märkivä alue iholla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "äippä74"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

"äippä74"

Vieras
Hei. Osaisko kukaan sanoa mistä mahtaa olla kyse. Pojalla noin viikko sitten huomasin noin 5sentin kolikon kokoisen alueen iholla josta nahka lähtenyt pois. Nyt alue on reilen kahden euron kolikonkoinen ja aika märän oloinen, osassa kohtaa kuivaa ruventapaista. Poika sanoi että ei ole raapunut mutta en ole ihan varma. Viimeviikolla epäilin nikkeliallergiaa kun käytti farkkuja ja teepaita ei ollu housuissa. Alue jossa läiskä on noin 5cm pippelistä yläviistoon kuitenkin pikkari alueella.
 
Mulla tuli tollasia märkiviä kohtia joitakin vuosia sitten. Atooppisesta ihosta oon kärsinyt koko ikäni, ja teininä ollessani pikaruokalassa töissä, kun kädet altistuivat kuumalle rasvahöyrylle ja muutenkin kuumuuteen, alkoi iho märkiä. Kortisoni rasva helpotti aina hetkellisesti, sitten tuli uusi märkivä kohta. Sormienväliin nämä tuppasivat tulemaan.
Lopuksi koko märkiminen loppui, kun vaihdoin työpaikkaa, eikä altistusta kuumille höyryille enää tullut.
En tiedä onko sama märkimis ongelma kyseessä, mutta juurikin tuon tapasia länttejä tuli, kuin mitä kuvailit.
 
Pojalla ei ole ennestää mitään iho ongelmia eli tosi hyvä iho ollut aina. Joksikin allergiseksi itsekin epäilin ja toinen epäilys oli maitorupi mutta eipä taida sitä olla. Pitää seuraille tilannetta ja laittaa rasvaa. Kiiti sulle vastauksesta.
 
Yhteistyössä