MARRASKUUN 2012 masuasukit <3 *huhtikuussa*

En ole pitkään aikaan käynyt lueskelemassa, ja järkytyin kun menetyksiä on ollut näin useita :-o osanotot ja voimahalit kaikille menetyksen kohdanneille!

Omia kuulumisia: Mehän sitten ajettiin autolla katon kautta ojaan pääsiäislomalla ja siinä kun katseltiin hinausautoa niin just neuvolasta soitetaan että ekaa neuvola-aikaa joudutaan siirtämään yli viikolla. Kellekkään ei siis sattunut mitään eikä ollut ojaan meno niin hurja kun kuulostaa, mutta siinä kun sieltä neuvolasta alkoi puhelimessa kuulua tulentappuraista "otatko tämän ajan nyt vai et" tivausta niin kyllä epätoivo iski.
Loma meni muuten loistavasti ja nyt katotaankin farmaria uudeksi autoksi että pikkuinenkin mahtuu kyytiin :) äiti oli kaivanut omat äitiyspakkauksensa varastosta, ja valikoitiin näistä sitten mukaan jo tavaraa ja vaatteita :)

Täällä oli puhuttu ainakin tupakoinnista. Itse olen täysi sosiaalitupakoitsija ja lopettaminen ei tehnyt tiukkaa, askin poltin loppuun plussaamisen jälkeen ja siihen se sitten jäi. Mieskin kovasti vannoi lopettavansa, mutta vähän näyttäisi ettei se ihan niin vaan lopukaan :D hyvä että on kuitenkin vähentänyt

Seksistä ollut myös puhe. Meillä on kyllä nyt alkanu joku kuherruskausi, kaikki tuntuu niin nautinnolliselta eikä aiemmasta pelokkuudesta oo tietoakaa. Pahoinvointi kaikkoaa saman tien kun päästään hommiin. Toimintaa ollu melkeen enemmän kuin ennen raskautta :D

Meillä otetaan kyllä äitiyspakkaus ehdottomasti, kun ensimmäistä odotetaan. Kirppareita tulee kyllä varmaan siltikin kierreltyä, vielä en ole uskaltanut ostaa mitään :p

Pahoinvointirannekkeet. Pahoinvointi aivan järkyttävää siis, ei siis niin että oksentaisin, mutta kuvotus ja yökkäilyntarve jatkuvasti päällä :x siispä marssin apteekkiin 20€ maksoivat nämä ja kertakaikkiaan mitään apua ei niistä ollut mulle :ashamed: hyvä jos jollekulle toimivat?

Oireista. Ummetus pienimuotoisesti on alkanut, ja nälkä olis koko ajan. Joka yö olen kerran ainakin herännyt pissalle. Makea ei oikeen mene alas eikä mikään hirveän raskas ruoka.. Ja nämä tissit......... kaverilta sain käyttämättömäksi jääneet kaarettomat jotkut ostos-tv rintaliivit ja olleet aivan pelastukset, omat ei mene päälle kuin tunkemalla ja kun pois otat niin tuntuu että en tiedä mihin nämä laitetaan kun roikkuu, vaikka ei siis tosiaankaan roiku ja ihan suht pienipovinen olen, mutta tämä muutos on tullut niin nopeasti että jotenkin tiedostaa nuo liikaa :kieh: nukunkin ne ostos-tv rintsikat päällä :LOL:

Sitten nyt ihan uus juttu on aivan kauhean voimakastunteiset unet?! Parina yönä on mies oikeen herätellyt kun olen nukkuessa itkenyt ihan ääneen :O oikeita himopainajaisia - yhtenä yönä uneksin että mies kuoli ja toisena keskenmenosta. Helpotuksen tunne kun herää on valtava :kieh: en tiedä oonko ihan terve kun tällaisia on...

Tilasin kotidopplerin. Kauheeta möyrinää ja muljuntaa kuuluupi sekä omaa sykettä vastaavaa viuhuntaa kyllä löytyy, mutta pienen sykettä ei ole vielä onnistuttu löytämään... vaan se on varmaan aika normaalia kun liikutaan niin aikasessa vielä. Oireita on niin ei siinä mielessä pelota kyllä :)

Pääsiäisen aikaan oireet väheni selkeästi, varsinkin pahoinvointi, mutta arkeen palatessa tulivat pahempina takaisin.
Neuvola aika mulla on nyt sitten 18 pvä eli ei enää montaa päivää :) toivottavasti pian päästään myös ultraan :heart:

Lumineiti ja Uubo ~10
 
Suuret pahoittelut menetyksen kokeneille aniit, miramei ja cattibrie :hug: Todella sanattomaksi vetää :'(

Päätin sitten viime viikolla sitten tilata dopplerin kun oli soppelisti alennuksessa ja sitten kun se torstaina tuli niin pitihän se heti alkaa testailemaan. Toisena päivänä sitten löysinkin jo pienen jumputuksen :heart: Ekana päivänä piti tietenkin ensin opetella eri äänet, oma syke, istukka, jne.

En millään malttaisi odotella torstaita kun pääsee np-ultraan! Toivottavasti siellä kaikki hyvin. Sokerirasitukseenkin varasin ajan 24.4 plääh, se on jotenkin niin ikävä kun ei saa syödä, pistellään neulalla ja se odottaminen : /

Pahoinvointi on alkanut hellittää, hip hei :D väsymys vaan edelleenki jyllää tässä taloudessa, eikä tilannetta ainakaan helpota kun esikko on flunssassa ja korvatulehduksessa.

Nyt esikon viihdytys hommiin kun kerrankin on vähän virtaa :D

Rusina ja ykä 11+4 ( Tasan 12+0 lähestyy ja sitten ehkä voi jo huokaista vähäksi aikaa :D)
 
Huonojen uutisten jälkeen ei eilen tehnyt mieli juuri mitään kirjoitella, siis pahoittelujen lisäksi. Tuli niin elävästi omat menetykset ja huonot ultrakuulumiset mieleen ja tuntuu todella pahalta menetyksen kohdanneiden puolesta. Ei sitä toivo kenellekään.

Mutta kai se elämä tästä jatkuu, joten omaa napaa seuraavaksi:
12. raskausviikko alkoi, jee! Kadonneet oireet ovat edelleen pysyneet poissa. Ruokailun kanssa on ollut vähän ongelmia, koko ajan on nälkä, mutta mikään ruoka ei maistu. Mitään huonoa oloa ei siis ole, mutta ei vaan tee mieli mitään kunnon ruokaa. Kaikki raikas, kuten hedelmät ja salaatit maistuu, mutta niillä ei saa tätä nälkää peitottua :D Nyt olleet pari päivää tissit vihdoin hiukan turvoksissa. Mietin jo, että eikö mun tisseissä mitään muutoksia tapahdu, ja mitä jos maito ei nouse missään vaiheessa, enkä voi imettää. No joo, vähän turhan aikaista pohdintaa tosiaan :D Kotidopplerilla kuunneltu taas sydänääniä, ne on tällä hetkellä maailman kauneimmat ja mieltä huojentavimmat äänet :heart:

Seksistä ollut puhetta. Meillä edelleen hiljaista sillä rintamalla. Kolmen vuoden aktiivisen yrittämisen aikana seksistä tuli pakkopuuhaa, mutta eiköhän sekin puoli tästä pikku hiljaa ala aktivoitumaan, kun tajutaan, että voidaan puuhailla ihan vaan omasta halusta eikä ovulaation ja stressin sanelemana ;)

Hajamielisyyttä olen havainnut myös. Ja puhelen ihan omiani. Siis sanat menee vaan sekaisin.

Voimia vielä menetyksen kohdanneille :hug:

idylli 11+1
 
Voimia kaikille menetyksen kohdanneille. :( Olen sanaton. :(


Täällä voidaan nyt jo hiukan paremmin, tosin pelottaa jonkun verran kun on hieman kipuja, sellaista juilintaa, aionkin huomenna soittaa neuvolaan ja kysyä mitä tehdä kun on vähän jo hankaluus nukkua näiden kipujen kans. :( Nyt vaan toivon et kaikki olis kuitenkin hyvin.
 
Mukava kuulla taas vaihteeksi hyviä uutisia, kun parin päivän ajan ahdistanut lukea tätä pinoa, kun pelkkää surua ja murhetta :( Kyllähän sitä toivoisi, että kaikki me loppuun asti päästään. Muakin vähän hirvittää kun ensi viikolla np-ultra ja sen jälkeen viisi pitkää viikkoa ennen seuraavaa neuvolaa. En tiedä miten siitäkin selviää järjissään, varmaan pakko myös sellainen kotidoppler hankkia. Vaikka periaatteessa keskenmenoriski pienenee ekan kolmanneksen jälkeen, mutta yritä siinä nyt sitten itselle vakuutella, että kaikki on hyvin, kun ei liikkeitäkään vielä tunnu. Ei tule mitään.. Kyllä se eka raskaus oli vaan "seesteistä", kun ei osannut pelätä mitään, oletti vaan että kaikki on hyvin, jos ei ole vuotoa tms. Vaikka luulisi, että se on nimenomaan toisinpäin, eli että toisella kertaa osaisi ottaa rennommin!

Hurjalta kuulosti Lumineidin ojaanajo :eek: Kamalaa.. Onneksi ei käynyt pahemmin. Ja onneksi raskaus on niin alussa, että vauva on hyvin suojassa mahassa.

Kävin viime viikolla tulevassa kesätyöpaikassa "tutustumiskäynnillä". Enpä sitten saanut sanotuksi että olen raskaana.. :x Se pomo vaikutti jotenkin niin tiukkikselta, että en uskaltanut sanoa. Kesäkuussa olisi tarkoitus aloittaa ja kyllähän se maha sitten jo näkyy, eli ei tarvi sitten enää erikseen kertoa.. Mutta eipähän se niille kuulukaan, ja kun kuitenkin vain kuukauden pesti kyseessä niin ei sen raskauden pitäisi mitenkään työntekoon vaikuttaa, muuten kuin että raskaimmat hommat pitää jättää muille. Motivaatio on kyllä aika nollassa, kun palkkakin on aivan käsittämättömän HUONO, mutta pitää ottaa se työkokemuksen kannalta, opiskelijana kun ei oo aina vara valita..

Mun on pakko tunnustaa, että sorruin eilen katselemaan lastenvaunuja netistä. :snotty: Ehkä vähän liian aikaista... esikoisella kuin oli "vain" sellaset vanhat, tuttavalta ostetut mitkälie-merkkiset koslat, niin haluaisin tällä kertaa ihan itse valita, siis sikälimikäli sinne asti päästään. Just sen väriset ja malliset kun itse haluaa, eikä vaan sellasia jotka sattuu jonkun tutun varastossa lojumaan. Tämä tulee kuitenkin hyvin todennäköisesti olemaan viimeinen kerta kun olen raskaana. Niin haluisin kaiken vimpan päälle, vaikka tiijänkin että ei se tavara ole mikään onni ja autuus. Mutta kuitenkin. :)

PikkuA 11+4
 
Miramei & Cattibrie :hug:

Unista; täälläkin nähdään lähes joka yö kaikennäkösiä unia, todella harvoin unet jää mieleen mulla, mutta nyt on jäänyt tosi terävästi mieleen.
Nään ihan kaikennäköisiä, suurimmat osat kuitenkin unista ahdistavia ja vähän pelottavia.
Viime yönä näin just unta tulevasta np-ultrasta, kaks kätilöä mua yritti ultrata eikä löytäneet mun kohtua. se oli kamalaa, sitten siinä välissä ne ultras muitakin naisia..
Mä yritin itku kurkussa niille selittää että ar-ultrassa gyne totesi että mulla on kohtu taaksepäin kallistunut ettei se löydy siitä edestä jne...
Jäänyt vissiin meikäläiselle jonkun näköinen trauma ar-ultrasta kun gyne ei meinannut sillon heti löytää pientä... :LOL:

Tosiaan, mulla ois ylihuomenna se np-ultra.. ja viikkoja olisi sillon vasta ne 9+0, mutta en mä lähtenyt sitä aikaa vaihtamaan, näkeepähän sitten taas oman pienen ja saa mielenrauhan - ainakin taas hetkeks.

Oireista, tuntuu että ummetus vaan pahenee, luumusose on kyllä vähän auttanut.
Alaselkä kipuilee välillä, toivottavasti en saisi osakseni kamalia selkävaivoja heti alussa, haluan kuitenkin olla töissä niin kauan kun vaan pystyy... Työni on kuitenkin aika fyysistä.
Yli 2 viikkoa on oltu polttamatta, ja päivä päivältä sitä tupakkaa ajattelee vain vähemmän ja vähemmän. Ei ole tuo lopettaminen kyllä tuottanut vaikeuksia. :)

Lily_ + kundi 8+5
 
Täältä myös suuren suuret pahoittelut menetyksen kohdanneille. Eipä sitä oikein muuta osaa sanoa kuin voimia tulevaan :hug:

Itselläkin alkanut pelko, että onko siellä ketään hengissä edes kun oireet kadonneet nyt parina päivänä ainakin ihan kokonaan. Alkaa taas pikkuhiljaa kotikin olemaan järjestyksessä ja siistissä kunnossa kun pitkästä aikaa jaksaa jotain kunnolla tehdä ja tuo kevät aurinko on vielä niin armoton että näyttää kaikki pölypiilot kyllä :)

Itsellä vähän samat ajatukset kuin PikkuA eli oletettavasti tämä meille toinen ja viimeinen lapsi jos kaikki vaan menee hyvin niin haluan myös panostaa vähän vaunuihin yms. että saa sitten kivat ja nauttia niistäkin vauvan lisäksi :). Esikoisen kanssa mentiin ja vähän niin että otettiin vastaan mitä saatiin eikä turhia osteltu.

Kauheasti syyhyttäisi päästä jo pihaakin laittamaan ja kuopsuttelemaan multaa, mutta ei meinaa nuo lumikinokset millään sulaa pois ja pihakin vielä ihan mutavelliä, menis nyt pari viikkoa äkkiä. Jo senkin takia että pääsis ultraan tarkistamaan mikä on meininki :)

Aurinkoista sunnuntaita kaikille
Firesun&pulla 9+3
 
Kyllä niin paha mieli tuli noista huonoista uutisista. Kyyneleet tuli silmiin niitä lukiessa. :( Kun on omakohtaista kokemusta kkm:sta, tietää kuinka suuri se suru voi olla. Itse koin sen todella raskaana.
Vielä kunnon voimahalit menetyksen kokeneille. :hug:

Unista Olen nähnyt kyllä todella voimakastunteisia ja todenoloisia unia viime aikoina. Enimmäkseen painajaisia. Monta kertaa olen hiestä märkänä herännyt ja hetken miettinyt oliko se unta? niin todellisilta ovat vaikuttaneet. Ei kiva, mutta lisättäköön se raskausoirelistaan. :)
Päiväsaikaan on kyllä niiiiin hermot kireällä. Tai oikeastaan eivät koko ajan ole kireällä, vaan saan välillä ja yllättäen aivan järkyttäviä raivareita.:O Sellaissta asioista joista en yleensä piittaisi mitään. Nyt tunteet kuohuu aivan täysillä, ja mies-raukka saa nevalitettavasti tuntea nahoissaan...:| Edellisissä raskauksissa muistan olleeni hyvin itkuherkkä, mutta nyt minusta on kuoriutunut varsinainen pirttihirmu. No, jospa nämä tunteet pikkuhiljaa tasoittuisivat...:whistle:

Seksistä Kovin on ollut hiljaista sillä saralla. Ensiksi oli pahoinvointi, nyt sitten väsymys. Mieskin on ollut tosi väsynyt töiden takia, joten sinällään ei mitään "ongelmaa" ole ollut. Jotenkin olen myös arka näin alussa seksin suhteen, vaikka hyvin tiedän että mitään vaaraa ei siitä alkiolle/sikiölle pitäisi olla.:)
Himoista Olen löytänyt suolakurkut! Voi ihanat suolakurkut.:D Voisin ahtaa niitä vaikka kuinka. Aina on pakko jääkaapista löytyä, ei tiedä milloin se pökerryttävä himo iskee.NAM!;)

Kovasti tsemppiä lähipäivinä ultraan meneville. Kyllä se aina niin tuppaa jännittämään. It=)
itselläni on np-ultra nyt torstaina. Kyllä se adrenaliini tuppaa pikkuhiljaa nousemaan. Toivotaan parasta, eipä muuta voi...:)


Erika76&10+6:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Pahoittelut Aniitille, Mirameille ja Cattbrielle!

Unista: mulla kans hirveitä painajaisia, joihin herään kerran pari yössä. Olen nyt yrittänyt nukkua vain kyljellään (tyynyt pönkkänä edessä ja takana) koska olen huomannut että selällään ja mahallaan nukkuminen pahentaa painajaisia (näin oli esikoisenkin kohdalla). Herätessä on aina tosi huono olo ja hereillä ollessakin olen jo huomannut ettei mahallaan/selällään voi kauaa olla. Yhden unen muistane erityisen hyvin: olin nt-ultrassa ja kaksi kätilöä ultrasi. Ei meinannut tulla mitään ja niinpä toinen nousi istumaan mun mahan päälle jotta onnistuisi paremmin. Tuntui ihan hirveesti ja ultran jälkeen alkoi vuoto, josta sanoivat että kuuluu asiaan ja olisi huono ennen jos ei vuotaisi. Ihan hirveä uni, ei päätä eikä häntää koko juonessa.

Pahoinvointi: 24/7. Tosin pääsiäisen levon jälkeen olen ollut oksentamatta mutta pari päivää on mennyt ihan sängyn pohjalla kun kuvotus ja heikotus on sitä luokkaa. Neuvolan täti epäili jo kaksi viikkoa sitten kuivumaa (ei musta kyllä vielä ole, oksennan kuitenkin aika harvakseltaan) ja sovittiin että voin tarvittaessa soittaa neuvolaan ja terkka kirjoittaa lähetteen sairaalaan. Tänään on ollut erityisen huono päivä, yöpaita päällä edelleen ja kolmet päikyt jo takana.

Nt-ultra olis ensi viikon to, vähän jännittää. Toisaalta raskausoireet on vähän turhankin voimakkaat eli sen puoleen jotenkin ei pelota eli että tyyppi on vielä kyydissä ja hengissä.

HilmaVilma 10+4
 
Iippari soita ihmeessä huomenna sinne neuvolaan..viime raskaudessa miula oli alavatsakipuja ja valitin jo kamulle et jos tää on normaalia ni ei tule mitään ku juilii kovaa ja eihän sitä kaikki kunnossa ollutkaan :(
Mutta myös kipu on normaalia..toivottavasti pääset ultraan tarkistuttamaan asian :heart:
 
Pahoittelut kaikille surun kohdanneille:(! Tiedän itse 2 km kohdanneena miltä tuntuu!!

Unet: joo ovat täällä myös erittäin kummallisia välillä. ihan alkuviikoilla kun sain tietää olevani raskaana,näin paljon verta,et olis tulli keskenmeno! Muutamana yönä on unissanikin tullu niin paha olo,et ei mitää rajaa:D kerran näin unta että oksensin...yök!

Seksi: ei täällä oo pahemmin uskallettu harrastella,vaiks sillä ei kuulemma pitäis olla mitään haittaa vauvalle!

pahoinvointi ja muut raskausoireet: pahoinvointi on vaan lisääntynyt rv7 eteenpäin. Väsymys on ollut sitkeesti mukana alusta alkaen ja todella voimakkaalla tavalla. Nippailut masussa ei oo enään niin aktiivista kuin alussa,mut kyllä joka päivä aina vähän!alkavatsa on kivasti paisunut:D Tissit ovat kasvaneet ja turvonneet ihan kiitettävästi :D pitääköhän täs kohta mennä liivi ostoksille:D!?

Uskoa täynnä ja muru 8+1 (8+4)
 
Viimeksi muokattu:
Jäätävä himo verigreippeihin!!!!!!! Piti kommentoida ja höpötellä enemmänkin mutta nyt on pakko lähteä lusikoimaan tuota greipin puolikasta oikein autuudella!

Voimia, jaksamista ja hyviä oloja kaikille!!!!!

Harakanhattu ja pieni 10+1
 
Tuun varmaa koht hulluks kun ei millään malta odottaa et pääsis sinne ultraa. :p
Haluisin niiiiin tietää et onks kaikki hyvin. :heart:
Tänään ollu muutenki "omituinen" päivä kun ei oo mihkään kolotellu eikä vattaa turvottan. Aikasemmin oli nännit ihan kosketus arat,nyt seki vaiva kadon.
Täytyy vaa takoo nuppii järkee et kaikki on hyvin ja kyl ne kivut ja säryt takas tulee :D
 
Unista alkuun näin paljonkin ennen plussaa ja ne oli suoraan jostain kauhuleffoista ei todellakaan mitää kivoja. Menivät ohi ja nyt ei ole unia oikeastaan näkynyt.

Ruoka eilen lasikotti töiden jälkeen ja tekasin pakasteesta pitsan ja oli muuten aivan järkyttävän pahaa :x eli mun roskaruoka vaihe alkaa olla ohi vaikka himoitsen niitä välillä niin en kyllä tod. sorru enää eilisen yrityksen jälkeen.

Omaa napaa eilen töissä sain sitten pomolta ihan luvan ottaa päiväunet jos siltä tuntuu. :D meillä kun on työpaikalla "naisten menkkaränkkä huone" eli ihan vaan tila jossa sänky ja saa pimeäksi mikäli sairastuu tai tulee jotain muuta tarvetta kesken työpäivän. Meillä kun on 12h työvuorot ja itse kuitenkin kuljen kauempaa töihin niin saattaa tulla väsy tässä tilassa tuumasi näin.

Tänään pitää käydä työpaikan terkkarilla se vaan haluaa jutella kun olin viimeks niin maassa kun oli itkukohtaus päivä ja kaikki oli vaan niin väärin. Kai se olis mielellään laittamassa mua kallonkutistajalle kun ei hällä raskausaikana ole mitään tommosia itkukohtauksia ollu niin ei niitä muillakaan tietenkään voi olla :stick:

huoh. no nyt töihin onneks on viimenen aamuvuoro vielä kaks yötä ja sitte pääsee vapaille.

iia 9+5
 
hilmavilma ei kannata liian pitkään sinnitellä kotona, sun olo voi olla noin kaamea jo juurikin sen kuivumisen vuoksi. elimistö ei pääse kondikseen. pikku tiputus ei varmasti ois pahitteeks.

lumineiti onneksi selvisitte kolarista säikäyksellä. eikä henkilövahinkoja sattunut. autot saa aina korjatuksi tai vaihdetuksi.

pahoinvointirannekkeet ikinä en ole edes kokeillut. mihinkähän sen vaikutus sitten perustuu?
selostaakaas vanhalle ja tietämättömälle ;)

kaverin odotus... voi nenä, mun paras ystäväni tekee testin tänään :D mä oon haljeta jännityksestä!!!!! oireita on jo vaikka ja kuinka, en kestä jos se on nega....

unet voi mä oon niin kamalan väsynyt kun nukahdan aina illalla sohvallekin :D mies sitten käy herättelemässä, kun tietää mun selkävaivani, että siirryhän sänkyyn kulta.... ja uni jatkuu välittömästi kun pään saan tyynyyn. ja herään sitten joko pienimmäisen kiekumiseen, tai sitten vasta aamulla herätykseen. en pahemmin näe unia. niin sikeää on.
mutta: nyt juuri ennenkuin heräsin, olinkin menossa ekaan ultraan. vauvaa ei nähty, ja koitettiin toisella laitteella. huone oli niin pimeä ja suuri, oikein ahdisti. koitettiin kuunnella myös sydänääniä, ja juuri kun lääkäri oli sanomassa että onko ketään elossa, heräsin taaperoiseni itkuun... huh, eli ei ainakaan mikään enne-uni, kun jäi arvoitukseksi koko juttu :D vissiin se alitajunnassa pörrää että onko elämää vai ei.

edellinen odotus ja sydänäänet tämä nuija terkkari kellä olin, ja kenestä olenkin jo valittanut, niin onkin kuunnelut sydänäänet ekan kerran viikolla 12+ jotain. järkyttävän myöhään mun mielestä. muistankin kyllä kun yritin pyytää aiemmilla viikoilla mutta tuli jyrkkä ei. saas nähdä kun vapun jälkeen on tää uus neuvola, mikä käytäntö siellä on.

huono olo iskee kuin hyökyaalto... eilen taisi päivällä olla nelisen tuntia hyvää aikaa. mutta taas nyt herättyä löytyi pikainen ja hyvä apu, näkkäriä ja paljon voita päälle... huijaako makuaisti aivojen oksennus-käskyä? miten se voi olla mahdollista muuten, että heti kun jotain saa suuhun niin olo väistyy? ootteko ikinä miettineet mihin tää pahoinvoinnin kadottaminen voi perustua.? mulle on tainnut iskeä kysely-ikä :D

verigreippi siis onko se niin pehmeää että sitä siitä kuorestaan voi vaan lusikalla syödä? ikinä en ole maistanut, taitais olla korkea aika. ja kun mitään makeaa ei tee kans mieli, toi taitaa olla jonkun verran hapanta? kun se sitruunamehun lisääminen veteen ei riitä, mun tekee kans jotain hapanta mieli lisää....

kevät ja pihahommat oi mulla anoppi tulee kahdeksi päiväksi haravoimaan :) mua suojellaan näinä odotusaikoina niin kovin, etten saa edes sitä tehdä saati kesäisin nurmea ajaa. no mikäs siinä :D tykkään kyllä kuoputella ja laitella, mutta meillä on niin valtava piha, että haravoikoon vaan.... parituhatta neliötä nurmea, niin pahoinvoiva tuleva äiti huilaa ihan mielellään ;) ja eilen miehen kanssa innostuttiin sisustamaan keittiötä. se kävi ostaas meille ison jääkaapin ja viereen ison pakastimen, ja siitä saatiin innostus vähän pistää sisustusta uuteen uskoon keittiössä muutenkin. ihanaa kun nyt on valmista, ja tuli lisää hyllyjä ja ennen kaikkea on tarpeeksi tilaa ruuille :) totesi vain, että tarviihan tuollaiset olla kun syöjiä tulee perheeseen lisää :D hahahah, no, olen iloinen saamastani erikoiskohtelusta :D koskahan me se auto vaihdetaan ;)
ja pihan laitto pääsee sitten vauhtiin kunhan hiukan lämpenee. päästään grillauspaikkaa laittamaan. ai että. ihana kesä. ajatelkaapa, kuinka ihanaa on kun raskauden helpoimmat kuukaudet ajoittuu vuoden lempeimpään aikaan, saadaan nauttia kesästä täysin siemauksin ilman pahoinvointeja ja valtavaa valas-oloa :D jipiiiiiii :) rusketus, hiör ai kam :D

lasketun ajan muuttaminen odottajan oppaasta sattui silmiin eilen, että jos ultrassa sikiön koko vastaa yli neljä päivää vanhempaa, laskettu aika muutetaan. Just niin, ja edellisessä mulla vastasi kaksi VIIKKOA isompaa, eikä sitä suostunut ultrannut lääkäri eikä terkkari muuttamaan. mahtoikohan siis mukula ollakin sen pari viikkoa sitten yliaikainen, kokoa oli liki 4600g....

fourth gift ja pikkupalleroinen 7+4 netin laskurin mukaan :)
 
Four gift aika harvassa neuvolassa kuunnellaan sydänäänia ennen 12 viikkoa, tämä siksi koska sen jälkeen alkaa olemaan varmempaa äänien kuuluminen ja sitä ennen voi olla ettei kuulu.

).( itselle ei kuulu ihmeitä... mä jäin nyt noin kuukaudeksi yksin huoltajaksi kun mies on suuren osan poissa. Onneksi tämä pahin väsymys alkaa helpottamaan kuitenkin niin ehkä tämän jaksaa. Ensi viikon keskiviikkona on np ultra...

ipna 10+5
 
Alavatsakivuista: Voin huojentaa niistä kärsivien mieltä, ehkä edes vähän? Sillä että voin kertoa että mulla oli esikoisen kohdalla ensimmäiset kolme kuukautta ihan tajuttoman kipeitä "menkkakipuja" jotka siis olivat vatsalla ja selässä, reisissä jne. Ja niin vaan raskaus meni loppuun asti ja kaikki oli ok. Siihen kun vielä lisättiin se että kehon lämpö oli koko ajan siellä yli 37 niin olin ihan varma että jotain on vialla.. Ei ollut, mitään.
 
Moi!

Pahoinvointi: onkohan muilla näin hirveää? Ainut aika päivästä, kun on hyvä olo, on juuri herätessä. Aamupalan saa nautiskella. Sitten pikku hiljaa kymmenen aikaan alkaa etoa ja olo muuttuu ihan järkyksi iltaa kohdin. Pakko mennä nukkumaan jo kahdeksan jälkeen kun sitä oloa ei vain kestä!:mad: Alkuyöstäkin kun herää, kuvottaa vielä. Koko ajan on nälkä, mitään ei tee mieli. Kaikki hajut ällöttää niin että yrjö lentää päivittäin kaaressa. Janokin olis, mutta muu ei laske kuin jaffa. Ja se on niin pirun makeaa:p Mies joutuu laittamaan lapsille ruuat, kun kaikki äklöttää. Ja minä vaan makaan sohvalla...Koska tämä loppuu? Onneksi aamulla pystyy käymään vähän ulkona mutta silti tuntuu, että olen ihan harmaa kasvoiltani. Huh, sainpahan purettua..:) Mietin jo, että olenkohan vähän kuivakin, kun ei pysty pahemmin juomaan. Ja töihin pitäisi torstaina sairasloman jälkeen. Kiva hakea koko ajan saikkua: /

Eipä täällä muuta, paha olo vie kaiken energian, ettei muuta pysty juuri ajattelemaan. Yksi asia on nyt kuitenkin kaikessa kurjuudessa hyvä, ettei tämä pahoinvointi TODENNÄKÖISESTI ole pahimmillaan kesäkuumalla, huhhuh!

Melanie 7+5
 
Hyvää alkavaa viikkoa mammat!

Lasketunajan muuttaminen Multa muutettiin LA vaikka heitti vain 1 päivän eteenpäin, ja syntyikin sillä ekalla lasketulla päivällä, eli ajallaan.

Voi että mua meinaa tänään ottaa pannuun! Ilmoitin esimiehelle etten pääse tänäänkään töihin kun esikko ei ole vieläkään tarhakunnossa ja pitää varmaan uudestaan käyttää lääkärissä jos ei kohta ala antibiotit puremaan. Esimies siihen sitten tokaisi vain että no sulla on sitten palkatonta ja sulla on ollu koko viikonloppu aikaa järjestää hoitaja, kun se on se 3 päivää minkä saa olla sairaan lapsen kanssa kotona. Minä siihen sitten että ei ole muita hoitajia ja mieskään ei voi olla työkiireiden vuoksi poissa, niin totesi vain että koita saada hoitaja :O Mua ei haittaa se että on palkatonta mutta että jos mun lapsi on sairas niin ei kai se ole muiden tehtävä ottaa vapaata töistä ja hoitaa sitä :stick: Siis aivan käsittämätöntä shaibaa on tämä, mielummin kai haluaisin että lapsi olisi terve kuin että sairaana riepu kotona makaa. Kaipa se esimies ajattelee että makaan vaan sohvalla ja vetelen margariittoja kitusiini paistatellen päivää.

Anteeksi tämä avautuminen mutta alko ottaan niin pannuun tämä ymmärryksen puute töissä, eihän sille mitään voi jos lapsi sairastaa :ashamed:

Kärtyinen rusina ja ykä 11+5 (oijoi ylihuomenna poksuu)
 
Äh.. Mä tossa taas laskeskelin noita raskausviikkoja.. Ja nyt pitäis alkaa rv 11.

Ultra on meillä kuitenkin ylihuomenna? Meillä on lapsille jo hoitopaikka (mikä ei todellakaan ole meille itsestäänselvyys) ja mieskin on jo pyytänyt päivän vapaaksi.. Nyt sitten aloin miettimään tota että eikö noi viikot ole sitten kuitenkin liian pienet siihen np-ultraan? Kun eikö se pitäis olla sillon 12+ viikoilla se mittaus? No... Mennään sinne nyt enivei, oon odottanut tätä kuin kuuta nousevaa ja haluan mennä vaikka beibe ei nyt sitten olisikaan soveltuva vielä siihen niskapoimun mittaukseen.. Katsotaan mitä uutisia sieltä sitten tulee..

Eli Kerpele ja Pikku-Elvis rv. 11+?
 
Kovasti jaksamisia täältäkin menetyksen kohdanneille. Toivottavasti noita uutisia ei täällä enää tulisi.

Täällä ollaan sitten saikulla, ei siitä työnteosta oikein mitään tule tän pahoinvoinnin kanssa. Täälläkin se on pahimmillaan iltapäivästä iltaan ja tää viikko olis ollut just iltavuoroa. Tällä viikolla pitää tuo sairauslomalappunen viedä työmaalle ja vähän jutella yhden esimiehen kanssa. Kun tuosta lapusta käy ilmi, että oon raskaana. Kun se sama tyyppi tekee meillä työvuorolistat, jos saisi edes sen seuraavat pari viikkoa vähän helpompaa työvuoroa tehdä, ettei tarvis saikulla olla.

Ultrasta: Meilläpäin (eli idän suunnalla) tuo np-ultra on viikoilla 11-12, eli ihan oikeaan aikaan tuo pitäisi olla Kerpeleellä. Minulla se on noin kolmen viikon päästä. Sinne asti vielä pitää siis jännäillä, että näkee pikkuisen taas.

Seksistä: Meillä se on myös vähentynyt, osin pahoinvoinnin takia, osin sen pienen vuodon takia, mitä on ollut jo jonkun viikon minulla. Onneksi tuo vuoto on entisestään nyt vähentynyt, ei se runsasta ole kyllä missään vaiheessa ollutkaan. Ja sellaista rusehtavaa vaan. Silti tuo tietysti mietityttää, vaikka siis ultran mukaan kaikki on niinkuin pitääkin, mutta mitään syytä tuolle vuodolle ei ole kukaan sanonut.

Alavatsakipujakaan ei onneksi juuri ole ollut, sellaista pientä juilimista ajoittain, mutta se varmaan liittyy tuohon kasvuun. Auton vaihto on täälläkin suunnitelmissa, tai siis tällä hetkellä meillä niitä on miehen kanssa yhteensä 4. Vihdoinkin sain toisen oman auton myytyä ja mies oman kakkosauton. Meinaa tosin sen tilalle ostaa sitten jonkun vähän uudemman farmarin. Joo, mies harrastaa autoja ja lisäksi hänellä on vielä sitten yksi vanha jenkkiautokin. Se tosin on melkeimpä tila-auto, kun on 6 paikkainen :D

Tirppana & 8+1
 
Oli kyl ihan pakko ottaa kuva vattasta kun tuo turvotus on aivan järkyttävä. :O
Ei nyt täs vaihees voi viel kumminka noi iso olla vatta et ihan turvotusta varmaan on?

Aijaa.com - 10013023

Viime yön tuli nukuttuu reilu tunti jos sitäkään, ihme kumma ettei väsytä. Selkäkipui vaa jonku verran ollu taas tän päivää.

Ain00 & 10+2
 
Tirppana83 Okei, kiva :D Mä jo kerkesin alkaa polkemaan henkisesti jalkaa tässä :D

Ain00 Sn vatsa näyttää ihan samalta kuin mun joka toinen päivä.. Enää vatsa ei kyllä mee ollenkaan sellaseksi littanaksi mitä oli ennen raskautta.. Mutta eilenkin illalla oli just tollanen pallo. Ja mikä on siistiä, alavatsassa tuntuu jo selvästi kasvanut kohtu :D
 
Hei vaan kaikille!

Eka neuvola onkin jo takana, yllättäen th soitti ja tarjosi peruutusaikaa jo viime perjantaille. Siellä käyty ja homma laitettu rullaamaan. Nyt vain odotellaan kutsua ekaan viralliseen ultraa.

Kerpele Ihan oikeet viikot on sulla mennä sinne ultraan. Naistenklinikalla ne viikot np-ultralle on 10+4 – 12+6. Paitsi, että nyt kävin katsomassa tuota sinun laskettua aikaa niin sulla taitaa olla viikot vasta 10+, koska mulla on päivää aikaisemmin ja viikot nyt 10+1. Yleensä sinne ultraan saa uuden kutsun jos siellä huomataan, että viikot on np-mittaukselle väärät.

fourth gift Ihan normaalia on, että sydänääniä ei neuvolassa kuunnella ennen rv 12. Kyllä se on poikkeus jos joku th niitä ennen sitä yrittää kuunnella. Viimeksi th sanoi syyksi sen, että laitevalmistajat takaavat kuuluvuuden vasta tuosta raskausviikosta lähtien. Aiheuttaa vaan turhaa huolta, jos ei sitten aikaisemmin kuulu.

Unista Ensimmäinen raskaus, jossa huomaan unien muuttuneen. Mulla kuoli veli syksyllä, ja hän sitten unessa minulle soittelee. Mulla on puhelimessa vielä hänen numeronsa, ja unessa siitä sitten soitto tulee. Ääni siellä sanoo: "kyllä eno huolehtii". Tuntuu aika karmivalta, sillä torstaina 19. päivä tulee kuluneeksi 5 vuotta pojan kuolemasta. No toivotaan, että pienellä pojalla on hyvä olla enon huomassa.

harakanhattu Meidän lähikaupassa oli verigreipit tarjouksessa, pakko oli ostaa, että saa maistettua miltä sun jäätävä himo maistuu ;)

Omissa oloissa ei mitään erikoista. Jatkuva vilu on edelleen läsnä, ei juurikaan muita oireita, paitsi yölliset vessareissut. Täytyy kyllä sanoa, että onnekas saan olla kun en pahoinvoinnista ole yhdessäkään raskaudessa joutunut kärsimään.

Scala rv 10+1
 

Yhteistyössä