V
väsynyt vaimo
Vieras
Meillä on lähtökohtaisesti kaikki hyvin, on ihanat lapset, rakastetaan toisiamme, mukava koti ja kiinnostavat työt. Mutta miestä vaan ahdistaa, enemmän ja vähemmän koko ajan :-( Nyt on taas huono kausi menossa, mies on synkkämielinen, näkee tulevaisuudessa vaan katastrofeja, itkeskelee ja vääntelehtii. Syitäkin on, mutta ei niin dramaattisia, että niistä ns. terve ihminen ei selviäisi ilman tällaista kriisiä. Mies ei nuku kuin pari tuntia yössä, kykenee juuri ja juuri käymään töissä. Seksielämää ei ole, eikä hymyjä näy. Tämä on tosi raskasta myös minulle, vaikka ymmärrän että hän tässä eniten kärsii. Minä kuitenkin joudun huolehtimaan lapsista, kodista, omasta työstäni ja vielä miehestänikin. Lapsilta yritän piilotella isin itkuja, keksin hätävalheita ja järjestän koko ajan niin, että pahimmat ahdistuskohtaukset jäävät lapsilta näkemättä. Tietenkin ne silti aistivat ettei kaikki ole hyvin.
Alan olla niin rikki itsekin, etten tiedä mitä teen. Miten autan parhaiten miestäni? Lohduttamalla, käskemällä lopettaa, suuttumalla, pysymällä vahvana vai näyttämällä omat tunteeni vai miten?! Kaikkia näitä olen yrittänyt, tarkoituksella tai ei. Mistään ei ole apua kuin ehkä hetkeksi. Terapeutilla on käynyt ja lääkkeitä syönyt, mutta kokee senkin tien niin lohduttomana, ettei halua enää yrittää. Lääkkeitä piti vaihtaa sen sata kertaa ja sittenkin oli jotenkin toinen ihminen. Molemmile oli helpotus kun lääkkeet saatiin lopulta "ajettua alas". Mutta eipä tämäkään taas herkkua ole.
Olo on aika riittämätön, vaikka ymmärrän, etten voi miestäni tehdä onnelliseksi, itsestä se on lähdettävä. hän kiittelee kärsivällisyyttäni ja sanoo rakastavansa, mutta kyllä me riidelläänkin tästä. Itse olen peruspositiivinen ihminen, joten hän kokee etten ymmärrä häntä ollenkaan. Kauhea tilanne, josta en enää itsekään näe ulospääsyä :-( Onko kenelläkään viisaita sanoja tällaiseen tilanteeseen? Tarvinko teistä itsekin ulkopuolisen apua ja jos niin mistä sitä saa?
Alan olla niin rikki itsekin, etten tiedä mitä teen. Miten autan parhaiten miestäni? Lohduttamalla, käskemällä lopettaa, suuttumalla, pysymällä vahvana vai näyttämällä omat tunteeni vai miten?! Kaikkia näitä olen yrittänyt, tarkoituksella tai ei. Mistään ei ole apua kuin ehkä hetkeksi. Terapeutilla on käynyt ja lääkkeitä syönyt, mutta kokee senkin tien niin lohduttomana, ettei halua enää yrittää. Lääkkeitä piti vaihtaa sen sata kertaa ja sittenkin oli jotenkin toinen ihminen. Molemmile oli helpotus kun lääkkeet saatiin lopulta "ajettua alas". Mutta eipä tämäkään taas herkkua ole.
Olo on aika riittämätön, vaikka ymmärrän, etten voi miestäni tehdä onnelliseksi, itsestä se on lähdettävä. hän kiittelee kärsivällisyyttäni ja sanoo rakastavansa, mutta kyllä me riidelläänkin tästä. Itse olen peruspositiivinen ihminen, joten hän kokee etten ymmärrä häntä ollenkaan. Kauhea tilanne, josta en enää itsekään näe ulospääsyä :-( Onko kenelläkään viisaita sanoja tällaiseen tilanteeseen? Tarvinko teistä itsekin ulkopuolisen apua ja jos niin mistä sitä saa?