Metsästys nykyään on sairas harrastus, joka perustuu vain nykyihmisen alkukantaiseen viettiin.

  • Viestiketjun aloittaja elämän ystävä
  • Ensimmäinen viesti
kusipäät taas vauhdissa
Susi käyttäytyi oudosti Kuhmossa ja lopetettiin - tutkimuksissa selvisi, että joku oli ampunut sitä haulikolla

Keskiviikko 3.1.2018 klo 11.28


(ILKKA LAITINEN/AL)
Evira tutki kuolleen suden ja löysi siitä hauleja.

Kuvituskuva ei liity tapaukseen. (ILKKA LAITINEN/AL)
Susi käyttäytyi oudosti Kuhmossa ja se jouduttiin lopettamaan marraskuussa.

Kuhmon Lentiiran kylässä 17. marraskuuta poliisin päätöksellä lopetetusta sudesta löytyi Eviran suorittamassa tutkimuksessa koteloituneita hauleja. Lopetettu susi oli nuori, vielä kasvava uros.

- Suurriistan virka-apu suoritti lopettamisen, kertoo komisario Juha Niemelä Oulun poliisilaitokselta.

Löydösten perusteella on syytä epäillä, että sutta on haavoitettu haulikolla ampumalla kesän tai syksyn 2017 aikana.

Poliisilla ei ole epäiltyjä tapaukseen.

Suden haavoittuminen selittää osaltaan myös eläimen poikkeuksellista käyttäytymistä.


- Sehän lähti siitä, että susi liikkui toistuvasti kylän alueella asutuksen läheisyydessä. Sitä pyrittiin karkottamaan, että se ei tulisi, mutta se ei tehonnut, vaan se palasi aina vuorokauden sisällä takaisin. Sitten tehtiin päätös suden lopettamisesta. Haavoittuminen saattoi vaikuttaa siihen, ettei se pystynyt saalistamaan normaalisti.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä metsästysrikoksena. Niemelä ei tarkemmin tiedä, miten asiaan on suhtauduttu Kuhmon Lentiirassa.

- Susiasiat tuntuvat herättävän kovasti tunteita puolesta ja vastaan siellä, missä susireviirejä Suomessa on. Minä en sosiaalisen median palstoja seuraa, sanoo komisario Niemelä.

ALEKSANTERI PIKKARAINEN
aleksanteri.pikkarainen@iltalehti.fi
 
vierailija
TÄMÄ KOHTA ON EMÄVALE


"Sen jälkeen yksi susista oli tullut kohti, jolloin mies oli ampunut sitä."

Kyllä susi pelkää ihmistä, ja varsinkin aseenpauketta. Tämä oli selvä metsästysrikos
........................................................................

Metsästäjä ampui suden Rautavaaralla – poliisi tutkii tapausta

Metsästäjän kertomuksen mukaan kyse oli itsepuolustuksesta. Poliisi yrittää selvittää, onko metsästäjän kertomus totuudenmukainen.
29.10.2017 13:09, 1121 lukukertaa



Susi. Viitekuva.

Poliisi.fi tiedottaa:

Poliisi tutkii hirvenmetsästyksen yhteydessä Rautavaaralla 28.10.2017 klo 11.06 aikaan tapahtunutta suden ampumista.

Poliisille tulleen ilmoituksen mukaan useat sudet olivat käyneet hirvenmetsästyksessä mukana olleen hirvikoiran kimppuun ja raadelleet sen.

Koira oli kuollut saamiinsa vammoihin.

Hirvenmetsästyksessä mukana ollut mies oli kertomansa mukaan mennyt koiran haukulle. Hän oli havainnut useita susia peitteisessä maastossa ojanpenkan takana hirvikoiran kimpussa. Mies oli ampunut ilmaan karkottaakseen sudet pois koiran kimpusta.

Sen jälkeen yksi susista oli tullut kohti, jolloin mies oli ampunut sitä.

Susi löytyi myöhemmin kuolleena noin 50 metrin etäisyydellä tapahtumapaikasta.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

Lisätietoja: Rikoskomisario Harri Pöysti 0408672211

Lähde: poliisi.fi

T3/MV
toimitus3mv@protonmail.com
Nyt tämä on tutkittu ja todettu että tapaukseen ei liity rikosta.
 
mmmahhtava loppu :D


Salametsästäjä kohtasi karmean lopun Etelä-Afrikassa – leijonat pistivät poskeensa
Viranomaiset epäilevät uhrin olleen salametsästäjä, koska metsästyskivääri löytyi murkinapaikan läheltä.

Salametsästys
13.2.2018 klo 08:05päivitetty 13.2.2018 klo 08:24

Helmut Fohringer / EPA

Olli-Pekka Sulasma



Alunperin poliisi epäili, että uhri oli puiston työntekijä. Uhriksi luultu mies löytyi kuitenkin elossa.

Salametsästys rehottaa Limpopossa
Limpopossa leijonien salametsästystapausten määrä on lisääntynyt viime vuosina, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC(siirryt toiseen palveluun). Vuosi sitten alueelta löytyi kolmen myrkytetyn urosleijonan ruumiit, joilta päät ja tassut oli leikattu irti.

Isojen kissaeläinten ruumiinosia käytetään taikakaluina ja perinteisinä lääkkeinä Afrikassa ja Aasiassa. Suojelujärjestö Born Free -säätiö(siirryt toiseen palveluun) sanoo, että 20 viime vuoden aikana Afrikka on menettänyt leijonistaan 40 prosenttia ja noin 20 000 yksilöä enää elää mantereella. Leijonien luiden ja muiden ruumiinosien kysyntä kasvaa Kaakkois-Aasiassa sikäläisten tiikereiden luiden korvikkeena.

Salametsästäjien tähtäimessä ovat myös sarvikuonot Etelä-Afrikan luonnonpuistoissa – Yle kertoi aiheesta laajasti viime syksynä. Niiden ruumiinosien kysyntä kasvaa voimakkaasti Kiinassa, Vietnamissa ja muissa Aasian maissa.

Lähteet: AFP
 
Älyllistä rehellisyyttä
Luonnossa ihmisen lisäksi mikään muu eläin ei pidä muita otuksia söpöinä tai suhtaudu normaalin luonnonjärjestykseen tunteella. Luonnossa kukin hankkii ravintonsa siten miten sen saa tehokkaimmin suhteessa käytettyyn energiaan ja riskiin. Siksi villisiat ja oravat syövät poikasia toisten eläinten (pääosin lintujen) pesistä, siksi jääkarhu ja suuret krokotiilit saalistavat myös ihmisiä tilaisuuden tullen, samoin kuin sudet lapsia ja kotieläimiä aika ajoin (kannattaa tutustua 1800 luvun lopun Suomalaisiin tilastoihin).

Ihminen on lajina evoluution kamppailussa itse rakentanut ja ansainnut paikkansa ravintoketjun huipulla. Ihmisellä on siten sama oikeus saalistaa kuin muillakin eläinlajeilla. Toki ihmisen kannattaa tehdä kestävästi ja kantojen säilyvyyttä vaalien, jos mielii saalistaa jatkossakin. Yksittäiselle eläimelle ei kukaan varmaankaan erityisesti halua tuottaa tuskaa, mutta yksilön kokemuksilla ei luonnon systeemisen kokonaisuuden kannalta ole kuitenkaan merkitystä. Saaliiksi joutunut yksilö on myös itse syyllinen kuolemaansa. Se on hävinnyt kamppailun jäädessään saaliksi ja joskus myös lajina, koska ei ole pystynyt kehittämään riittäviä kyvykkyyksiä suhteessa muihin lajeihin.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
älywapaille metsästäjille
Älyllistä rehellisyyttä et ikinä löydä metsästäjiltä ainakaan :cry:

Sukupuuttoon ihmisen metsästämät nisäkkäät



https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_sukupuuttoon_metsästetyistä_eläimistä
 
älywapaille metsästäjille
OSA 2

Sukupuuttoon metsästetyt linnut
 
vierailija
Listalla oli n. 70 eläintä, joista yksikään ei ole Suomen luonnosta kadonnut. Joten ainakin suomalaisen kestävään kehitykseen aina perustuneen metsästyksen voisi jättää tältä osin rauhaan. Täällä ei ole metsästäjien toimesta hävitetty sukupuuttoon yhtään eläinlajia, eikä olla hävittämässä. Onko järkevää syyllistää suomalaisia nykymetsästäjiä toissa vuosisadalla tapahtuneista tropiikin pikkusaarten lajien katoamisista?

Ihmisen ympäristölle aiheuttamat muutokset ovat aiheuttaneet globaalisti monikymmenkertaisesti sukupuuttoja metsästykseen verrattuna (salametsästys on silti aito ongelma kehitysmaissa ja todella tuomittavaa). Jos tavallinen ihminen haluaa säilyttää luonnon monimuotoisuuttaa, kannattaa ennen laillisen metsästyksen vastustusta (vaikka tunteisiin vetoavaa onkin) keskittyä omiin kulutustottumuksiin ja miettiä kannattaako kertakäyttötrendivaatteita ostaa, kannattaako tehdä kaukomatkoja, kannattaako heittää ruokaa roskiin, kannattaa desinfioida joka paikkaa kemikaaleilla tai kannattaako pitää lemmikkieläimiä. Yksi koira tai kissa tuottaa vuodessa katumaasturin kokoisen hiilijalanjäljen ja lemmikkien ruokkiminen vaatii suuren määrän peltohehtaareja.

Kotikissat muuten tappavat paljon enemmän eläimiä kuin metsästäjät. Yhdysvalloissa koti- ja kulkukissat tappavat vuodessa 24,4 miljardia lintua ja nisäkästä. Yksi kissa tappaa satoja eläimiä vuodessa.

Lähde:
https://yle.fi/uutiset/3-6471943

”Nature Communications -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa arvioidaan, että kotikissa on luultavasti suurin ihmisen aiheuttama lajien tappaja ja jättää taakseen muun muassa elinympäristön kutistumisen, maatalouden kemikaalit ja metsästyksen.”
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
vierailija
Koska näemme että metsästäjät kuolevat sukupuuttoon? Toivottavasti mahdollisimman nopeasti. Tämä egoistinen "harrastajakunta", kaikki minulle; muille eläimille ei mitään periaate oksettaa. Jo sana harrastus metsästyksen yhteydessä kuvaa tätä koppavaa ihmisryhmää. Maajusseja jotka nostavat tukiaisia, myrkyttävät maaperää ja kaatavat koko kansan karjaa.
 
9mm Burana
Koska näemme että metsästäjät kuolevat sukupuuttoon? Toivottavasti mahdollisimman nopeasti. Tämä egoistinen "harrastajakunta", kaikki minulle; muille eläimille ei mitään periaate oksettaa. Jo sana harrastus metsästyksen yhteydessä kuvaa tätä koppavaa ihmisryhmää. Maajusseja jotka nostavat tukiaisia, myrkyttävät maaperää ja kaatavat koko kansan karjaa.
pian, pian pian sukupuuttoon :love::love::love:

nuo paskakasat puhuu riistanhoidosta kun ne ampuu vaikkapa kauriita ruokapöytään

entäs jo r*ssä tekisi niille saman homman, olishan se ihan OK :love:
 
vierailija
Koska näemme että metsästäjät kuolevat sukupuuttoon? Toivottavasti mahdollisimman nopeasti. Tämä egoistinen "harrastajakunta", kaikki minulle; muille eläimille ei mitään periaate oksettaa. Jo sana harrastus metsästyksen yhteydessä kuvaa tätä koppavaa ihmisryhmää. Maajusseja jotka nostavat tukiaisia, myrkyttävät maaperää ja kaatavat koko kansan karjaa.
(y):)
 

Yhteistyössä