Marraskuiset 2020

@niinaj91 Mä en oo vielä soitellut neuvolaan, viimeksi soitin heti ja kesken meni rv 4+6. Mutta ensi viikolla ajattelin soitella kunhan saadaan uudet työvuorolistat niin tietää milloin pääsisi neuvolaan. Töissä siis olen.

Oliko teillä muilla plussakierrossa jotain "kikkakolmosia" käytössä vai elittekö ihan normaalisti? Mä oon gelee royaleta syönyt jo useamman kuukauden mutta tässä kierrossa vain alkukierron kun ne loppui kesken enkä jaksanut ostaa lisää. Verigreippimehua join kp1 - ovulaatio. Talletteluja oli ovulaation lähellä vain dpo -1 aamulla, ja yllätykseksi se riitti! Yleensä on talleteltu ovulaation lähellä n. joka toinen päivä, ja ajattelin ettei nyt voi tärpätä kun on vain dpo -1 tallettelu. Ja ovulaatiotikut oli siis myös käytössä.

Jostain olen joskus lukenut, että vauvan näkeminen, sylissä pitäminen ym voi vaikuttaa ovulaatioon, kiinnittymiseen ym positiivisella tavalla. Ja tässä plussakierrossa juurikin kiinnittymisen aikaan olin lapsenvahtina muutaman kuukauden ikäiselle vauvalle. Eli ainakin minun kohdalla oli positiivinen vaikutus, tai sitten ihan sattumaa
Ei ollu mitään kikkoja. Ja töissä olen :giggle:
 
Ootteko tehneet mitään muutoksia esim kosmetiikan käytössä tai muuten arkielämässä?
Itse käytän meikkiä tosi harvoin muutenkin, joten sitä ei tarvitse miettiä. En tiedä tarviisko edes :D dödön vaihdan hajusteettomaan, kun edellinen loppuu. Hiuslakka on hajusteetonta ollutkin. Hajuvettä käytän myös todella harvoin, kun koulussa suositus hajusteettomuudesta ja töissä tietenkin myös, kun lasten kanssa työskennellään. Saakohan alkoholipitoista antiperspiranttia käyttää? Käytän ehkä kerran kuussa, täytyy kysäistä neuvolasta eka käynnillä.
 
Ootteko tehneet mitään muutoksia esim kosmetiikan käytössä tai muuten arkielämässä?
Itse käytän meikkiä tosi harvoin muutenkin, joten sitä ei tarvitse miettiä. En tiedä tarviisko edes dödön vaihdan hajusteettomaan, kun edellinen loppuu. Hiuslakka on hajusteetonta ollutkin. Hajuvettä käytän myös todella harvoin, kun koulussa suositus hajusteettomuudesta ja töissä tietenkin myös, kun lasten kanssa työskennellään. Saakohan alkoholipitoista antiperspiranttia käyttää? Käytän ehkä kerran kuussa, täytyy kysäistä neuvolasta eka käynnillä.
Ite en oo tehny mitään muutoksia, paitsi ruokajuttuihin :)Käytän normaalisti siis meikkiä, hajuvettä ja hiuslakkaa:)
 
Mä en oo myöskään tehnyt mitään muutoksia, paitsi tietysti selasin läpi sen listan jossa kerrotaan mitä ruokia tulee välttää raskausaikana, ja sitä noudatan alusta asti. Eipä siinä edes montaa ole, joten ei ole vaikea noudattaa. Kävin myös apteekista minisunin raskausmonivitamiinia purkin ja sen aloitan huomenna :)
 

Tässä mun testirimpsu, tämän päiväinen tummui tasavahvaksi kuvan oton jälkeen. Edelleen tosi epäuskoinen olo, mieskään ei käsitä Ultrassa varmaan sitten ymmärtää raskauden. Aikooko muut käydä varhaisultrassa?
Meillä on ultra varattu 17.3, hirmu pitkä aika mut eipä siellä aikasemmin välttämättä näy mitään ni aikasemmin turha käydä :rolleyes:
Pääsin siis kunnalliseen kun ei taaskaan kiertoo mistä laskee ja menkat ollu viimeks tammikuussa. Neuvola sanoo et nyt ois 6+3 mut mie oon sitä mieltä et max 5+0 :unsure:
 
Saako macajauhetta käyttää raskaana? Oon sitä lisännyt normaalisti aamupuuroon tottumuksesta ja nyt tajusin ettei ehkä saakkaan!

muuten en ole tehnyt muutosta mihinkään suuntaan. Paitsi ne mitä ei saa syödä niin en syö.
 
Meillä on ultra varattu 17.3, hirmu pitkä aika mut eipä siellä aikasemmin välttämättä näy mitään ni aikasemmin turha käydä
Pääsin siis kunnalliseen kun ei taaskaan kiertoo mistä laskee ja menkat ollu viimeks tammikuussa. Neuvola sanoo et nyt ois 6+3 mut mie oon sitä mieltä et max 5+0
Jos ei menkkoja ole ollut niin miten neuvola on laskenut rv? Tai sinä? Onko ovulaatio tiedossa? :)
 
Mä en aio käydä varhaisultrassa. Jotenkin sellainen olo, että vaikka siellä jotain näkyisi,niin voi silti mennä kesken ennen nt ultraa. Tuo 12vk tulee kuitenkin aika yllättävän nopeasti täyteen, kun on nyt noita töitäkin.
 
En oo vielä soitellu neuvolaan, ensi viikolla ehkä. Katsoin esikoisen neuvolakortista käyneeni silloin ekan kerran neuvolassa vkolla 10+0, tuntuu että sinne on vielä niiiin pitkä aika. En ajatellut nyt käydä varhaisultrassa, esikoisesta kävin mutta silloin olinkin menossa ulkomaille reissuun rv8 niin halusin varmistaa, että alkio on oikeassa paikassa ettei mikään kohdunulkoinen räjähdä käsiin vieraassa maassa.

Raskausvitamiineja oon popsinut jo muutaman kuukauden ja sit pitäis varmaan katsella niitä kiellettyjen ruoka-aineiden listoja..

Mitään erityistä ei plussakierrossa tehty, ovulaatioviikolla harrastettiin seksiä joka toinen päivä ja näemmä se riitti! Hämmästytti muutenkin, kun meillä tärppäsi jo ekasta kierrosta. Noh, olinkin haaveillut alle 3v ikäerosta ja nyt se toteutuisi
 
Jos ei menkkoja ole ollut niin miten neuvola on laskenut rv? Tai sinä? Onko ovulaatio tiedossa?
Siis oli ne sillon tammikuussa ja neuvolassa ne laskee sen mukaan. Ovulaatiota en tikuttanut, voin vaan arvailla sen ollaan 13-17.2. Tuon perustan oloihin, viikon ajan tehtyihin raskaustesteihin ja aiempaan kokemukseen. Esikoisesta oli sama homma eli plussasin ~kp39 (rv3+6) ilman säännöllistä kiertoa ja naistenpolilla ultrassa oli rv 5+5 vaikka neuvola sano silloinkin et olisin jo 7+?. Olin sillon menossa lapsettomuusasioissa sinne, mut kävikin hyvin ja käynti vaihtuikin varhaisultraksi :giggle:
 
Mä olen varannut jo neuvolan tän kuun vikalle päivälle. Samaan syssyyn on meidän toisen viis vuotiaan neuvola. ❤
Mennään myös varhaisultraan, aivan ihana sekin kokea kun en ole aiemmin ollut ja haluan tietää onko siellä tällä kertaa kaksi vai yks viikolla 7/8 on se, en ole nyt ihan varma mun viikoista. Ennen neuvolaa kuitenkin se on.
 
Mä yllätysplussasin tänään, ja luulen, että en ole aivan alussa - sen verran nopeasti tuli tumma viiva myös vähemmän herkkään testiin. Oon parhaillaan lomamatkalla, ja täältä en oo saanut viikot näyttävää testiä, joten Suomessa sitten testataan Clearbluella.

Mulla on PCOS ja tosi epäsäännöllinen kierto, joten senkään takia en tiedä viikkoja. Jotain 4-6 väliltä. Arvioidun hedelmöitymisajankohdan perusteella LA ois 8.11.

Oon ihan fiiliksissä, että meillä tärppäsi pitkän yrityksen jälkeen! Oltiin just hakeutumassa lapsettomuushoitoihin. PCOS lisää keskenmenoriskiä ja täällä matkalla tuli myös tissuteltua alkuviikosta (en yhtään arvannut, että tässä kuussa tärppäisi, kun kierto on niin heitellyt), joten tosiaan toivon, että alkio pysyisi kiinnittyneenä nää kriittiset alkuviikot. Vielä ei ole ollut muita oireita kuin kiinnittymisvuotoa, menkkakipuja ja turvotusta.

Ihanaa odotuksen alkua kaikille <3
 
Viimeksi muokattu:
Heippa!
Viikko sitten plussanut huutelee täällä myös!

Avokin kanssa jätetty ehkäisy jo vuonna 2013, mutta ei ennen tätä ole napannut. Molemmat kiireisiä, avokki sairastanut paniikkihäiriön , eikä yhdyntää tapahtunut paljoa, saatikaan ovelaation aikaan aiemmin. Syksyllä päätettiin, että kokeillaan paremmin tsekata menkat ja ovulaatiota ja yrittää tosissaan.

Olen itse kuullut gyneltä usein "liian ohuesta kohdunkalvosta", mikä saattaa ollaa haitaksi raskaudelle + monet munasarjakystat, joten olin jo varautunut osakseen asiaan, etten saisi ehkä koskaan omia lapsia.

Olin talvilomilla reissussa ulkomailla ja tulin kotiin tullessani kipeeksi: paha flunssa ja pientä kuumeilua. Kaiken tän koronapöhinän ohessa melkein unohdin, että menkat on myöhässä. Tein 24.2. testin, mikä näytti plussaa (tein vielä varmuudeksi myös ClearBluen- raskaana :D ). Tiistaina jouduin käymään työlääkärillä saikusteluni takia. Mainitsin mahdollisesta raskaudesta, johon hän tuhahti, onnitteli pikaisesti ja sanoi pienen kuumeilun näillä näkymin johtuvan raskaudesta. Kirjoitti vielä yskän vuoksi seuraavan päivän saikkua. Jäi jotenkin mitäänsanomaton fiilis, kun lääkärin reaktio oli "tyhjän tympeä".

Töissä jo, ja parempi olo flunssan ja yskän suhteen. Kuitenkin kauheat "menkkakivut" ja alavatsan oikkuilu. Aikaisemmat kystat pelottavat ja muutenkin kauheen pelokkaat fiilikset jotenkin.

Tämä on meidän ensiraskaus ja kaikki asiat pyörii päässä. Alkuun enempi kaikki ilot ja mahdollisuudet, mutta nyt kun ekasta plussasta melkein viikko, niin mulla pyörii kaikki kauheudet vaan päässä ja pelottaa.

Avokin lisäksi olen kertonut siskolle, mikä on kyllä iso apu ja turva. Mutta hänellä 2 lasta, ja hän saa kaiken kuullostamaan "helpolta". "Älä turhaan murehdi" - mutta murehdin silti.

Muilla samoja fiiliksiä?
 
Moikka! Täällä tuli eilen plussa ja pakko liittyä heti tänne muiden joukkoon, jotta tämä olisi helpompi uskoa todeksi Meillä on ennestään yksi lapsi ja raskautuminen tuolloin haasteellista. Eilinen plussa tulikin sitten ensimmäisestä mahdollisesta kierrosta ilman minkäänlaisia kikkoja. Ihmeellistä oloa on ollut jo pari viikkoa, mutta en ole uskaltanut testailla ennen eilisistä. Tänään olisi mahdollisesti 4+3 eli la 12.11. Todella ihmeellinen fiilis Meillä ollut haaveena kaksi lasta, mut oltiin valmistauduttu jollain tavalla myös siihen, että toista ei meille suoda. Toki tämä on niin alussa, että kaikkea voi vielä sattua.
 
Viimeksi muokattu:
Kiva kun on saatu lisää porukkaa tänne, vaikkakin keskustelu on vielä aika hiljaista. Minä himotestaajana tein vielä tänään testin ja nyt saa riittää kun tasavahvat tuli eilen illalla ja tänään aamulla.


Viikkodigin teen ensi viikolla, ehkä jo huomenna. Tai sitten vasta myöhemmin, koska haluaisin 3+ siihen. Neuvolaan soittelen keskiviikkona, soittaisin jo maanantaina mutta soittaa voi vain klo 12-13 ja olen töissä silloin ma ja ti. Oireina mulla on ollut rinnat kipeät, välillä hieman paha olo ja alamahalla pieniä kipuiluja. Ja finnejä ilmaantunut naamaan. Ei tätä vieläkään todeksi usko! Varhaisultrassa varmaan vasta uskaltaa iloita ja tajuaa tilanteen kunnolla kun näkee pikkuisen ❤
 

Yhteistyössä