Miehellä erektiohäiriö, mitä voin tehdä?

  • Viestiketjun aloittaja epätoivoinen iita
  • Ensimmäinen viesti
Selvittäkää
Tosta vissiin sai väärän kuvan, tämä mies käyttää ihan oikeaan sairauteen määrättyjä reseptilääkkeitä, joilla saattaa olla potenssia heikentävä vaikutus. Me ei olla niin montaa kertaa yritetty verrattaen selityksenä käytettyyn alkomaholin vaikutukseen että ihan alkoholistiksi voisi vielä luokitella. Selitys selitys.
Ottakaapa selvää tuon kyseisen lääkkeen haittavaikutuksista. Jos lääkkellä on selkeä yhteys impotenssiin niin silloin ongelmasta kannattaa keskustella lääkärin kanssa. Monet masennuslääkkeet, epilepsia sekä verenpainelääkkeet aiheuttavat kyvyttömyyttä sekä seksuaalista haluttomuutta. Diabetes ja runsas tupakointi sekä alkoholin käyttö ovat myös riskitekijöitä. Oletteko kokeilleet erektiorengasta? Turvallinen vaihtoehto lääkkelle.
 
Viimeksi muokattu:
Haluaisin
En osaa sanoa kuin sen, että meillä oli alussa esileikin jälkeen joka kerta tilanne se, ettei penetroituminen onnistunutkaan. Yksi syy seisokin lerpahtamiseen oli se, että jollei penis mennyt heti sisään, niin se lerpahti. Siihen auttoi ulkoisten synnyttimien kostuttaminen rasvaamalla/liukasteella esileikin aikana. Tämä tapahtumasarja toistuu edelleen, jos muutaman yrittämiskerran penetroituminen ei ole onnistunut. Pidä siis aina rasvaa/liukastetta lähettyvilläsi siellä, missä yhdyntä yleensä tapahtuu.

Nyt tilanne on taas se, ettemme pääse edes esileikkiin, kun mies suuttuu itselleen ja lopettaa läheisyyden antamisen hetkeksi. En oikein uskalla puhua asiasta, vaikka ideoita olisikin, etten korosta asian vakavuutta miehelleni.

Tälläistä tämä nyt on...haastavaa, mutta voi vain toivoa, että selätämme asian ajan mittaan. Ja minusta suhteessa ja läheisyydessä todellakin on kaikkea muutakin kuin seksiä. Se ei kuitenkaan poista omaa seksuaalisuuttani, eikä sitä ettei saa tuntea itseään halutuksi. Pakostikin sitä tulee itsekin ajatelleeksi, että minussa se vika varmaan on.

Toivon kaikille asian kanssa toimeentulemista suhteissaan!
 
Mä jään ilman
En tiedä, miten asennoituisin itsetyydytykseen, siis mieheni, jolla on juurikin noita seisomisen säilyttämis-, ja halun vähyysongelmia. Jos se seisokin pitäminen on vaikeaa, niin itsetyydytys ei voi olla ratkaisuyritys siihen. Mieheni ei kuulema sitä tee, mutta siemennesteestä näkee kyllä, milloin se on kauan seissyttä, milloin ei.

Jos on siis vannoutunut runkkari, niin pidän sitä kyllä epäreiluna naista kohtaan. Nainen ei saa nauttia miehestään, koska mies hoitaa itsensä salaa, eikä sitten ole niin innostunut naisestaan kuin olisi jos ei tekisi itselleen mitään. Miten selvitän tilanteen? Puhunko suoraan eri ratkaisuvaihtoehdoista (siis noihin ongelmiin) jälleen, vai jatkammeko edelleen tilanteessa, missä hän mahdollisesti runkkailee salaa, ja minä olen selibaatissa (tai tyydytän itseäni myös)? Se ei kuitenkaan korvaa minun tapauksessani sitä haluavaa läheisyyttä, joten niin se ei voi jatkua.
 
Kyllä sinun
Alkuperäinen kirjoittaja Mä jään ilman;11294950:
En tiedä, miten asennoituisin itsetyydytykseen, siis mieheni, jolla on juurikin noita seisomisen säilyttämis-, ja halun vähyysongelmia. Jos se seisokin pitäminen on vaikeaa, niin itsetyydytys ei voi olla ratkaisuyritys siihen. Mieheni ei kuulema sitä tee, mutta siemennesteestä näkee kyllä, milloin se on kauan seissyttä, milloin ei.

Jos on siis vannoutunut runkkari, niin pidän sitä kyllä epäreiluna naista kohtaan. Nainen ei saa nauttia miehestään, koska mies hoitaa itsensä salaa, eikä sitten ole niin innostunut naisestaan kuin olisi jos ei tekisi itselleen mitään. Miten selvitän tilanteen? Puhunko suoraan eri ratkaisuvaihtoehdoista (siis noihin ongelmiin) jälleen, vai jatkammeko edelleen tilanteessa, missä hän mahdollisesti runkkailee salaa, ja minä olen selibaatissa (tai tyydytän itseäni myös)? Se ei kuitenkaan korvaa minun tapauksessani sitä haluavaa läheisyyttä, joten niin se ei voi jatkua.
Kullia saatava. Kysäseppä vaikka naapurin Reinolta.
 
Onnistuva mies.
En osaa sanoa kuin sen, että meillä oli alussa esileikin jälkeen joka kerta tilanne se, ettei penetroituminen onnistunutkaan. Yksi syy seisokin lerpahtamiseen oli se, että jollei penis mennyt heti sisään, niin se lerpahti. Siihen auttoi ulkoisten synnyttimien kostuttaminen rasvaamalla/liukasteella esileikin aikana. Tämä tapahtumasarja toistuu edelleen, jos muutaman yrittämiskerran penetroituminen ei ole onnistunut. Pidä siis aina rasvaa/liukastetta lähettyvilläsi siellä, missä yhdyntä yleensä tapahtuu.

Nyt tilanne on taas se, ettemme pääse edes esileikkiin, kun mies suuttuu itselleen ja lopettaa läheisyyden antamisen hetkeksi. En oikein uskalla puhua asiasta, vaikka ideoita olisikin, etten korosta asian vakavuutta miehelleni.

Tälläistä tämä nyt on...haastavaa, mutta voi vain toivoa, että selätämme asian ajan mittaan. Ja minusta suhteessa ja läheisyydessä todellakin on kaikkea muutakin kuin seksiä. Se ei kuitenkaan poista omaa seksuaalisuuttani, eikä sitä ettei saa tuntea itseään halutuksi. Pakostikin sitä tulee itsekin ajatelleeksi, että minussa se vika varmaan on.

Toivon kaikille asian kanssa toimeentulemista suhteissaan!
Mikä on se ärsyke jolla penis alunalkaen jäykistyy?
Sitä ärsykettä pitäisi pystyä jatkamaan silloinkin, kun sisääntyöntyminen epäonnistuu.
Eikä sitä lerpahtamista pidä pitää ongelmana, koska se tapahtuu kaikilla miehillä jossainvaiheessa.
Ja eikun uudellainnolla jäykkyyttä etsimään.
 
Viimeksi muokattu:
Tietää
Alkuperäinen kirjoittaja Samaa nähnyt;9890625:
Itse olen ollut vastaavassa tilanteessa, mutta taustalla oli jo pidempi suhde, jonka aikana miehelle kehittyi erektiohäiriö. Oli jo ennen suhdettamme ollut lievempiä ongelmia, kun ei pystynyt juuri laukeamaan. Kuulemma nykyisin ei pysty seksiin ollenkaan, tai pystyisi siis muuhun kuin yhdyntään, mutta ei halua kun ei itse siitä mitään kostu. Sääliksi käy nykyvaimoa, pari vuotta olleet yhdessä jo nyt jo miettii eroa samasta syystä kun itse erosin miehestä.

Ei siinä mitään jos tulee erektio-ongelmia, mies ei ole kone, mutta kannattaa pitää huoli siitä, että mies ymmärtää ettei naisen seksihalut lopahda siihen, ettei hänellä enää seiso. Oma ex-mieheni ei olisi suonut minullekaan seksiä, kun hänen värkkinsä ei pelittänyt. Eli minun olisi sitten vaan tyydyttävä olemaan ilman - alle nelikymppisenä! Uskomatonta itsekkyyttä mielestäni. No, äijä ei sitten oppinut mitään erostamme ja nyht seuraa sitten taas uusi ero. Ei ole varmaan paljoa itsetunnon rippeitä jäljellä, mutta omaa itseään saa syyttää.

Mitä mies voi tehdä? Jos ei seiso niin ei seiso. Naisen on hyvä huudella kun ikinä ei tule tilannetta että seksiä ei voi harrastaa. Mutta miehelle tulee. Kaikille miehille tulee joskus. En ihmettele yhtään jos miehellä ei seiso tuollaisten naisten kanssa.
 
Wiltsu
Alkuperäinen kirjoittaja Tietää;11305413:
Naisen on hyvä huudella kun ikinä ei tule tilannetta että seksiä ei voi harrastaa.
Muistan ikuisesti sen lausahduksen, jonka lukioaikainen luokkakaverini heitti ilmoille gynekologitapaamisensa jälkeen. "Luojalle kiitos en ole mies. Muuten olisi kiihottumiseni näkynyt tälle jumalaisen ihanalle gynekologillekin.."

En ole ihan kyennyt samaistumaan tähän luokkakaveriini (olen odottanut hetkeä), mutta hän tunsi siinä hetkessä juuri niin.
 
Henrikson85
Olen 27-vuotias mies ja minulla oli erektiohäiriö. Tapasin nykyisen avovaimoni noin kolmisen vuotta sitten. Olen ollut aina seksiasioissa erityisen jännittynyt alussa ja monta kertaa on jopa naiset painostaneet sen asian suhteen ja jäänyt henkisiä "painolasteja".

Kerroin avovaimolleni tapailun alkumetreillä etten halua heti sänkyyn vaan pitää tutustua hyvin. En puhunut hänelle mitään erektiohäiriöstä vaan salasin asiaa, mikä oli jälkikäteen ajateltuna virhe. Huomasin, että alussa ongelmana oli kondomi, joka laski heti erektion. Erektio ei kylläkään ollut silloin niin vahva kuin nykyään, mutta kummiskin yhdyntä olisi ollut mahdollinen.

Päätimmme luopua kondomista ja otin tyttöystävältä salaa erektiolääkkeitä. Söin vain muutamia kappaleita mietoa Cialista. Lääkäri sanoi, että minulla on luultavasti henkisiä lukkotiloja, joka aiheuttaa häiriötä. Cialiksen avulla saisin kuulema vahvistettua henkistä tilaa.

Kappas vaan, söin ihan muutamia kertoja ja sain itseluottamuksen takaisin! Nyt seksi sujuu niin, että melkeinpä minulla on parempi turneekestävyys kuin vaimollani. Kondomiakin voi käyttää eikä aiheuta mitään lerpahduksia. Sen minkä olen huomannut, niin stressi on erittäin voimakas tekijä erektion suhteen. Joskus ei ole vaan sen vuoksi natsannut, mikä ei ole vaimoakaan haitannut. Koetin ihan mielenkiinnosta syödä vielä yhden kerran, cialis aiheutti liian kovan erektion! Eli hyvä niin, että pärjään ilman niitä!

Tarinani tarkoitus on kertoa, että antakaa naiset miehille aikaa ja mahdollisuus vahvistaa itseluottamusta. Odotus palkitaan! Lääkäri kertoi, että erittäin harvoin erektiohäiriö minun ikäiselläni johtuu elimillisistä tekijöistä! Yleensä jännitys+stressi on estävä tekijä. Antakaa miehelle itseluottamusta ja rakkautta. Itse koin sen hyväksi tekijäksi, että vaimo tuki minua siinä, että ongelmia oli. Vaimoni kertoi vuosien päästä, että oli häntä stressanut ongelmat seksissä alussa, mutta tiesi että asiat korjaantuvat! Meillä meni noin 3 kk ongelmien kanssa, jonka jälkeen ollaan oltu onnellisia myös sillä saralla :)
 
Onnistuva mies.
Hyvä kirjoitus erektiohäiriöstä, joka johtui jännityksestä ja tressistä.
Tuo on helppo ymmärtää, koska tressitilanteessa pyrkii ajatukset olemaan muualla kuin rakastavassa seksissä.

Jännityksenkin voi jollainlailla ymmärtää, vaikka jännitys kuuluukin parisuhteen alkuun.
Ainakin minä koin jännityksen seksiäkohtaan positiivisena.

Ilmeneekö erektiohäiriö ainoastaan tilanteissa kun olette/ olitte seksitilanteessa toisenihmisen kanssa?
Vai ilmenikö häiriö myös itsetyydytyksessä?
Entä tuliko aamuerektio?
 
Henrikson85
Hyvä kirjoitus erektiohäiriöstä, joka johtui jännityksestä ja tressistä.
Tuo on helppo ymmärtää, koska tressitilanteessa pyrkii ajatukset olemaan muualla kuin rakastavassa seksissä.

Jännityksenkin voi jollainlailla ymmärtää, vaikka jännitys kuuluukin parisuhteen alkuun.
Ainakin minä koin jännityksen seksiäkohtaan positiivisena.

Ilmeneekö erektiohäiriö ainoastaan tilanteissa kun olette/ olitte seksitilanteessa toisenihmisen kanssa?
Vai ilmenikö häiriö myös itsetyydytyksessä?
Entä tuliko aamuerektio?

Minulla tuli aamuerektio joka sekin lerpahti alun jälkeen kun kondomia laiteltiin... Itsetyydytyksessä ei ole koskaan ollut ongelmia. Eli ongelma koski vain toisen henkilön kanssa....
 
Viimeksi muokattu:
Pekka Ö
Naiseni haluaisi välillä kovaa pikapanoa ja minä hellää kiireetöntä yhteyttä. Agressiivisen himokas nainen saa minussa aikaan erektion lerpahtamisen. Entäs jos tällaisessa tilanteessa pukisin penikseni päälle taatusti seisovan tekopeniksen. Kuinka te naiset suhtaudutte tällaiseen? Siinähän minä normaalisti puhisisin naiseni päällä ja hän saisi taatusti kylläkseen tosimunaa.
Tämä kysymys on tehty aivan vakavalla mielellä. En ole vielä rohjennut sen käyttöä naiseltani kysyä. (Tekopenis on jo ostettuna lukitussa kaapissani.)
 
Elämä on kuin puutarha.
Tarinani tarkoitus on kertoa, että antakaa naiset miehille aikaa ja mahdollisuus vahvistaa itseluottamusta. Odotus palkitaan! Lääkäri kertoi, että erittäin harvoin erektiohäiriö minun ikäiselläni johtuu elimillisistä tekijöistä! Yleensä jännitys+stressi on estävä tekijä. Antakaa miehelle itseluottamusta ja rakkautta. Itse koin sen hyväksi tekijäksi, että vaimo tuki minua siinä, että ongelmia oli. Vaimoni kertoi vuosien päästä, että oli häntä stressanut ongelmat seksissä alussa, mutta tiesi että asiat korjaantuvat! Meillä meni noin 3 kk ongelmien kanssa, jonka jälkeen ollaan oltu onnellisia myös sillä saralla :)
Tämä tuo lohtua ainakin omaan tilanteeseen. Siis saada tietää että nuoren miehen erektiohäiriö on selätetty.

Mieheni (ikää alle 30v) kärsii erektiohäiriöstä. Syynä on ilmeisesti traumat (edelliset naiset olleet hyvin ilkeitä asian suhteen, on tylysti torjuttu sängyssä lähestymisyritykset jne). Minut on yhden ainoan kerran torjuttu puolitylysti, ja se jätti jälkensä (sen jälkeen en ole aloitetta uskaltanut tehdä). En siis ihmettele jos nuorella miehellä on erektiohäiriö vastaavan asian takia, etenkin kun se negatiivinen kierre saa alkunsa.

Mieheni (oltu yksissä vuosi) aikoo mennä lääkäriin. Ehdotin terapiaa/ylipäätään ammattilaiselle puhumista, toisi varmasti lisähelpotusta asiaan kun voisi puhua asioista aivan ulkopuoliselle, joka ei tuomitse vaan ymmärtää. Itse olen terapiassa käynyt pari vuotta sitten ja minua se auttoi (tietenkin syy oli eri, joten suoraan verrattavissa tilanteet ei ole). Ymmärrän kyllä ettei nuoren miehen ole varmasti helppoa puhua näin kipeästä asiasta, eikä tämä mies terapia-asiasta järin innostunutkaan mutta uskaltautuu sentään lääkäriin.

Tietenkin olen miestä tukenut asiassa. Tottakai toinen vaihtoehto olisi ollut miehen jättäminen, mutta en nähnyt sille mitään syytä. Ystäväni kertoisivat varmasti kuinka tyhmä olen kun en lähde litomaan ja hommaa miestä jolla seisoo ilman lääkärin apua ja heti yhdestä sipaisusta.

Minä rakastan tuota miestä, se on ainutlaatuinen ja meillä synkkaa äärimmäisen hyvin. Minun mielestäni se, että mies ei ole aiemmin uskaltanut hakeutua hoitoon, ei ole syy automaattisesti heti jättää. Sitä paitsi SEKSI on niin paljon muutakin kuin yhdyntä, ja kaikkea tuota muuta olen tämän miehen kanssa saanutkin kokea (tässä taas tulee vastaan se, että noina hetkinä minä kyllä olen saanut nautintoa mutta miten tällaisessa tilanteessa voisin tyydyttää miestä?). Mies on kiitellyt minua siitä kun ymmärrän enkä piikittele tai hauku. Miksi en ymmärtäisi, pitäisikö heti kun jotain tällaista vastaan tulee, olla jättämässä toinen. Vaikkei miehen kanssa aviossa ollakaan, niin eiköhän parisuhteeseenkin voi soveltaa lausahdusta "niin myötä- kuin vastamäessä". Olkoon tämä yksi meidän vastamäistämme.
Eihän tämä tilanne helpoin mahdollinen selvitettävä ole, mutta kuka sanoi että elämä on (tai edes pitäisi olla) helppoa?
Joku tietenkin tulee lyttäämään mun once-in-a-lifetime-positiivisuusryöpyn, mutta mä uskon että Henrikson85:n tapaan näistä asioista voi selvitä ajan, kärsivällisyyden, puolison tuen ja lääkityksen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
wanha waimo
"Toiseksi kumpikaan ei saa eikä anna,vaan kysymys on yhteispelistä. Harrastetaan seksiä sitten missä muodossa hyvänsä molemmat nauttivat ja pitävät sitä parhaana tapana rentoutua." Hienosti sanottu tuolla aiemmin jossakin.

Olemme olleet kauan yhdessä, lapset isoja. Asumme työn takia eri kaupungeissa ja olemme yhdessä viikonlopuisin ja lomilla. Seksimme on erilaista kuin 30 v sitten. Mies oli silloin raju ja harvoin sain omaa iloa. Nyt miehen peli ei toimi ilman pistoksia eikä aina silläkään mutta seksi on minulle hyvää. Olemme lähekkäin, silittelemme, hellimme, hyväilemme välillä rajustikn, puhumme. Tämä on hyvää seksiä nyt vanhana.
 
Liisiis
Olen 42-vuotias ja mieheni on 54-vuotias. Noin 10 vuotta sitten mieheni alkoi kärsiä ajoittaisista erektiohäiriöistä jotka pahenivat vuosi vuodelta. Lääkärit määräsivät erektiolääkkeitä, mutta kiistaton tosiasia oli, että seksielämästä oli se paras terä poissa.
Vuosia elimme enemmänkin kumppaneina, kuin miehenä ja naisena ja siinä sivussa omatkin halut ikään kuin kuolivat, tai ainakin katosivat. Sitä lakkasi edes ajattelemasta, tai toivomasta, kun ne vähäiset yrityskerrat päättyivät aina fiaskoon.
Marraskuussa 2012 surffaillessani löysin joltain keskustelupalstalta vinkin, jota päätin ihan uteliaisuuttani kokeilla. Lakeuden Shamaanin yrtitit ja luonnonlääkintä sivuilta tilasin miehelleni nuijamies extra strong jauhetta ja itselleni vastaavaa naisten tuotetta, eli aino jauhetta. Terve skeptisyys oli mielessä, kun tilasin. Mutta parin viikon käytön jälkeen mieheni oli monessa suhteessa uudempi päivitys, eikä itsellänikään ollut kuukauden kuurin loppuvaiheessa enää ongelmia "käynnistyä"
Ei varmaankaan toimi kaikilla, mutta me olemme tyytyväisiä ja voin suositella ainakin kokeilemaan. Joskus kaikki voi olla ihan pienestä kiinni.
 
Mies100
Alkuperäinen kirjoittaja Miettikää sitä;10385633:
Ehkäpä nainen ei vain ole haluttava jos miehellä ei stondaa. Kyllä kaunis ja seksikäs nainen saa kalun kuin kalun kovaksi...
Tämän kirjoittaja lienee nuori mies, jolla ei ole kovin paljon kokemusta elämästä (tai sitten jotenkin katkeroitunut henkilö).

Toivottavasti kukaan nainen ei usko tuollaisia puheita. Tiedän erittäin hyvin omasta kokemuksestani, että joskus ei onnistu, vaikka nainen on kaikin puolin himottava ja kaiken lisäksi rakas.

Onneksi tässä ketjussa on tullut hyviäkin neuvoja kuten yhdyntäpaasto ja penisrengas. Niitä voi kokeilla ihan omatoimisesti ennen lääkärillemenoa.
 
Mies100
Jotta saisin sinut paremmin vakuuttuneeksi,pitänee alkuun kertoa,että olen ollut yli kolme vuosikymmentä naimisissa (siis saman emännän kanssa)

Tähän ajanjaksoon on mahtunut monenlaista:viisi raskautta ja imetysaikaa,emännällä pari kertaa kuukaudessa puhkeava migreeni noin nelikymppiseksi asti,yhden lapsen kuolema,minulla kymmenkunta vuotta sitten parin vuoden jonotus selkäleikkaukseen,emännällä tiputuskuntoon vienyt anemia,sitten huimat verenpaineet,tällä hetkellä hän jonottaa selän jäykistysleikkaukseen.Lisäksi kaikenlaista muuta pientä.Ja koko ajan on painettu seitsemänpäiväistä työviikkoa.

Jos vähänkin elämästä mitään tiedät,ymmärrät senkin,että kaikki tuo heikentää seksuaalisia haluja ja kykyjä.Kuitenkin on seksielämämme ollut koko ajan vähintäänkin tyydyttävää,aika ajoin jopa todella hyvääkin.
Sanoisin,että kysymys on tahdosta ja taidoista.Kyvystä olla vain ihminen ihmiselle.

Olen joutunut kuulemaan yurhan monen lupaavasti alkaneen suhteen kaatuneen vain yksinkertaisesti liikaan vaatimiseen ja liikaan yrittämiseen.On unohdettu,että ollaan ihmisiä,sekä psyykisesti että fyysisesti rajoittuneita otuksia.

Koska nyt "vika" on miehessä,kertoilen,miten meillä vastaavista elämän kurvipaikoista on selvitty.

Ensiksikin,meillä ei kunpikaan pidä tapanaan uhota seksuaalisilla kyvyillään,seksiä harrastetaan aina,kun haluttaa ja tilaisuus sallii.Aina ie molempia välttämättä haluta samanaikaisesti,sekin on hyväksyttävä ja siedettävä.

Toiseksi kumpikaan ei saa eikä anna,vaan kysymys on yhteispelistä.Harrastetaan seksiä sitten missä muodossa hyvänsä.molemmat nauttivat ja pitävät sitä parhaana tapana rentoutua.

Kolmanneksi toinen tai itse ei koskaan "epäonnistu".Yritetään mitä hyvänsä ja päättyy se miten hyvänsä,molemmat nauttivat kuitenkin kosketuksesta ja läheisyydestä.sen lisäksi siitä,ettei toinen vaadi,eikä pakota vaatimaan itseltään mitään sen ihmeellisenpää.

Neljänneksi jos toisella on haluja johonkin erityiseen,eikä toinen oikein syty tai muuten jaksa,on päämäärään pääseminen kummankin asia.Ei siis vain katsella vierestä ja todeta,etteipä tuosta taaskaan miksikään ollut.

Viidenneksi ja viimeiseksi olisi syytä muistaa,että jokainen kerta on oma kokonaisuutensa.Menneitä ei muistella.Eikä esitetä vertailuja.

Kun nyt aluksi nämäkin säännöt omaksutte käytännössä,eiköhän sänkysäpinät ala saada ihan toisenlaiset ulottuvuudet.

Nimimerkillä "Kokemusta on" voin vielä vakuuttaa,että hyvästä seksistä puheenollen on paljon oleellisnpaa se mitä on hartioiden yläpuolella kuin se mitä on navan alapuolella.

Vau. Vau. Tuo oli niin viisasta tekstiä, että se kannattaa lainata tähän uudestaan ihan kokonaan. Pienellä editoinnilla tekstistä tulisi ihan mielettömän hyvä opas nuorille.

Kiitos!
 
Viimeksi muokattu:
Bitti
Menkää lekuriin ja kysykää Cialis 5mg x 1/vrk, nautitaan aamuisin ja varmasti on erektiota, tosin täytyy stimuloida, eli ei saa unohtaa esileikkejä, mikään lääke ei itsestään nosta munaa pystyyn.
 
Orvokki 1
Mies 100 olet ihana ihminen ja puolisosi varmasti myös, teillä on elämän peruspilarit kohdallaan. Saisipa tuota ymmärrystä jaettua muillekin.
Ihana oli lukea kirjoituksesi.
 
lerppu
Hattu kourassa vaan mies lääkärin pakeille ja viagra-reseptiä pyytämään. Sitä kautta löytyy itseluottamus hommaan. Mikään muu ei tuohon auta. Puhun kokemuksesta.

Ota asia reippaasti vaan puheeksi. Miksi pitäsi kärsiä ongelmasta, johon on erittäin toimiva lääke. Kyse ei ole loppujen lopuksi kummemmasta kuin buranan ottaminen päänsärkyyn.

Alkava sydäntauti alkaa siis ensiksi munan lerppumisella eli ensiksi tukkeutuvat suonet munasta ja sitten vasta sydämestä eli lääkäriin.
 
Viimeksi muokattu:
Mies41v
Tuntuu, että tätäkin asiaa käsitellään hieman väärästä näkökulmasta. Itse kärsin erektiohäiriöstä ja potenssiongelmista reilun vuosikymmenen. Aluksi hain vain irtosuhteita käyttämällä esim. viagraa yhden yön tuttavuuksien kanssa. Sitten koitin jopa seurustella, kun ongelmaa ei hetkeen esiintynyt yhden tietyn naisen kanssa joka sai oloni tuntumaan turvalliselta. Noh se kaunis päivä kuitenkin koitti kaiken muun stressin keskellä (noin kuukauden seurustelun jälkeen), kun ongelma ilmaantui kesken yhdynnän. Tästä alkoi kuuluisa lumipalloefekti ja muutaman viikon jälkeen laitoin pillit pussiin, sillä en uskaltanut kohdata asiaa kasvotusten.

Noh tästä taas elämä jatkui alkoholinkäytöllä, irtosuhteilla ja Viagralla. Kaveripiiri piti minua orina joka lentää pesästä pesään irtosuhteiden perässä, vaikka oikeasti en uskaltanut kohdata ongelmaani.

Sitten karman laki tuli peliin kun kävin lääkärissä ja paljastui, että geeniperimän johdosta (suvussa paljon sydänongelmia) en saa käyttää viagraa tai vastaavia aineita. Seuuravat pari vuotta menikin sitten selibaatissa yksin omien ongelmieni kanssa.

n. puoli vuotta sitten törmäsin kuitenkin vuosien jälkeen alussa mainittuun naiseen ja muutaman huuruisen jälkeen uskalsin mainita hänelle miksi lähdin parisuhteesta heti pois. Tämä oli paras asia mitä olen elämässäni koskaan tehnyt. Puhumalla asiasta uskalsin ruveta etsimään siihen yhdessä apua. Nyt olemme olleet yhdessä kohta puoli vuotta ja erektiohäiriö ei enää hallitse elämääni. Kävin puhumassa asiasta lääkärin kanssa ja hän suositteli, että voisin kokeilla sydämelle terveellisempiä vaihtoehtoja, kuten L-arginiinia erektiohäiriön hoitamiseen. Valmisteita on markkinoilla paljon, mutta itse pääsen parhaisiin tuloksiin Tauruminin avulla (SanaExpert Taurumin).


Kaikkein pahinta tässä on, että odotin yli kymmenen vuotta ennen kuin uskalsin ottaa potenssiongelmia niskasta. Ottakaa siis oppia ja älkää tehkö samaa virhettä, vaan hakekaa apua! Tiedän erittäin hyvin kuinka vaikealta se tuntuu päästä sen kynnyksen yli.
 
jrrjrr
Ota happee. Klamydiaan tarvii kolme pillerii. Älä kitise täällä jos sä et oo nauttinu sun elämästä.

Älä missään tapauksessa suostu ilman kumia tuollaisen irtoseksipojan kanssa!!! Kokeilkaa erilaisia kumeja, ohuempaa tms mallia. Muista sitten, että jos kumi menee rikki, on kaksi vaihtoehtoa ehkäistä mahdollinen raskaus:
- hormoneilla, eli jälkiehkäisypillerit (jos itse eläisin pelkän kumin varassa, hakisin näitä apteekista "varmuuden vuoksi". Niitähän ei saa apteekissa myydä siitä syystä, mutta sitten pitää valehdella, että vahinko on jo tapahtunut).
-kuparikierukalla. Kuparikierukan ehtii asentaa vielä muutaman päivän jälkeenkin päin ja se ehkäisee silti jo tapahtuneen vahingon. Ja se voidaan laittaa myös synnyttämättömälle jos vaan kohtu on tavallisen kokoinen.

Jos taas pojalla on tauteja ja kumi menee rikki (tai sitä ei käytetä koko aikaa - kondyloomalle ja herpekselle riittää ihan koskettelu peniksellä sun alapäähän), niin sitten ei ole paljon tehtävissä. Uudessa suhteessa kannattaisi tarkistuttaa tilanne joka tapauksessa, mutta varsinkin kun tiedät pojan harrastaneen ilman kumia. Teinitytöt, jotka siihen on suostuneet, eivät todellakaan ole niitä puhtoisimpia, vaan varsinkin kondylooma tai klamydia on voitu jo hankkia helpostikin. Eli poika ehdottomasti sukupuolitautitesteihin, mieluiten myös hiv-testi (sen saaminen on jossain terveyskeskuksissa vaikeaa, mutta sittenkin pitää tarvittaessa valehdella, että olin afrikan matkalla paikallisen kanssa tms - valitettavasti tämä on totta, testiä ei kaikki lääkärit suostu tekemään, kun "on niin epätodennäköistä että oisit sitä mistään saanut").
 
Viimeksi muokattu:
Truutta
Mikä on se ärsyke jolla penis alunalkaen jäykistyy?
Sitä ärsykettä pitäisi pystyä jatkamaan silloinkin, kun sisääntyöntyminen epäonnistuu.
Eikä sitä lerpahtamista pidä pitää ongelmana, koska se tapahtuu kaikilla miehillä jossainvaiheessa.
Ja eikun uudellainnolla jäykkyyttä etsimään.
Mulla ainaski on niska aina jäykkänä. Teki sen mitenpäin vaan. Mutta ei Jorma halua jäykistellä, kun se on rento velikulta. Viettää rentoa roikkujan elämää kuin lepakko. Tosin lepakot herää eloon yöllä. Jormankin pitäisi myös, mutta kun on laiska eikä piirakka maistu niin ei maistu. Lapsena peloteltiin alituiseen, että jos piirakkaan sotkeudut niin tuut sokeaksi. Kyllä siinä mieli synkistyy niin, että niska vaan on jäykkänä ennen ja jälkeen seksin tai siis ennen yritystä ja sen yriksen jälkeen. Päälle saa vielä naisen ripityksen siitä, kun on niin saamaton vätys. Ja niskan jäykkyys eikun vahvistuu ihan piruuttaan vaan. Onpahan jotain kovaa ja tanakkaa miehellä.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä