Mulla ainaskin jo melko alkuvaiheessa huomattiin raskausdiabetes.
Mulla alussa riitti pelkkä ruokavaliohoito + liikunta ja tilannetta seurattiin verensokerinmittauksella 2 krt viikossa /5 krt päivässä, hurmaavaa touhua piikkikammoiselle, onneksi sellainen kynännäköinen kapistus nyt käytössä.
Ruokavaliosta sen verran, että pääasiassa sama kuin muutoinkin raskaana ollessa (terveellistä perusruokaa), mutta hiilihydraattien määrään ja laatuun pitää vähän enemmän kiinnittää huomiota, eikä saa liikoja herkutella, pääasiassa siis ei liikaa rasvaa ja sokeria. No jotain hyvääkin: eipä kyllä sen vuoksi painokaan ole ihan silmille räjähtänyt. Hankalinta ehkä ollut oikeastaa se kun mittauspäivinä pitää mittaus tehdä ennen aamupalaa ja sitten 1,5h aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan jälkeen ja sen puolentoistatunnin aikana ennen mittaus ei kestäis syödä mitään ja pitää aina muistaa kattoa mihin aikaan lopettaa syömisen. Onneksi mittauksia ei tarvi sentään joka päivä tehdä.
Mulla ei tosin pelkkä ruokavalio riittänyt vaan piti kohta pariviikkoa sitten ottaa lääkitys ruokavalion avuksi.
Piipe + pikkuinen 27+4