Meidän koulussa on uudet säännöt linjanvaihtojen suhteen.

PrincessOfAcco

Aktiivinen jäsen
21.07.2006
1 719
1
36
Aika kurjaa kun kuulin tänään että kaksi päivää sitten on tehty ylemmältä tasolta päätös että koulun sisäisiä opintolinjavaihdoksia ei saa enää tehdä. Juuri kun tällä lukukaudella mun piti pyytää siirtoa kätilöpuolelle sairaanhoitajapuolella. Ennen siirto on aina onnistunut jos aloituspaikkoja on ollut. Viime vuonnakin vielä, mutta ekana vuonna siirtoa ei vielä saanut yrittää joten jouduin odottamaan tähän saakka. Kurjaa että tollanen päätös tapahtui. nyt ei siis tule tyhjiä opiskelijapaikkoja täytettyä ja jos haluaa päästää tiettyyn eri linjaan joutuu hakemaan yhteishaussa ja jos menee läpi niin se tila on poissa kokonaan uusilta opiskelijoilta.

Itse en tuskin pääse yhteishaun kautta kätilölinjalle kun on lukiosta c:n paprut.. Ainoa tapa päästä kätilöksi opiskelemaan on sitten kun on valmistunut sairaanhoitajaksi ja ollut 3v työelämässä ja SITTEN hakeutuu täydennyskoulutukseen.... tms... Että kivaa ajanhukkaa verrattuna vanhaan systeemiin. ja paljon oppilaspaikkoja menee hukkaan. Ja muka kaupunki yrittää säästää ja valitetaan ettei aloilla ole tarpeeksi työntekijöitä. :snotty: Musta tää on vaan ihan tyhmää.. meidän luokalta muutaman kanssa meinataan valittaa oppilaskunnan kautta ja perustella hyvin, jos vaikka onnistuis, tai sitten ei.. :/
 
Oon muuten samassa koulussa, ku sää. Yksikkö on kyl eri. :)
Kannattaa tosiaan sieltä opiskelijakunnan kautta kysyä asiasta. Ne toivottavasti osaavat neuvoa johonkin, jos eivät muuten pysty auttamaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ringleader:
no höh. vähänkö pöljä uudistus! ketä se oikein sitte palvelee, kysyy hän? :/

ei ainakaan opiskelijoita eikä kaupungin säästöbudjettia :headwall: kaikessa muussa kyllä säästetään sitten niin että hohhoh! Meillä on tunteja, joissa ei ole varaa pitää opettajaa paikalla, että :o
 
Alkuperäinen kirjoittaja HeHe:
Oon muuten samassa koulussa, ku sää. Yksikkö on kyl eri. :)
Kannattaa tosiaan sieltä opiskelijakunnan kautta kysyä asiasta. Ne toivottavasti osaavat neuvoa johonkin, jos eivät muuten pysty auttamaan.

niimpä, meidän tutor ope sanoi että opiskelijoiden paras reitti yrittää valittaa tai pyytää muutosta asioihin on se oppilaskunta...
 
Onko siellä kätilöpuolella aina ollut niitä vapaita paikkoja? Toisaalta, jos et täytä yhteishaussa kätilöpuolen kriteereitä, onko oikein, että menet sinne takaovesta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ellu:
Onko siellä kätilöpuolella aina ollut niitä vapaita paikkoja? Toisaalta, jos et täytä yhteishaussa kätilöpuolen kriteereitä, onko oikein, että menet sinne takaovesta?

on jos joku on jäänyt pois luokasta, niin luokalle jää tyhjä aloituspaikka. sitten sinne on ollut täysi oikeus päästä jos koulumenestys on ollut hyvä ja paikkoja vapaana. Itselläni olisi koulumenestyksen puolesta ollut sinne pääsy sh linjalta. Lukion paperit ei vaan ole niin hyvät kun en millään onnistunut kirjoittaman ällän papereita mitä ne sinne vaatii.. tai vähintään exemiaa... Kaiken lisäksi kirjotusten aikana olin flunssassa ja raskaana 7. kuulla että juu, ei mennyt ihan nappiin mun kirjoitukset, mutta en sitten viitsnyt korottaakaan silloin kun vauva olisi ollut 5kk.. Itse olen valinnut etä saan lapsen lukioaikana, enkä ilmankaan sitä olisi varmaan ihan ällän papereita saanut, mutta silti tuntuu kurjalta että edellisvuonna oli siirto mahdollista ja nyt ei.

En siis mene sinne takaovesta, jos kerran tyhjiä aloituspaikkoja on ja olen sairaanhoitajaopinnoissani näyttänyt että koulumenestys täällä on tarpeeksi hyvä, suurin osa arvosanoista mulla 4-5. Kätilötkin kuitenkin valmistuvat ensin sairaanhoitajiksi ja sitten heille tulee erikoistumisopinnot. tällä hetkellä he on samalla tunneilla monessa aiheessa sairaanhoitajien kanssa ja opiskelevat täysin samoja juttuja ja opintokokonaisuuksia. Ja kun mulle sinne silti on pääsy sitten myöhemmin työelämän ja muun jälkeen, eli ei se tarkoita etten olisi täysin sopimaton sinne jos en sinne ole ensin sinne hakiessani päässyt.
 

Yhteistyössä