Nyt on jo pakko kirjoittaa. Eli, kiertoni on ollut pitkään epäsäännöllinen (kierto +35pvä vähintään) ilmeisesti 2vuoden takaisen e-pillereiden lopetuksen myötä. Nyt kuitenkin viime kuukausien aikana näyttänyt vakiintuneen tasan 30päivään, vuoto ensimmäiset päivät ollut aina hyvin runsasta, sitten vähenee nopeasti ja loppuu kokonaan viimeistään 6-7pvän tienoilla. Reilu viikko ennen menkkoja nännit ovat todella kosketusarat, ja menkkakivut alkavat viimeistään vuodon alkaessa (alavatsa ja -selkä).
Nyt parhaillaan meneillään olevat kuukautiset ovat kuitenkin vetäneet minut aivan ymmälleen ja elättelen toiveita pienestä elämän alusta.. 7päivää ennen menkkojen normaalia alkamisajankohtaa nännit tuntuivat hieman kipeiltä, seur pvänä loppui ja alkoi todellatodella niukka tuhruvuoto, ei tarvinnut minkäänlaisia suojia käyttää. Tämä kesti pari pvä, sitten vuoto runsastui, muttei ole kuitenkaan missään vaiheessa ollut aivan niin runsasta, kuin yleensä menkkojen aikaan. Tänään vuodan kahdeksatta päivää, mutta vuoto on muuttunut ennemminkin ruskeaksi tuhruksi ?!?
Näiden "menkkojen"(??) aikaan ei ole ollut minkäännäköisiä kipuiluja, mitkä ovat minulle normaaleita, varsinkin ensimmäisinä päivinä. Yhtenä päivänä tuumasin työporukalle vettä juodessani, että maistuupa putkelle. En edes tajunnut, että rautainen maku suussa voisi olla oire raskaudesta. Asia vaivaa ja yöunet menneet monena yönä. Mitä jos..?
Olen lukenut paljon keskusteluja valemenkoista ym, vuodosta alkuraskaudesta jne.. Joillekin tulleet jopa kolmet kuukautiset raskauden aikana?
Hätiköidessä tein raskaustestin tuhruvuodon aikaan (nega), vaan kuulemma nekin saattaa näyttää plussaa vasta monen viikon jälkeen ?
Toivottavasti edes joku jaksoi lukea tämän, ja kertoisitte omia kokemuksianne raskaaksi tulosta jne, jos jollakin olisi samankaltaisia oireita ollut.