Miehen kovat totuuden sanat

["surullinen"]

En tiedä onko tässä mitään järkeä että mies vielä vuosienkin jälkeen äityy haukkumaan minua pettäjäksi ja huoraksi, ison mutta vanhan erehdykseni tähden. Seurustelin silloin mieheni kanssa mutta petin häntä toisen kanssa jota kaduin heti ja jonka tunnustin heti. Olin 20-vuotias. Pettämisestäni on kulunut kahdeksan vuotta, mutta mies silti jatkaa haukkumista, lastenkin kuullen. Sanoi vuosia sitten että unohtaa hän ei tekoani voi mutta anteeksi hän sen antaa. Tätäkö se unohtumattomuus sitten merkitsee? Että saan kokea henkistä väkivaltaa aika ajoin tämän tapauksen tähden? En tiedä voinko kuunnella tätä lopun elämääni, en kestäisi sitä edes. En kestä myöskään sitä että lapset kuulevat virheestäni tällä tavoin.
Olen tehnyt virheen mutta minusta tämä on jo suhteettoman kova rangaistus.
Mies ei tietäisi tästä edes jos en olisi tunnustanut tekoani...
Jotenkin tuntuu että mies ei ehkä sittenkään ole antanut anteeksi minulle ja haluaa minun edelleen kärsivän...Ehkä hänkin vielä kärsii? Kivittäkää.

 

["Äiti"]

No en kivitä. Sulla on typerä mies, jos lastenkin kuullen sua haukkuu vanhasta asiasta. Ex-mieheni oli samanlainen; kaiveli aina vanhoja ja haukkui ja syytteli turhaan. Onneksi on nyt ex.

 

["vieras"]

Mielestäni juuri tämä on ongelma jos petetty osapuoli sanoo antavansa anteeksi pettämisen. Eli jos petetty haluaa antaa oikeasti asian anteeksi hänen täytyy myös ns. "unohtaa" asia. Eli mielestäni tuo ei voi olla toimiva yhtälö, tietenkään asiaa ei varmasti siis oikeasti unohda vaan, mutta tekoon vaaditaan anteeksi antoa ja unohdusta ja juuri se, ettei asiaa oteta jokaisen riidan ym. erimielisyyden yhteydessä puheeksi (toisin sanoen, asiasta ei enää IKINÄ keskustella). Eli mieheäsi edelleen vaivaa asia, eikä hän sitä ole anteeksi antanut. Tuo ei ole enää sinuakaan kohtaan reilua, toivottavasti saatte asianne sovittua jotenkin.

 

[ap jatkaa...]

helpota sekään että olen raskaana viikolla 19 ja juuri nyt mies päättää pistää kriisin päälle. Olin siinä uskossa että meillä olisi kaikki hyvin kunnes viime lauantaina sain todistaa muuta. Jouduin jo lähettämään miehen ulos talosta, pakkaamaan tavaransa...lähtikin vuorokaudeksi. Otin takaisin, sillä rakastan häntä, lapseni rakastavat isäänsä. Mutta minulle oli liikaa se että hän sai esikoisemmekin itkemään...Voi perhana, itku tulee vielä itsellekin kun tuota lauantaita mietin. Sanoin miehelle että hänen sanojaan ja tekojaan tuolta lauantailta en pysty unohtamaan enkä välttämättä enää anteeksi antamaan...En tiedä...yritän kuitenkin.

 

[juupisi]

Ilmiselvästi asia vielä vaivaa miestäsi, mutta 8 vuotta on suhteettoman pitkä aika syyllistää toista virheestä, jonka on tehnyt ja tunnustanut, ja jota olet ilmeisimmin myös syvästi katunut.

Ehkä on aika tehdä miehelle selväksi, ettet enää suostu kantamaan syyllisyyden taakkaa, ja jos mies ei voi asiaa nyt jo unohtaa, niin silloin on parempi erota, niin kipeää kuin se tekeekin.

Pettäminen on väärin, mutta myös 8 vuoden piina on väärin. Kuulostaa vähän siltä, ettei mies vaan jostain syystä voi jättää asiaa taakseen.

Ei sun tarvi kuunnella syyllistämistä koko loppuelämääs, ja vaikka rakastaisitkin miestäsi, niin sun itsetunto vajoaa pikkuhiljaa pohjalukemiin tän syyllistämisen myötä, ja kukaan ihminen ei ole sen arvoinen.

Nyt kissa pöydälle. Miehesi on tajuttava jättää asia taakseen, tai muuten suhteesta ei tule mitään. Mies kärsii muistellessaan asiaa ja loukatessaan sinua, ja sinä kärsit loukkauksista ja jatkuvasta varpaillaan olosta.

 

["Lila"]

Olisit nyt vaan pistänyt miehen ulkoruokintaan vähän pitemmäksi aikaa. Niin että hänellä olisi aikaa miettiä, mitä menettää jatkaessaan tuota kaivelemista. En olisi ottanut takaisin noin nopeasti.

 

["vieras"]

Siis ei tulisi mieleenkään, ei minulla tahi miehellä, puhua tuollaisista asioista lasten kuullen!! Haloo, miettikääpäs nyt vähän ja aikuistukaa. Kyllä jättää lapsiin pahat jäljet tuollainen, että joutuvat kuulemaan aikuisten riitelyä, äitinsä huorittelua jne. Ei todellakaan sovi lasten korville tuollaiset aikuisten väliset keskustelut!!

 

[Tallu -]

Sanohan miehellesi, että kasvaisi jo sen verran ihmisenä, että voisi jättää muistuttelemasta tuosta asiasta, ja muutenkin.

 

["vieras"]

Todellakaan ei mitään tuollaista saisi puhua lasten kuulleen!

Mulle kävi niin, että mies petti tosi pahasti luottamuksen ja toimi mua kohtaan todella inhottavasti. Tapauksesta on pari vuotta. Annoin anteeksi ja sanoin, että yritän unohtaa, vaikka se on vaikeaa. Aina välillä tulee sellaisia tilenteita joissa koko juttu palaa mieleen ja samoin se arvottomuuden ja nöyryytetyksi tulemisen tunne, ja silloin on vaikea katsoa miestä joka on niin kuin aina ennenkin, näyttää tyytyväiseltä eikä varmaan ikinä tajua, miten pahalta musta tuntuu. Välillä mä en ole pystynyt olemaan niin vahva anteeksiannossani kuin haluaisin, ja on tullut naljaistua jotain miehelle inhottavasti asiasta. Hävettää ihan hirveästi myöntää. Tarkoitus ei ole ollut huvikseen vain olla inhottava miehelle ja tuoda esiin sitä miten hän teki väärin, vaan se on aina ollut jonkinlainen purkautumisreaktio kun tuntuu liian pahalta ettei jaksa isikäsitellä asiaa yksin.

 

["vieras"]

Mun muijalla oli sivusuhde joitakin vuosia sitten ja päädyimme sen takia eroon. Saimme kuitenkin asian sovittua ja palasimme yhteen. Olen antanut pettämisen anteeksi mutta en unohtanut.

Käytännössä anteeksiantaminen toimii osaltani niin, että asiaa ei oteta koskaan puheeksi, ei edes silloin kun on riitaa. AP:n tapauksessa mies ei ole mielestäni ole antanut asiaa anteeksi kun hän v*ttuilee ap:lle asiasta jatkuvasti.

 

[dfdf]

Miehesikö sitten on ollut täydellinen ja virheetön suhteessanne? Ei ihan siltä kuulosta, kun haukkuu sinua ja vetää vielä lapsetkin mukaan touhuun. Sehän on lasten henkistä pahoinpitelyä.

Tässä on taas yksi hyvä esimerkki, miksei satunnaista hairahdusta kannata tunnustaa kumppanilleen. Se kun ei suhdetta tule missään tapauksessa parantamaan, vaan siinä käy aina päinvastoin. Oma omatunto puhdistuu, mutta silloin sysää taakan toisen harteille. Olisi kannattanut vain kestää omantunnon tuskat itseksesi ja pitää mölyt mahassa.

 

[ap miettii...]

ja syy oli yksinkertaisesti se että pelkäsin että jos en kerro suhde päättyy siitä huolimatta siihen että minua kalvaa asia ja minun käytökseni muuttuu ja että minä toistaisin virheeni kun olisin huomannut kuinka helppoa salaaminen olisi ollutkaan. Kun silloin kerroin, rankaisin itseäni teostani. Olin valmistautunut siihen että mies jättää minut. Niin ei käynyt, sen sijaan mies jopa sanoi että oli hyvä juttu kun kerroin heti...Kyllä, ei enää siltä tunnu että se oli hyvä juttu. Mutta petosta ja kertomista en voi enää vetää takaisin. Ne on jo tehty. Sen sijaan minä ja mieheni pystyisimme vaikuttamaan tulevaan elämäämme mutta jostain kumman syystä mieheni tarrautuu menneeseen. Olen koittanut olla erheestäni huolimatta hyvä vaimo, hyvä äiti mutta kaikki tuo haukkuminen ja inho miehen silmissä pakottaa minut uskomaan että olen tekoni vuoksi aina paha ihminen. En uskalla enää edes lähestyä miestä tässä asiassa...pelkään että hän toistaa taas kaiken. Voi olla että tämä on oikeasti suhteemme loppu, mutta minä yritin/yritän edelleen toimia oikein. Mieheni joutui ulos, ei minun takiani vaan lasten. Minun oli pakko rauhoittaa tilanne ja heivata mies ulos miettimään mutta hänen paluunsa jälkeen emme ole keskustelleet asiasta vaan olemme pyörittäneet arkea kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan, mutta niin ei asia ole. Minun mielessäni pyörii monta asiaa koskien tätä tapahtumaa, mietin myös että miksi minun piti olla sellainen hupakko silloin...Olin nuori mutta miksi piti vielä olla tyhmä? Mieheni ei tiedä että minuun sattuu, mieheni ei tiedä että en ole antanut tekoani edes itselleni anteeksi...Mutta en voi myöskään sallia sitä että mieheni vetää vanhaan juttuun lapset mukaan, lapset jotka ovat syntyneet vasta tapahtuneen jälkeen. Tämä asia on pakko saada suljetuksi, sillä pian perheemme kasvaa uudella pienokaisella. En ymmärrä miksi mieheni kohtelee minua juuri nyt näin huonosti: - Haluaako hän että minä otan lapset ja lähden? Eikö hän haluakaan tätä lasta? Miksi hän kohtelee raskaana olevaa vaimoaan näin? Kysymyksiä on paljon mutta en varmaan saa niihin koskaan mitään vastausta. Ehkä näytänkin tämän ketjun miehelle sillä tähän ketjuun olen saanut enemmän sanoja, asioita puhutuksi kuin suullisesti kaikki sanomani menevät kuuroille korville tai eivät vain muuten iske tajuntaan....

 

["tiukkis"]

Mua huolestuttais jo sekin, että mies käyttää lasten kuullen sanaa "huora"

 

[PP harmaana]

No sanot miehelle, että nyt hän kertakaikkiaan joko päättää unohtaa asian, ja sitten siitä ei enää keskustella, tai sitten hän päättää muistella asiaa, ja sitten hän voi lähteä tiehensä. Lasten kuullen tuollaisia asioita on ihan typerää ja asiatonta käydä puimaan, todella itsekästä ja lapsellista. Pettäminen on tosiaankin väärin, mutta jos päätetään se asia unohtaa ja jatkaa yhdessä, niin sitten se myös unohdetaan. On väärin ottaa se esiin muista asioista johtuvien riitojen yhteydessä tai oman epävarmuuden vuoksi.

 

[kerran annoin anteeksi]

Ehkä hän pelkää että tuleva lapsi on jonkun toisen? Aina välillä se epäillys nousee pintaan ja varsinkin kun on tulossa muutoksia elämään.

Se ei missään tapauksessa oikeuta haukkua sua ja varsinkin lasten kuullen. Ehkä nyt olis syytä mennä jonkun ammattiauttajan luo juttelemaan muuten saattaa olla että iloinen odotus muuttuu eroon.

Myös minun vaimo petti, annoin anteeksi (mutta en ikinä unohda) ja en sanallakaan maininnut asiasta 2 v kunnen se taas jäi kiinni uudesta suhteesta. Silloin tuli ero.

 

["Vierailija"]

Petin miestäni jokin aika sitte ja antoi anteeksi sen..Tosin olin tyhmä kun peitin sitä aika kauan aikaa.Olin tosi tyyperä!Rakastan miestäni tosi paljon ja odotetaan lastakin nyt <3 Mutta hän ei vain pysty unohtamaan sitä ja muistuttaa melkein jatkuvasti siitä ellei saa puhua sen miehen kanssa jonka kanssa petin.Syytän itseäni koko loppu elämän varmasti siitä.