menneisyydestä

Minulla on hurja menneisyys, ja vaikka asiat ovat kääntyneet hyviksi ja olen ihanien lasten suht. onnellinen äiti, menneisyys on se joka masentaa. Kun siitä ei pääse eroon, tuntuu ettei pysty koskaan elämään normaalia elämää. Siis elän masentuneena, koska menneisyys on niin voimakkaana mukana. Olin siis täysi teinijuoppo joka teki mitä vain viinan ja muiden päihteiden vuoksi, olin täysin hukassa oleva nuori. Joka päivä kuvittelen olevani teini joka käy kirjastossa ja leffassa tms ja elää rauhallista elämää. Olen järkyttynyt yhä kaikesta mitä tapahtui joskus ja mitä tein. Äitinä ne kaikki tuntuvat hyvin häpeälliseltä.
Onko kellään ollut vastaavaa, oletko selvinnyt ja pystynyt unohtamaan/hyväksymään? :'(

 

Joo mulla.. olin oikee teini ääliö!!! Juopottelin 15vuotiaana viikollakin ihan #&%£$!*,sekaan heitettin lääkkeitä ja välillä impattiin. Välillä sitä tulee aina mietittyä ja aina ajattelee että toivottavasti tuosta pojasta ei tule samanlaista kun äidistään.. Kyllä jos saisi kelloa käännettyä takaisin päin jättäisi varmaankin useammankin jutun tekemättä... No tehtyä ei saa tekemättömäksi ja sen kanssa on vain elettävä. Hyvillä mielin voi tuumata että onneksi se kaikki on takanpäin.. Hyvää jatkoa sulle :heart:

 

Minun mielipiteeni on,että lopettaisit jotenkin vain ajattelemasta mennyttä.Kyllähän ne silloin tällöin mieleen tulee väistämättä,mutta minkäs teet,elettyä elämää se on.Kaikenlaista olet kokenut ja kokeillut,mutta jos tai siis kun se on entistä elämää ja nyt kaikki hyvin,niin nauti elämästä perheesi kanssa.Älä sure mennyttä elämäntyyliäsi enää!

 

\

Minulla on hurja menneisyys, ja vaikka asiat ovat kääntyneet hyviksi ja olen ihanien lasten suht. onnellinen äiti, menneisyys on se joka masentaa. Kun siitä ei pääse eroon, tuntuu ettei pysty koskaan elämään normaalia elämää. Siis elän masentuneena, koska menneisyys on niin voimakkaana mukana. Olin siis täysi teinijuoppo joka teki mitä vain viinan ja muiden päihteiden vuoksi, olin täysin hukassa oleva nuori. Joka päivä kuvittelen olevani teini joka käy kirjastossa ja leffassa tms ja elää rauhallista elämää. Olen järkyttynyt yhä kaikesta mitä tapahtui joskus ja mitä tein. Äitinä ne kaikki tuntuvat hyvin häpeälliseltä.
Onko kellään ollut vastaavaa, oletko selvinnyt ja pystynyt unohtamaan/hyväksymään? :'(

Toi muuten on rankkaa, eikä unohtaminen oo helppoa...väliin tuntuu että pitäs päästä hoitoon juttelemaan jollekin ammatti-ihmiselle jos se helpottas.... väliin taas tuntuu et tulee hulluks :/

oispa nappi jolla vois pyyhkiä osan nuoruudesta veks...

 

Voimia vaan ja ymmärrän kyl sua täysin mutta tavallaan kannattaa ajatella että et menettänyt mitään pysyvää ja elämä on edessä ei takana... Se on aina niin helppo sanoo mut kuitenkin muistot välillä palaa ja häpeähän on ihan tervve merkki mutta ánna itsellesi anteeksi ja hyväksyttyäsi menneesi niin pystyt kyllä elämään ihan hienosti niiden asioiden kanssa :/

 

Mennyt on mennyttä. Mutta sinä et olisi sitä mitä olet nyt ellet olisi elänyt niinkuin olet elänyt. Kaikki mitä jätämme taaksemme muokkaa meitä ja valmistaa eteenpäin. En voi väittää eläneeni kunnollisesti ja tehneeni aina oikein itselleni, mutta mitään tekemääni en kadu. Minä en olisi minä, jos en olisi tehnyt kaikkea sitä mitä tein. Uskon tehneeni nuorempana huonojakin päätöksiä, mutta enpähän vanhempana sorru enään samaan. Loppujen lopuksi nuoruuden "virheet" eivät olleetkaan virheitä. Ei kukaan ihminen ole enkeli. =)

 

Olen muös sählänny aikani nuorena, mutta nyt mietin, onneksi elin silloin ennen lapsia ja kokeilin kaikkea, eipä tarvi enään, jotkut äidit jatkaa lasten syntymän jälkeen, ja se on väärin, eli älä murehdi tommoista, se on ollutta ja mennyttä...

 

Moi! Mun äitini sekoilee nyt 60 vuotiaana ja se on karmeeta kattoo!!
Sen kanssa ei voi tehdä tai sopia mittään, aina tulee valheita ym. päin naamaa. Viina ja lääkkeet vie hänen elämästään suren osan.Ihmettelen, että hän on joskus kyennyt lapsiaan hoitamaan...
no, käytti hän jo lapsuuteni ajankin milloin mitäkin nappeja milloin päänsärkyyn, unetomuuteen, masennukseen...ja veti 2 askia punasta malboroa päivässä ym.
Ehkäpä teillä nuorena sekoilleilla on etuakin siitä, että teitte mitä teitte silloin. Huomaatte nyt vanhempana mitä se menneisyys ja sen selvittämättömyys tuo tullessaan. Käsitelkää ongelma nyt eli hakekaa ammattiapua ja käykää mielessänne asioita läpi, ettei sitten tarvitse eläkeiässä jälleen revitellä kuten äitini!! Hän ei ole koskaan uskaltanut käydä ongelmiaan selvittelemään vaan on aina paennut niitä lääkkeisiin, alkoholiin, itsemurhayrityksiin jne. Ongelmia ei voi paeta. Ne, entisetkin, tulevat ennemmin tai myöhemmin eteen!

Itse olen saanut apua myös kirjoja lukemalla.Esim. "Hyvä itsetunto" (Keltikangas-Järvinen) tai Tommy Helstenin kirjat "Virtahepo olohuoneessa", "Elämän lapsi" ym. ja "Naiseksi joka olet" (Kaija Maria Junkkari) ovat olleet suurena tien viitoittajana yrittäessäni ymmärtää äitini käyttäytymistä ja sitä miksi minulla on ollut paha olla. Suosittelen!