**Marraskuun muruset 2010** kesäkuu

Mulla käynnistyi eka synnytys lapsivesien menolla, ja sitä vettä kertyy koko ajan lisää. Joka supistuksella sitä tulee ulos ja aika reilusti. Eli jos tunnet harjoitussupistuksia, ja niiden aikana sitä vettä lorisee, niin sitten ainakin kannattaa lähteä näytille. Lisäksi lapsivedessä on makea tuoksu. Et ei muuta ku haistelemaan :D
 
Silent whisper: Juu lapsivettä jos epäilee että lorisee niin kannattaa kyllä tarkistuttaa asia, mun kaverilla tihkui rv 15 eteenpäin, ei ite ollenkaan ollut asiaa ajatellut että vois olla, oli luullut että on vaan vetistä valkovuotoa, sitten ultranneet muusta syystä ja huomanneet että lapsivettä vähän. Nopeastihan ne jollain tikulla asian tarkastaa kuitenkin. :)
 
huh niin on taas viikko vierähtänyt ja voi vaan todeta että en mä enää niin pieni olekaan.. :p sitä kuvittelee mahtuvansa ties kuinka kapeasta välistä ja sitten tajuaa "ai niin, maha"..

mä jouduin jo neuvolasta kysymään että miltä supistukset tuntuu, kun toisinaan tulee sellaisia "menkkakipujen" tapaisia tuntemuksia, ja toisinaan hieman vihlontaa, että mitä ne oikein on.. samaten kun luin tuon lapsivesijutun, niin aloin miettimään, että parin viikon ajan mun kuvittelema valkovuoto onkin ollut vetisempää, eikä hajukaan ole sama. :eek: viikkojahan meillä on vasta 20 ja pari päivää päälle.. täytynee kysyä kun maanantaina on rakenneultra..

muuten kaikki hyvin, meidän pieni perhe koirien kera lähtee mökkeilemään järven taakse ja nauttimaan hiljaisuudesta, rantasaunasta sekä puulämmitteisestä pirtistä ja toistemme seurasta :heart:

H3idi ja pikkuinen 20+2
 
sw:kannattaa kyllä käydä testauttamassa ja varmistamassa onko vuoto lapsivettä, toivotaan nyt kuitenkin ettei ole

mulla ei ole supistuksia tuntunut ja se on aika outoa koska aiemmista on kovettelua ollut jo näillä viikoilla, ei sillä että niitä mitenkään kaipaisin. muutenkin on ollut tosi hyvä vointi, mistään ei kipuile, ei vihlo, nyt nautitaan olosta :)

muutenkin on ollut mielellisesti takana tosi hyvä viikko, olen ärhännellyt ja tuiskinut vähän ( mieskin siitä mainitsi ) tuntuu että kyllä tästä kaikesta selvitään..

huh, tulipas positiivinen viesti vaihteeks :D

kurpitsa rv19+5
 
Nöyränä ja häpeissään sitten soitin oh:lle että tämän tytön saikku jatkuu. Mies piti eilen palopuheen että en varmaan mene töihin kun kerran sairaslomaa määrätty ihan ihteni ja myös työnantajan takia. Eikai se ole laillistakaan jos sairaslomalla menee töihin ja jotain sattuu että kuka sitten on korvausvastuussa. :/ Mutta kylläpä oli nyreen kuulonen oh puhelimessa ja ihteänikin vähän otti aivoon, juhannuksesta ois tullu kivat lisät.

Tämä perhe varmaan nököttelee kotona juhanuksen, mitään suunnitelmia ei oltu tehty kun tosiaan luultiin että mäkin olen töissä. Ehkä grilliä kuumenemaan omalla takapihalla. Mites muiden jussisuunitelmat?
 
Hyvä Kurpitsa, mahtavaa! :) Mullakin on ollu positiivinen viikko, uhmaikäinen ei ole ollut kovinkaan uhmakas, ja bongasin oletettavasti uuden takahampaankin häneltä. Ehkäpä se hammas on aiheuttanut hänessä sitä tarttuvan laatuista ketutusta.
Tänään startataan juhannus ja mennään miehen isovanhempien mökille, tosin siellä ei olla kuin yksi yö. Vaihdamme seuruetta päivitättäin :D Iphonella kyllä pääsen tänne lukemaan ja kirjoittelemaan, mutta päivityksiä en varmaan pysty tekemään seuraavaan 3 päivään.
 
Blush, noista sairaslomilla työskentelyistä oli just muutama päivä sitten juttua mitäs nyt -puolella, ja siellä joku tiesi, että työnantaja saa käskeä työntekijän töihin kesken sairasloman :eek: Tää oli mulle ihan uutta tietoa, koska harva nyt oikeesti on niin sikamainen että tätä oikeutta käyttäisi. Mutta siis mikäli työnantaja pystyy järjestämään sellaista työtä, jota pystyy tekemään, niin saa tehdä töitä sairaslomallakin. Jollain oli esimerkkitapaus, että kun oli jalka poikki, niin siirtyi toipumisajaksi seisomahommista istumahommiin.

Äaken unohdin toivottaa hyvää juhannusta kaikille! :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja kojootti:
Blush, noista sairaslomilla työskentelyistä oli just muutama päivä sitten juttua mitäs nyt -puolella, ja siellä joku tiesi, että työnantaja saa käskeä työntekijän töihin kesken sairasloman :eek: Tää oli mulle ihan uutta tietoa, koska harva nyt oikeesti on niin sikamainen että tätä oikeutta käyttäisi. Mutta siis mikäli työnantaja pystyy järjestämään sellaista työtä, jota pystyy tekemään, niin saa tehdä töitä sairaslomallakin. Jollain oli esimerkkitapaus, että kun oli jalka poikki, niin siirtyi toipumisajaksi seisomahommista istumahommiin.

Äaken unohdin toivottaa hyvää juhannusta kaikille! :heart:
No ohhoh. Enpä ole moista kuullut. :eek: No sitten odotellaan josko meidän oh soittaa ja käskee töihin. ;) Noh, tuskimap olen niin korvaamaton työntekijä. :whistle:

Juu ja ainiin hyvää juhannusta! :)
 
Onne kaikille hyviä uutisia saaneille :heart: ja suurtakin suuremmat halit, niistä ei niin hyvistä uutisista :hug:

Täällä taas tekstiä parin päivän palstatauon jälkeen niin hirviästi, jotta en millään enää muista kelle piti mitäkin kommentoida....mutta häitäkin tulossa ja olihan siellä kaikkea muutakin mukavaa :)

Juhannuksesta. Minä ja lapset kotona, vaika luulen, että tuo nuorten joukko suuntaa läheiselle rannalle. Esikoinen täyttää sunnuntaina 18v, niin varmaan sitä vähän juhlitaan kans. isäntä on töissä jussiyöt, kuinkas muuten. Luvattiin sadettakin, jotta ihan sama sitten missä sitä notkuu pyhän ajan.

Sterilisaatiosta. Varmaan sille kannalle taivun minäkin. Hormonaalinen ei sovi, kuparikierukka aiheutti allergiaa sen olemattoman kuparimäärän takia. eikä ne kumiukot ny ainakaan kiinnosta, joten jos isäntä ei laita putkia tukkoon, niin multa katkee kaapelit. Vaikka raskaaksi tulo on meillä vaikeaa, niin näköjään luomu-ihmeitäkin voi tapahtua. Mut mulle riittää nämä kuusi ja jos hullusti käy tämän kans, niin sitten riittää viisi. Enempää en jaksa.

(.) olo ihan kohtalaisen hyvä ja mieli virkeämpi. tupa kuurattu ja matot pesty, kiitos siitä lapsille ja miehelle :heart: Ainoo mikä nyt eniten rassaa, on allergiat. Iho kukkii ja kuivaa. Mut aikansa kutakin :)

Lumi-Marja ja Nuppunen 17+3
 
terapiasta tulin ja eipä voida alkaa masennuslääkkeitä syömään tai ainakaan niitä mitäs oltiin ajateltu..ei suositella otettavaks klexanen ja apc-resistenssin kans..kiva ja syvä huokaus, en olis halunnutkaan niitä popsia..yks murhe vähemmän..itse kun tosiaan uskon pärjääväni ja selviäväni ilmankin.

pitäs pakata huomista varten laukut..me lähdetään tonne mummilan mökille huomenna, ollaan kaiketi yks yö..

joten toivottelen kaikille hyvää juhannusta!!!

 
Minä Pirtsi utelin tuosta vauvan kohonneesta arvosta. Tosi ikävää, kun joudutte odottelemaan tuloksia ja pelkäämään pahinta. Tosi paljon voimia! Pidetään peukut ja varpaat pystyssä, että vauvallanne on kaikki hyvin! :heart:

Mä oon kans jo vähän miettiny, mitä ehkäisyä sitä alkais käyttää raskauden jälkeen. Hormonaalinen ehkäisy ei ole oikein mullekaan ollut koskaan sopiva. Ehkäpä sitä kierukkaa sitten..

Oli mullekin uutta tietoa, että työnantaja voi kutsua töihin saikulta! Aika törkeetä olis, jos kerran on työkyvyttömäksi todettu. Ja vaikka oliskin "vaan" jalkapoikki ja periaatteessa pystyis hommia tekeen, niin onhan se nyt hankalaa ja tuskallista istua jossain toimistossa ja vetää kipulääkkeitä! :eek:

Oikein ihanaa ja lämmintä juhannusta kaikille! :)
 
Tulin nopeasti vain käymään siivouksen välissä.

Me vietetään juhannusta todennäköisesti täällä kotosalla. Pieni laivareissu saaristoon on aattona luvassa. Kokkoa mennään katsomaan ja kotona grillataan. Ei mitään sen ihmeellisempää.

Hyvää juhannusta kaikille!

Katja-75 ja Elvis 19+1



 
Jipii, meillä huomenna startti kohti ystävän mökkiä, ja tänään aion totisesti lähteä töistä vähän aikaisemmin, jotta ehdin vähän siivoilla kotona ennen lähtöä :) Motivaatio on niiin alhaalla tänään mihinkään, kun mielessä siintää vaan juhannus ja grillailut..

Nyt on kyllä alkanut vahvistumaan tunne, että ne kokemani nykäykset vatsassa olisi niitä liikkeitä.. parin viikon sisäänhän se varmaan selviää kunhan rupeavat vahvistumaan, mutta kyllä on vähän sellainen tunne, et tää ois nyt SITÄ! Varsinkin kun eilen niitä tuntui paljon, mutta esim. ilmavaivoja ei ollut, joten tuskin oli mistään suolenliikkeistäkään ihan kyse. Jännää!

Ihanaa juhannusta kaikille, hyvät voinnit niin mammoille kun vauvoillekin :wave:

Siilinlapsi ja öttis 17+4
 
liongirl niitten vaunujen hinta oli n. 850e tääl meijän kaupugin lastentarvike liikkeessä.. :ashamed: mutta katsellaan juhannuksen jälkeen jos sitten kävis varaamassa.. mies kyllä edelleen kauhistelee väriä ja hintaa.. viime vkolla bongasin huuto netistä nuo vaunut, muutaman kerran käytetyt ja hinta ois ollu 500e.. silloin ei mies vielä asialle lämmenny, eilen olis ne sitä kautta suostunut tuohon hintaan ostamaan mut olivat menneet..pari pvää sitten. harmitti. :headwall: no katsellaan..

nyt vapaita su aamuun asti, jussi vietellään lähinnä kotosalla kun mies oli eilen jalkaleikkauksessa niin mökille ei voida oikein lähteä. mutta käydään tänään ja huomenna moikkailemassa vähän kavereita ja nautitaan kotipihan rauhasta :) heinäkuussa sitten lomilla mökille =)

mukavaa juhannusta kaikille jos en ehdi käymään ennen! :wave:

saana & 19+6, huomenna poksuu puoliväli :heart:
 
Heippa!
Kävin tänään tukilangan tarkastuksessa. Kohdunkaula ei ollut lyhentynyt, sillä nyt mittaa oli 4,3 ja viimeksi 4.1 :) No, eri mittaaja oli kyseessä. "Kaveri" voi kuulemma hyvin. Alkoi epäilyttämään, että näkikö hän pojan, kun sanoi kaveriksi...
Helpotti oloa, sillä tuo kohdunkaulan pituus jännitti.
Mutta silti aion jatkaa rauhallisella linjalla.
Hyvä, että Lumi-Marjalla kaikki hyvin. pimpula -76, kyllä tuntemuksesi varmaan liikkeitä ovat =) Mäkin tunnen kaikenlaista pulputusta mitä ihmeellisimmistä paikoista!
Kaikkea hyvää tänne ja hyvää jussia, vaikka kyllä käyn täällä päivittäin.
 
Juhannuksesta Kotona ollaan,grillaillaan ja sit jos sattuu olemaan hyvä ilma ni mennään katsomaan kokkoa. Tuli vielä tuo meidän "varalapsikin" meille juhannukseksi ni on taas vilskettä :)

Olen ruvennut vertailemaan netissä noita turvakaukaloita. Niitäkin on niin pirusti,ni tiedä nyt minkä niistä valitsis.

JanJade & Justiina 20+5

 
Onnea kaikille ultrassa käyneille hyvistä uutisista ja Pirtsille voimia kahden viikon mittaiseen odotukseen! Mullakin oli vihdoin rakenneultra eilen ja hyvsiä uutisia saatiin. Painoa oli jo yli 350 grammaa ja vastasi laskettua aikaa muutaman päivän heitolla. Ainot, että ei halunnut sukupuolta näyttää. Tänää sitten varattiin Femedaan aika 4-d ultraa varten. Haluun päästä vielä tarkemmin kuulemaan rakenteesta ja plussana olisi jos myös sukupuolen näkisi. Kaikkihan me ollaan hankittu neutraalin värisenä, joten ei se sinällään haittaa vaikka ei tiedä. Ihanaa vain, että terveeltä vaikuttaa.

Hammaslääkärit on mulle tullut kanssa tutuksi kun aina on jotain vaivaa: vetäytynyttä ientä, reikiä ja hammaskiveä. Tykkään oikeestaan käydä ja raskauden aikana oonkin tarkastuksessa jo ollut. Tää toinen kolmannes ois ilmeisesti parasta aikaa mennä, kun syljen koostumus vähän muuttuu.

Silentilla toivottavasti kaikki kunnossa, eikä olisi lapsivettä tullut. Mutta hyvähän se on varmistaa. Itellä pitkillä lenkeillä (10 km) alkaa jossain vaiheessa särkemään vatsan sivuun, od.näk lihaksiin. Pitäisi ehkä vähän rajottaa jo tota lenkkeilyä. Madeiralle varattiin matkat tammikuussa ennen raskautta vaellusajatuksella, mutta voi olla että 25 viikolla en siellä vuoristossa hirveesti kiipeile. :LOL:

Ehkäisyä olen miettinyt. Esikoinen vasta tulossa eli sterilisaatio ei ole vaihtoehto. E-pillerit oli aiemmin käytössä mutta jätin ne vuosi sitten kesäkuussa pois ja mäkin odottelin ekaa ovua tonne helmikuulle saakka, jolloin sitten raskauduinkin heti. Kierukat taas ei oikein innosta ja mies ei kondomia halua käyttää, joten en tiedä...

Juhannuksena ollaan perinteisesti oltu miehen perheen kanssa mökillä. Naapurisaaressa on aina muita nuoria ja siellä sitten vietetty juhannusyö. Tänä vuonna ei mennä, koska ei jaksa innostaa se humalaisten katteleminen ja valvominen siellä. Onneksi on luvattu hyviä kelejä. Huomenna käydään yhellä mökillä saunomassa ja grillaamassa ja sitten la ollaan meillä kaverin kanssa grillaamassa ja mennään mahd. uimaan. Ei kummempaa siis.

Ihanaa jussia kaikille! :flower:

Birre86 ja Nyytti 20 + 3
 
Alkuperäinen kirjoittaja JanJade:
Olen ruvennut vertailemaan netissä noita turvakaukaloita. Niitäkin on niin pirusti,ni tiedä nyt minkä niistä valitsis.

JanJade & Justiina 20+5

Mua himottais joku semmonen travel system, eli että kaukalon saa runkoon kiinni, ja jatkossa siihen samaan runkoon saisi vaunukopankin. Mutta ne on kovin arvokkaita, joten ehkäpä mä tyydyn ihan vaan kaukaloon. Täytyy tutkailla alennusmyyntejä, merkillä ei ole hirveesti väliä kunhan on turvallinen.
 
Ainii ja emmaljungia mun piti kommentoida sen verran, että ite ostettiin ne tarjouksesta lastentarvikkeesta ja ne oli sillon 100 e vähemmän kun normaalisti. Eli kannattaa seurata noita tarjouksia, nekin kyllä riippuu vähän missä lastentarvikeliikkeessä käy. Me ostettiin Vantaalta Petikosta.
 
Onnea taas kaikille, jotka ovat saaneet ultrasta hyviä uutisia!! :flower:

Ehkäisystä Mäkin olen jo miettinyt mitä ehkäisyä käytämme sitten kun vauva on syntynyt. Hormonaalinen ehkäisy ei sovi mulle, ainakaan e-pillereihin en enää koske. Lihoin e-pillereiden aikana jonkun verran ja lisäksi mulla on aurallista migreeniä.

Osaako joku kertoa mitä se voisi olla kun ylävatsassa on sellainen tunne, kun vatsalihakset olisi kipeänä?

Hyvää Juhannusta kaikille!! :)

Nallu ja Hattivatti 22+5
 
Nallu, joka kerta noilla viikoilla on alkanu tuntua tuolta, ainakin mulla. Johtunee varmaan siitä, että ne lihakset muuttaa muotoaan ja joutuu erilaisen rasituksen alle. Muuta selitystä ei ainakaan mun sisko osannu sanoo, joka on fysioterapeutti.

Löysin tällaisen sivun, jossa on turvaistuintestejä useammalta vuodelta. Ajattelin vain, että jos joku haluaa tsekata. Jos vaikka käytettyä pitää silmällä, niin jotain vinkkiä mihin kannattaa sijoittaa. Ihan kaikkia kaukaloita en kyllä listalta löytäny. En ainakaan niitä merkkejä/malleja, mitä täällä myydään.

http://www.autoliitto.fi/testit_ja_ajoneuvot/lasten_turvaistuimet/

Mukavaa ja leppoisaa juhannusta kaikille B)
 
Nallu mä en kyllä valitettavasti osaa sanoa tuosta ylävatsan tuntemuksesta, mutta luulisin sen liittyvän tähän raskauteen ja sen mukanaan tuomiin vaivoihin. Just jotain lihasten venymistä kohdun kasvaessa tai sellaista??

Jos oikein kipeäksi tulee maha tai mietityttää, niin kannattaa kysästä siitä vaikka neuvolasta. Tosin on tainnu kaikki karata sieltä jo juhannuksen viettoon. Lepäile paljon, niin josko se helpottais. Äläkä syö juhannuksena itteäs hirmuiseen ähkyyn, ettei olo ainakaa pahene. :D
 
Rakennultrassa käyty tänään ja kaikki oli niin kuin pitikin :) Liikkeitä en tosiaan vielä tunne, mikä selittyy sillä että istukka on etuseinässä. Helpottava tieto tuokin, kun viimeiset pari viikkoa oon stressannut sitä kun en tunne potkuja. NP-ultrassa vielä väittivät että istukka on takana. Voi kuulemma mennä vielä 2-4 viikkoakin ennen kun liikkeet tuntuu kunnolla. Ainiin ja tyttöä meille veikkailtiin :heart: :heart: :heart: IHANAAAAAAAAAAA!! Lapsiveden määrä oli normaali, eli tuskin eilinen lorahdus sitä oli.

Nyt voi sitten lähteä hyvällä fiiliksellä mökille viettämään jussia!

Ihanaa juhannusta kaikille B)

Silent ja ihme 19+3
 

Yhteistyössä