Marraskuiset 2022❄️

Jokos täällä on kerrottu äitienpäiväuutiset? 😊 Meillä suku otti vastaan hyvin, äärettömän onnellisia olivat kaikki!

Tänään sitten olin kertomassa isälleni (jota en siis pariin kuukauteen ole nähnyt), kun hän jo ensisilmäyksellä tokaisi että olenko raskaana kun olen nykyään niin lihava.
Tuo kommentti meni niin syvälle, että kaikki töhänastinen ilo raskausajasta katosi viemäristä alas palauttamalla vanhoja ulkonäköön liittyviä kommentteja. Olin siis nuorena ylipainoinen ja taistelin painoni kanssa todella paljon kunnes löysin urheilun. Kiloja on nyt tullut raskaudenaikana jo +7, koska vain makasin ja söin pari kuukautta. Tähän asti olen painon ja turvotuksen ottanut kepeästi, mutta kun siitä sanotaan päin naamaa, niin loukkaa valtavasti.
Anteeksi vuodatus, mutta toivoisin, etten ole ainoa muuttuvan ulkonäön kanssa kamppaileva.. 😞
 
Viimeksi muokattu:
@Ruutupaita

Täälä on toinen ulkonäön kanssa kamppaileva. Mä olen koulukiusattu ulkonäköni takia, lähes koko kouluajan. Mitään reilua ylipainoa mulla ei kouluaikoina ollut mutta en myöskään ollut se hoikin tyttö. Kiusaamisesta on jäänyt elämänmittaiset arvet ja koko aikuisikäni olen ollut tarkka ulkonäöstäni ja jopa jäänyt pois tilaisuuksista, ulkonäköpaineen vuoksi. Myöhemmin muutama kiusaaja on myöntänyt, että oli muhun oikeasti ihastunut ja että olen kaunis.. WTF?!

Mulla 2 raskautta takana ja molemmista on tullut vähän päälle 20kg painoa. Oon toki saanut ne ajan myötä molemmilla kerroilla tiputettua pois. Nyt yritän sitä välttää, ettei tulis niin paljon ylimääräistä painoa ja välillä ärsyttää kun on useammin nälkä ja pakko syödä ettei tule huono olo. Aikuisikäni olen muuten pääasiassa ollut normaalipainoinen, mutta en kuitenkaan ikinä ole ollut itseeni tyytyväinen. Viime talvena /keväänä tiputin 12kg omia häitä varten.. Ja nyt loppuvuoden masennuksen + alkuvuoden keskenmenon takia, sitä pääsi tulemaan takaisin n.6kg ja se ärsyttää todella paljon, kun ihan oma vika, kun en jaksanut liikkua ja söin mitä sattuu. Paino on siinä samassa nyt, eli raskaus ei sinänsä ole painoa vielä juurikaan tuonut. Koko ajan kamppailen muuttuvan ulkonäön takia ja haluaisin vain olla yhtä hoikka kuin viime keväänä/kesänä.. Ei enää toivettakaan että samat housut menisi päälle ja nyt liikun vain legginseissä ja löysissä tunikoissa/mekoissa. Mies yrittää lohduttaa, että se on vain vauvavatsa, mutta viikkoja vasta 11+2...niin eipä sitä vauvavatsaa tässä vaiheessa vielä juurikaan ole..

Tulipa pitkä vuodatus, mutta täälä on siis toinenkin ulkonäön kanssa kamppaileva.. Tsemppiä sinulle ❤
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Ruutupaita
@*PikkuMyy* Ymmärrän sua täysin! Mullakin tuli muutama lisäkilo jo ennen raskautta etäilyn takia ja tosiaan sama juttu että viime kesän vaatteet jäi vintille.
Koska mulla on ensimmäinen raskaus, niin vauvamahaa saa odotella vielä muutaman viikon..

Tsemppiä myös sulle ❤ Kuulostaa varmasti jonkun korvaan todella tyhmältä murehtia lisäkilojen suhteen, kun kasvatetaan uutta ihmisalkua sisällämme. Mutta ennen painon kanssa kamppaillut ei taida päästä ajatuksistaan koskaan lopullisesti eroon.
 
  • Tykkää
Reactions: Sofiika
Hei!
Liityn nyt joukkoonne vaikka en tiedä kuinka pitkäksi aikaa.. Laskettuaika olisi 4.11.2022.
Meillä oli viime maanantaina (2.5.) np-ultra, ja heti ultrauksen aloitettuaan hoitaja totesi vauvalla olevan turvotusta päässä sekä ilmeisesti myös vartalossa Ei sen enempää sitten ultrannut, vaan aikalailla heti sen lopetti. Ei siis mittaillut niskapoimua tai mitään muutakaan, ei saatu minkäänlaisia riskilukuja tai mitään "veikkauksia" mikä voisi olla pielessä.. Nipt-testissä kävin heti, vastauksissa kuulema kestää n. 7-10 vrk. Lääkärille saimme ajan nyt maanantaille (9.5.) ja uskokaa tai älkää, odottavan aika on pitkä vaikka kyse on enää muutamasta päivästä. Onko kenelläkään kokemusta samanmoisesta, onko enää toivoa saada tervettä lasta?
Itsellä samanlainen kokemus eilisestä ultrasta. Yksi sikiö ja sydän löi. Kuitenkin turvotusta päässä ja vartalossa kauttaaltaan aika reilustikin. Sikiö vastasi 2 viikkoa pienempää, mitä oltiin ajateltu. Lääkäri kävi myös viereisestä huoneesta kurkkaamassa kun oli vapaana. Kiireellinen lähete sikiötutkimusyksikköön. Ensi viikon alkuun sain sinne ajan. Siellä sitten NIPT:iä ja tarv. muita tutkimuksia. En osaa sanoa terveen lapsen saannista, mutta eihän se hyvältä vaikuta. Jotenkin minusta tuntuu, että meille ei taida marraskuista tullakaan.😥

Te ilmeisesti kävitte jo lääkärissä. Jos pystyt/jaksat kirjoitella niin mielellään kuulisin mitä teille kuuluu nyt. Itsellä vielä monta yötä, että päästään ultraan uudelleen...😔
 
@4nniin4 Voi eikä, kuinka kammottava odotteluaika teillä on edessä! Täältä sivusta on helppo sanoa, mutta koska onnistumistarinoita on tällaisiin hälytyksiin kuitenkin ollut, niin kaikkea toivoa ei saa heittää menemään. Toivottavasti ehtisitte saamaan Niptin tulokset jo ensi viikon lopulla. Voimia ❤
 
@4nniin4 ja @Mirqqu: Voimia teille ❤ oikein sydäntä puristaa teidän puolesta, odottavan aika on pitkä ja epätietoisuus on raastavaa. Toivotaan, että kaikki menee parhain päin, elämä on joskus ihmeellisempää kuin pystymme ymmärtämään. 🙏

@Ruutupaita ja @*PikkuMyy*: sympatiaa teille ulkonäköpaineisiin ja painoasioihin. Itselläni myös hyvin samanlaista taustaa ja kokemuksia, olen näiden asioiden kanssa kamppaillut koko elämäni. Ymmärrän hyvin tuon oman isän kommentin satuttavuuden, se oli isältäsi tosi epäasiallisesti ja tarpeettomasti sanottu. Kumpa saisimme jokaista ilkeyttä ja epäasiallista kohtelua kohden tuhatmäärin hyväksyntää ja rakkautta. Meidän kehot on ihmeellisiä ja moneen pystyviä, on ne sitten minkä kokoisia tai muotoisia tahansa. Ja vaikka en itse nahoissani viihtyisikään juuri nyt, niin myöhemmin voi olla toisin. Näin yritän itse ajatella, vaikka tunteet välillä myllertääkin. ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Ruutupaita
vierailija
@4nniin4 lle ja @mirqquu lle paljon voimia odotteluun. ❤ toivottavasti kaikesta huolimatta lisätestit toisivat hyviä uutisia. Ja kuten @Ruutupaita sanoi, ei vielä kannata menettää toivoa.

Meillä on täällä kanssa nt-ultra takana ja kaikki oli hyvin. Oli kaksoset niin vilkkaita kavereita, että mittojen ottamisessa kesti normaalia pitempään kun eivät millään pysyneet aloillaan. Tuntui pahalta mittaavan lääkärin puolesta kun joutui jahtaamaan molempia ihan tuskastumiseen asti. Saapa nähdä millaisia potkuja sieltä on tulossa raskauden puolessa välissä 🙈. Mahakin alkaa olla jo sen muotoinen tässä 12+6 kohdilla, että ollaan jo alettu kertomaan raskaudesta. Olen aika pienikokoinen niin alkaa olla jo vaikea piilotella.

Huomaan olevani hirveän jännittynyt ja stressaantunut aina ennen kaikkia ultria. Pelko on suuri, että ensi kerralla ei enään kuulukaan sydänääniä. Johtuu varmaan sen ensimmäisem raskauden keskeytyneestä keskenmenosta. Välillä olen positiivinen ja tsemppaava, mutta joskus iltaisin pelko purkautuu ihan itkuna.

Tulipas paljon asiaa. Mulla ei muutes ole facebookkia, että käyn täällä aina mielelläni lukemassa muiden kuulumisia ketkä täällä vielä jaksavat roikkua 🙂

Tsemppiä kaikille ja aurinkoista kevättä 🌞
 
  • Tykkää
Reactions: Ruutupaita
@Ruutupaita, me kerrottiin raskaudesta mun puolen lähimmille juurikin äitienpäivänä. Olivat iloisesti yllättyneitä ja hyvä fiilis jäi! H
Tosin huomaan että ristiriitaisia tunteita tämä raskaus myös väistämättä herättää. Vaikea selittää mutta tuntuu jollain tapaa vaivauttavalta olla äitini edessä tälläisessä valossa, meillä ei oo koskaan ollut perheessä ne avoimimmat ja mutkattomimmat välit. Ja itselläni myös niin kuin monella muulla kropan muuttuminen "huolettaa". Olen itse pudottanut runsaasti painoa muutamien viime vuosien aikana ja samaten kun kerryttänyt nyt sen n.7 kiloa mieli myllertää. Terveellisesti syömisessä on haasteita ja kovin väsynyt, tuntuu välillä etten kovin hyvin tässä suoriudu. Toissapäivänä jo kehuin neuvolassa että pahoinvointi jäänyt pois niin eikös sitä eilen taas oksennettu pitkin päivää ja tänään vähän heikko happi.

Ihanaksi yllätykseksi kuunneltiin sydänääniä neuvolassa ja nehän löytyi heti vahvoina, välillä pomppi jotain ja hetkeksi katosivat rahinan säestäminä ja sitten tulivat taas. Pientä murheet kun kaikki vaikuttaisi olevan hyvin. Uskotteko muuten tuntevanne sikiön liikkeitä vielä? Mulla välillä sellasta "naputtavan" tökkivää tuntemusta kohdun alueella. Mitään perhosen siipien havinan/ ilmavirran kulkemisen tuntemusta en oo havainnut vaan voimakkaammalta toi tuntuu. Onkin todella aktiivinen kaveri tosin..:D

Kovasti voimia ja tsemppiä epätietoisissa ajoissa eläjille! ❤
 
Tsemppiä kaikille epätietoisille odottajille ❤ Voin vaan kuvitella miten tuskastuttavaa on odottaa tarkempia tietoja :(

Minulla raskaus on edennyt hyvin. Nt-ultra oli ok ja ekassa sokerirasituksessa saatu onneksi myös ok arvot. Ensi viikolla sitten lääkärintarkastukseen.

Perheille ja lähimmille ystäville on kerrottu ja vastaanotto on ollut iloinen. :) odotettavasti erityisesti mummot olivat ilahtuneita!

itselleni painoa on tullut vasta vähän raskauden aikana, ehkä vajaa kilo. Viimeisten parin vuoden aikana sen sijaan painoa on kertynyt ja tässä on ollut valmiiksi jo uuteen kroppaan totuttelemista 😅 saa nähdä miltä

koitan syödä suht järkevästi, nukkua tarpeeksi ja liikkua voinnin mukaan.. pahoinvointi alkaa onneksi suurimmaksi osaksi olla mennyttä joten aamupäivät ei enää mene huonovointisena.

13+2
 
  • Tykkää
Reactions: Ruutupaita
Tsemppiä kaikille epätietoisille odottajille Voin vaan kuvitella miten tuskastuttavaa on odottaa tarkempia tietoja

Minulla raskaus on edennyt hyvin. Nt-ultra oli ok ja ekassa sokerirasituksessa saatu onneksi myös ok arvot. Ensi viikolla sitten lääkärintarkastukseen.

Perheille ja lähimmille ystäville on kerrottu ja vastaanotto on ollut iloinen. odotettavasti erityisesti mummot olivat ilahtuneita!

itselleni painoa on tullut vasta vähän raskauden aikana, ehkä vajaa kilo. Viimeisten parin vuoden aikana sen sijaan painoa on kertynyt ja tässä on ollut valmiiksi jo uuteen kroppaan totuttelemista saa nähdä miltä

koitan syödä suht järkevästi, nukkua tarpeeksi ja liikkua voinnin mukaan.. pahoinvointi alkaa onneksi suurimmaksi osaksi olla mennyttä joten aamupäivät ei enää mene huonovointisena.

13+2
näköjään oli osa viestistä jäänyt pois.

piti sanoa että saa nähdä miltä kasvava vatsa alkaa tuntua :) ultraava hoitaja tosin sanoi että kohtu olisi kallellaan taaksepäin, joten voi olla ettei raskaus ala näkyä kovin varhain..
 
@4nniin4 ja Mirqqu, paljon tsemppiä!

@Ruutupaita ja @*PikkuMyy* mä niin osaan samaistua, aina ollut iso ja hävennyt painoa, nyt kun vielä on turvotukset ja kaikki niin voi..

Onko muita kenellä aloitettu asa lääkkeet?
mulla alkoi primaspan NT-ultran jälkeen ja pitäisi jatkaa 36 vai 37 viikoille asti.
Tänään myös sokerirasituksessa kävin ja kuten jo aiemmissakin raskauksissa Radi sieltä tuli, tällä kertaa tosin paastoarvo juuri rajalla, mutta sehän riittää. 😅
 
  • Tykkää
Reactions: Sofiika
Mä en kyllä ole havainnut mitään liikkumistuntemuksia, mutta kai tässäkin vaikuttaa onko ensimmäinen raskaus (kun ei tiedä edes mitä tuntemuksia odottaa 😁). Dopplerilla oon kuunnellu silloin tällöin sydänääniä, niin on saanu mielenrauhan että mahassa kaikki hyvin. Mitään raskausoloja ei siis oo enää ollenkaan (paitsi iltainen turvotus ja närästys), tää on kai sitä autuasta väliaikaa?
15+0
 
Tuo närästys on ihan kamalaa ja miksi jo tässä vaiheessa. ☹ Minulla se alkaa jo aamusta, päivä menee röyhtäillen pelkästä vedestäkin. Lääkettä en ole vielä kokeillut. Pahoinvointi on täälläkin yhä useampina päivinä helpompaa, silti välillä oksennan tai vähintäänkin oksettaa.

Eka rakenneultra meni sikäli hyvin, ettei turvotuksia ollut ja kaikki rakenteet siinä kohtaa löytyi. Kovin liikkui tyyppi siellä. 🥹Silti jotakin uudelleen tarkastettavaa näkyi, niin saimme uusinta-ajan siitä parin viikon päähän. Huokaisen helpotuksesta sitten sen jälkeen!

Alavatsassa tuntuu päivittäin nipistelyä, kiristävää ja venyvää tunnetta, myös menkkamaisia kipuja. On se hassua, kun mitään ei kuitenkaan ulospäin näy! 😄

Paino ei ole täällä vielä noussut, hieman notkahti alaspäin kiitos jatkuvan etomisen. Olen nyt saanut alas lähinnä muutamaa tiettyä ravintolaruokaa, mutta kokonaismäärät jäävät pieniksi ja iltaisin en pysty syömään. Minullakin historiassa laihdutustaustaa kymmenissä kiloissa ja nyt ollut hyvässä painossa, en kuitenkaan osaa vielä jännittää painon nousua. Katsotaan miltä se tuntuu.. syy on nyt kuitenkin hyvä.

12+2.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Ruutupaita
11+4 tänään.

Ylihuomenna vihdoin ultra!
Katselin verikokeiden tuloksia ja koitin googlettaa mutta eihän niistä selvää ota! Ja tiedän ettei pitäisikään yrittää itse tulkita, mutta utelias kun olen.

Närästys vaivaa täälläkin ja välillä oksennan, tuntuu että enemmän närästyksen kuin pahoinvoinnin takia. Oon miettinyt et varmaan pitää ottaa puheeksi neuvolassa, seuraava onkin neuvolalääkäri. Esikoisesta tää alkoi vasta loppuraskaudessa, ja nyt jo näin alussa 😩

Olin yllättynyt et ei tarvii sokerirasitusta, kun esikoisesta ei ollut radia. Luulin et oon jo niin vanha et joudun siihen joka tapauksessa (36v) 😅

Paino on noussut mutta nyt vähän tasaantunut kun pahoinvointi ja jatkuva syöminen on helpottanut 😀
Tsemppiä kehonkuvan kanssa kamppaileville.
Koiran itse nähdä pyöristyvät muodot hyvässä valossa, mutta ei se aina helppoa ole.
 
  • Tykkää
Reactions: Ruutupaita
Kirjoitellaanpa vähän omiakin kuulumisia. Ahkerasti käyn täällä lukemassa, mutta harvemmin innostun kirjoittelemaan.

Nt-ultra oli ja meni. Kaikki oli siellä hyvin! Uskomatonta oli nähdä, kuinka paljon sikiö oli kasvanut varhaisultran jälkeen. Ja että kuvissa näkyi jo selvästi rakenteita, kuten aivot, sappirakko ja mahalaukku.

Oma olo edelleen on hyvä. Olen kyllä päässyt älyttömän helpolla. Paino on vielä suurin piirtein samassa kuin ennen raskautta. Ei varmaankaan enää kauan. Vähän jännitän ulkomuodon muutoksia ja tulevaa painonnousua, mutta pakkohan siihen on tottua. Ja vauvan syntymän jälkeen yrittää palautua mahdollisuuksien mukaan.

Vatsa on ehkä lievästi alkanut saamaan pientä muotoa. Mutta vielä pystyy hyvin piilottamaan, kun esimerkiksi töissä haluan asiaa vielä salata. Hauska kyllä, kun tuntuu, että kenellekään ei ole hajuakaan raskaudestani. Olen kuitenkin jo viikoilla 14+1.
 
Viimein odotettu, jännitetty ja pelätty NT ultra takana ja kaikki oli hyvin 😊🙏🏻 Vkoja menkkojen mukaan 12+1, ultran mukaan 12+5. Vauva ensin nukkui, mutta heräsi sitten ja alkoikin liikkumaan ihan reippaasti. Hassua katsoa ruudulta miten paljon liikkui eikä itse vielä tunne mitään. Iän puolesta sain NIPT verikokeen ottaa samalla, n.10vrk saa odotella tuloksia, eniten tieteniin jännittää sukupuoli, onko tälläkin kertaa oma fiilis oikeassa.. Muuten en usko siitä ilmenevän mitään poikkeavaa, koska ultrassakin näytti kaikki aivan normaalilta.

Olo alkaa olemaan parempi ja pirteämpi, ihanaa kun jaksaa tehdäkin taas jotain.. 24/7 pahoinvointia kesti n.3viikkoa about vkot 6-9..Välillä saattaa edelleen olla aamulla tai sitten se yllättää iltapäivällä, mutta on pientä ja ohimenevää, sen kyllä kestää. Nyt on alavatsalla ollut nippailuja ja jos nousee istumasta ylös liian nopeasti, alavatsaa vihlaisee. Kannattimet kuulemma joustavat.
Nyt voi pikkuhiljaa huokaista helpotuksesta ja alkaa kertomaan asiasta läheisille 😊
 
  • Tykkää
Reactions: Pulla21 ja 4nniin4
Tänään kävin ekaa kertaa lääkäriä tapaamassa, viikkoja siis 13+5. Mitään riskejä ei raskauteen liity, joten toivottavasti seuraava käynti sitten syksyllä. :)

Käynti oli nopea ja oikeestaan vaan ultrattiin ja kuulin ekaa kertaa sykkeen 😍 vauvalla vaikuttaa olevan kaikki hyvin ja oma olokin on pääosin hyvä! Eilen tosin oksensin yskäpuuskan päätteeksi…

kävin jo ostamassa kesän valmistujaisjuhlissa varten äitiyssukkahousut ja samalla äitiysalushousuja. Vitsi noi alkkarit on kyllä ihan jättimäisen kokoisia 😂 nyt yltää melkein kainaloihin asti kun vatsaa ei vielä ole.
 
  • Tykkää
Reactions: 4nniin4
Moi!
Olen käynyt vähän lukemassa tätä sekä lokakuisten ketjua, mutta ultran jälkeen uskaltaudun nyt itsekin pistämään viestiä. rv 16 ja La osuu kuun alkuun 1.11. Tämä toinen raskaus sai alkunsa niin yllättäen (mutta toivotusti), että on pitänyt vähän prosessoida asiaa itsekseen... Ensimmäistä saatiin siis odotella hyvän aikaa, mutta nyt tuntuu kuin olisi raskautunut pelkästään ajatuksen voimalla 😅 ikäeroa meidän pienille tulee hiukan alle 3v ja nyt tuntuu että tämän pitikin mennä juuri näin ❤
Raskaudesta ei olla vielä monelle kerrottu, joten hiukan myöhemmin voisin ehkä liittyä ryhmään myös facen puolella 😌
 
Meilläkin oli tällä viikolla nt-ultra.
Kaikki oli hyvin siellä ❤

Harmaita hiuksia aiheuttaa mun esikoinen, jonka kanssa ajoittain haastavaa. On jo kouluiässä. Tällä viikolla otettu niin paljon yhteen että oon jo pelännyt voiko vaikuttaa raskauteen. 😓 Tänään mm. ollut kiukkua ja itkua ja raivoa, ja mulla on sitten tuntunut kuin supistaisi vähän väliä. Vatsa pingottaa ja tuntuu kireältä. Noin rv 13 nyt.
Ei kyllä näin aikaisin harjoitussupistukset viimeksi, vaikka hyvissä ajoin niitä silloinkin oli mutta varmaan vasta viimeisellä kolmanneksella.
Noh koitan olla rauhallisin mielin, eihän nämä todennäköisesti mitään aiheuta. Pitää koittaa löytää zen mieliala jostain. 🥴🙄
Ja ilmeisesti lepäillä paljon.

Pahoinvointi ei vieläkään oo täysin helpottanut. Toivottavasti se vielä katoaisi. 😁

Huomenna tai ylihuomenna kerron esimiehelle. Jännittää. 🥶
 
  • Tykkää
Reactions: Inkeriini_55
Mitäs täällä kuuluu kaikille? Mulla ei tunnu raskaus nyt missään, ei oo mitään ruokahimoja, pahoinvointia, turvotusta tai muutakaan. Mahan toiminta on oikeastaan ainoo, mikä eroaa ”normaalista”. Tai siis kun ei toimi (kuitujauhetta en pystynyt syömään kun sai kaiken maistumaan mullalta). Onneksi on tuo doppleri, jolla tsekkailen liiankin usein sykettä. Mahakin on kasvanut vain alkuraskauden aikaisesta liiasta syömisestä… 😅

Koskakohan tässä saisi alkaa odottamaan ensimmäisiä liikkeen tuntemisia mahassa (esikoista odottaessa)? Nyt menossa 16+3.
 

Yhteistyössä