Toggle sidebar

Masennuksesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

vieras

Vieras
Mä haluisin tiedustella muilta masennuksen läpikäyneiltä että
oliko ne masennuksen tunteet ja ajatukset jokapäiväisiä?

Mulla kun on niin että voi mennä tosi pitkä aika ilman että ajattelen mitään synkkiä juttuja ja päivät menee kun siivillä ton pojan kanssa ja meillä on tosi kivaa. Kestän pojan kiukkukohtauksia ja oon hellä, hyvä ja huomioonottava äiti. Ja sit tulee taas se vaihe milloin en siedä mitään, en sitten mitään!

Vähänkin kun poika vinkuu tai jotain niin huudan sille tosi helposti. Itken paljon ja kaikki tuntuu todella toivottomalta. Odotan vaan että hän menee päikkäreille että saan olla rauhassa. En jaksa tehdä mitään ylimääräistä, jopa pojan ruuan laittaminen tuntuu niin raskaalta ja musta tuntuu että poitsu tekee kaiken vaan mua ärsyttääkseen vaikka niinhän ei voi olla, tiedän sen. (poika on reilu 1v.)

Oon tehnyt tollaisena aikana jonkun netin masennustestin ja sen mukaan olisin kohtalaisen masentunut?! tiedä sitten.

Hyvinä päivinä kun ajattelen noita karmeita päiviä niin ajattelen vaan että olin varmaan taas vähän väsynyt ja enhän mä nyt voi olla masentunut ym.

Mites teillä muilla on ollut? Voiko masennus olla noin "vaihtelevaa"?

Kiitos jos viitsitte vastata:)
 
Varmaan aluksi voi olla noinkin ja eri ihmisillä vaihtelee.
Mulla se ei niinkään vaikuttanu suhteeseen lapsiin, vaan ihan kaikkeen muuhun -mutta hoidoksi sain vaan sitä "äiti on vähän väsynyt" hoitoa ja mä vihaan tota lausetta |O - musta tuli vähän vainoharhainen.
Jos joku ei vastannu puhgelimeen, se johtui siitä että soittaja olen minä -varmaan ne vakuutusyhtiössä ja pankissa ehtii tarkastamaan kenen numero on, vaikka sen näkisivätkin :headwall:
Enempi elämä oli tasaista sumua, tunteetonta mössä, jonka joskus katkaisi joku kunnon raivari tai ahdistus, mutta positiiviset tunteet oli kadonnu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tuliskin niin mullahan olisi vastaus mun kysymykseen..
Click to expand...

Juu, tunnen yhden naisen jolla tulee aina ennen ja jälkeen ovulaation masennus. On ihan hirveä ihminen masentuneena, räyhää pienestäki, itkee ja mököttää, vihaa kaikkia ja on aivan hermoraunio. Ei pysty edes nukkumaan ja sanonu jopa suunnittelevansa itsemurhaa. Sille oli e-pillereitä ehotettu ja kaikenmaailman hormonihoitoja mut onpi uskovainen... Joten on siinä ukollansa ja lapsillansa kestämistä.
 
testin tulos:

Päädyimme seuraavanlaiseen arvioon

Testin mukaan olet kohtalaisesti masentunut. Jos tunnistat itsessäsi masennuksen oireita, voit keskustella asiasta oman lääkärisi tai terveydenhoitajasi kanssa. Masennuksesta ja sen oireista löytyy artikkeli sivuiltamme. Muista ettet uuvuta itseäsi liikaa velvollisuuksilla ja pyri nauttimaan vapaa-ajastasikin.
 
Minä menin lääkäriin jatkuvan väsymyksen, ärtymyksen ja yleisen v-tutuksen takia ja lääkäri löi reseptin kouraan. Jossain vaiheessa niitä pillereita useamman kuukauden popsittuani aloin miettimään että onko siinä sittenkään mitään järkeä, ihan samalla tavalla olin ärtyisä yms. Kävin sitten omalla rahalla oikeasti pätevän päälääkärin luona juttelemassa ja hänen mielipiteensä oli ainakin musta seuraavanlainen: On ihan selviö että 3 pienen lapsen äiti on väsynyt jopa ihan uupumukseen asti. Se miksi nykyään niin moni tuntuu olevan hirmu väsynyt ja uupunut johtuu siitä että tosiasiassa varmaan koskaan ennen äidit eivät ole olleet niin yksin työtaakkansa kanssa kuin nykyään, aiemmin saman katon alla asui oma äiti tai anoppi joka jakoi sitä työtaakkaa. Ja kun vielä nyky-trendi on se että tokihan naiset jaksavat hoitaa itse lapsensa, kotinsa ja vielä työnsä niin ihmekös se. Yhdellä käynnillä myös mies oli mukana ja hän oli aika yllättynyt siitä kuinka oikeasti hänen elämänsä on aika paljon leppoisampaa vaikka meillä melko tasa-arvoisesti jaetaankin hommia. Kun silti minä olin pitkään se jolle jäi vasttu, mies oli apuri. Lopputulos oli se että vasttunjakoa pistettiin vähän uusiksi ja minä pakotin itseni tönöstä pihalle enkä enää selitellyt ettei ole aikaa tai rahaa tai kokoelma muita tekosyitä. Toki arki on rankkaa, nuorimmainen ei nuku vieläkään kokonaisia öitä ja päivät ovat melkoista vilistystä mutta se järkyttävä hartioita painava taakkaa on poissa kun tiedän että vaikka en olekaan valmiiksi miettinyt mitä ruokaa yms, tiedän että kyllä se ruoka ilmestyy pöytään. Pyykit peseentyvät, lapset kasvavat ja oppivat tapojakin ja ylipäätänsä, minun ei tarvitse olla se joka pyörittää koko showta.

Mutta tämä toki on vain minun tarinani, se ei tarkoita etteikö joku voisi olla oikeasti masentunutkin. Mutta toisaalta, silloinkin kannattaa miettiä että onko ne pillerit se järkevin vai se helpoin ratkaisu. Mun kohdalla voisin laulaa että Musta on tullut, urheiluhullu. Siitä irtoaa sen verran euforiaa että kummasti jaksaa, ihan oikeasti. Kroppa tarvitsee endorfiineja toimiakseen ja parhaita endorfiineja saa niin että saa kropan tuottamaan niitä itse. Liikunta aiheuttaa endorfiinien tuotantoa mutta samalla tavalla vaikuttaa mikä tahansa asia mistä saa tyydytystä. Ja sitten, elämä on sitä ruusuilla tanssimista, piikkeineen kaikkineen, välillä vaan on alamäkeä ja se on opittava sietämään.
 
Testin mukaan olet vakavasti masentunut. Jos tunnistat itsessäsi masennuksen oireita, voit keskustella asiasta oman lääkärisi tai terveydenhoitajasi kanssa. Masennuksesta ja sen oireista löytyy artikkeli sivuiltamme. Kartoita elämästäsi positiivisia asioita ja nauti niistä. Jos sinulla on huolia ja murheita, jaa ne omaisten tai ystävien kanssa. Muista että erilaiset terveys ja mielenterveyspalvelut ovat käytettävissäsi.

Tämä oli mun tulos. Tiedä sitten miten oikea se on, annetut vastausvaihtoehdot eivät aina oikein osuneet kohdalleen...

Minusta tuntuu, että välillä kaikki on ihan hyvin. Sitten ei tarvi välttämättä tulla kovinkaan suurta takaiskua, niin lamaannun täysin. Minusta tuntuu että minun pitää kannatella kaikkia muita ja kukaan ei kannattele minua. Siispä pakko vaan jaksaa. En osaa sanoa olenko kuinka masentunut oikeasti. Olen välillä hirveän ahdistunut ja tunnen että välimatka "läheisiin" kasvaa kokoajan teen mitä hyvänsä. On kokoajan vaikeampi saada aitoa yhteyttä muihin ihmisiiin. Olen päivittäin kanssakäymisessä mutta....

minua ahdistaa ajoittain pahasti sosiaalisten suhteiden ylläpito. Olen sosiaalinen ihminen ja tarvitsen kontaktia muihin, mutta välillä niiden ylläpito tuntuu todella työläältä ja lähes ylitsepääsemättömän vaikealta. Tuntuu etten jaksa panostaa niin paljon energiaa siihen, vaatii minulta liikaa...
Minusta tuntuu että en osaa ikinä toimia oikein. Minun on todella helppo tutustua ihmisiin, mutta pitemmän päälle tuntuu ettei kukaan voi pitää sellaisesta ihmisestä, joka oikeasti olen. Kun en osaa käyttäytyä muiden haluamalla tavalla, vaan oikea minä näkyy, ei minusta pidetä. Minulla on kyllä kavereita, mutta ystäviä vähemmän.

Olen usein miettinyt miksi minulle on niin olennaisen tärkeää hakea muiden hyväksyntää? Moni aiempi virheeni johtuu tällaisesta käytöksestä.

Äitini on vakavasti masentunut ja lähipiirissä tuntuu olevan kriisejä riittämiin. Minulla on aina sellainen ajatus että minun pitää kestää ja ottaa niskaan, kun kukaan muu ei sitä tunnu tekevän. Mietin joskus että jos romahdan, mitä tapahtuisi, kuka minua kannattelisi?

Ajattelen joskus, että läheisteni olisi helpompi ilman minua, en kuitenkaan voisi ikinä tappaa itseäni, koska olen nähnyt mitä se lähimmäisille tekee.

En tiedä oliko tällaiset kokemukset sitä mitä ap halusi kuulla. Toivottavsti vertaistunnot "auttaa" tai jotain. En ole näin avoimesti ikinä näitä asioita ennen myöntänyt. kiitos kaikille kuuntelemisesta :( :)

 
Alkuperäinen kirjoittaja minäkin:
Testin mukaan olet vakavasti masentunut. Jos tunnistat itsessäsi masennuksen oireita, voit keskustella asiasta oman lääkärisi tai terveydenhoitajasi kanssa. Masennuksesta ja sen oireista löytyy artikkeli sivuiltamme. Kartoita elämästäsi positiivisia asioita ja nauti niistä. Jos sinulla on huolia ja murheita, jaa ne omaisten tai ystävien kanssa. Muista että erilaiset terveys ja mielenterveyspalvelut ovat käytettävissäsi.

Tämä oli mun tulos. Tiedä sitten miten oikea se on, annetut vastausvaihtoehdot eivät aina oikein osuneet kohdalleen...

Minusta tuntuu, että välillä kaikki on ihan hyvin. Sitten ei tarvi välttämättä tulla kovinkaan suurta takaiskua, niin lamaannun täysin. Minusta tuntuu että minun pitää kannatella kaikkia muita ja kukaan ei kannattele minua. Siispä pakko vaan jaksaa. En osaa sanoa olenko kuinka masentunut oikeasti. Olen välillä hirveän ahdistunut ja tunnen että välimatka "läheisiin" kasvaa kokoajan teen mitä hyvänsä. On kokoajan vaikeampi saada aitoa yhteyttä muihin ihmisiiin. Olen päivittäin kanssakäymisessä mutta....

minua ahdistaa ajoittain pahasti sosiaalisten suhteiden ylläpito. Olen sosiaalinen ihminen ja tarvitsen kontaktia muihin, mutta välillä niiden ylläpito tuntuu todella työläältä ja lähes ylitsepääsemättömän vaikealta. Tuntuu etten jaksa panostaa niin paljon energiaa siihen, vaatii minulta liikaa...
Minusta tuntuu että en osaa ikinä toimia oikein. Minun on todella helppo tutustua ihmisiin, mutta pitemmän päälle tuntuu ettei kukaan voi pitää sellaisesta ihmisestä, joka oikeasti olen. Kun en osaa käyttäytyä muiden haluamalla tavalla, vaan oikea minä näkyy, ei minusta pidetä. Minulla on kyllä kavereita, mutta ystäviä vähemmän.

Olen usein miettinyt miksi minulle on niin olennaisen tärkeää hakea muiden hyväksyntää? Moni aiempi virheeni johtuu tällaisesta käytöksestä.

Äitini on vakavasti masentunut ja lähipiirissä tuntuu olevan kriisejä riittämiin. Minulla on aina sellainen ajatus että minun pitää kestää ja ottaa niskaan, kun kukaan muu ei sitä tunnu tekevän. Mietin joskus että jos romahdan, mitä tapahtuisi, kuka minua kannattelisi?

Ajattelen joskus, että läheisteni olisi helpompi ilman minua, en kuitenkaan voisi ikinä tappaa itseäni, koska olen nähnyt mitä se lähimmäisille tekee.

En tiedä oliko tällaiset kokemukset sitä mitä ap halusi kuulla. Toivottavsti vertaistunnot "auttaa" tai jotain. En ole näin avoimesti ikinä näitä asioita ennen myöntänyt. kiitos kaikille kuuntelemisesta :( :)
Click to expand...


Mä en itse tunne ketään masentunutta,enkä oo ikinä pitänyt itseäni sen tyylisenä että masentuisin. Senkin takia ehkä vierastan tai epäilen sitä.. Vasta lapsen syntymän jälkeen kun alkoi olla ajatuksia että jäispä auton alle niin saisi olla vaan joko sairaalassa jalat paketissa tai paremmassa tapauksessa saisi olla aina rauhassa rupesin miettimään että näin en oo ikinä tuntenut, että missä nyt viiraa ja lujaa. Noista ensi hetkistä on aikaa jo vuoden verran eikä olo oo yhtään helpottunut paitsi silloin kun on "paremmat ajat"..

Mä en myöskään oo ikinä avannut suutani tai kirjoittanut näitä ajatuksia mihinkään. Mies välillä yrittää tentata ja mietin että nyt sanon sille miltä musta tuntuu mut sit en kuitenkaan pysty.. Ne sanat ei vaan tuu ulos mun suusta.
Samoin ne häpeän tunteet että mä en vaan voi kävellä lääkäriin ja kertoa mun tilannetta, mä oon aina ollut vahva ja mä en voi olla nyt se apua pyytävä masentunut äiti.. Kannattais varmaan vaan mennä sinne lääkäriin.
Mä odotan vaan päivää milloin tää menee itsestään ohi, niin että mun ei tarvitse kertoa tästä kenellekkään..
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa