Melkoista kyytiä, maapallon ympäri kahdessa tunnissa

ULKOMAAT
Juri Gagarinin ensimmäisestä avaruuslennosta tasan 60 vuotta
Kilpajuoksu avaruuteen on rauhoittunut viime vuosituhannen kuumista vuosista.
JAA
Neuvostoliittolaiset lentäjät tervehtivät avaruuslennolta palannutta Juri Gagarinia (oik.) onnistuneen lennon jälkeen huhtikuussa 1961.KUVA: SANOMAN ARKISTO
STT
1:49
Tänään tulee päivälleen 60 vuotta kuluneeksi maailman ensimmäisestä ihmisen tekemästä avaruuslennosta. 27-vuotias neuvostoliittolaisen Juri Gagarinin Vostok 1 -lento avaruudessa kesti kaksi tuntia ja Gagarin kiersi maapallon kertaalleen.
Neuvostoliitto oli laukaissut vuonna 1957 Sputnik-satelliitin Maan kiertoradalle, ja Gagarinin lento oli jatkoa Sputnikille.
Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kävivät tuolloin kovaa kilpavarustelua, joten Neuvostoliiton ensimmäinen miehitetty avaruuslento sai myös Yhdysvallat terästäytymään. Vuonna 1969 Yhdysvallat lähetti ensimmäisen ihmisen kuuhun. Sittemmin suurvaltojen kilpajuoksu avaruuteen rauhoittui.
Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton seuraajavaltio Venäjän jälkeen kolmantena valtiona avaruuden suurvaltapeliin on tullut mukaan Kiina. Kiinalaisten luotaimet ovat laskeutuneet jo onnistuneesti kuuhun, ja pian Kiina yrittää lähettää luotaimia laskeutumaan myös Marsiin.
– Kiinan avaruussaavutukset osoittavat Kiinan olevan teknologisesti erittäin kehittynyt, ja se on Kiinalle ylpeyden aihe. He pyrkivät olemaan maailman suurin avaruusvalta parinkymmenen vuoden sisällä, Aalto-yliopiston avaruustieteen ja -tekniikan professori Esa Kallio sanoi STT:lle.
 

Yhteistyössä