Meneekö Ekko, Lissu ja Latimeria ja joku muukin täältä maailmanlaajuiseen koronatyrannian vastaiseen miekkariin Senaatintorille la 22.1.2022?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
"Olen tottunut myös kahteen maailmankuvaan. Toisessa kodissani uskotaan enemmän salaliittoteorioihin, säteilyn vaaroihin ja haitallisiin lisäaineisiin, toisessa taas paastotaan ja luotetaan onnennumeroihin, intuitioon ja energioihin.

Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen toimivuus perustuu kahteen asiaan. Ensimmäinen on plasebo eli lumevaikutus, jonka voimakkuus hämmästyttää tutkijoita edelleen.
Jos odotan saavani plasebolääkkeestä helpotusta, todennäköisesti saan sitä. Jos minulle kerrotaan, että reikihoito tuntuu lämpöaaltoina kehossa, sellaisia todennäköisesti myös tunnen. Plasebolääke vaikuttaa myös, vaikka tietäisin lääkkeen olevan pelkkä kalkkitabletti.
Nosebo-vaikutus noudattaa samaa kaavaa mutta negatiivisesti: jos olen valmistautunut haittavaikutuksiin, luultavasti myös koen niitä. Ei kuitenkaan tiedetä, miksi ja milloin haittavaikutuksia koetaan hyviä vaikutuksia voimakkaammin ja toisinpäin."
 
vierailija
No hyvä, että ovat sitten täysiä ja matkustajat ilman maskeja röhimässä.
Nousee sitten toivottavasti taas rokottamattomien hoidossa olevien potilaiden luvut sairaaloissa ja teholla

Eivät muuten käytä maskeja busseissa, koska koronaa ei ole heidän mielestä olemassa ollenkaan ja on täysin flunssan kaltainen virus.
On pelkkä salaliittoteoria lääkefirmoilta koronavirus.
 
vierailija
Täällä on kerrottu teistä hörhöistä:

vierailija
Täällä on kerrottu teistä hörhöistä:

"KALEVI KORENTO on helsinkiläinen eläkkeellä oleva tutkija-analyytikko. Nyt hän puhuu videolla koronarokotteista. Hänen mukaansa koronarokotteissa on kysymys kansanmurhasta ja että joka ainoa, joka on saanut rokotteen, ”kuolee 100 prosentin varmuudella”.
Kaikki ihmiset toki kuolevat 100 prosentin varmuudella joskus. Mutta rokotuksilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Silti Korennolle antaa paikan julkisuudessa The Mikko Kemppe Podcast, jossa käsitellään paljon rokotevastaisia asioita.

Kemppellä ei ole asiantuntemusta koronasta tai koronarokotteista. Hän on nettisivujensa mukaan ”avioliittoterapeutti ja opiskellut maisteriksi yhdessä Yhdysvaltojen arvostetuimmista avioliitto- ja perheterapeuttien yliopisto-ohjelmista”.

Tällä tavalla rokotevastaisen viestin leviäminen alkaa: jollain on raflaavaa asiaa, ja joku antaa asialle kritiikitöntä mediatilaa.

Suurin osa ihmisistä ei usko tällaista puhetta, mutta aina löytyy muutama, johon viesti menee läpi ja joka jakaa sitä eteenpäin esimerkiksi Vauva-foorumilla ja Ylilaudalla sekä sosiaalisen median alustoilla Facebookista ja Instagramista Telegramin kautta Youtubeen.

Osa väitteistä on poskettomia, kuten muuan kirjoitus Korona- ja rokotekriittiset -nimisessä Facebook-ryhmässä, jossa on 2 400 jäsentä"
 
"Tokentuben kaltaiset videopalvelut vaativat rahoitusta pyöriäkseen. Rahoituskuvio on epäselvä, kertoo Tampereen yliopiston tietojenkäsittelytieteiden tutkijatohtori Pekka Kallioniemi. Hän on tutkinut somealustoja ja niillä rehottavaa propagandaa. Kallioniemellä on toiminnan rahoituksesta tai toiminnan osittaisesta rahoituksesta veikkaus.

Tosi vaikeaa sitä on mitenkään todistaa, mutta moni asia viittaisi tuonne itänaapuriin. Tokentuben pito on varmasti kallista, kun videostreamaus vie järkyttävät määrät kaistaa.”

TOKENTUBEN sisältövastaavana toimii Juha Korhonen. Hän on toiminut aiemmin MV-lehden (nykyisin UMV-lehden) päätoimittajana. MV-lehti on laajasti tunnettu muun muassa disinformaation, rasistisen puheen ja rokotevastaisuuden levittäjänä. Lehden päätoimittaja on nykyään Janus Putkonen. Hän pitää Tokentubea MV-lehdessä esillä.
Putkonen on läheisessä yhteydessä Venäjään. Hän joutui esimerkiksi Ukrainan pakotelistalle keväällä 2019. Kesällä 2021 Putkonen ilmoitti hakevansa Venäjän kansalaisuutta. Putkonen päätoimittaa myös Russian Main News Patriotic Network -nimistä sivustoa."

”Nykykäsityksen mukaan Venäjän disinformaatiokampanjan tarkoitus on sekoittaa ihmisten käsityksiä todellisuudesta ja kertoa mahdollisimman paljon ristiriitaista tietoa”
 
vierailija
Yritä nyt jo päättää, onko se 2, 3 vai peräti 5 vuotta?

Mut hei, jos niin käy, kuten ilmeisesti toivot, niin kenen kanssa sä sitten riitelet tällä palstalla? Eihän sulla muitakaan ole.
Netti on täynnä mt-ongelmaisten kirjoituksia.
Luin Hesarin jutun osittain ja selasin kommentteja. Minulla ei ole lehden lukuoikeutta enkä viitsi ostaa lehteä tai käydä lukemassa juttua kirjastossa.
Asiaa on jo vatvottu vuosia.
Olen oppinut paljon asioita tällä palstalla.
Ihmisen on vaikea vaihtaa mielipiteitään.
Annetaan rokotevastaisten elää mielikuvitusmaailmassaan.
En kommentoi hörhöjen viesteihin.
He harjoittavat tällä palstalla henkistä väkivaltaa. Luultavasti sama meno jatkuu irl:ssa.
 
Sinulle suosittelisin järjen ääntä.❤

Totta kirjoitat!
 
Yhteistyössä