Toggle sidebar

Me sitten erotaan, koska mies on masentunut eikä jaksa lapsia... :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

"Vieras"

Vieras
Näin päätettiin. Mies sairastui masennukseen toisen lapsen syntymän aikoihin(vuosia sitten) ja näyttää ettei hän pääse siitä eroon ennen kuin pääsee meistä eroon. Etenkin lapset kiristävät hänen hermojaan jatkuvasti, mies ei taida tuntea mitään muuta heitä kohtaan kuin velvollisuudentuntuoa.

Puolen vuoden harkinta-ajan mies yrittää tsempata ja eletään saman katon alla, yritetään saada asiamme kuntoon erillään asumista varten. Erilleen muuton jälkeen mies saa (tai varmaan omasta mielesään joutuu) pitää lapset kotonaan joka toinen viikonloppu.

Aika paskaa kyllä, en ole edes koskaan asunut yksin ilman miestäni... en tiedä miten itse sitten jaksan, enkä osaa vielä edes kuvitella kaikkea mahdollista mikä muuttuu niin paljon hankalammaksi kun on vain yksi vanhempi arkea pyörittämässä. Vaan eämä on, ja pakkohan se on jonkun jaksaa.
 
meillä kävi juuri samoin, tosiin mies ei suostunut hakemaan apua oloonsa kunnolla. Eipä se alkuun pystynyt lapsia itsenäisesti tapaamaan, oli niin huonossa kunnossa. Nyt onneksi kaikki rullaa hienosti. Usko pois, sinulla on helpompaa itseksesi lasten kera kuhan saatte arjen rullaamaan! Masentuneen kumppanina on todella raskasta, ettenki jos lapsiakin pitää varjella ärisevältä ja väsyneeltä vanhemmalta.
 
mun mies oli masentunut kun tavattiin,hän salasi sen, masennus tuli ilmi odottaessani lastamme, jolloin hän pari kertaa pääty suljetulle,kun yritti itsemurhaa. masennusta ja ahdistusta jatkui vielä pari vuotta.. kunnes viimeiselle kerralla psykiatrisella osastolla päädytiin kokeilemaan sähköshokkihoitoa! ja se tehosi! :D mulla oli pitkästä aikaan mies joka hymyili. eikä ole masennus tullut sen jälkeen takaisin.

Tiedän siis mitä koet,tiedän mitä mies kokee(olen itsekkin joskus ollut masentunut,tosin en niin vakavasti että olisin yrittänyt itsemurhaa,tai kyllä se mielessä kävi,mutta kun en voinut aiheuttaa läheisille sitä tuskaa,mielummin kärsin itse).

Miten olis jos sunkin miehes kokeilis sähköshokkihoitoa? vois auttaa.

Olen tosi pahoilani sinun puolestasi ja lasten.. toki myös miehen. mutta osaan niin samaistua sinuun, olen nimittäin juuri kokenut eron hiljattain, koska mieheni ei pystynyt olemaan minun tukena kun minä sairastuin, koska ei kestänyt nalkutusta. tässä oli sit kiitos kaikesta.
 
Kiitos tsempeistä, uskon itsekin että ainakin lasten kannalta tämä on paras ratkaisu! :) enpä ole itsekään mikään unelmavanhempi, mutta toisaalta uskon itsekin jaksavani paremmin kun ei koko ajan tarvitse huolehtia myös miehestä ja hänen jaksamisestaan. Toisekseen se jatkuva ärtyneisyys, väsymys ja alakulo mös tarrttuu, meihin kaikkiin... On hyvin helpottavaa ajatella että puolen vuoden päästä asiat vihdoin muuttuu, vaikka päätös toisaalta onkin meille aivan helvetin raskas.
 
[QUOTE="Nuppu";28352200]
Miten olis jos sunkin miehes kokeilis sähköshokkihoitoa? vois auttaa.[/QUOTE]

En tiedä miten sitä saisi, eikä hän taida olla "riittävän" masentunut siihen. Joskus luin siitä itsekin ja ehdotin miehelle, mutta hän jotenkin sivuutti sen kokonaan. Mies on kokeillut neljää eri lääkettä yhdistettynä terapiaan, mutta mistään ei ollut merkittävää apua, joten tällä hetkellä hän ei hoida masennustaan mitenkään. Jos se masennuksen syy on täällä kotona, niin eipä hän meitä katoamaan saa pillereitä syömällä... Itsemurhaa ei ole onneksi yrittänyt, on vain puhunut siitä.
 
kyllä mä tsemppaisin vielä yrittämään, eihän sen erillään asumisenkaan tartte tarkoittaa parisuhteen päättämistä kokonaan. toi on nyt sellainen vihkikaavassakin paljon puhuttu vastamäki.

Miksi ette kokeile sitä sähköshokkihoitoa?

toki tuskin se mies tukis sua jos sä olisit sairas että ehkä se ansaitseekin tulla hylätyksi.
 
mä kans suosittelen tuota sähköshokkihoitoa. Oma äitini oli vuosikymmenet masenutunut,söi eri lääkkeitä ja kävi terapiassa eikä mikään auttanut,olisinpa tajunnut ehdottaa tuota sähköshokkihoitoa. On meinaan varmasti ihmisiä jotka ei ikinä selviä masennuksesta lääkkeillä ja terapioilla.
 
Taidat olla aiemminkin kirjoittanut tuosta täällä?
Mä luulen, että alkushokista huolimatta tuo muutto on sinulle ja lapsille ehdottomasti paras ratkaisu tuossa kohtaa. Kyllä tuollainen mieliala alkaa tarttua jo teihinkin, eikä nykytilanne ole välttämättä kovin terveellinen elinympäristö lapsille.

Täytyy sanoa, että itseäni ärsyttäisi älyttömästi tuo, ettei mies nykyään hoida masennustaan millään tavoin, vaan on luovuttanut ja antaa tilanteen tosiaan vaan jatkua vuosikausia. Jos on noin pohjalla, niin eikö se olisi sitten jo osastohoidon paikka? Enkä jotenkin osaa kuvitella, että perimmäinen syy miehen masennukseen olisi lapsissa, tuntuu, että mies on vain itselleen ja sulle hokenut asiat noin. Mun täytyy sanoa, että mä en tuossa tilanteessa jaksaisi odottaa enää puoltakaan vuotta. Mutta tsemppiä!
 
Jaksamista. Tiedän tunteen.

Tuossa joku ylhäällä sanoi, että ehkä mies ansaitseekin hylätyksi tulemisen. Sanoisin, että hieman oli syyllistävästi sanottu. Omassa parisuhteessa mies ei halunnut elää kanssani, ei puhunut minulle mitään moneen viikkoon, minä olin hänen mukaansa syyllinen hänen pahaan oloonsa.

Itse yritin ja yritin, halusin mennä pariterapiaan ja vaikka mitä, mutta kun toinen ei halunnut niin sitten ei halunnut. Lopputuloksena oli, että olin niin ajettu loppuun, että jouduin kaksi kertaa itse sairaalaan ambulansilla (ensiapuun, fyysinen kunto ei vaan kestänyt jatkuvaa syyllistämistä, valvomista, itkemistä ja yrittämistä). Siinä vaiheessa tajusin, että minun täytyy ihan lasten vuoksi muuttaa heidän kanssaan pois, jotta heillä olisi edes yksi vanhempi, joka kykenee pitämään heistä huolta.

Kyllä, joskus toinen "ansaitsee" tulla hylätyksi, vaikka masennuskin on sairaus. Ei voi ajatella, että koko perheen täytyy sairastua vain koska yksi on sairaana.
 
[QUOTE="Aloittaja";28352268]En tiedä miten sitä saisi, eikä hän taida olla "riittävän" masentunut siihen. Joskus luin siitä itsekin ja ehdotin miehelle, mutta hän jotenkin sivuutti sen kokonaan. Mies on kokeillut neljää eri lääkettä yhdistettynä terapiaan, mutta mistään ei ollut merkittävää apua, joten tällä hetkellä hän ei hoida masennustaan mitenkään. Jos se masennuksen syy on täällä kotona, niin eipä hän meitä katoamaan saa pillereitä syömällä... Itsemurhaa ei ole onneksi yrittänyt, on vain puhunut siitä.[/QUOTE]

Tottakai sivuutti,onhan se pelottava ajatus että sun aivoihin johdetaan sähköä. mun mies oli silloin juuri tuossa pisteessä että ei mitään väliä millään, meni sinne sähköshokki hoitoon kun osastolta puhuivat sen sinne menemään, itse hän ei siihen uskonut. Minä itseasiassa vastusnin koko sähköhoitoa,koska pelkäsin että miehelel käy huonosti siinä, yritin puhua miehelle että entä jos käy jotain että en mä halua jäädä yksin. Mutta mies ol iniin masentuntu että ei välittänyt käykö jotain,meni siis sinne. 12viikkoa sai kerran viikossa hoitoa, siinä 7:n hoitokerran kohdalla alkoi näkymään muutos,pääsi kotia. kun tuon 12kertaa oli käynyt hän oli ihan muuttunut mies.. hän hymyili,nauroi, oli iloinen, tunsi. sen jälkeene i nuo oireet palannut.

Kun ihminen on tarpeeksi masentunut ja kokeillut erilääkkeitä voi tulla sellainen olo että ei tähän mikän auta, ei oo sitä uskoa enään,eikä toivoa,silloin luovuttaa.

ai ei oo yrittänyt mutta on puhunut siitä! eli se itsemurha yrityskin voi olla edessä, kuka sen sitte estää jos hän elää yksin?

mun mies(tai nyt siis ex mies) olis kuollut jos olisin hänet silloin jättänyt. Mä istuin hänen päällään,mä soitin ambulanssin, mä puristin sitä haavaa ranteessa josta suihkusi verta! yhden kerran meinas hyppää parvekkeelta. yms. (lapsi oli silloin vielä vauva ja nukkumassa onneksi noilla kerroilla).

tuosta on nyt vuosia aikaa, mutta kyllä mä olen iloinen että hän toipui masennuksesta täysin ja että hän elää ja on ollut ihana isä lapsellemme. :)

sähköshokkihoitoon pääsee lääkärin lähetteellä,eli miehesi on varmaan käynyt jollain psykiatrilla,häneltä lähete hoitoon!

voi olla toki että osasyy on ne lapset,en voi tietää,joku voi huomata vanhemmaksi tultua että ei se olekkaan hänen juttunsa(toki silloin kannattais mennä psykoterapiaan etsimään syitä omasta lapsuudesta). mutta mä luulen että hän on masentunut,niinkuin masennutaan, eikä teidän poislähteminen sitä paranna!

voi helpottaa jos ei kukaan vaadi mitään,tai voi romahduttaa täysin,kun ei enään ole ketään kenen takia on pakko jaksaa!

Kun mun mies(ex) oli masentunut, mä passasin sitä kuin lasta, ja hoidin kaikki kotityöt yms. mies vaan makas, ja piti vauvaa sylissä joskus ja välillä kylvetti tätä ja leikitti,mutta minä hoidin kaikki kotityöt yms. kaikki yöt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja regr:
Enkä jotenkin osaa kuvitella, että perimmäinen syy miehen masennukseen olisi lapsissa, tuntuu, että mies on vain itselleen ja sulle hokenut asiat noin.
Click to expand...

Tottakai masennuksen / masennusoireiden syy voi olla myös ulkoinen! Esim. itse kärsin "masennuksesta" (tai puhuisin ennemminkin masennusOIREISTA, rajaten masennuksen sellaiseksi olotilaksi jossa ei ole selkeää ulkoista syytä vaan joka johtuu aivokemian häiriöistä) erittäin rasittavien työolosuhteiden takia. Minullekin yritettiin tuputtaa sun mitä lääkkeitä, mutta ainoa mikä oikeasti auttoi oli ulkoisen syyn poistaminen eli työtehtävien vaihto.

Eli, jos mies rasittuu lapsista -> se aiheuttaa hänelle ylirasitusta ja sitä myöten lopulta masennusoireita -> tila kroonistuu lopulta pysyväksi masennukseksi ja voi johtaa myös "oikeaan" masennukseen kun aivokemia häiriintyy jatkuvan rasitustilan takia. Niin eihän tähän AIDOSTI auta mikään muu kuin olosuhteiden muuttaminen eli se että mies pääsee lapsista eroon. Voihan tunteita yrittää tukahduttaa lääkityksellä jne, mutta harvoin se oikeasti auttaa kun masennuksen syy ei ole poistunut minnekään.

Ja sanoisin vielä, että on tottakai ihminen voi väsyä ja rasittua liikaa lapsista, omistakin. Jos vaan ei koe vanhemmuutta omaksi asiakseen, rasittuu kovista äänistä, ei yhtään pidä lapsiperheelle pakollisista rutiineista jne.. eli tiivistettynä joutuu elämään elämää joka ei yhtään tunnu omalta ja johon ei edes totu, niin varmasti ajan myötä rasittuu liikaa ja masentuu! Ihan niinkuin käy silloinkin jos joutuu esim. tekemään työtä joka ei yhtään kiinnosta, johon ei ole taipumuksia ja josta ei koe saavansa yhtään mitään positiivista.

Onko ap miettinyt sitä vaihtoehtoa että ette lopeta parisuhdetta, vaan muuttaisitte vaan erilleen asumaan ja tapaisitte miehen kanssa pääsääntöisesti ilman lapsia? Ehkä hänkin voisi palata perhe-elämään sitten jonkun vuoden päästä kun lapset eivät ole enää niin vaativia? Tässäkin vaihtoehdossa hän voisi tavata lapsia esim. sen pari kertaa kuussa niinkuin silloinkin jos olisi oikeasti eronneet. Pystyisi varmaan olemaan paljon parempi isäkin, kun tietäisi että lapset eivät ole koko ajan läsnä, vaan hän kohta pääsee taas omaan rauhaan lepäämään.
 
Minun mieheni taitaa myös olla masentunut tms. mutta ei itse todellakaan sitä myönnä. Saatika, että menisi lääkäriin. Hän ei ymmärrä/hyväksy mitään mielen sairauksia. Ne on heikkoutta ja kuulemma siinä vaiheessa saunan taakse vaan..

Olen jo muutaman vuoden sivusta joutunut seuraamaan, miten pilaa lasten itsetunnon jatkuvalla haukkumisella, aliarvoimalla yms. Jo pelkkä katse kertoo heille minkälaista roskaa ovat. Ja nyt kun ovat pahimmassa murrosiässä kotimme on jatkuva sotatanner. Ei sillä, että ei lapsissa vikaa olisi, on toki, tai paremminkin se murrosikä tuo niitä tunnekuohuja yms. Mutta niitä ei mieheni hyväksy yhtään, vaan lapset ovat idiootteja yms.

Nyt vasta tästä viestistä tajusin, että tosiaan taustalla voi olla miehen sairaus, eikä huonosti kasvattamani lapset, niin kuin mieheni väittää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja saman:
Jaksamista. Tiedän tunteen.

Tuossa joku ylhäällä sanoi, että ehkä mies ansaitseekin hylätyksi tulemisen. Sanoisin, että hieman oli syyllistävästi sanottu. Omassa parisuhteessa mies ei halunnut elää kanssani, ei puhunut minulle mitään moneen viikkoon, minä olin hänen mukaansa syyllinen hänen pahaan oloonsa.

Itse yritin ja yritin, halusin mennä pariterapiaan ja vaikka mitä, mutta kun toinen ei halunnut niin sitten ei halunnut. Lopputuloksena oli, että olin niin ajettu loppuun, että jouduin kaksi kertaa itse sairaalaan ambulansilla (ensiapuun, fyysinen kunto ei vaan kestänyt jatkuvaa syyllistämistä, valvomista, itkemistä ja yrittämistä). Siinä vaiheessa tajusin, että minun täytyy ihan lasten vuoksi muuttaa heidän kanssaan pois, jotta heillä olisi edes yksi vanhempi, joka kykenee pitämään heistä huolta.

Kyllä, joskus toinen "ansaitsee" tulla hylätyksi, vaikka masennuskin on sairaus. Ei voi ajatella, että koko perheen täytyy sairastua vain koska yksi on sairaana.
Click to expand...

anteeksi, se oli oikeasti sarkasmia. katsos kun olen hiukan katkera ex miehelleni koska miä en jättänyt häntä kun hän oli psykoottistasoisesti masentunut(eli masennusoireiden lisäksi oli myös harhainen, ja siksi vaaraksi itselleen). Mutta kun minä uuvuin tuosta jotiakin vuosia eteenpäin,mies jaksoi katella sitä 4kk ja sitten jätti!! En tarkoita siis oikeesti sitä että masentunut ansaitsee tulla jätetyksi,ei todellakaan. joskus toki jos toinenkaan ei meinaa jaksaa niin joskus se asumusero voi olla tarpeen.mutta totaalinen hylkääminen ajaa toisen vain täysin pohjalle.

Mutta minusta yhn elämä ei ole helpompaa, kyllä se että toinen on arjessa läsnä vaikak masentuneena auttaa kuitenkin, vaikka se isä lukisi vaan iltasadun tai olis lasten kanssa sen aikaa kun äiti syö. tai vaikka se masentunut kävis vaan kaupassa. se auttaa silti. mutta kun sä oot yh sä teet kaikki yksin.
 
Olen itse ollut vuosia masentunut, välillä mennyt huonommin ja nykyisin tuntuu että olen kunnolla vasta toipumassa.

Minusta tuo neljän lääkkeen kokeilu kuulostaa vähältä. Itse en edes muista, montaako lääkettä ja monellako eri annostustavalla olen kokeillut, mutta nyt tuntuu että olen sopivan lääkkeen löytänyt. Voxra nimeltään ja vaikutus erilainen kuin perinteisissä SSRI- lääkkeissä. Eikä ole samanlaisia sivuvaikutuksiakaan (kuten seksihalujen menetys, painonnousu, ärtyneisyys).

Olisiko jonkilaisista perhekursseista (tarkoitettu lapsiperheille, joista toisella vanhemmista mielenterveyden kanssa ongelmia) apua sinulle ymmärrystä puolisosi tilanteesta ja puolisollesi vertaistukea saman läpikäyneiden kanssa? Kurssien tavoitteena on antaa toivoa ja ihan konkreettisia neuvoja miten omaa kuntoutumista voi edistää ja myöskin auttaa koko perhettä, ei pelkästään sitä sairastunutta. Kursseilla käsitellään usein myös lasten kanssa ikätasonsa mukaisesti vanhempansa sairautta jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja regr:
Taidat olla aiemminkin kirjoittanut tuosta täällä?
Mä luulen, että alkushokista huolimatta tuo muutto on sinulle ja lapsille ehdottomasti paras ratkaisu tuossa kohtaa. Kyllä tuollainen mieliala alkaa tarttua jo teihinkin, eikä nykytilanne ole välttämättä kovin terveellinen elinympäristö lapsille.

Täytyy sanoa, että itseäni ärsyttäisi älyttömästi tuo, ettei mies nykyään hoida masennustaan millään tavoin, vaan on luovuttanut ja antaa tilanteen tosiaan vaan jatkua vuosikausia. Jos on noin pohjalla, niin eikö se olisi sitten jo osastohoidon paikka? Enkä jotenkin osaa kuvitella, että perimmäinen syy miehen masennukseen olisi lapsissa, tuntuu, että mies on vain itselleen ja sulle hokenut asiat noin. Mun täytyy sanoa, että mä en tuossa tilanteessa jaksaisi odottaa enää puoltakaan vuotta. Mutta tsemppiä!
Click to expand...

Joo oikein muistit, joskus kirjoitin kun päätös oli vielä harkinnassa. Hankalaa tässä on se, että miehellä on välillä selvästi parempia kausia, ja esim. päätökset lääkityksen ja terapian lopettamisesta hän on tehnyt tuollaisen paremman kauden aikana, kun tuntuu ettei mikään ole huonosti. Stten iskee se huonompi kausi...

Luulen ettei se sähköshokki ole oikein vaihtoehto, masennus ei tosiaan taida olla riittävän vakavaa. Ja itse asiassa se menee niin päin, että mies on hokenut ettei masennus johdu meistä, mutta itse en usko siihen. Mies puhuu paljon miten väsynyt hän on lapsiin, ei halua/osaa tehdä heidän kanssaan mitään ja masennuksen pahemeninen sattuu aina samaan aikaan kun lapsillakin on vaikeampi aika, esim. enemmän kiukuttelua tai huonomman nukkumisen vaihe tms. Välillä olen miettinyt että onko mies "oikeasti" masentunut ollenkaan, vai vaan totaalisen väsynyt lapsiin ja perhe-elämään ylipäänsä. Olipa kuinka vaan, niin kun lääkkeet ja terapia ei auta niin pakkohan tässä on jotain tehdä että tästä raskaasta ilmapiiristä päästään eroon.

Jos mahdollista olisi niin muutokset varmaan tehtäisiin nopeamminkin, mutta ei ole, vaan elämien uudelleenkärjestely vaatii tosiaankin aika paljon järjestelyjä. Esim. nykyisen talon myynti. Ja jos olisi mahdollista niin emme vielä lopullisesti eroaisi vaan vaikka asuisimme erillämme jonkin aikaa muuten vaan, mutta kun sekään ei ole millään tapaa taloudellisesti mahdollista. On näitä vaihtoehtoja mietitty.
 
Totta se on, jonkun on pakko jaksaa. Näin minäkin sen ajattelin, kun jäin yksin neljän lapsen kanssa. Mutta niin vaan on eteenpäin menty, päivä kerrallaan. Uutta miestä ei ole, sen aika on joskus myöhemmin. Voimia!
 
Minusta nyt tuntuu, että olette luovuttamassa liian helpolla! Ei se vuosikausia jatkunut masennus lopu, vaikka kuinka muutatte erillenne ja yksi stressitekijä (eli lapset) ovat poissa kuvioista. Se voi olla yksi askel, mutta tuon lisäksi on ehdottomasti jaksettava hakea apua, ottaa sitä vastaan, eikä vain odottaa että se masennus itsestään parane.

Todennäköisesti yksi syy voi olla miehen omassa lapsuudessa, ja hänen on vain tiedostettava ja myönnettävä ne tekijät, jotka vaikuttavat hänen käyttäytymiseen. (joo, voi tuntua kornilta, että kaikesta syytetään lapsuutta, mutta aika usein sieltä taustalta jotain surematonta surua, perusturvallisuuden tunteen puutetta yms. löytyy). Näitä voi olla vaikea itse oivaltaa ja niihin oivalluksiin ohjattu vertaistuki antaa oivan mahdollisuuden!

Jos tuntuu, että todella olette kokeilleet kaikkia keinoja (myös pari/perheterapia) niin sähköhoito voi oikeasti olla vaihtoehto. Sinä et ole lääkäri, etkä päätä onko miehesi tarpeeksi sairas siihen hoitoon! (anteeksi, en halua olla ilkeä, mutta tuo arvelu ja tämän vaihtoehdon poissulkeminen sen vuoksi ärsyttää) Kysykää lääkäriltä siitä, mene vaikka itse miehen mukaan psykkan polille keskustelemaan vaihtoehdoista. Usein mielenterveyspotilaat eivät jaksa itse ehdottaa uusia hoitomuotoja, eikä sähköhoitoa lääkäreidenkään puolelta kovin helposti tarjota sen "maineen" vuoksi.

Muistakaa, ne haluamanne muutokset eivät tule ITSESTÄÄN vaan niitä täytyy HALUTA ja TEHDÄ usein jopa hyvin pienin askelin, että pääsee eteenpäin. Ja kun masennussaurauksissa ei ole suoraviivaista toipumismallia, täytyy myös hyväksyä se, että välillä mennään kaksi askelta eteen ja yksi taakse.

Anteeksi jos kirjoittamani tuntuu liian paatokselliselta.
 
[QUOTE="Aloittaja";28352445]Joo oikein muistit, joskus kirjoitin kun päätös oli vielä harkinnassa. Hankalaa tässä on se, että miehellä on välillä selvästi parempia kausia, ja esim. päätökset lääkityksen ja terapian lopettamisesta hän on tehnyt tuollaisen paremman kauden aikana, kun tuntuu ettei mikään ole huonosti. Stten iskee se huonompi kausi...

Luulen ettei se sähköshokki ole oikein vaihtoehto, masennus ei tosiaan taida olla riittävän vakavaa. Ja itse asiassa se menee niin päin, että mies on hokenut ettei masennus johdu meistä, mutta itse en usko siihen. Mies puhuu paljon miten väsynyt hän on lapsiin, ei halua/osaa tehdä heidän kanssaan mitään ja masennuksen pahemeninen sattuu aina samaan aikaan kun lapsillakin on vaikeampi aika, esim. enemmän kiukuttelua tai huonomman nukkumisen vaihe tms. Välillä olen miettinyt että onko mies "oikeasti" masentunut ollenkaan, vai vaan totaalisen väsynyt lapsiin ja perhe-elämään ylipäänsä. Olipa kuinka vaan, niin kun lääkkeet ja terapia ei auta niin pakkohan tässä on jotain tehdä että tästä raskaasta ilmapiiristä päästään eroon.

Jos mahdollista olisi niin muutokset varmaan tehtäisiin nopeamminkin, mutta ei ole, vaan elämien uudelleenkärjestely vaatii tosiaankin aika paljon järjestelyjä. Esim. nykyisen talon myynti. Ja jos olisi mahdollista niin emme vielä lopullisesti eroaisi vaan vaikka asuisimme erillämme jonkin aikaa muuten vaan, mutta kun sekään ei ole millään tapaa taloudellisesti mahdollista. On näitä vaihtoehtoja mietitty.[/QUOTE]

Eli siis lääkkeethän on itseasiassa auttaneet,mutta lopetuksesta seuraa romahdus,no niinhän se menee! ei niitä lääkkeitä ole tarkoitus lopettaa siinä vaiheessa lkun olo alkaa olla hyvä! se on pahin mahdollinen virhe!

ja vaikka meis olis väsynyt lapsiin, niin sä tässä teet päätöksiä miehenkin puolesta. Kohta hänestä tuntuu että on ihan sama mitä hän sanoo niin sillä ei ole mitään merkitysä. miksi sä jyräät miehen yli? onko se tukemista? Eli siis sä oelt jättämässä miehen,eikä niin että muutatte pois kun mies on kyllästynyt.

ja vaikka mies väsyiskin lapsiin enempi kun heillä on hankalampi kausi,niin mtien se poistaa sen jos hän rakastaa sinua? eikä se välttämättä poissulje rakkautta lapsiinkaan!

miten niin ei ole taloudellisesti mahdollista? jos sä hommaat vuokra-asunnon sulel ja lapsille sä saat asumistuen, yms lapsikorotukset lapsilisään, toimeentulotukea,jos muu ei ooo mahdollista!
 
[QUOTE="nuppu";28352665]Eli siis lääkkeethän on itseasiassa auttaneet,mutta lopetuksesta seuraa romahdus,no niinhän se menee! ei niitä lääkkeitä ole tarkoitus lopettaa siinä vaiheessa lkun olo alkaa olla hyvä! se on pahin mahdollinen virhe!

ja vaikka meis olis väsynyt lapsiin, niin sä tässä teet päätöksiä miehenkin puolesta. Kohta hänestä tuntuu että on ihan sama mitä hän sanoo niin sillä ei ole mitään merkitysä. miksi sä jyräät miehen yli? onko se tukemista? Eli siis sä oelt jättämässä miehen,eikä niin että muutatte pois kun mies on kyllästynyt.

ja vaikka mies väsyiskin lapsiin enempi kun heillä on hankalampi kausi,niin mtien se poistaa sen jos hän rakastaa sinua? eikä se välttämättä poissulje rakkautta lapsiinkaan!

miten niin ei ole taloudellisesti mahdollista? jos sä hommaat vuokra-asunnon sulel ja lapsille sä saat asumistuen, yms lapsikorotukset lapsilisään, toimeentulotukea,jos muu ei ooo mahdollista![/QUOTE]

Ei, vaan siis niitä huonoja ja hyviä kausia on ollut niin lääkkeitä syödessä kuin silloinkin kun niitä ei ole syöty, päätöksen lopettamisesta hän vain on tehnyt hyvän kauden aikana. Ja esim terapian lopettamispäätös oli helppo tehdä kun kelan tuki loppui samaan aikaan kun oli muutenkin parempi jakso ja hän sanoi ettei terapiassa oikein ollut mitään puhuttavaakaan. Stten myöhemmin se on voinut harmittaa, mutta eipä sinne noin vaan takaisinkaan pääse.

Usnkonkin että mies rakastaa minua, ja minä häntä ja uskon että hän kai jollain tasolla rakastaa lapsiakin. Mutta se ei kyllä millään tapaa välity kenellekään, ilmapiiri on niin jäätävä meillä, ei hänellä ole hyvää sanaa sanottavanaan lapsista. Minä teen päätöksiä miehen puolesta, koska jonkunhan niitä on tehtävä, muuten ei mikään koskaan muutu. Lukemattomia kertoja olen häneltä kysynyt että mitä tässä oikein pitäisi tehdä, mutta vastaus on aina vaan "en tiedä".

Erilleen muutto ei ole taloudellisesti mahdollista ilman avioeroa. Jos meillä on perheen yhteinen talo ja omaisuutta, niin luuletko että saan asumistukea ylimääräiseen vuokra-asuntoon, tai edes sitä vuokra-asuntoa? Palkat taas ei millään riitä sekä lainan lyhentämiseen että vuokran maksuun.
 
aihe ehkä itselle hieman arka, en osannut lukea rivien välistä. Olen pahoillani. Jäljempänä olevista viesteistäsi sitten aloinkin ihmettelemään asiaa :) Kaikkea hyvää sinulle.

t: nro 11
 
Minunkin mies olisi mieluummin joka toisen viikon isä kun koko ajan isä...ei jaksa lapsi arkea eikä saa iloa heidän olemassa olostaan..ja on masentunut, ollut koko lasten olemassa olo ajan. Aloittajan teksti on kuin omasta kynästä.
Ajattelin itsekin ehdottaa miehelle sähköshokki hoitoa kun ei mikään muu tunnu tehoavan.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa