Miehen itsemurhayrityksen...saanko tuntea myös vihaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Laksiansa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Laksiansa

Vieras
Mies yritti vakavasti itsemurhaa viime yönä,kirjoitin siitä eilen illalla jo toisen ketjun jossa pyysin rukoilemaan hänen puolestaan.

Viime yön valvoin kotona, uni ei vaan tullut silmään mutta tehollekaan ei voinut jäädä oleksimaan ja siellä on tänään vierailuaika klo 13-14.

Mutta huomaan, että alan tuntea myös vihaa miestäni kohtaan. Ehkä se johtuu vain väsymyksestä...en tiedä. Minusta oli ihan suunnattoman itsekästä tehdä tuollaista. Vanhemmalla lapsellamme on tulossa ylihuomenna 10-v synttärit enkä pysty uskomaan, että mies olisi jättänyt oikeasti lapselleen tuollaisen synttäritrauman loppuiäkseen. Tiedän, ettei siinä ahdistuksen hetkellä varmasti ajattele selkeästi, mutta nyt pystyn vähän käsittämään itsemurhan tehneen omaisten ajatuksen myös tein itsekkyydestä.
 
Tekoa saa vihata, ja kuuluukin vihata jossain vaiheessa. Itsemurha on itsekäs teko, vaikka se johtuu ylivoimaisesta pahasta olosta.

Ehkä jos mies olisi sillä hetkellä muistanut synttärit, olisi jättänyt yrittämättä. Mutta paha olo on vyörynyt niin päälle että tavalliset asiat ovat unohtuneet.
 
Voi että millä tilanne sulla on!
Tekisi mieli sanoa todella pahasti. Mutta sanon vaan, että saat tunte vihaa, saat tuntea kaikkea sitä mitä tunnet.
Tosi paljon tsemppiä sulle!
 
Tottakai saat tuntea myös negatiivisia tunteita, tuohan on todella itsekäs temppu vaikka sitä ei "täysissä järjissä" ole tehtykään. Itse pääsee pois ja jättää vaimon selvittämään kaikki sotkut ja pitämään itsensä ja lapset järjissään.

Toivottavasti perheellenne koittaa valoisammat ajat!
 
Tottakai sulla on oikeus tunteisiis, oli ne mitä vain! Toivottavasti saatte kumpikin apua.
Luin eilen sitä ketjua ja hyvä että löytyi ajoissa. Kovasti voimia jatkoon. <3
Muistathan myös ettet ole vastuussa aikuisesta ihmisestä, jos miehen käytös kuluttaa sut äärirajoille niin voit aivan hyvin erota tai pitää paussia suhteesta.
 
Saa tuntea. Ihan kaikkea. Minun isä on yrittänyt itsemurhaa useamman kerran. Äitini yhden kerran.

Viha, ahdistus...helpotus ettei onnistunut....voimattomuus. joitain niitä tuntoja joita on tullut koettua. Perheenne vuoksi koita jaksaa sen verran taistella että miehesi saa ammattilaisten apua. Mun isä ei saanut, liian vanha kuulema. Seuraavana päivänä vaan kotiin, kera ohjeistuslehtisten =(
 
Alkuperäinen kirjoittaja lapsi kai minäkin;29764755:
Saa tuntea. Ihan kaikkea. Minun isä on yrittänyt itsemurhaa useamman kerran. Äitini yhden kerran.

Viha, ahdistus...helpotus ettei onnistunut....voimattomuus. joitain niitä tuntoja joita on tullut koettua. Perheenne vuoksi koita jaksaa sen verran taistella että miehesi saa ammattilaisten apua. Mun isä ei saanut, liian vanha kuulema. Seuraavana päivänä vaan kotiin, kera ohjeistuslehtisten =(

Voi elämä miten surkeeta toimintaa terveydenhuollossa!!! Näköjään pitäis osata vaatia sitä apua mutta miten jaksaisi siinä tilassa kun on just yrittänyt tappaa itsensä ja omaisetkin usein ovat niin herkillä etteivät kykene.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sflfsö;29764807:
Voi elämä miten surkeeta toimintaa terveydenhuollossa!!! Näköjään pitäis osata vaatia sitä apua mutta miten jaksaisi siinä tilassa kun on just yrittänyt tappaa itsensä ja omaisetkin usein ovat niin herkillä etteivät kykene.

Väärältähän se tuntui, kun isänikin apua olisi halunnut. Ei resursseja...ei aikaa. Ikä, ehkä isän satunnainen alkoholiongelma...en tiedä mikä syynä. Ei ehkä tarpeeksi "sairas" vaikka yrityksiä ollyt useampi. En minä tiedä....

Omaisena ei aina jaksa. Tai vaikka jaksaisi niin ei vaan osaa. Ei ole sanoja joilla toisen tuskaa ja ahdistusta helpottaa. Äitin sentään sai apua, pääsi suljetulle. Näemmä kun ottaa lääkkeitä liikaa, toiminta on erilaista. Isän viimeisin yritys oli pakokaasu...se ei ilmeisesti ollu ehkä tarpeeksi. En minä tiedä.

Ap. Voimia sinulle toivon. Moni asia kirkastuu ajan kanssa. Jos jaksat, koita kuitenkin osin ymmärtääkin. Ja puhu tunteista miehellesi kun hän on vähän parantunut. Pyydä vaikka yhteisterapiaa, jossa ammattilaiset osa toimia tulkkeina. Kun äitini oli suljetulla kerran saimme istunnon jossa oli mukana isä, äiti ja minä (olen aino lapsi). Se oli ihana, meille kaikille. Siellä pystyi puhumaan kaikista tuntemuksista kahden terapeutin johdolla. Voi kun sellaisia olisi saannut lisää...edes vanhemmilleni joilla ne ongelmat on. Itsehän olen kuitenkin vaan se joka joutuu sivusta seuraamaan.
 
Mies yritti vakavasti itsemurhaa viime yönä,kirjoitin siitä eilen illalla jo toisen ketjun jossa pyysin rukoilemaan hänen puolestaan.

Viime yön valvoin kotona, uni ei vaan tullut silmään mutta tehollekaan ei voinut jäädä oleksimaan ja siellä on tänään vierailuaika klo 13-14.

Mutta huomaan, että alan tuntea myös vihaa miestäni kohtaan. Ehkä se johtuu vain väsymyksestä...en tiedä. Minusta oli ihan suunnattoman itsekästä tehdä tuollaista. Vanhemmalla lapsellamme on tulossa ylihuomenna 10-v synttärit enkä pysty uskomaan, että mies olisi jättänyt oikeasti lapselleen tuollaisen synttäritrauman loppuiäkseen. Tiedän, ettei siinä ahdistuksen hetkellä varmasti ajattele selkeästi, mutta nyt pystyn vähän käsittämään itsemurhan tehneen omaisten ajatuksen myös tein itsekkyydestä.

Kyllä ne vihantunteet kuuluu usein siihen pakettiin. Epäusko, viha, kiukku, suru, helpotuskin jopa. Ja ihan oikeasti, sinulla on oikeus kaikkiin tunteisiin. Muista sinäkin rohkeasti pyytää jotain henkistä tukea tai apua hoitohenkilökunnalta. Aviopuolison itsemurhayritys on koko perheen kriisi ja riski aviopuolison sairastumiselle on suuri. Olen todella onnellinen, että miehesi löydettiin ajoissa. Mietinkin eilen illalla ennen nukahtamista sinua ja miestäsi.

Voimia paljon. Todella paljon teille kaikille koko perheenä.
 
Ilman muuta saat tuntea vihaa. Itseasiassa tuossa tilanteessa pyörii ne kaikki mahdolliset tunteet sieltä vihasta alkaen siihen suureen helpotukseen asti. Ja sen koko kirjon läpikäyminen on todellakin oikeutettua. Tunteitasi ja ajatuksiasi älä anteeksi pyytele.

En voi muuta toivoa kuin runsaasti voimia teille kaikille tässä koettelemuksessanne. Toivottavasti saatte koko perheenä apua tähän tilanteeseenne, älkää jääkö yksin vaan puhukaa asiasta hoitohenkilökunnan sekä perheenne kesken. Onneksi miehesi löytyi.

:hug: - voimia ja paljon lämpimiä ajatuksia.
 

Similar threads

Yhteistyössä