Miä en jaksa ressata lapsen uskosta :)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Miä

Vieras
Mies kuuluu kirkkoon muodon vuoksi, minä ja poika ei. Annan pojan kuitenkin päiväkodissa osallistua kaikkiin uskontoa käsitteleviin juttuihin, täällähän se tarkoittaa ainoastaa kristinuskoon tutustumista. Olisi mukava jos poika saisi tutustua muihinkin uskontoihin päiväkodin reissuilla mutta ei =) Luotan siihen että koulussa opetetaan muistakin uskonnoista ja kulttuureista ja heidän tavoistaan et:n tunneilla.

Luotan siihen että lapsi osaa aikanaan itse päättää. Miut kasvatettiin kristinuskoon, meillä kotona ja mummolassa uskottiin vahvasti. Ei paasattu eikä mitään mutta uskonto oli iso osa elämää. Meillä kävi myös mormoneja ja muita uskovaisia, äiti päästi kaikki haluavat meille kertomaan uskonnostaan. Miä kävin hyvät väittelyt englanniksi muutaman mormonin kanssa
:D :D Kävin myös rippikoulun vaikka oikeastaan en enää uskonut jumalaan ja olin jo päättänyt erota kirkosta

Pointti tässä on ehkä se että luulen ihmisen osaavan kasvatuksesta huolimatta valita uskontonsa aikoinaan =) En usko että lapseni aivopestään uskomaan jumalaan vaikka hän siitä kuuleekin. Jokainen tekee omalla kohdallaan niinkuin parhaaksi näkee, tämän tekstin tarkoitus ei ole tökkiä ketään tikulla silmään :xmas:
 
tiedätkös mä en ole kastanut tyttöjäni.... He 10 j 11-v .... parin viikon päästä heidät kastetaan.... itte alkoivat asiasta puhumaan.... ovat jo sen vertas isoja et ymmärtävät mistä kyse.... rippikouluun kuulemma haluavat päästä samoin isompana kummeiksi... =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja karoline76:
tiedätkös mä en ole kastanut tyttöjäni.... He 10 j 11-v .... parin viikon päästä heidät kastetaan.... itte alkoivat asiasta puhumaan.... ovat jo sen vertas isoja et ymmärtävät mistä kyse.... rippikouluun kuulemma haluavat päästä samoin isompana kummeiksi... =)

Ihanaa!! :)
 
Mä näen tuon ihan omasta pojastani. Kirkkoon on kuulunut koko ikänsä, kasvatettu jehovalais-evankelisluterilaiseksi. Meillä on noudatettu mun ja likan uskojen mukaisia traditioita, mutta siinä sivussa noudatettu myös kristinuskoisten traditioita. Ja juups, jotain sääntöjä myös jehovan todistajien uskosta. Itse toi kolli on perehtynyt islamiin, lukenut Koraaninkin jo moneen kertaan ja keskustelee kansainvälisillä palsoilla Koraanista niin, ettei syntyjään muslimit meinaa edes uskoa, että junnu ei ole muslimi.

Minusta on pelkästään hyvä, että saa tietoa mahdollisimman monesta uskonnosta. Aikanaan sitten valitsee sen itselleen oikean tai luopuu kaikista uskonnoista kokonaan.
 
Samaa mieltä aloittajan kanssa, tietyin poikkeuksin. Lestadiolaiseksi en anna kenenkään lapsiani kasvattaa, siinä on yksi uskonto, josta on todella vaikea päästä irti, niistä syyllisyydentunteista ja peloista, jos niihin on lapsena kasvatettu. Mutta olen silti antanut lasten käydä heidänkin tilaisuuksissaan silloin tällöin, jos lapset ovat itse halunneet.

Varmaan sama pätee kyllä muihinkin uskontoihin tietyssä määrin, liian tiukka uskonnollinen kasvatus voi olla haitaksi. Mutta uskontoihin tutustuminen ei, kyllä meidänkin lapset saivat pääsiäiskirkossa käydä, saavat olla kuukausittaisissa päiväkodin papin aamunavauksissa jne. Mä uskon, että näen omista lapsistani milloin alkaa mennä liian pitkälle, ja lestadiolaisten seuroihin en enää vanhempaa lastani päästä, hän on jo alkanut ahdistua aiheesta.

Jos lapseni kasvattaisin täysin ateistisesti, heidän tietonsa tähän kulttuuriin kuuluvasta kristinuskosta tarinoineen ja rituaaleineen jäisi vajaaksi, samoin valinnanvapaus pienemmäksi tiedon puutteen takia. Tietämys harvoin on pahaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Mä näen tuon ihan omasta pojastani. Kirkkoon on kuulunut koko ikänsä, kasvatettu jehovalais-evankelisluterilaiseksi. Meillä on noudatettu mun ja likan uskojen mukaisia traditioita, mutta siinä sivussa noudatettu myös kristinuskoisten traditioita. Ja juups, jotain sääntöjä myös jehovan todistajien uskosta. Itse toi kolli on perehtynyt islamiin, lukenut Koraaninkin jo moneen kertaan ja keskustelee kansainvälisillä palsoilla Koraanista niin, ettei syntyjään muslimit meinaa edes uskoa, että junnu ei ole muslimi.

Minusta on pelkästään hyvä, että saa tietoa mahdollisimman monesta uskonnosta. Aikanaan sitten valitsee sen itselleen oikean tai luopuu kaikista uskonnoista kokonaan.

On se kumma, että mun ja sun kokemukset jehovista on näin erilaisia. En kyllä vertais jehovia kristinuskoon, en lähellekään.
 
Ja mulle pappa paasasi aina pienenä, miten uskonto on aikuisten satua ja toistelin papukaijana lauseita perässä. Nytpäs vaan lähes kolmekymppisenä uskon Jumalaan ja Jeesukseen, olen uskonut jo viitisentoista vuotta =)
 
Olen samoilla linjoilla kanssasi. :)
Me kuulutaan kirkkoon, ollaan tapakristittyjä enkä oikeastaan ole nähnyt mitään syytä erotakaan kirkosta.
Mua ei itseäni ole koskaan uskonnot erityisemmin kiinnostaneet, saa nähdä miten pojan kanssa sitten.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja MyLifeIsReal:
On se kumma, että mun ja sun kokemukset jehovista on näin erilaisia.

Millä tavoin erilaisia?

no mut on kasvatettu jehova perheessä ja siihen liittyi kaikki demoneista pelotteluun asti. Sellaista henkistä pahoinpitelyä lapsesta asti. Kun mun siskoni erotettiin, isä kirjoitti kirjeen ettei voi olla tekemisissä koska siskoni tulee kuolemaan pian. Jne... ja on liuta muita ex.jehovia, joilla täsmälleen samat kokemukset.

Alkuperäinen kirjoittaja MyLifeIsReal:
no mut on kasvatettu jehova perheessä ja siihen liittyi kaikki demoneista pelotteluun asti. Sellaista henkistä pahoinpitelyä lapsesta asti. Kun mun siskoni erotettiin, isä kirjoitti kirjeen ettei voi olla tekemisissä koska siskoni tulee kuolemaan pian. Jne... ja on liuta muita ex.jehovia, joilla täsmälleen samat kokemukset.
Mä luulen, että tuolla sukulaisuussuhteella on aika paljon merkitystä. Mullahan nää jehovan todistajat olivat exän puolen sukua. Oma sukuni on luonnollisesti vaikuttanut elämääni enemmän kuin ex-appivanhempani.

No olette sitten päässeet helpommalla. Olkaa onnellisia :)
 
Yhteistyössä