Marin, Kurvinen ja Lintilä piilottelevat ja Krista Kiuru tuotu taas pramille kun tilanne huononee. Vastuun pakoilua!

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Hallituksessa kepulainen kauppa- ja teollisuusministeri Mika Lintilä sekä tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen takapiruinaan EK (Elinkeinoelämän keskusliitto) ja MaRa (Majoitus ja Ravitsemusala) ajoi läpi koronarajoitusten nopeutetun poistamisen ja jälki on nyt sen mukaista. Oma osansa kuuluu myös tapahtu-alan Paula Vesalalle sekä oppostiopuolue kokoomukselle.

Tolkun ministeri Krista Kiuru joka jo syyskuussa kertoi Suomen olevan "veitsenterällä" siirrettiin syrjään ja mediaan tuli paistattelemaan MaRan ja tapahtuma-alan äänitorvet kepun Antti Kurvinen ja Mika Lintilä kertomaan, miten Suomi pidetään auki ja pääministeri Sanna Marin lausui myös kohtalokkaat sanansa: "korona on pian selätetty: ”Nyt saa mennä, kokea ja tehdä”."

Ja nyt kun koronatartunnat ovat räjähtäneet pandemian ajan korkeimmiksi huolimatta siitä ettei rokotettuja hengitystieoireista kärsiviä haluta edes koronatesteihin, jotta rokottamattomien ilmaantuvuus saadaan näyttämään suuremmalta, sairaalahoidossa lyödään ennätyksiä ja marraskuussa kuoli jo 177 ihmistä koronaan, joista 77 viimeisellä viikolla ja nyt kolmessa päivässä joulukuussa jo 25 koronakuolemaa, Marin on "sairaana" ja myös Kurvinen ja Lintilä ovat piiloutuneet.

Krista Kiuru tuotiin taas naftaliinista esiin ottamaan paska niskaansa ja oikeisto-omisteinen valtamedia laittoi jopa koronapassin vaatimisen työpaikoille hänen kontalleen uutisotsioissa, vaikka jokainen on syksyn mittaan voinut uutisoinnista todeta että nimenomaan porvarit: kepu, kokoomus, liike nyt, EK, MaRa ja Suomen yrittäjät ovat kovaan ääneen vaatineet koronapassia töihin ja kaikkialle muuallekin, passia joka ei edes toimi koska myös rokotetut levittävät koronavirusta siinä missä muutkin. Silti kaikki ajavat tätä "lupa tartuttaa" -passia, taitaa olla niitä parempia tartuntoja, joita kahdesti ja kolmasti rokotetut levittävät.

Pitää muistaa miten THL on kertonut lähiaikoina, miten 90% koronakuolleista on yli 70-vuotiaita SIIS TUPLA- TAI TRIPLAROKOTETTUJA riskiryhmiä! Onhan kuolemakin melko vakava oire, eikö?
 
vierailija
Tolkun ihmiset ovat nähneet tilanteen jo 2020 kesästä jolloin hallinto ja terveysviranomaiset kertoivat pandemian olevan ohi kun tartunnat kesällä laskivat. Kesällä 2021 HUSin Elina Ruotslainen ja muut väittivät ettei korona ole kausivaihteleva tauti, vaikka me tolkun ihmiset tiesimme jo vuodelta 2020 että se on. Ja taas kesällä 2021 hallinto ja terveysviranomaiset kertoivat että rokotteiden takia pandemia on hallinnassa ja saa bailata vaikka me taas tiesimme että reisille menee kun jo kesällä tartunnat ja sairaalahoito olivat paljon vuotta eiempaa korkeammat, koronakuolemat 6,7 kertaa korkeammat. Sitten alettiin vaatia koronapassia vaikka me tiesimme koko ajan mm. Israelin, USA:n, Britannian, Islanin, Gibrlatarin, Irlannin jne. hallinnon datan perusteella etteivät rokotteet estä tartuntoja turha juokseminen ja ulkomaan matkailu vaan lisää niitä. Me seuraamme myös koko ajan koronakuolemia, jotka Suomessa ovat nousseet nopeaa tahtia kesästä asti rokotekattavuuden noustessa ja hyppäys tapahtui kun väki päästettiin rokotepasseilla bilettämään aamuun asti. Tiedämme myös sen että Suomen koronakuolemat hakkaavat pian kuukausitasolla koko pandemian ajan ennätykset nousten yli 200 koronakuolemaan kuukaudessa. Koronapassit eivät paranna tilannetta, vaan ainoastaan pahentavat sitä. Koronaan ja sen aiheuttaman sairaalahoitotarpeen kasvuun ja koronakuolemiin auttavat vain oikeat rajoitukset ja ffp2 hengityssuojainten käyttö busseissa, kaupoissa ja muissa ryhmäytymispaikoissa. Rokotettu tai rokottamaton levittävät koronavirusta yhtä paljon ja saavat tartunnan yhtä helposti. Vaikka rokote estää vakavaa tautimuotoa, juoksemisen lisääntyminen koronapassien antamalla valheellisella turvallisuuden illuusiolla nosta silti sairaalahoidon määrää ja koronakuolemia myös täyden rokoteannoksen saaneilla. Lopettakaa hulluus ja aloittakaa tukahdutustoimet joista tärkeimmät ovat rajavalvonta eli KAIKKIEN maahantulijoiden omakustanteinen tai työnantajan maksama pakkokaranteeni ja pakkotestit, myös rahtarien. Tavara kulkee vaikka rahtari vaihtuu rajalla. Uusien tartuntaketjujen maahantulon estämisen jälkeen tartunnat tukahdutetaan lyhyen ajan tiukoilla rajoituksilla ja suluilla, jonka jälkeen virus pidetään maasta pois ja palvelut ym. maan sisällä toimivat taas lähes normaalisti. Maan sisälle pääsevät tartuntaketjut pidetään kurissa koronariskipalvelujen mm. kapakoiden ja festarien pikatesteillä mm. muutaman minuutin suomalaisella hengityspikatestillä. Myös yhdyskuntajätevesistä seurataan koronaviruksen poissapysymistä. Kun tämä toiminta laajenee eri maihin, koronaviruksen määrä laskee globaalisti ja myös sen maahanpääsyn todennäköisyys. Käytännössä rajoitukset kohdistuvat jatkossa siis pelkästään rajoille ja matkailijoihin, sen sijaan että kaikki kansat on orjuutettu turhalla koronapassidytopialla, joka ei edes estä tartuntoja, sairaalahoidon tarpeen kasvua tai koronakuolemia.
Tämä on todellista koronarealismia.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
Tolkun ihmiset ovat nähneet tilanteen jo 2020 kesästä jolloin hallinto ja terveysviranomaiset kertoivat pandemian olevan ohi kun tartunnat kesällä laskivat.

Kesällä 2021 HUSin Elina Ruotslainen ja muut väittivät ettei korona ole kausivaihteleva tauti, vaikka me tolkun ihmiset tiesimme jo vuodelta 2020 että se on.

Ja taas kesällä 2021 hallinto ja terveysviranomaiset kertoivat että rokotteiden takia pandemia on hallinnassa ja saa bailata vaikka me taas tiesimme että reisille menee kun jo kesällä tartunnat ja sairaalahoito olivat paljon vuotta eiempaa korkeammat, koronakuolemat 6,7 kertaa korkeammat.

Sitten alettiin vaatia koronapassia vaikka me realistit tiesimme koko ajan mm. Israelin, USA:n, Britannian, Islanin, Gibrlatarin, Irlannin jne. hallinnon datan perusteella etteivät rokotteet estä tartuntoja turha juokseminen ja ulkomaan matkailu vaan lisää niitä.

Me seuraamme myös koko ajan koronakuolemia, jotka Suomessa ovat nousseet nopeaa tahtia kesästä asti rokotekattavuuden noustessa ja hyppäys tapahtui kun väki päästettiin rokotepasseilla bilettämään aamuun asti.

Tiedämme myös sen että Suomen koronakuolemat hakkaavat pian kuukausitasolla koko pandemian ajan ennätykset nousten yli 200 koronakuolemaan kuukaudessa. Koronapassit eivät paranna tilannetta, vaan ainoastaan pahentavat sitä. Koronaan ja sen aiheuttaman sairaalahoitotarpeen kasvuun ja koronakuolemiin auttavat vain oikeat rajoitukset ja ffp2 hengityssuojainten käyttö busseissa, kaupoissa ja muissa ryhmäytymispaikoissa.

Rokotettu tai rokottamaton levittävät koronavirusta yhtä paljon ja saavat tartunnan yhtä helposti. Vaikka rokote estää vakavaa tautimuotoa, juoksemisen lisääntyminen koronapassien antamalla valheellisella turvallisuuden illuusiolla nosta silti sairaalahoidon määrää ja koronakuolemia myös täyden rokoteannoksen saaneilla.

Lopettakaa hulluus ja aloittakaa tukahdutustoimet, joista tärkeimmät ovat rajavalvonta eli KAIKKIEN maahantulijoiden omakustanteinen tai työnantajan maksama pakkokaranteeni ja pakkotestit, myös rahtarien. Tavara kulkee vaikka rahtari vaihtuu rajalla.

Uusien tartuntaketjujen maahantulon estämisen jälkeen tartunnat tukahdutetaan lyhyen ajan tiukoilla rajoituksilla ja suluilla, jonka jälkeen virus pidetään maasta pois ja palvelut ym. maan sisällä toimivat taas lähes normaalisti.

Maan sisälle pääsevät tartuntaketjut pidetään kurissa koronariskipalvelujen mm. kapakoiden ja festarien pikatesteillä mm. muutaman minuutin suomalaisella hengityspikatestillä. Myös yhdyskuntajätevesistä seurataan koronaviruksen poissapysymistä.

Kun tämä tolkun toiminta laajenee eri maihin, koronaviruksen määrä laskee globaalisti ja myös sen maahanpääsyn todennäköisyys.

Käytännössä rajoitukset kohdistuvat jatkossa siis pelkästään rajoille ja matkailijoihin, sen sijaan että kaikki kansat on 0rjuutettu turhalla koronapassi dyst0pialla, joka ei edes estä tartuntoja, sairaalahoidon tarpeen kasvua tai koronakuolemia.

Tämä on todellista koronarealismia.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
https://mobile.twitter.com/jukka_koskela/status/1467570576969633796
Tämä on järisyttävä tutkimus, FFP2 maskit ~eliminoivat tartunnan riskin. Pandemia tukahtuisi ilman muita toimenpiteitä riittävällä maskin käytöllä. Olisiko aika tyystin hylätä vanhat opinkappaleet? Paluu normaaliin voisi todella olla lähellä, mikä estää?
En haluis käyttää trendisanaa, mutta tahtotilaa ei valitettavasti ole tarpeeksi FFP2-maskin käyttöön. :unsure:
 

Yhteistyössä