Miehen kuume, APUA!

hullupullukka

Uusi jäsen
11.07.2008
2
0
1
Tarvitsisin nyt kokeneempien apua.
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä pian kolme vuotta, joista reilu vuosi kihloissa. Olen alusta saakka tiennyt, että mies haluaa lapsia. Hän ei oikeastaan edes epäile sitä. Olemme molemmat yli kolmekymppisiä, joten aika olisi varmasti jo kypsä.

Ongelma olen minä. En ole koskaan kokenut vauvakuumetta, enkä oikeastaan edes pidä pienistä lapsista. Kouluikäisten kanssa tulen kyllä mainiosti juttuun. Pelkään synnytystä ihan mahdottomasti, ja ehkä koko raskautta. Jotenkin nainen menettää silloin kehonsa, siitä tulee neuvolan ja lääkäreiden omaisuutta, jota saa tutkailla, törkkiä ja arvostella. Nainen on vain tulevan lapsen äiti, väline jolla saadaan toivottavasti terve lapsi maailmaan.

Lisäksi minulla on ongelmana oma pääni. Olen syönyt nyt reilun vuoden mielialalääkkeitä keskivaikeaan masennukseen, ja psykiatri sanoi että kaksi vuotta on ainakin vielä syötävä. Masennus on ilmeisesti alkanut vaikeasta uupumuksesta, mutta tsemppaavana luonteena olen ollut koko ajan töissä eikä kukaan ole huomannut mitään. No, toivottavasti Kela myöntää ensi vuodeksi kuntoutustukea, että pääsen terapiaan. Tähän saakka sekin on pitänyt maksaa itse... :(

Mutta mitä teen? Kaverit ympärillä saavat lapsia, samoin mm. miehen veli. Ristiäiset yms. ovat todella kovia paikkoja miehelle, viimeisten jälkeisenä aamuna hän itki, koska tunsi olevansa huono mies ja todellinen luuseri, koska hänellä ei ole lapsia. Haluaisin niin kovasti haluta niitä, mutta mikään psyykkaaminen ei tunnu tepsivän.

Mitä teen? Jätänkö miehen, jotta hän voisi löytää itselleen täyspäisen naisen ja saada perheen? Vai lopetanko lääkkeitten syömisen ja annan lapselle mahdollisuuden tulla? Näiden lääkkeiden kanssa ei nimittäin ole raskaaksi tulemista... Olenko epävarma, koska lääkkeet tavallaan turruttavat ja luulen olevani yhtä onnellinen yksin kuin miehenikin kanssa? Lapsihan sitoisi meidät yhteen loppuiäksemme.

Onko ketään, joka painisi samojen ongelmien kanssa tai olisi jopa onnistunut ne ratkaisemaan?
 
Voit jättää lääkkeet hiljalleen lääkärin luvalla, ajan kuluessa kenties totut lääkkeettömyyteen. Sittemmin voitte yrittää raskautta, ja jos raskaaksi tulet, on monia eri vaihtoehtoja hoitaa synnytyspelkoa yms. Apua saa, kun sitä osaa hakea :)

Mutta mitä sinä haluat? Haluatko ylipäätään äidiksi? Haluatko koskaan kokea äitiyttä ja saada lapsia? Jos sinusta tuntuu, ettet ole siihen vielä valmis, mutta joskus, niin kerro siitä miehellesi ja odottelette jonkin tovin.

Mikäli sinusta tuntuu, ettet ole siihen koskaan valmis, päästä miehesi menemään. Suhteellisen varmasti miehestäsi tulee erittäin katkera, jos hän lapsia haluaa, eikä tule niitä koskaan sinun kanssasi saamaan. Entä adoptio, olisiko se aiheellinen vaihtoehto teidän kannaltanne?
 
Olen yrittänyt puhua miehelle adoptiosta, jonka kokisin itselleni paremmaksi tavaksi tulla äidiksi, mutta miehille taitaa olla tärkeää saada oma, biologinen lapsi. Itse ajattelen, että maailmassa on niin paljon lapsia, joille olisi ihanaa antaa parempi tulevaisuus kuin heillä nyt hylättyinä on. Koiranikin ovat aina tulleet sillä periaatteella taloon, etteivät ne ole muille kelvanneet. :)

Ehdotin psykiatrille pari viikkoa sitten lääkityksen lopettamista, mutta hän piti sitä ehdottomasti liian aikaisena, sanoi masennuksen uusiutuvan herkästi. Joten omalta osaltani homman pitäisi olla jäissä ainakin vuosi, mikä olisi varmasti viisasta, koska ehtisin myös terapiassa puimaan tätäkin asiaa. Vuosi on vain tosi pitkä aika miehelle odottaa, eikähän se ole senkään jälkeen varmaa, että haluista huolimatta tärppäisi.

En todellakaan tiedä tällä hetkellä olenko joskus valmis äidiksi vai en, ja sekös ahistaa!!! :o En haluasi sitoa miestäni, jos en voi antaa hänelle mahdollisuutta tulla isäksi, mutta toisaalta en haluaisi heittää hyvää suhdetta menemään ja katua sitten myöhemmin sitä. Ja kun mies vielä sanoo rakastavansa eikä voi kuvitellakaan ketään muut lapsensa äidiksi... Siitä tulee paineita.

Rehellisiä vastauksia: onko kukaan koskaan katunut lapsen saamista???
 
Hei hullupullukka!

Kysyt onko kukaan koskaan katunut lapsen saamista. En usko, että monikaan sitä katuu, mutta on ihan realistista ajatella, että toki varmasti tältä planeetalta löytyy ihmisiä, jotka katuvat lapsen saantia. Tiukkoina hetkinä saattaa varmaan myös käväistä joskus mielessä, että ääh pitikö mun lapsiakin tehdä tähän pahaan maailmaan/vaikeaan tilanteeseen. Mutta se on sellaista viatonta uupumista tms., ei aitoa katumusta. Omaa kokemustani en voi kertoa, koska minulla ei ole lapsia- ikävä kyllä.

Koska kerrot, ettet tiedä oletko koskaan valmis äidiksi, niin sitten ei myöskään kannata edes harkita adoptiota- siis tässä vaiheessa elämää. Jos ja kun ryhtyy adoptioon, niin täytyy TODELLA haluta lasta, täytyy haluta vanhemmaksi ja täytyy olla tietyt kriteerit kunnossa. Joskus esim. psyykenongelmat voivat estää adoption (en tiedä millaisia sellaisia sinulla on). Adoptioon palaa yleensä aikaa, rahaa, voimia ja ainut mikä auttaa kunnolla jaksamaan sekä odottamaan on halu saada oma lapsi ja tieto, että joskus sellainen tulee. Adoptiota ei voi mitenkään verrata koiran ostoon, joka ei kellekään kelvannut. Adoptio on usein pitkä prosessi, erityisen pitkä heille, jotka ovat toivoneet vuosikausia lapsia, eivätkä ole saaneet niitä hedelmöityshoidoistakaan huolimatta. Adoptio ei ole missään tapauksessa helppo ratkaisu, eikä yksinkertaistakaan yleensä.
Lisäksi täytyy varustautua siihen, että kun lapsi kasvaa, niin jaksatko käydä hänen kanssaan mahdolliset adoption aiheuttamat kriisit läpi jne.
Kestätkö sen adoptioprosessin masentuneena ja saatko edes adoptoida.

Toivottavasti tekstini ei ollut kauhean paasaavaa :ashamed:
Kerroin varmaan itsestäänselvyyksiä, jotka jo varmaan tiedätkin. Mutta minulle vain heräsi ajatus, että ehkei kannata harkita ainakaan adoptiota, jos olet kovin epävarma siitä haluatko äidiksi, koska adoptio on usein paljon vaikeampi prosessi joka puolelta katseltuna kuin biologisen lapsen saaminen (toki poikkeuksia on aina!).

Lääkityksestä. Joitain lääkkeitä, masennuslääkkeitäkin sekä rauhoittavia ym. voi syödä ja käyttää raskauden/imetyksen aikana mutta tämä asia täytyy tarkoin käydä läpi oman hoitavan psykiatrin kanssa. Joskus voidaan vaihtaa lääkitystä sellaiseen mikä sopii raskauden aikana käytettäväksi. Yleensä tietysti pyritään olemaan ilman lääkkeitä mutta joskus sairaus yllättää/on päällä ja on sekä äidille että sikiölle parempi, jos äiti voi hyvin ja syö lääkettä. Hyöty/haitta riski tulee miettiä tarkoin. Moni synnyttää täysin terveitä lapsia lääkityksen kanssa- jopa muistaakseni 40% odottavista äideistä käytti yhden tutkimuksen mukaan reseptilääkkeitä raskaana ollessaan. (voin toki muistaa väärinkin). Vaikka pakkausselosteessa usein mainitaan, että "ei saa käyttää raskauden/imetyksen" aikana, niin silti niistä osa on käytössä raskaana olevilla.
Mutta näin, lääkitys ei useinkaan ole ongelma. Monesti se saadaan hiottua sellaiseksi että sopii raskaanakin käyttää.

Mitä tulee synnytyspelkoon, niin se on luonnollista. Tuskin kukaan nauttii siitä, että raskauden aikana ronklataan paikkoja tai siitä, että synnytys sattuu. Onneksi meillä on nykyään olemassa myös ns. pelkopolit, jonne voi mennä juttelemaan synnytyspelosta. Lisäksi voi esittää toiveitaan ja kertoa ihan reilusti, että en pidä siitä, että kosketaan.. että tutkikaa vain jos on pakko jne. Normaalia rajumpi synnytyspelko ym. kannattaa ottaa puheeksi jossain jo ennen raskautta tai raskauden alussa.

Mutta siihen en osaa oikein kommentoida, että mitä sinun pitäisi tehdä. Että miten tietäisit halutako koskaan äidiksi vaiko ei. Sitä sinun tulee miettiä, ilman että nyt ajattelet mitä miehesi haluaa tms. Nyt mietit vain, että halutko sinä koskaan äidiksi.

Toivotaan, että ajatuksesi selkiytyisivat :hug:
Voisithan keskustella asiasta myös esim. jossain terapiassa (jos siis käyt).

Voimia!
 
Ajattele myös tilanne, että annatte lapsen tulla, olette onnellisia vuoden pari ja eroatte. Haluatko todella olla äiti silloinkin ja jäädä lapsen kanssa kaksistaan? Tulet olemaan vastuussa toisesta ihmisestä vähintäänkin 18-vuotta, ja sen jälkeenkin huolehtia hänestä ehkä loppuelämäsikin. Liitto miehesi kanssa siis saattaa päättyäkin, haluatko siis lapsen silloinkin? Vai olisiko lapsi "pakollinen paha", jotta saisit miehesi pidettyä onnellisena? Jos et näe haluavasi lasta yksin, älä ala yrittää lasta. Mieti tarkkaan ja muista, ettet voi siihen ryhtyä ja sitten vetäytyä hankkeesta pois kun siltä tuntuu.

Tarkastele sydäntäsi, mitä se sinulle kertoo. Mutta älä missään nimessä ala yrittää lasta vain sen vuoksi, että miehesi lapsia haluaa. Jos et lasta yksin halua, anna miehen mennä. Anna hänen etsiä kumppani, jonka kanssa saada lapsia. Jos mies ei näe lastensa äidiksi ketään muuta kuin sinut, hänen tulee vain hyväksyä se, mikäli sinä et ole valmis vanhemmaksi. Mutta älä tee mitään hätiköidysti, äläkä anna miehelle turhaa toivoa ja riistä sitä sitten pois.
 

Yhteistyössä