Marraskuiset 2018

Täällä ei ole tällaista ketjua kai vielä. Minulla on la loka-marraskuun vaihteessa, plussasin pari päivää sitten. Esikoinen piti häätää yksiöstään kun meinasi viihtyä niin hyvin siellä joten marraskuulle menee varmasti tälläkin kertaa. En ole tällaisia tehnyt aiemmin joten haluaako joku alkaa moderaattoriksi? Voin toki itsekin olla. Ja kivempi olisi keskustella facebookissa eli kun muita ilmoittautuneita on tarpeeksi niin perustetaanko ryhmä? Olen 39-vuotias toista lasta odottava ja synnytyssairaala on KYS. Sain keskenmenon viime vuoden lopulla ja varovasti yritän olla intoilematta vielä liikaa!
 
Hei. Minä kans plussannu ja la ois just loka-marras vaihteessa. Harkitsin ja aattelin liittyä tähän keskusteluun lokakuun sijaan.

Eka nla varattu :) myös varaan yksityisen ultran. Oli ekassa helpotus kun hoitaja kertoi, että kaikki näytti ultrassa sille et keskenmenoa ei tarvinu edes miettiä. Kyllä tää tuntuu oudolle, ei yhtään raskaana olevalle :LOL:
Keskustelun ylläpitäjäksi minustakaan ei ole :unsure:
 
Kiva kun tulit tänne :love:! Meitäkin alkaa tulemaan siis tännekin. Minä en ole vielä varannut neuvolaa. Soitin tänään neuvolaan ja sain ajan varhaisultraan. Kkm:n jälkeen vuotelin 2 kk lähes päivittäin ja sain keltarauhaskuurin ja nyt tarkistetaan mikä tilanne on. Ootko @Sonde mistä päin? Mikä rv? :)
 
Varovasti tulen kurkkimaan tätä ketjua. Menkat myöhässä 4vrk. Testin tein sunnuntaina, negaa näytti. Nyt en oo uskaltanut testata ollenkaan. Menkkajomotuksia mahassa, mutta ei menkkoja näy eikä kuulu:eek: Marraskuussa oli keskenmeno ja siitä asti yritetty uutta raskautta. Laskettu aika olis lokakuun loppu, mut mulla menny edelliset reilusti yli, joten tätä ketjua haaveilen:love:
 
Mä siirryn myös tänne lokakuisista kun olen itse ihan alussa vasta niin tuntuu 7-9 viikkoisten jutut kovin kaukaisilta vielä. Mulla siis pitkä kierto ja nyt viikot 4+ jotain vaikka virallisen laskurin mukaan olisikin 6+ jotain. Marraskuulle menee kuitenkin todellisten laskujen mukaan mahdollinen laskettu aika.

@pampulax Toivotaan että plussa tulisi! Tuo on kyllä niin piinaavaa aikaa. Mulla keskenmeno kesäkuussa, eli voin jotenkin ainakin kuvitella sen tuoman lisäjännityksen. Oletko tehnyt uutta testiä?

Onpas meitä muuten monta keskenmenon kokenutta täällä :(

Minustakaan ei ylläpitäjäksi ole mutta voidaanhan me mennä ainakin alkuun ihan näinkin. Nyt ollaan vielä ainakin kaikki niin samassa kohtaa ennen kuin kuukausi etenee. :) Mulla myös mahdollinen laskettuaika loka-marraskuun vaihteessa. Toinen lapsi ja kolmas raskaus kyseessä.
 
@pikkutakkutukka ajattelin huomenna testata. Mullakin on ollut nyt pitkä kierto(34pv), koska imetän taaperoa(1v8kk).
Ei uskalla ajatella yhtään mitään, ei edes toivoa:unsure: Ollaan menty koko ajan ilman ehkäisyä, taaperon syntymästä saakka. Toki mulla on paljon lapsia ennestäänkin, mutta on paljon keskenmenojakin:unsure:
 
@pikkutakkutukka minä tulin kans tänne Marraskuisiin juuri sen takia kun tulee semmonen epätoivoinen olo jos muut lokakuiset jo käy kohta nt-ultrassa ja itse on vasta alkutekijöissään. Ja samaa se on sitten koko raskauden ajan. Itse olin esikoisen kanssa siinä tilanteessa kun la loppukuusta. Olen ilmeisesti kärsimätön luonne! :whistle:
 
Aattelinkin et oiskohan tänään jo tullut lisää marraskuun plussia :)

Aiemmin tuntui hassulle ku osalla saatto olla 1.5kk ikäinen vauva ja toiset vielä raskasana :D yks kuukausi on raskaana ollessa pitkäaika.
 
Varovainen tervehdys täältäkin. Muutamana päivänä tehty plussatesti mutta viiva on vielä pelottavan hentoinen, hieman kuitenkin päivä päivältä vahvistunut. Takana edellisessä kierrossa kemiallinen raskaus, sitä edellisessä keskenmeno 8+6. Toivotaan, että kolmas kerta toden sanoo! Meillä on jo monta lasta ja pari keskenmenoakin vuosia vuosia sitten, mutta iltatähteä lähdettiin vielä puuhaamaan.
 
Tervetuloa mukaan @kiramiu ! Näköjään monilla meistä vähän epätavallisia raskauksia takana. Kiva kun saa vähän vertaistukea. Ymmärrän täysin tuon viivoista huolehtimisen oli raskaus sitten mones tahansa. Tiedätkö milloin ovulaatiosi oli, jos vaikkapa myöhäisen ovulaation takia on vielä hailakat viivat?

Onko teillä muilla kovasti oireita? Mulla lähinnä väsymys, mutta jotenkin ressaan kaikki yöt eli se voi johtua ihan siitäkin :rolleyes:
 
Katsoinpa hei muuten äsken että keskenmenon todennäköisyys laskee melkein 10% yksikköä viikossa näillä main missä monet ehkä meistä ovat eli vk 4-5 välillä. Ei nyt ihan mutta puolentoista viikon päähän kun selviää niin numerot alkaa olla jo vähän lupaavampia! (y) Olettaen siis että joku nyt edes kyydissä on, sekin vielä! :oops:
 
@kiramiu tervetuloa :)! Millainen tuo kemiallinen raskaus oli? Oliko siinä haaleat viivat koko ajan, miten se huomattiin että oli kemiallinen? Mulla jäi se edellinen kkm niin inhottavana kokemuksena että kaikki mahdolliset variaatiot oon käynyt jo läpi. Päätin tänään että esikoisesta kun tein vain yhden testin, digitaalisen viikkonäytöllisen niin lopetan noiden liuskatestien tekemisen, se tuottaa vaan stressiä kun niitä analysoi. Esikoisen aikaan en uskaltanut edes tehdä muita kuin tuon digitestin enkä lähteä viivoja tulkitsemaan. Tyydyn siis noihin 15 testiin mitkä oon tehnyt ja haaleat viivat niissäkin oli mutta tilanteen näkee sitten varhaisultrassa.

Mulla on raskausoireita vielä vähänlaisesti. Mahaa välillä juilii tai puristaa, huimaa joskus, kiukututtaa herkästi ja väsyttää.
 
Tein äsken testin ja sain kaks viivaa tikkuun!!:love: Hailu viiva, mutta silti! Jos menkkojen mukaan mennään, niin la olisi 27.10. Oviksen mukaan 30.10. Mulla on ollut myöhäinen ovis joka kierrossa. On tainnut tärppi käydä tosi lopussa kiertoa, koska viikonloppuna ei näkynyt mitään herkissä testeissä ja nyt haalea viiva:eek:
 
@kiramiu tervetuloa :)! Millainen tuo kemiallinen raskaus oli? Oliko siinä haaleat viivat koko ajan, miten se huomattiin että oli kemiallinen?

Mulla testit haamuili 2 viikkoa eikä vahvistuneet haamuista kunnon viivoiksi ollenkaan. Kivulias vuoto alkoi tämän kahden viikon haamuilun jälkeen ja viikon vuodettuani tuli ulos isohkoja hyytymiä, kivut loppui ja testin viivat haalistuivat entisestään ja hävisivät sitten kokonaan. Vuoto jatkui 10 päivää vaikka menkat yleensä 4-5 päivää. Gyne sanoi että oli varmastikin kemiallinen. Näistä ei meillä aiempaa kokemusta.

Tästä kierrosta ei mitään hajua, päätettiin unohtaa vauvajutut hetkeksi enkä tikutellut ovista. Tasan viikko sitten olin gynellä, joka sanoi ettei vaikuta siltä että olisin raskautunut tästä kierrosta. En tajunnut kysyä mistä teki johtopäätökset. Viikonloppuna testasin herkällä testillä negan, ihan varmuudeksi vain, koska tultiin loman viettoon ja otettiin pari viinilasillista. Toissapäivänä ihmettelin kp 35, että missähän ne menkat viipyy ja testasin hailakan viivan rfsu liuskatestiin. Samoja liuskoja käyttänyt myös eilen ja tänään, viiva on jo nyt selkeä ja punainen, mutta paljon kontrolliviivaa haaleampi.

Digiä en ole koskaan tehnyt mutta kotona odottaa sellainen. Kunhan sunnuntaina mennään kotiin niin taidan uittaa sen. Älytön määrä menee testejä. Aiemmilla kerroilla vuosia sitten olen tehnyt yhden selkeän plussan ja uskonut siihen. Nyt pelottaa ja jännittää edelliset epäonnistuneet yritykset ja se että ikää tulee joka kierrossa lisää. Miten keksittiinkin alkaa haaveilemaan vauva-arjesta vielä näillä päivillä eikä vaikka muutama vuosi sitten. Esikoinen täyttää pian 18 ja kuopus 5.
 
@pampulax , hienoa :love:

Mulla ei oiretta. Pari kertaa tullut "pahoinvointiaalto", kestää maks.30min ja olo vaihtelee sen aikana. Rinnat välillä herkkänä, ei koko ajan. Ei mitään kipuja tai oiretta vatsan alueella.

Esikoisen kans en tehny ku 2 testiä, kun viiva levähti samaten punasemmaksi ku kontrolli. Nyt oon monta päivää testaillu ja ei oo tullut yhtä vahvaa ku kontrolli, seki huolettaa tän oireettomuuden lisäks :oops:
 
6A0E6F09-C8F2-4B8D-A5F1-63E698F09A07.jpeg @Sonde varsin samat fiilikset tuon viivapanikoinnin suhteen! Oon koittanut pitäytyä joka toinen päivä testaamisessa, mutta välillä siitäkin lipsuu. Nyt oli hiukan vahvistunut viiva edellispäiväseen ja olenkin tietty paniikissa että onko tarpeeksi. Voi huoh, tulee vielä pitkät, ööö... 2 kk ennen 12 vko rajapyykkiä :whistle:

Kauankos sulla muuten on edellisestä raskaudesta?
 
Kai minäkin uskallan pikkuhiljaa siirtyä tänne höpöttelemään. Sain ensimmäisen plussan testiin tiistaina, silloin oli dpo12 ja digikin näytti raskaana 1-2. Tänään testailin vielä uudelleen eli dpo15 ja nätti viiva tuli, joskaan ei vieläkään yhtä vahva kontrolliviivan kanssa. Seuraavan kerran testailen vasta joskus ensi viikolla.

Ollaan miehen kanssa yritetty lasta yli vuosi ja lapsettomuushoidoissa mun pcos'n takia ehdittiin olla 11kk kunnes nyt tärppäsi ja tämä tuleva lapsi olisi molemmille ensimmäinen. Hirmuisesti pelottaa meneekö kaikki hyvin vai ei, toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

LA olisi 1.11 oviksesta laskettuna ja varhaisultraankin sain jo ajan 19.3. Ootteko soitelleet vielä neuvolaan? Ite ajattelin soittaa ensi viikolla kun näen onko viivat vielä vahvistuneet.
 
  • Tykkää
Reactions: pampulax
Kai minäkin uskallan pikkuhiljaa siirtyä tänne höpöttelemään. Sain ensimmäisen plussan testiin tiistaina, silloin oli dpo12 ja digikin näytti raskaana 1-2. Tänään testailin vielä uudelleen eli dpo15 ja nätti viiva tuli, joskaan ei vieläkään yhtä vahva kontrolliviivan kanssa. Seuraavan kerran testailen vasta joskus ensi viikolla.

Ollaan miehen kanssa yritetty lasta yli vuosi ja lapsettomuushoidoissa mun pcos'n takia ehdittiin olla 11kk kunnes nyt tärppäsi ja tämä tuleva lapsi olisi molemmille ensimmäinen. Hirmuisesti pelottaa meneekö kaikki hyvin vai ei, toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

LA olisi 1.11 oviksesta laskettuna ja varhaisultraankin sain jo ajan 19.3. Ootteko soitelleet vielä neuvolaan? Ite ajattelin soittaa ensi viikolla kun näen onko viivat vielä vahvistuneet.
Tervetuloa! Mennään ihan samoissa päivissä :LOL:

Ja tässä vaiheessa jo onnea ihan valtavasti! Oliko tämä myös ensimmäinen alkanut raskaus? Voin uskoa että tuo pitkä yritys tuo vielä ihan uuden jännitysmomentin tähän alkuun. Ollaan kuitenkin jo plussan puolella eli muistaakseni lähes 80% todennäköisyys onnistuneeseen raskauteen tässä kohtaa. Toki siellä on myös se toinen prosentti, mutta ei ajatella sitä :unsure:

En ole varannut vielä neuvola-aikaa tai mitään, sain kyllä ajanvarausluvan varhaisultraan edellisen raskauden keskenmenon vuoksi mutta ajattelin myös vasta ensi viikolla tilailla jos nyt viikonlopusta ensin selvitään!

Mukavaa kun alkaa olla porukkaa jo täällä. Ei tarvi ihan yksin panikoida :)
 
  • Tykkää
Reactions: voittamaton
@pikkutakkutukka ai mennään samoilla päivillä! Mun tän päivän viiva oli suunnilleen saman vahvuinen kuin sun alimman testin viiva, onko se tänään testattu? :)

Kiitos onnitteluista ja samat sanat! Ja pahoittelut keskenmenosta :( Tämä on ensimmäinen alkanut raskaus, oon tässä nyt menneet kolme päivää ihmetellyt mitä saa syödä ja apteekissakin ramppasin jo kertaalleen kun en tiennyt saako silmätippoja käyttää (ei muuten saanut, sain jotkut suolatipat tilalle).

Tuo keskenmenoprosentti pelottaa kovasti ja siihen päälle sitten kohdun ulkoiset ja tuulimunat. Yritän ottaa päivän kerrallaan ja oon jokaisesta selvitystä päivästä onnellinen. Nyt kun selvitään viikonlopusta vielä niin voidaan soitella ne neuvolat :ROFLMAO: Kerro sitten, että mihin päivälle sait varhaisultran! Kiva jännittää onko meillä samoihin aikoihin ultrat :whistle:
 
Varovasti osallistun keskusteluun. Tein aamulla positiivisen testin, la olisi 30.10.
Meillä on lapsettomuushoitoja taustalla, yli kaksi vuotta yritetty toista lasta. Tosin tämä on luomuplussa. Joulukuussa oli keskenmeno rv8.

En pysty vielä yhtään ajattelemaan, että tämä tulisi syliin asti, mutta onnellinen fiilis plussasta ylipäänsä.
 
@voittamaton tänään tein joo aamupäivästä. Olin aamulla päättänyt etten testaa mutta eihän se sitten kauaa pitänyt :D

@TeAnau tervetuloa ja onnittelut sinulle! Hienoa, että saitte toisen raskauden aluille noinkin pian keskenmenon jälkeen. Vaikkakin pelot tietty varmaan vaan entistä pahemmat kun vanhat muistot takaraivossa :unsure: Sormet ja varpaat ristissä nyt seuraavista viikoista selviämiseen sinullekin (y)

@pampulax Mulla ei ainakaan mitään ryhmää vastaan! Tosin itse en vielä halua mukaan, tiedä vaikka sattuisi olemaan tuttuja niin tyydyn vielä tähän anonyymiin kirjoitteluun. Kiva kuitenkin jos jaksat perustaa!:)
 
Varovainen heippa täältä myös. Aamulla tehty testi johon piirtyi haalea viiva. La olis 1.11. Tosin vievi en uskalla hirmuisesti iloita saati ajatella noin pitkälle. Pitää malttaa odottaa ja tehdä uusi testi viikonloppuna ja toivoa että viiva vahvistuisi.
 
Tein ryhmän fb:n puolelle. Ryhmä on salainen, joten se ei näy kenelläkään ulkopuoliselle, eikä sitä löydy hakemalla.
Ryhmään tulijat, laittakaa minulle yksityisviesti tätä kautta, jossa linkki/tuntomerkit teidän fb profiiliin. Lisään teidät kaveriksi, jotta voin liittää salaiseen ryhmään. Kun olen liittänyt, poistan teidät kavereista.
 

Yhteistyössä