MIEHEN"EDELLISET"LAPSET

onko täällä muita joiden miehellä olisi lapsia ed.suhteesta?mun miehellä tyttö joka käy n.kerran kuussa meillä.itselläni myös lapsi ed.suhteesta ja mieheni kanssa kaksi yhteistä.miten teillä onnistuu "uusperheily"?mä huomaan välillä toivovani ettei mieheni tyttö tulisikaan että saisimme olla ihan vain perheen kesken ja poden siitä hirveää morkkista.miten teillä muilla?onko ketään jolla sama ongelma vai olenko ainoa?

 

Itselläni ei ole kokemusta, mutta hyvä ystävättäreni ei voinut sietää miehensä kahta poikaa edellisestä liitosta. Lapset ovat varsinaisia rasavillejä, eikä ystäväni koskaan oppinut tulemaan heidän kanssaan juttuun. Hänelle oli tuskaa kun tuli viikonloppu, jolloin pojat tulivat heidän luokseen...

Se on surullista, mutta kun kaikista ei vain voi pitää. Silti koska kyseessä on lapset, pitäisi heihin yrittää suhtautua järkevästi ja ystävällisesti, vaikkei heitä kykenisikään millään tavalla "rakastamaan". He ovat kuitenkin miehelle tärkeitä ja rakkaita.

No tästä tuskin oli sulle apua... Mutta muilla on samanlaisia ongelmia.

 

Miehelläni on yksi lapsi edellisestä avoliitostaan. Lapsi on ollut ihana ja hyvin sopeutuvainen, ongelmia on aiheuttanut lähinnä lapsen äiti. Nykyään on jo helpompaa ("koputtaa puuta"), mutta jokin aika sitten kaikki oli vaikeaa. Äiti ei koskaan ilmoittanut mistään tapaamisiin tai lapseen liittyvistä asioista, haukkui lapsen isää ja välillä minuakin milloin mistäkin syystä. Itse toivon vilpittömästi, että jonakin päivänä voitaisiin istua saman kahvipöydän ääressä ja puhua asioista järkevästi.

 

Itse asun kahden lapsen ja heidän isänsä kanssa...asuttu jo reilu kolme vuotta. Omaa ei vielä ole, mutta suunnitteilla, kunhan kohta työsuhteeni vakinaistetaan...

Lapset (7 ja 10 vuotiaat) käyvät äitinsä luona noi 2-3 kertaa viikonloppua kuukaudessa. Äiti asuu toisella paikkakunnalla.

Itselläni menee lasten kanssa hyvin...sekä hyvässä että pahassa... olen saanut enemmän harmia isovanhemmilta...molemmilta puolilta...tilanne on kyllä lasten isän vanhempien puolelta rauhoittunut ja meillä menee tosi kivasti.

 

Heips!miehellä kaksi poikaa edellisestä liitosta ja yksi yhteinen mun kanssa.pojat asuvat meidän kanssamme.ei mitenkään helppoa... :'( vaihdellen..tänään viimeksi paloi hihat kun suunnitelmat muuttuivat äidin!menojen takia.. \|O tuntuu että pojat ovat lainassa vaikka äiti rakastaakin heitä ja pitää hyvänä.todellakin hyvänä!!ei arkea.... :x \|O

 

\

onko täällä muita joiden miehellä olisi lapsia ed.suhteesta?mun miehellä tyttö joka käy n.kerran kuussa meillä.itselläni myös lapsi ed.suhteesta ja mieheni kanssa kaksi yhteistä.miten teillä onnistuu "uusperheily"?mä huomaan välillä toivovani ettei mieheni tyttö tulisikaan että saisimme olla ihan vain perheen kesken ja poden siitä hirveää morkkista.miten teillä muilla?onko ketään jolla sama ongelma vai olenko ainoa?

Onko SINUN lapsesi asunut uuden miehesi ja sinun kanssasi koko yhdessäoloaikanne?
Oletko ajatellut, miltä se tuntuu miehestäsi, että kotonanne on koko ajan SINUN lapsesi yhteisten lisäksi, onko se sinun mielestäsi olemista vain perheen kesken? Miehesi lapsihan käy teillä vain kerran kuussa!!!

Onko sinun lapsesi jotenkin tärkeämpi tai parempi miehesi lapseen verrattuna esim. siksi että hänellä on mahdollisesti ollut OIKEUS OLLA YHTEISESSÄ KODISSANNE koko yhdessäoloaikanne?

 

Meillä,miehen poika asuu meillä ja mun ed.liiton pojat,yhteinen tyttö meillä on...täytyy sanoa,et tuskaa on ollut,miehen poika oli "kasvanut"aikuisten kanssa,"pimennossa,jossa biolog,äiti kävi joskus ravistelemassa"...yhtä hel..ttiä 2ekaa vuotta oli, kun tavattiin,poika uusi kakkosluokan,äiti veti käräjille milloin mitäkin juttua...ei kuitenkaan halunnu poikaa,eikä juurikaan edes tavata,kunhan kiusasi.Hel..tin raskasta, kun omat poikani tasapainoisia ja mulla tosi hyvät välit exääni ja kaikki sujunu,meillä kaikki riidat johtu miehen pojasta ja multa meni mahakin jo niin,et oksensin kuukauden..sit "loksahti"poika kävi kasvatusneuvolassa ja biologinen äiti poistu kuviosta(lapsen ja lastenvalvojan)pyynnöstä.
Nyt eletään perheenä,mutta itseni kanssa taistelen ajoittain,koska tunteeni eivät ole samat kuin omiini ja yhteiseen tyttäreeni,arjen hoidan,enkä pojalle sitä näytä, mutta sisälläni tuska edelleen,kun en vain välitä niinkuin omistani..tämä on kylmää,mutta totta.Neuvolassa kyllä lohduttavat,ettei minun pidäkkään tuntea niinkuin omiani kohtaan vielä vuosi sitten olimme eroamassa,kun meinasin luovuttaa,mutta jostain saimme voimaa jatkaa..omiani rakastan aivan mielettömästi,mutta..tätä poikaa.. :\|

 

Näitä joitakin juttuja lukiessa tuli mieleen mummoni sanat: pieni on se äidinrakkauden määrä jonka piiriin vain omat lapset mahtuvat. Kun minä rupesin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa tyttäreni oli 3v ja jos hänellä olisi ollut sopeutumis vaikeuksia lapseeni olisi saanut lähteä. Alusta asti tein selväksi että me kuulumme samaan pakettiin. Tytölläni on ollut nyt kolmisen vuotta "äitipuoli" ja heillä menee hyvin, tykkäävät puolin ja toisin. Olen ystävystynyt kyseisen henkilön kanssa ja hänkin kertoi että tyttäreni isä oli alussa tehnyt ns. tärkeysjärjestyksen selväksi, elikkäs lapsen edelle ei mene kukaan. En oikein käsitä miksi pitää ottaa kumppani jolla on lapsia ellei heistä tykkää. Rakkaus ei tietenkään katso aikaa eikä paikkaa mutta sen verran pitäisi käyttää järkeäkin ettei lähdetä lapsia "rankaisemaan" omalla suhtautumisellaan.