U
uuvuksiaksi
Vieras
Puran nyt tuntojani tänne, koska en muuallekaan voi. Olen uupunut, olen väsynyt ja olen pettynyt elämäämme. Mies on sairastanut kroonista kipua 1,5v ajan ja se on syönyt parisuhteemmekin. On aikoja, jolloin mies ei juurikaan puhu, makaa vain lattialla venytellen ja himmailee kotona, on etäinen. Tai ärtynyt, vastailee tiuskien koko ajan. Aiemmin oli toisin ja mieheni oli ihana, huumorintajuinen mies, hyvä isä.
Nyt olen vaan niin kyllästynyt koko kipuun. En jaksa sitä. Se vie niin paljon tilaa elämästämme ja suurimman osan päivistä mies ei puhu muusta kuin kivustaan tai pohti sitä miten kipu käyttäytyy tulevaisuudessa. Tai sitten pyytää että hieroisin.
Läheisyyttä ei ole, eikä mitään vastineeksi. Halaan, kerron rakastavani, mutta tunnen itse olevani yhdentekevä. Jos meillä ei olisi pieniä lapsia, harkitsisin eroa. Tosin en kyllä voisi erota, koska tuntuu ettei toista voi jättää sairauden vuoksi. Tässä täytyy vain pysyä ja jaksaa.
Nyt olen vaan niin kyllästynyt koko kipuun. En jaksa sitä. Se vie niin paljon tilaa elämästämme ja suurimman osan päivistä mies ei puhu muusta kuin kivustaan tai pohti sitä miten kipu käyttäytyy tulevaisuudessa. Tai sitten pyytää että hieroisin.
Läheisyyttä ei ole, eikä mitään vastineeksi. Halaan, kerron rakastavani, mutta tunnen itse olevani yhdentekevä. Jos meillä ei olisi pieniä lapsia, harkitsisin eroa. Tosin en kyllä voisi erota, koska tuntuu ettei toista voi jättää sairauden vuoksi. Tässä täytyy vain pysyä ja jaksaa.