S
shihtzu
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja shihtzu:Huomaa että nykyaikana ei saa ja voi tehdä mitään, ennen lapset kulki vanhempien mukana myös töissä ja ei mitään ongelmia, mutta nyt kun niin joku tekee, niin sehän on katastrofi. Työpaikkoja on erilaisia, toisilla on koirat mukana töissä, toiset voi ottaa lapsensa mukaan tarpeen vaatiessa. Niin ja eihän se ap:n mies sitä lasta ottaisi töihin mukaan, jos se olisi kiellettyä, mutta jos asia sopii kaikille, niin miksi ei voisi niin tehdä.
Ja se minua mietityttää, että mikä siinä omassa pedissä muka on niin tärkeää, että lapsen pitää nimenomaan nukkua yönsä omassa sängyssä.
Kaikki mitä ei ole erikseen kiellettyä ei tarkoita sitä, että se olisi sallittua. Pahoin pelkää että se taho joka asiasta oikeasti päättää ei edes tajua, että jollekin tulee mieleen ottaa lapsi yöksi mukaan hoitolaitokseen.
Mikä ongelma siinä on, että se lapsi on mukana töissä, kunhan vaan ne työt tulee tehtyä, niin ei siinä silloin mitään ongelmaa minusta ole. Kaikki eivät tietysti pysty tekemään töitä lapsen ollessa paikalla, mutta monelta se onnistuu todella hyvin.
Niin ja mulla on tuo lapsi oikeastaan toisessa hommassa aina mukana, se on asiakkaista todella mukavaa ja siinä hommassa mä olen itse itsesi pomo tai sitten voisi sanoa, että äitini on mun pomo ja sitäkään se ei haittaa että poitsu häärää siinä meidän mukana, kunhan saadaan hommat tehtyä määräajassa.