Menetin parhaan ystäväni vauvan myötä

  • Viestiketjun aloittaja a.p.
  • Ensimmäinen viesti
a.p.
Olen tätä asiaa surrut paljon. tiesinhän toki, että ystävät voivat vaihtua kun tulee lapsia, mutta silti se tuntuu todella kurjalta. Kyse vielä parhaasta ystävästä. Kun olin raskaana, hän oli innoissaan, mutta nyt ei ole käynyt vauvaa katsomassakaan. Olen yh ja vauvalla on koliikki, olisin todella tarvinnut apua, seuraa.. Eihän ketään voi pakottaa, mutta tekee mieli ajatella että tämä muistetaan, jos hän joskus saa lapsia. Vaikka toisaalta en haluaisi katkeroitua.

Onko muille käynyt niin, että ystävä on hylännyt?
 
"mie"
Kaksi hyvää ystävää katosi sillon, kun aloin odottamaan esikoista :(

Mulla on niitä ikävä ja meidän yhteisiä juttuja niin paljon et välillä on kausia et olen ihan masiksessa :(
 
a.p.
Musta kans tuntuu että käyn jotain suruaikaa läpi asian takia, on jatkuvasti mielessä..

Myönnän, ettei mulla ole ollut niin paljon aikaa ystävälle, en ole voinut käydä kylässä niin paljon. Vauva on esikoinen ja elämä on muuttunut paljon hänen syntymästä myötä. Ymmärrän että lapseton ystävä ei sitä muutosta tajua. Puheenikin varmaan pitkälti pyörivät lapsen ympärillä, koska ei minulla nyt oikein muutakaan ole elämässäni kun vauva on vielä niin pieni ja vie kaiken huomion..
 
pha
Istutteko vain kotona odottamassa, että ystävä soittaa, vai voisitteko itse ottaa yhteyttä tauon jälkeen? Kyllä ystävyys voi jatkua ns. kuivan kauden jälkeen, mutta se vaatii aloitteen tekemistä. Mun mielestäni ei kannata olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaan voi jutella suoraan siitä, ettei ole tavattu aikoihin ja se harmittaa. Kannattaa myös kysyä, onko taukoon ollut jokin syy, vai ovatko elämät vain liukuneet vahingossa eri urille.
 
"mutsi"
Ystäväsi voi yksinkertaisesti ajatella, ettei tohdi "häiritä" ja ehkä pelkääkin vähän uutta elämääsi. Ota sinä yhteyttä ja pyydä käymään kuten ennenkin, jos vain suinkin haluaa! Sitten pallo on hänellä :)
 
"mina"
Pakko kysyä tässä välissä, että oletteko huomaamattanne tehneet jotain, mikä olisi nämä ystävät karkoittanut?

Oletteko kenties olleet niin innoissanne raskaudestanne, että ette ole osanneet puhua juuri muusta? Itseä ainakin harmittaa, jos toista ei kiinnosta enää puida esim. minun sinkkujuttuja.. Kun itseä ei taas todellakaan kiinnosta puhua mitään vauvajuttuja päivästä toiseen. Eli vuoroin vieraissa. Itse oletan, että kun juttelen heidän kanssaan vauva-asioista, niin vasta vuoroisesti voitais jutella vaikka minun mieskuvioista samalla mielenkiinnolla.

Toinen asia, mikä harmittaa on se, että jos ystävät jotenkin korostaa sitä, miten erilaista elämä on nyt kun on lapsia ja miten ei voisi enää kuvitellakaan juoksevansa baareissa yms. Ja miten paljon parempaa se elämä on niiden lasten kanssa. Siinä tulee helposti semmoinen kuva, että halveksii sen toisen elämäntyyliä.. Mutta kun kaikkia ei se perhe-elämä kiinnosta, eikä monikaan kestä sitä, että päivästä toiseen hehkutetaan jotain "parempaa elämää", joka taas ei ole omissa intresseissä.

Mutta itsellä on pari ystävää, jotka ovat säilyneet parhaina ystävinä senkin jälkeen, kun ovat saaneet lapsia. Ne on osanneet ottaa sen huomioon, että on olemassa erilaisia elämäntilanteita, eikä ne ole toistaan parempia tai huonompia. Eikä ne ole ns. hukanneet itseään siihen äitiyteen, vaan ovat silti samoja ihmisiä, mutta heillä vaan on niitä lapsia lisänä. Osa on ehkä jääneet juuri sen takia, että joka toinen lause loppuu "kyllä sinäkin sitten ymmärrät, kunhan olet äiti" tai jotain muuta vastaavaa..
 
hyny
surullista a.p ja kohtalotoverit :( minutkin on muutama ystävä on oikeasti hylännyt kun olen perustanut perheen ja elämäntilanne muuttunut,,olen yrittänyt pitää yhteyttä mutta vastakaikua ei tule..surullista että noin pinnallisia on ihmiset...ei voi ymmärtää.oisi toivonut saman yhdessä olon jatkuvan ystävien kanssa..mutta toisaalta olen miettinyt että ehkäpä ansaitsen parempaa ja vakaampia ihmisiä ympärilleni kuin nämä ystävät jotka yhtäkkiä katkaisevat välit kun elämäntilanne on toinen...
 
"Mmm"
Aika montaki kaveria hävis kuvioista kun tyttären sain. Liikuin isossa porukassa, josta yks sai ennen mua lapsen ja sit sainkin jo ite. Eli kaikki ne hävis kuvioista jotka on sinkkuja tai baarit kiehtoo enempi. Mutta, ne jotka on todella ollu kaikessa mukana ja ollu valmiita auttamaan niin, ne onkin sitten nykysin mun todellisia sydänystäviä. Eli yks lapseton ihminen ja sitten toinen, joka sai syksyllä lapsen. Lapsuuden kaverit asuu älyttömän kaukana, entisessä kotikaupungissa. Lapsuuden kavereillekkin on aika monelle lapsia tullu ja niihin oon ahkerasti yhteyttä pitäny. Yleensä niitä nään kahvin merkeissä kun, entisessä kotikaupungissa oon käymässä tyttären kanssa :). Ei mua enää sureta nää jotka on poistunu mun elämästä, toki joskus niitä ihmisiä viä kaipaan. Meillä tosin tytär on 1v2kk ja on yhä kotihoidossa ja myönnän olevani yhä edelleenkin todella kiinni tyttäressä. Sitten kun ois mahollisuus lähtee kavereita moikkaa niin, en välttämättä jaksakkaa. Mutta onneks mun ystävät ja kaverit sen ymmärtää.
 
"vieras"
Musta kans tuntuu että käyn jotain suruaikaa läpi asian takia, on jatkuvasti mielessä..

Myönnän, ettei mulla ole ollut niin paljon aikaa ystävälle, en ole voinut käydä kylässä niin paljon. Vauva on esikoinen ja elämä on muuttunut paljon hänen syntymästä myötä. Ymmärrän että lapseton ystävä ei sitä muutosta tajua. Puheenikin varmaan pitkälti pyörivät lapsen ympärillä, koska ei minulla nyt oikein muutakaan ole elämässäni kun vauva on vielä niin pieni ja vie kaiken huomion..

No tuossahan sinä listasit syitä välien viilenemiseen...?

Ei ole aikaa ystävälle.
Puhut lähinnä vauvasta.
Ei ole muuta elämässä.
Vauva vie kaiken huomion.

Tottakai elämäsi on muuttunut, mutta jos haluat ystäväsi sopeutuvan uuteen elämääsi sinun täytyy myös jaksaa olla kiinnostunut hänen asioistaan. Vastavuoroisuus on avain. Välillä voit vaikka teeskennellä jos ei juuri nyt niin kauheasti innosta. Voin kertoa että niin me lapsettomat ystävätkin joskus teemme kun kuuntelemme tuhannettakuudettatoista aika lailla identtistä hehkutusta toisen pikku nöpöläisestä ;)
 
a.p.
[QUOTE="vieras";23959458]No tuossahan sinä listasit syitä välien viilenemiseen...?

Ei ole aikaa ystävälle.
Puhut lähinnä vauvasta.
Ei ole muuta elämässä.
Vauva vie kaiken huomion.

Tottakai elämäsi on muuttunut, mutta jos haluat ystäväsi sopeutuvan uuteen elämääsi sinun täytyy myös jaksaa olla kiinnostunut hänen asioistaan. Vastavuoroisuus on avain. Välillä voit vaikka teeskennellä jos ei juuri nyt niin kauheasti innosta. Voin kertoa että niin me lapsettomat ystävätkin joskus teemme kun kuuntelemme tuhannettakuudettatoista aika lailla identtistä hehkutusta toisen pikku nöpöläisestä ;)[/QUOTE]

Olen minä ollutkin kiinnostunut, ja ihan aidosti. En vaan kerkeä enää roikkua puhelimessa/fb:ssä niin paljon kun ennen. Kuuntelen kyllä hänen asioitaan, mutta itselläni ei ole oikein mitään uutta puhuttavaa, paitsi juuri jotain että NicoPetteri oppi tarttumaan esineeseen ja nukkui 4 tuntia putkeen yöllä. Tai sitten olen valittanut sitä kun en saanut pariin kuukauteen juuri nukkua koliikin vuoksi. Olisin odottanut että ystäväni (joka on myös lapsen kummi) olisi tarjoutunut avuksi, tai edes tullut käymään, mutta ei, hän ei ole tullut kertaakaan.

Mutta tästä tiedän, että hän ei varmaan oikea ystävä ollutkaan.
 
a.p.
[QUOTE="Mmm";23959499]Ap missä päin asut? Oks sulla ketään muita ystäviä tai kavereita?[/QUOTE]

Keski-Suomessa. Ei ole paljoa muita, mutta onneksi sitäkin parempia, sen tämä vauva-aika on osoittanut :)
 
Jöröjukka
itse pitää yhteyttä. Soita kaverillesi ja kysele kuulumisia. Eläntilanteenne on eri, mutta yhteinen historia on ystävyytenne kantava voima. Älä heti luovuta, kyllä ystävä ottaa sinut huomioon vielä jos on oikea ystäväsi.
 
"mie"
Joo kyllä mä aluksi yritin nähdä ja sopia kaikkea. En vaan jaksanut sitten olla se joka aina oli pyytämässä. Ehkä mä olin sitten tylsää seuraa raskausaikana, kun en voinut juoda. Tosin en mä kyllä juonut ennen raskauttakaan itseäni känniin vaan ehkä 2 siideriä koko illan aikana.

Onhan noi lapset ihania, mutta mä kaipaan aikuita juttuseuraa :/
 
surullista a.p ja kohtalotoverit :( minutkin on muutama ystävä on oikeasti hylännyt kun olen perustanut perheen ja elämäntilanne muuttunut,,olen yrittänyt pitää yhteyttä mutta vastakaikua ei tule..surullista että noin pinnallisia on ihmiset...ei voi ymmärtää.oisi toivonut saman yhdessä olon jatkuvan ystävien kanssa..mutta toisaalta olen miettinyt että ehkäpä ansaitsen parempaa ja vakaampia ihmisiä ympärilleni kuin nämä ystävät jotka yhtäkkiä katkaisevat välit kun elämäntilanne on toinen...
Mullekin kävi näin, hullua sinänsä, että molemmilla on itsellä lapsia. Nyt kun mä en ole enää aina se, joka käy kylässä ja soittaa, niin eipä kiinnosta/keritä tapaamaan/soittelemaan. Olkoot.
 
"vieras"
No itselläni oli vähän samansuuntainen tilanne, paitsi just siinä toisella puolella. Eli olen lapseton sinkku, ystävilläni ei juuri kenelläkään ole lapsia, ja sitten bestikseni paukahtaa raskaaksi. Oli siinä sopeutumista puolin ja toisin, mutta onnistuttiin kuitenkin. Siis ollaan edelleen bestiksiä, soitellaan monta kertaa viikossa, nähdään vähintään kerran viikossa. Olen oppinut paljon uutta ja kiinnostavaa lapsiperheen elämästä, ja täältä foorumilta loput.

Ystäväni tosin yh-äitinä kaipaa aikuista seuraa usein kipeästikin, ja on välillä jopa höpsön kiinnostunut mun villistä sinkkuelämästä joka on siis aika avutonta :D Välillä harkitsin keksiväni jonkun villin seikkailun ihan vaan et toinen pääsee myötäelämään ;)

Mutta kyllä toivon ihan vilpittömästi että tekin löytäisitte tavan olla ystäviä, josta molemmat saavat iloa ja tukea.
 
"katjuska"
olet varmasti myös onnellinen vauvasta itse olen 4 lapsen yksinhuoltaja ja kolmella lapsellani on ollut koliikki yhdellä lapsellani oli niin paha koliikki että huusi joka ainoa yö 10 tyntia putkeen tätä kesti reilut 6 kuukautta eikä tämä lapsi paljon päivälläkään nukkunut enintään 2 tuntia putkeen nukkui päivällä ja loppu päivän itkeskeli jos haluat apua voin auttaa sinua lapsesi hoidossa jos asut eteläsuomessa
 
:hug: Ap:lle ja muille tässä ketjussa. Pystyn niiiin samaistumaan tuntemuksiinne. Ystävän menettäminen voi olla todella rankkaa. Jotenkin sitä ajattelee, että vaikka elämässä tapahtuisi mitä niin ystävät on ja pysyy, etenkin ne läheisimmät.
 
"juu"
Mulla on kans tässä vuosien varrella ne lapsettomat kaverit vaan häipyny jonnekin. Ei meillä välit poikki oo mutta ollaan tekemisissä tosi harvoin. Mutta mulla on onneksi tullu tilalle niitä ketkä on samassa elämäntilanteessa ja heidän kanssa on voinu jakaa juttuja ja heidän keskuudesta on löytyny uudet ystävät.
 
"pieras"
Multa lähtee kaikki sukulaiset sitä mukaan kun niitten vaimot ja tyttöystävät tulee raskaaksi. Onhan se tietty vaarallista että tää mun mahous tarttuu tai ettei ole voimia aina sääliä mun merkityksetöntä elämää kun en voi lapsia saada... Ei voi mitään, pärjäänhän minä ilmankin.
 
[QUOTE="juu";23964244]Mulla on kans tässä vuosien varrella ne lapsettomat kaverit vaan häipyny jonnekin. Ei meillä välit poikki oo mutta ollaan tekemisissä tosi harvoin. Mutta mulla on onneksi tullu tilalle niitä ketkä on samassa elämäntilanteessa ja heidän kanssa on voinu jakaa juttuja ja heidän keskuudesta on löytyny uudet ystävät.[/QUOTE]

Mä ymmärrän sen, että elämäntilanteiden vaihdellessa tulee joitakin ystäviä nähtyä välillä harvemmin ja välillä useammin, mutta uskon, että ne ns. tosiystävät on ja säilyy vaikka välillä olisi pitkiäkin taukoja näkemisessä. Kun nähdään niin jutut jatkuu taas siitä, mihin viimeksi on jääty. :)Joillekin ystävyyssuhteet (tai muut ihmissuhteet) tosin näyttää olevan kuin jotain kertakäyttökamaa. Mä en ymmärrä sitä, koska mulle ystävät on TODELLA tärkeitä ja ystävyyssuhteet kestäviä. Mulla on sekä lapsettomia että lapsellisia ystäviä ja molempien kanssa tulee vietettyä ihan yhtä paljon aikaa.
 
"vieras"
Olisin odottanut että ystäväni (joka on myös lapsen kummi) olisi tarjoutunut avuksi, tai edes tullut käymään, mutta ei, hän ei ole tullut kertaakaan.

Mutta tästä tiedän, että hän ei varmaan oikea ystävä ollutkaan.
Mun täytyy sanoa, että näin lapsettomana en kyllä osaisi auttaa koliikkivauvan äitiä yhtään millään tavalla. Kerran oon vaipan vaihtanut vauvalle elämäni aikana ja sekin päätyi katastrofiin kun pesin pepun vahingossa niin kuumalla vedellä, että vauva sai palovamman ja luonnollisesti vauvan äiti sai kamalan kohtauksen. Sen jälkeen oon ollut ihan paskat housussa aina jos joku edes pistää vauvan mun syliin, en osaa tehdä sille mitään ja pelkään mokaavani taas jotenkin. Äidit on hemmetin pelottavia, jos niille iskee se leijonaemo-vaihde päälle.

En oo myöskään sitä tyyppiä, joka osais vieraassa kodissa tuosta vaan alkaa häärätä kotitöitä ilman et joutuisin joka sekunti kyselemään et missä joku tavara on tai miten mun pitäis jotain tehdä. En ylipäänsä ole oikein käytännön ihmisiä, en mä toiselle osaisi kaupastakaan tuoda mitään järkevää. Se tapa, millä hoidan omaa talouttani, ei kelpais kellekään mun kavereista. Onneks vauvan saaneille kavereille riittää et käyn kylässä ja jutellaan niitä näitä mitä ennen vauvojakin, toki vauvoistakin vähän, mut enimmäkseen muusta. Heillä on harrastukset ja muut mielenkiinnonkohteet jatkuneet siinä vauvanhoidon sivussa.
 
"vieras"
Ja vielä sekin, että en ole oma-alotteisesti uskaltanut kellekään mennä kylään, vaan vasta kun on kutsuttu. Oon jotenkin ajatellut, etten kehtaa tuppautua, jos toinen ei jaksakaan vieraita tai niitä käy muutenkin liikaa vauvaa ihastelemassa ja siksi jäänyt odottamaan kutsua.
 
"myö"
[QUOTE="vieras";23966992]Mun täytyy sanoa, että näin lapsettomana en kyllä osaisi auttaa koliikkivauvan äitiä yhtään millään tavalla. Kerran oon vaipan vaihtanut vauvalle elämäni aikana ja sekin päätyi katastrofiin kun pesin pepun vahingossa niin kuumalla vedellä, että vauva sai palovamman ja luonnollisesti vauvan äiti sai kamalan kohtauksen. Sen jälkeen oon ollut ihan paskat housussa aina jos joku edes pistää vauvan mun syliin, en osaa tehdä sille mitään ja pelkään mokaavani taas jotenkin. Äidit on hemmetin pelottavia, jos niille iskee se leijonaemo-vaihde päälle.

En oo myöskään sitä tyyppiä, joka osais vieraassa kodissa tuosta vaan alkaa häärätä kotitöitä ilman et joutuisin joka sekunti kyselemään et missä joku tavara on tai miten mun pitäis jotain tehdä. En ylipäänsä ole oikein käytännön ihmisiä, en mä toiselle osaisi kaupastakaan tuoda mitään järkevää. Se tapa, millä hoidan omaa talouttani, ei kelpais kellekään mun kavereista. Onneks vauvan saaneille kavereille riittää et käyn kylässä ja jutellaan niitä näitä mitä ennen vauvojakin, toki vauvoistakin vähän, mut enimmäkseen muusta. Heillä on harrastukset ja muut mielenkiinnonkohteet jatkuneet siinä vauvanhoidon sivussa.[/QUOTE]

Eiköhän tässä oo kyseessä ihan eri asia, kun on yh, joka todella tarvitsee sitä apua. En oikeen uskois, että ap olis ollut arvostelemassa kaverinsa auttamista, jos tämä olis vaivautunut paikalle. Miun mielestä melko käsittämätöntä toimintaa, tai sitten kyseessä on hyvin nuori ihminen.
 

Yhteistyössä