suoraan nukkumaan, heräsi kuuden aikaan ja pian oli liian myöhäinen jo esim jatkaa keskeneräistä saunaremppaa, kun muksu meni jo nukkumaan eikä voinut enää kolistella kovin kovasti.

Jonkin aikaa meni ok, mutta nyt taas samat oireet alkavat lyödä päälle, vaikka lääkityskin menee. nytkin on ihmeellistä mykkäkoulua, ja kun kysyn, mikä on, niin vastaa vain epämääräisesti jotain. Yks päivä kyselin varovasti, että pitäiskö lääkäriin varata aikaa...vastaus oli "varmaan pitäis".

Ongelma on, että minä alan itse olla aika väsy, joudun tavallaan "vetämään perässäni" aikiusta miestä, joka ei oikein jaksa kantaa omaa vastuutaan mistään. Kaikki, auton huollosta ja viemärin aukaisusta lähtien, on jäänyt mun vastuulle, laskun maksusta ja kotitöistä puhumattakaan...polttopuut ja takan se on vielä hoitanut, mutta välillä jättää sytyttämisen mulle. Ei jaksa muksun kanssa tehdä oikein mitään (toki välillä esim pihalla on, mutta ei leiki tms).

Onko muilla kokemusta puolison masennuksesta, miten parisuhde kesti ja kannattiko kaikki vaivannäkö? Kauanko mun pitää jaksaa olla se ainoa aikuinen talossa? Mistä tukea itselle? Lapsikin huomaa aina kireän ilmapiirin ja valittelee mahakipuaan silloin, sekä uneksii öisin

 

["Sari"]

Ihan tutkittu juttu on, että masentuneen lähipiirikin masentuu suurella todennäköisyydellä. Sinulla on vielä mahdollisuus pelastaa itsesi ja lapsesi.

 

["jaahas"]

Mies oli masentunut useita vuosia, lääkkeitä söi noin 2 vuotta ja nyt on kaikki hyvin. En tiedä onko se sen arvoista, ehkä se oli kerta siitä selvittiin. Mutta silloin mentiin päivä kerrallaan ja suoraan sanottuna aika kauheaa aikaa se oli vaikka ei mitään "suurta" koskaan käynykkään (miehellä kanssa keskivaikea). Olisihan se elämä voinut helpompaakin olla.

Aika lailla samalta kuulostaa kuin meillä oli. En osaa kuitenkaan auttaa. Minä yritin jaksaa kannustaa häntä juttelemaan sillä minä en voinut olla hänen hoitajansa muuten kuin hoputtamalla juttelemaan ja hakemaan apua muualta. Minulla oli omat juttuni jotka pitivät minut poissa kotona olevasta "masennushirviöstä" ja jos nyt ajattelen sitä ajanjaksoa oli se aika mustaa täynnä. Iloa ei kotona juuri ollut.

Minusta oli tärkeää että mies yrittää hoitaa masennustaan eikä jäänyt kotiin saamatta mitään apua. Siksi ehkä riitelimmekin usein koska hän oli asiasta eri mieltä, unohti käyntejä ja oli varaamatta uusia. Hän oli myös pitkään sairaslomalla, mutta nyt on taas työelämässä ja se aika on onneksi ohi.

Ei kuitenkaan toivottavasti koskaan enää sellaita. Tämä ei ehkä kannusta mitenkään, mutta minua auttoi tieto ettei siitä päivässä tulla paranemaan. Jos odotti toisen paranemista joka päivä olisi varmasti seonnut itse siinä samalla. Elämä piti tehdä sellaiseksi että siinä voi itse elää kuin toinen ei halua (ainakaan samalla tavalla).

 

[yks masentunut]

Eiköhän tuossa voisi miehelle antaa ukaasin, että hakee kunnolla apua tai ero edessä. Eli suomeksi hakee lähetteen (joko tk:n tai työpaikan lääkäriltä) psykiatrian polille. Onko mies nyt töissä vai saikulla? Mites lääkityksen kanssa? Kannattaa katsoa, löytyykö esim. Mielenterveyden keskusliitolta paikkakunnaltanne kuntoutuskursseja (joihin osaan voi myös puoliso osallistua ja myös puolisot ja lapset saavat tukea).

 

[Vaimo vielä]

Jäi tuossa aloituksessa sanomatta, että valvoo siis sitten yhteenkin asti yöllä ja aamulla soi kello vähän jälkeen viiden. Sitten on niin pirun väsy töitten jälkeen että vetää tosiaan parin tunnin päikkärit ja kierre on valmis. Ja kun yritän neuvoa, että sinnittele iltaan ja tule meijän kans aikoinaan nukkumaan, niin ärsyyntyy heti ja tiuskii jotain takas.

Minä ymmärrän, että tästä ei hetkessä selvitä, mutta nyt on mennyt jo vuosi ja jotenkin niin ärsyttää, kun mies ei edes yritä muuttaa noita nukkumisjuttuja. Jos sais parikin tuntia tehtyä tuota remppaa, niin olis taas parempi mieli itselläänkin, on myöntänyt, että saamattomuus on pahinta. Ollaan jo vuosi siis käyty naapurissa mun siskon luona suihkussa ja saunassa, kun meiän omat pesutilat on kesken kosteusvaurion takia. Mies siis raksa-alan ammattilainen itse ja osaa kyllä homman tehdä, mutta ei vain saa itseään niskasta kiin

 

["Vieras"]

Masentuneena ei vaan jaksa, ei saa aikaiseksi, se ei ole saamattomuutta varsinaisesti. Siis ei laiskuutta. Eroa en ajattelisi ainakaan jos olen luvannut rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Asumuseroa, ehkä. Helposti masennus "tarttuu", sairastuttaa muutkin lähellä olevat. Tärkeintä olis saada mies nyt lääkäriin. Ehkä lääkityksen vaihto ja jos pääsis terapiaan, tarttee olla psykiatrin lausunto ensin ym ym. Jos raha ei ongelma niin teettäkää ihmeessä rakennustyöt ulkopuolisilla.
Hankala tilanne.

 

[........]

olen nainen ja sairastuin keskivaikeaan masennukseen.

minäkin valvoin myöhään. kello soi kuudelta aamulla. töiden jälkeen pakolliset kaupassa käynnit, sitten päiväunet 3-4 tuntia (!!), masentuneena heräsin touhuamaan loppuillaksi/yöksi.... sama toistui monta monta kuukautta.

taustalla vakavia ongelmia, joita olen terapiassa käsitellyt. mielialalääkitys lisänä. sairaslomalla en ollut kauan.

lapsia ei ole mutta olen vakituisessa parisuhteessa. välillä toki parisuhde oli koetuksella! iso kiitos miehelle, ettei heittänyt kirvestä kaivoon. nyt menee paremmin. paljon paremmin!

toivon lämpimästi voimia!

 

[kokenutkaikentietää]

[QUOTE="Vieras";29122410]Masentuneena ei vaan jaksa, ei saa aikaiseksi, se ei ole saamattomuutta varsinaisesti. Siis ei laiskuutta. Eroa en ajattelisi ainakaan jos olen luvannut rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Asumuseroa, ehkä. Helposti masennus "tarttuu", sairastuttaa muutkin lähellä olevat. Tärkeintä olis saada mies nyt lääkäriin. Ehkä lääkityksen vaihto ja jos pääsis terapiaan, tarttee olla psykiatrin lausunto ensin ym ym. Jos raha ei ongelma niin teettäkää ihmeessä rakennustyöt ulkopuolisilla.
Hankala tilanne.[/QUOTE]

Joo joo.

Lasteni isä sairastui masennukseen. Minä jaksoin ja jaksoin, hoidin lapset, kodin ja tienasin. Sitten miehellä todettiin bipolaari. Sitäkin jaksoin vielä kaksi vuotta. Sitten mies tauteili itsensä sivusuhteeseen. Masennuksen alkamisesta eroon kesti seitsemän vuotta.

Seitsemän pilalle mennyttä vuotta minulta, seitsemän pilalle mennyttä vuotta lapsiltani. En anna itselleni anteeksi, että rakastin siinä vastoinkäymisessäkin vielä noin kauan...

 

["vieras"]

mitä jos tekisitte kaiken yhdessä, sanot että korjataanko nyt se ja se, jos piristyis pikkiriikkisen kun saa jotain aikaan ja yhdessä olette

 

["vieras"]

nosto

 

["Kolmen äiti"]

Mahtavaa kun joku muu ehti ennen mua, olen itsekin miettinyt pitäiskö kysyä neuvoa. Mulla miehellä kans keskivaikea masennus, tuli hiipien 2,5 vuotta sitten ja nyt yli vuoden pahempana... Olen miettinyt kauanko pitää myötä- ja vastamäkiä katsella? Mieheni jäänyt kuntoutustuelle enkä tiedä pääseekö työelämäänkään enää koskaan.

On tositosi rankkaa vetää perässään toista, ja hoitaa lähes kaiken yksin, tietämättä paraneeko koskaan. En minäkään tiedä mikä on lasten etu, mies on aina niin haluton olemaan lasten kanssa, jotenkin ilmeetön ja vuorovaikutusta kartteleva. Silti en tiedä kuinka pärjäisin täysin yksinkään lasten kanssa.

 

[muuan mies]

Eiköhän tuossa voisi miehelle antaa ukaasin, että hakee kunnolla apua tai ero edessä.

No niin, palstan ratkaisu KAIKKIIN parisuhteessa ilmeneviin tai siihen jotenkin liittyviin ongelmiin.


Masennusta? - Ero.

Haluttomuutta? - Ero.

Puhumattomuutta? - Ero.

Mies tekee liikaa töitä? - Ero.

Mies ei tee töitä? - Ero.

Riitoja? - Ero.

Vapaa-ajan ongelmia? - Ero.

Kiistaa kotitöistä? - Ero.



Ja jos ei erotakaan niin ainakin uhataan niin perkeleesti.

 

[minä2]

kärsin masennuksesta tai ainakin olen hoidossa. Jos teillä on tunne että vedätte perässänne toista niin menkää myös itseenne. Todellisuus on niin paljon muuta ja kahden ihmisen kokemus. Itse sairastuin juuri siitä että vedin kaikkea perässäni tai olin se joka hoiti kaiken ja kannatteli kaikkea. Monestihan masennus oireilee perheessä molempiin suuntiin, eli toinen masentuu ja sitten taas pänvastoin. Mutta tietty jos olette ottaneet puolisoksenne aikoinaan sen masentuneen ja ollut koko ajan samanlaista niin sitten seuraava kysymys onkin että miksi?

 

[kokenutkaikentietää]

No niin, palstan ratkaisu KAIKKIIN parisuhteessa ilmeneviin tai siihen jotenkin liittyviin ongelmiin.


Masennusta? - Ero.

Haluttomuutta? - Ero.

Puhumattomuutta? - Ero.

Mies tekee liikaa töitä? - Ero.

Mies ei tee töitä? - Ero.

Riitoja? - Ero.

Vapaa-ajan ongelmia? - Ero.

Kiistaa kotitöistä? - Ero.



Ja jos ei erotakaan niin ainakin uhataan niin perkeleesti.

Lue kommenttini #9. Kauanko itse olisit kestänyt, jos naisesi olisi vaan maannut röhnöttänyt, itse teet sekä koti- että työtyöt, hoidat laskut, talon, lasten ruoat ja harrastukset, vaatehuollon, pidät ok-talon pystyssä ja autotkin, ja toinen vaan on ja on masentunut. Kunnes saa "bipolaarin" ja alkaa kaiken lisäksi työntää hulluna sitä olematonta rahaa joka puolelle, vaikka ei tienaa mitään, ja huoraa pitkin kyliä. Ei sitoudu hoitoon...

Olisi mielenkiintoista nähdä se MIES joka kestää ja kestää edes sen seitsemän vuotta?

 

["vieras"]

Mun mies on ollut jo vuosia masentunut. Välillä on ollut helpompia kausia ja välillä just noita, ettei saa mitään aikaiseksi ja jos yritän saada jotain tekemään, niin suuttuu. Lääkkeet eivät ole auttaneet, montaa on kokeillut ja aiheuttanut niin pahoja sivuoireita, että ilman on mennyt. Käy terapiassa, jossa käsittelee asioita, jotka aiheuttaneet masennusta (rankka lapsuus taustalla).

Meillä on mies on näitä "suorittajia", joka varmaan helpottaa mun elämää verrattuna ap:hen ja muihin, eli mies on tottunut tekemään paljon töitä ja töitä tehdään, vaikka ei jaksais ja sairaslomalle ei voi missään nimessä, ikinä jäädä. Siksi en ole joutunut kotona tekemään kaikkea. Vaikeina kausina mies ei halua nähdä ketään, ei tee kotona muuta kuin ruokaa ja mä hoidan kaiken muun.

Rankin vaihe oli esikoisen syntymä, huonosti nukkuva koliikkilapsi ja erittäin masentunut mies. Silloin meinas mun pää hajota, kun jouduin hoitamaan tietyn vaiheen ajan yksin lasta ja olemaan äitinä miehellekin.

Nyt on helpompi vaihe, en tiedä milloin mieheni parantuu masennuksesta lopullisesti. Siitä huolimatta kaikki on kannattanut. Rakastetaan kovasti toisiamme, mieheni on ihana aviomies ja hyvä isä. On pidemmän aikaa viettänyt paljon aikaa lasten kanssa ja kantanut vastuuta lapsista. Mies on myös tukenut mua työttömyyden aikana ym.

Ap:n suhde kuulostaa tosi rankalta. Meillä ollaan pystytty puhumaan asioista ja mies parhaansa mukaan pyrkinyt järjestämään asiansa myös meidän kannalta hyviksi, vaikka vaikeimpina aikoina valvonut tosi myöhään ja ei siinä ole kuunnellut järkipuhetta.

Ap:lle voimia! Voisiko sun mies mennä terapiaan? Vois olla ihan hyötyä jo senkin kannalta, että se olisi eräänlainen vastuunotto omasta sairaudesta ja pyrkimys tervehtymään.

 

[Vaimo vielä]

Täällä edelleen itsellä tosi paha olo...kotiintulo on kuin rangaistuslaitokseen joutuisi, pala nousee kurkkuun ja vähän arastelleen saa tulla taloon sisään, onko täällä tavaroiden nakkelemis- ja raivokohtaus päällä vai kulkeeko täällä miehenvarjo pitkin seiniä huokaillen ja pää painuksissa...näissä ääripäissä kun mennään :/. Ei siis vahingoita meitä, minua ja lasta, fyysisesti, mutta sellainen painostava ja vihamielinen, kireä ilmapiiri jäytäää koko ajan. Alan itsekin kävellä kuin varpaisillaan, peläten koko ajan, että pahennan miehen olotilaa jollain. Tää kuulostaa omaankin korvaan aika hurjalta...en tiedä, onko tällainen sitten lapsen kans kahden, joudun huomenna menemään yhdeksi yöksi työreissulle...ihana hengähdystauko itselle, mutta lapsen puolesta huolehdin...en usko, että mies tekee mitään pahaa itselleen tai lapselle, mutta huolehdin siitä, ettei isänsä jaksa yhtään ylimääräistä haastetta ja menettää hermonsa turhan nopeasti lapselle.

Terapiaa kyllä tarvittais, mutta just nyt mua ärsyttää niin paljon, etten osaa rakentavasti keskustella...kun mies selvästi mököttää jostain, mutta mä oon jo niin kettuuntunut, ettei tee mieli enää kysellä/ehdottaa. Niinkuin jotain marttyri-draamaqueenia joutus hyvitteleen ja paapomaan!
Varmaan hirveän kuuloista, mutta tämmöiseksi tunnen oloni juuri nyt.

hitto, joudun avaamaan sen postitkin!

 

[tsemppiä]

Täällä kohtalotoveri. Ja puhut kuin meidän perhe-elämästä!
Meillä mies ei vaan suostu hakemaan enää apua. Toisaalta olen ajatellut, että ei toista voi sairauden takia jättää, toisaalta väsyneenä mietin, että hän on aikuisena (tosin sairaana) tehnyt valinnan olemalla hakematta apua.
Mä uuvuin kodin tilanteeseen niin totaalisesti, että otin vastaan työn toiselta paikkakunnalta ja muutimme lapsen kanssa sinne. Ja arki "yksinhultajana" on ihanaa. Viikonloppuja odotan kauhulla, kun ollaan koolla perheenä ja lapsen lisäksi on yksi murrosikäinen, joiden välissä joutuu vielä huseeraamaan sovittelijana ( juuri tuota kun kuvailit, että lapseen menee heti hermot).
Tämä on ihan kamala tilanne. Mä en rehellisesti tiedä, mitä tehdä. Painajainen olisi muuttaa takaisin yhteen. Toisaalta pelottaa kuinka hankalaksi tuo ihminen kävisi avioeroprosessissa. (Tosin, tuskin se kuykenis (ehkä) mihinkään). Mua vaan pelottaa ihan hirveästi ajatus, että lapsi joutuisi jotenkin hänen tuhottavakseen, koska diagnoosiahan ei enää ole.

 

[.......]

tilanteenne on monimutkainen ja niin monimutkainen ja painava taakka kantaa, että jokainen tarttee nyt apua! kodissa on ilmapiiri, joka tekee terveetkin sairaaksi. uuvuttaa täysin!

toivon voimia kovasti! jotain on tehtävä, oikeasti. sekin vaatii voimia, jota ei enää ole pitkään sinullakaan!! pyydä rohkeasti apua!!

 

[ehdotus]

Järjestä teille kahdelle keskusteluhetki, jolloin kerrot mietteesi rauhallisesti. Ja pyydät, että hakee kunnolla apua. Kerro, ettet jaksa enää. Ota asia esille rauhallisesti, perustele kunnolla, älä hermostu. Jos miestä ei kiinnosta lähteä parantamaan tilannetta, teet omat johtopäätöksesi. Et voi jatkaa asumista tuollaisessa ympäristössä, tai sairastut itsekin.

 

["vieras"]

Täällä kohtalotoveri. Ja puhut kuin meidän perhe-elämästä!
Meillä mies ei vaan suostu hakemaan enää apua. Toisaalta olen ajatellut, että ei toista voi sairauden takia jättää, toisaalta väsyneenä mietin, että hän on aikuisena (tosin sairaana) tehnyt valinnan olemalla hakematta apua.
Mä uuvuin kodin tilanteeseen niin totaalisesti, että otin vastaan työn toiselta paikkakunnalta ja muutimme lapsen kanssa sinne. Ja arki "yksinhultajana" on ihanaa. Viikonloppuja odotan kauhulla, kun ollaan koolla perheenä ja lapsen lisäksi on yksi murrosikäinen, joiden välissä joutuu vielä huseeraamaan sovittelijana ( juuri tuota kun kuvailit, että lapseen menee heti hermot).
Tämä on ihan kamala tilanne. Mä en rehellisesti tiedä, mitä tehdä. Painajainen olisi muuttaa takaisin yhteen. Toisaalta pelottaa kuinka hankalaksi tuo ihminen kävisi avioeroprosessissa. (Tosin, tuskin se kuykenis (ehkä) mihinkään). Mua vaan pelottaa ihan hirveästi ajatus, että lapsi joutuisi jotenkin hänen tuhottavakseen, koska diagnoosiahan ei enää ole.

Kuulostaa ihan siltä, että ainoa syy olla vielä jotenkin yhdessä on se, ettei toinen vain erossa saisi lasta itselleen...Kamalaa! Sinuna minä ottaisin salaa videokuvaa ja muuta todistusaineistoa miehen käytöksestä lasta kohtaan ja laittaisin eroprosessin vireille.

 

["vieras"]

Hei nyt, ihan niiden perheen lasten takia pitäisi jonkun viheltää peli poikki ja miettiä, mikä järjestely lasten kannalta olisi järkevintä. Aikuiset haamuilkoot, kiukutelkoot ja masennelkoot itsekseen ja keskenään, mutta lapset pitäisi jonkun selväjärkisen älytä viedä turvaan siitä kuviosta. Lapselle traumaattista tuollainen jatkuvassa painostavassa ja kireässä ilmapiirissä eläminen. Minä ottaisin välittömästi asumuseron ja katsoisin, alkaako mies mitenkään viemään asioitaan eteenpäin.

En sano pahalla, mutta ehkä vikaa on siinä ei-masentuneessakin puolisossa, joka suostuu tekemään kaiken toisen puolesta ja katselemaan sitä kiukuttelua.

 

[ihan sanon vaan]

[QUOTE="vieras";29127404]Hei nyt, ihan niiden perheen lasten takia pitäisi jonkun viheltää peli poikki ja miettiä, mikä järjestely lasten kannalta olisi järkevintä. Aikuiset haamuilkoot, kiukutelkoot ja masennelkoot itsekseen ja keskenään, mutta lapset pitäisi jonkun selväjärkisen älytä viedä turvaan siitä kuviosta. Lapselle traumaattista tuollainen jatkuvassa painostavassa ja kireässä ilmapiirissä eläminen. Minä ottaisin välittömästi asumuseron ja katsoisin, alkaako mies mitenkään viemään asioitaan eteenpäin.

En sano pahalla, mutta ehkä vikaa on siinä ei-masentuneessakin puolisossa, joka suostuu tekemään kaiken toisen puolesta ja katselemaan sitä kiukuttelua.[/QUOTE]

että osaa ne ei diagnoosin saaneet puolisotkin kiukutella ja olla saamattomia. Ei aina vika yksin masentuneessa.

 

[vierailija]

Et dokaa enää.