Matkalaukusta löytyi vastasyntynyt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Ohikulkija ilmoitti tiistaina hampurilaisen hotellin portieerille kadulla rakennuksen lähellä lojuvasta matkalaukusta. Hotellin vartijat saapuivat paikalle ja kurkistivat laukkuun, mutta näkivät vain vaatteita. Niinpä he toimittivat laukun hotellin matkatavarasäilöön.

Myöhemmin samana päivänä portieeri kuuli laukusta vaikerrusta. Kun hän avasi laukun lähempää tarkastelua varten, vaatteiden alta löytyi pieni tyttövauva. Paikalle kutsuttiin poliisi, ja lapsi toimitettiin sairaalaan.

Keskiviikkona Hampurin poliisi kertoi, että vauva oli löydettäessä vain vuorokauden ikäinen. Tyttö on sairaalahoidossa, mutta voi alipainoa lukuunottamatta hyvin.

Poliisi yrittää nyt löytää tytön äitiä ja on muun muassa tehnyt etsintöjä Hampurin rautatieasemalla koirien avustuksella. Poliisi on kuullut laukun löytänyttä ohikulkijaa, muttei saanut selville mitään uutta.

Tapausta tutkii poliisin henkirikosyksikkö, sillä kadulle hylätty vauva olisi hyvinkin voinut kuolla.

Saksalaisen Bild-lehden haastattelemien lääkäreiden mukaan tytön napanuora oli sidottu tavalla, joka viittaa siihen, ettei lasta ei synnytetty sairaalassa.


Ihmiset ovat eläimiä............
 
Toi ihmetyttää, että lapsi oli jätetty kadulle, kun napanuora oli kuitenkin sidottu. Eli oli ainakin yritetty huolehtia, että hän jäisi syntymän jälkeen eloon.
Luulisi että sitten olisi myös ajateltu, että jätettäisiin hänet myös paikkaan jossa olisi lämmintä, eikä hylättäisi kadulle umpinaisessa laukussa jossa happikin voi loppua :(.
Selväähän kuitenkin on, ettei täysissä järjissään oleva tollaista tekisi, vaan olisi antanut lapsen adoptioon. Onneksi vauva löydettiin ajoissa.
 

Similar threads

O
Viestiä
6
Luettu
1K
A

Yhteistyössä