Melko hyvä koronateksti

On meillä onneksi lääkäreitä, jotka pystyvät kirjoittamaan asiallista tekstiä koronasta (poislukien THL:n turha kumartelu, se on jo epäpätevyytensä osoittanut). Kas tässä:

Verkkouutisten lyhyt yhteenveto kirjoituksesta:

Ylilääkärin ennuste: Koronaan voi kuolla 70000 suomalaista

OYSin ylilääkärin mukaan pandemia on selätetty vasta kesällä 2021.

Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan professori ja yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Petri Lehenkarin mukaan pahimman ennusteen mukaan jopa 70 000 suomalaista voi menehtyä koronavirukseen.
Ylilääkärin mukaan COVID on erityisen tarttuva, hyvin myös elimistön ulkopuolella säilyvä ja aiheuttaa monenlaisia taudinkuvia lievästä vaikeaan. Viruksen leviämisen lisäksi myös kuolleisuuteen vaikuttaa moni asia.
– Tartunnan alussa saatava viruskuorma on yksi keskeisistä asioista. Virus lisääntyy elimistössämme eksponentiaalisesti, mutta niin tekevät valkosolummekin. Jos virusmäärä on vähäinen, elimistöllä on tuntikausia enemmän aikaa saada oma puolustuksensa kuntoon. Siksi sairaille altistuvat voivat saada rajujakin taudinkuvia ja jos joku perheessä sairastaa, Petri Lehenkari kirjoittaa Oulun yliopiston sivuilla julkaistussa blogikirjoituksessaan.
Väestötasolla viruksen leviämiseen vaikuttavat hänen mukaansa muun muassa väestön ja terveydenhuollon rakenne sekä väestön yleinen toimintatapa ja reagointi esimerkiksi rajoituksiin, määräyksiin ja suosituksiin. Hän kertoo jo aikaisemmin laskevansa ja edelleen pitävänsä ”Suomen kannalta kolmea skenaariota viruksen leviämisen akuutissa vaiheessa vielä täysin mahdollisina”.
– 1. pahin: 60–70 % sairastuu, kokonaiskuolleisuus virukseen 2–3 %, tarkoittaa Suomessa 70 000 ihmistä, kestää 3–6 kk, Lehenkari sanoo.
– 2. todennäköisin: kohtuullisilla rajoitustoimilla saadaan epidemiaa hidastettua ja rokotteella saadaan laumasuojaa, 20–30 % sairastuu, kokonaiskuolleisuus virukseen 1–2 %, Suomessa tällöin noin 10 000–20 000 ihmistä, kestää 3–6 kk.
– 3. totalitaristinen karanteeni: 1–5 % sairastuu, kokonaiskuolleisuus virukseen 1–2 %, Suomessa noin 100–2000 kuolee tautiin, kestää 1–3 kk.
Ylilääkärin mukaan luvut ovat tarkoituksella ylimitoitettuja, mutta enimmillään kuolleisuus kuitenkin vaikuttaa nousevan samalle tasolle kuin toisessa maailmansodassa. Hän katsoo, että koronaviruksen ensimmäinen aalto on todennäköisesti otettu vastaan kesään 2020 mennessä, mutta rajoitukset jatkuvat kesän 2020 yli kaikkialla. Kokonaisuudessaan pandemia on suurella todennäköisyydellä selätetty vasta kesällä 2021.

Maskit kaikille
Oulun yliopistollisen sairaalan ylilääkärin mukaan jokaisen kannattaa miettiä viruksen selättämisessä omia toimiaan. Viimeistään nyt tulisi ylilääkärin mukaan lopettaa tupakointi, nikotiinivalmisteiden käyttö, vähentää suolan käyttöä ja huolehtia D-vitamiinin saannin huolehtimisesta. Neuvo perustuu aiempiin tutkimuksiin, joiden mukaan viruksen sairautta aiheuttavan voiman on huomattu olevan suurempi verenpaineen säätelyyn vaikuttavissa perussairauksissa. Vastaavasti esimerkiksi lapsilla, joilla ei yleensä ole verenpaineongelmia, voima on pienempi.
Kaikista tärkeintä tartuntariskin minimoimiseksi on ylilääkärin mukaan kuitenkin noudattaa sosiaalisen eristäytymisen ohjeita ja huolehtia suun ja käsien peittämisestä ulkona liikkuessa. Kasvosuojainten käyttöä hän suosittelee kaikille.
– Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä toimenpiteenä tulisi meidän kaikkien alkaa nyt käyttää kasvosuojaimia. Virus käytännössä leviää ylähengitysteiden kautta joko kosketuksien tai pisaroiden välityksellä, Lehenkari sanoo.
– Molemmat voidaan lopettaa käyttämällä mitä tahansa kasvosuojainta. Suojain suojelee erityisesti muita, ei meitä itseämme.
 
vierailija
"Kuten kaikki virukset, COVIDin täytyy päästä isäntäsoluihin sisälle. Tähän COVID-virus kykenee sitoutumalla ACE2-reseptoriin"
Tarkkaavaisuutta. COVID on tauti, virus on SARS-CoV-2.
 
vierailija
No ei ole kyllä hyvä kirjoitus. Vaikka luvut ovat "tarkoituksella ylimitoitettuja", ne ovat silti niin pahasti pielessä, että menee uskottavuus koko kirjoitukselta, vaikka siinä eittämättä asiaa onkin. Että kuolleisuus samaa luokkaa kuin toisessa maailmansodassa? Just just. Toivottavasti joku jaksaa palata tähän aiheeseen palstalla vaikkapa kesällä 2021, niin voimme sitten yhdessä verrata kumpi oli Suomelle pahempi katastrofi: toinen maailmansota vaiko koronavirus.
 
vierailija
No ei ole kyllä hyvä kirjoitus. Vaikka luvut ovat "tarkoituksella ylimitoitettuja", ne ovat silti niin pahasti pielessä, että menee uskottavuus koko kirjoitukselta, vaikka siinä eittämättä asiaa onkin. Että kuolleisuus samaa luokkaa kuin toisessa maailmansodassa? Just just. Toivottavasti joku jaksaa palata tähän aiheeseen palstalla vaikkapa kesällä 2021, niin voimme sitten yhdessä verrata kumpi oli Suomelle pahempi katastrofi: toinen maailmansota vaiko koronavirus.
Se meni jo. Miltä nyt näyttää?
 
vierailija
@m1es

Pitäisikö olla huolissaan kun minä ja kumppanini ollaan molemmat rokottamattomia, eikä vieläkään olla sairastuttu?

Ja neljä kertaa rokotetut lähisukulaiset on saaneet koronatartunnan niiden piikkiin jälkeen! Mikähän tässä nyt on mennyt vikaan?
 
@m1es

Pitäisikö olla huolissaan kun minä ja kumppanini ollaan molemmat rokottamattomia, eikä vieläkään olla sairastuttu?

Ja neljä kertaa rokotetut lähisukulaiset on saaneet koronatartunnan niiden piikkiin jälkeen! Mikähän tässä nyt on mennyt vikaan?
Tuskin sairastumattomuudesta kannattaa huolissaan olla. Sen sijaan puutteellisesta logiikasta kyllä.
Muistutat erästä jo kuollutta sukulaistani, joka poltti yli 50 vuotta. Hänen ei-tupakoiva koulutoverinsa kuoli keuhkosairauteen ja sen jälkeen hän aina todisteli tupakoinnin vaaroista varoittelun olevan pötypuhetta - olihan hän elossa mutta tuo toinen ei.
 

Yhteistyössä