V
vierailija
Vieras
Marin huolissaan rokotteille vastustuskykyisestä virusmuunnoksesta: ”Voi hyvin olla, että olemme tässä tilanteessa vielä vuosia”
www.is.fi
"Pääministeri Sanna Marin (sd) kertoo olevansa huolissaan rokotteille vastustuskykyisen koronaviruksen mahdollisuudesta.
Hän kertookin pitäneensä jokaisessa EU-neuvoston kokouksessa esillä sitä, että unionilla tulisi olla eräänlainen yhteinen Euroopan laajuinen hätätilamenettely rajoille, mikäli tällainen virusmuunnos saapuisi alueelle.
– Yhtenä huolenaiheena on se, syntyykö sellainen virusmuunnos, joka on nykyisille rokotteille resistentti.
– Tarvitsemme yhteiset pelisäännöt koko Euroopan unionin alueelle. Varmasti kuulostan neuvoston kokouksessa rikkinäiseltä levyltä, kun jokainen kerta nostan tämän asian esille. Mutta itse kannan huolta siitä, mitä tapahtuu ensi syksynä ja keväänä. Voi hyvin olla, että tämä ei ole mikään maraton edes tämän kevään osalta vaan voi olla, että me olemme tässä tilanteessa vielä vuosia.
Marin kertoi uskovansa, että hänen huolensa myös jaetaan EU-piireissä.
– Mutta monesti on niin, että eri toimijat näkevät vain siihen, mikä on juuri nyt edessä, kun pitäisi pystyä katsomaan myös pidemmälle, Marin kommentoi EU-johtajien suhtautumista esitykseen."
Sanna Marin on täysin oikeassa, koronaviruspandemia saattaa hyvinkin jyllätä vuosia, koska rokotteet eivät jostain kumman syystä tällä kertaa estäkään itse virustartuntaa tai sen levittämistä vaan vain vakavan tautimuodon sekä sen vakavat oireet. Tämä tarkoittaa että rokotetut levittävät sars-cov-2 virusta siinä missä rokottamattomatkin, ja koska rokotepasseilla ihmiset päästetään parveilemaan ja matkustelemaan sekä he luulevat olevansa turvassa rokotettuina, koronaviruksen määrä väestössä vain nousee, joka johtaa pakostakin uusiin variantteihin, joista osa vaarallisempia, tarttuvampia, kuolettavampia ja jopa kohtalokkaita. Toinen vaihtoehto olisi ollut Euroopassakin Itä-Aasian, Australian ja Uuden-Seelannin tukahdutusmalli, jossa tiukoilla lyhytaikaisilla toimilla koronavirustartunnat tukahdutetaan kokonaan maakohtaisesti ja pidetään ne pois hyvin tiukoilla maahantulorajoituksilla mm. omakustanteisella vartioidulla pakkokaranteenilla karanteenihotelleissa ja pakkotesteillä pois maiden sisältä. Maan sisäinen toiminta mm. palvelutuotanto saadaan nopeasti lähes normaaliksi. Tämä malli kaikkialla toteutettuna tukahduttaisi tehokkaasti koronaviruksen leviämisen ja vähentäisi murto-osaan mahdollisuudet uusiin vaarallisiin koronakantoihin. Tartuntaketjuja esiintyisi paikallisesti pitkään, jopa vuosia, mutta ne saataisiin nopeasti kuriin ja tukahdutettua tiukoilla paikallistoimilla ja koronavirus globaalisti kuriin ja yhteiskunnat normalisoitua. Tämä vaatii vain liikaa kurinalaisuutta pullamössösukupolvien länsimaille, joiden toimia suuri osa maailmaa seuraa mm. Latinalainen Amerikka.
Tuore tutkimus: Brittimuunnos jopa kaksi kertaa tappavampi kuin koronan aiemmat muodot
www.is.fi
"Erittäin tarttuvaksi havaittu koronaviruksen brittivariantti aiheuttaa 30–100 prosenttia enemmän kuolemaan johtavia sairastumisia, keskiviikkona julkaistu tutkimus kertoo."
Seuraavan epidemia-aallon voi aiheuttaa Etelä-Afrikan variantti – tämä virusmuunnoksista tiedetään nyt
www.is.fi
"Kuinka kauan rokotteet tehoavat? Tuleeko muunnoksia aina vain lisää?"
Marin huolissaan rokotteille vastustuskykyisestä virusmuunnoksesta: ”Voi hyvin olla, että olemme tässä tilanteessa vielä vuosia”
Pääministeri Sanna Marin THL:n ennusteista, joiden mukaan tartuntamäärät voisivat huhtikuun puolivälissä nousta jopa yli 10 000:een: ”Eivät ole millään tavalla ulkoavaruudesta”
Hän kertookin pitäneensä jokaisessa EU-neuvoston kokouksessa esillä sitä, että unionilla tulisi olla eräänlainen yhteinen Euroopan laajuinen hätätilamenettely rajoille, mikäli tällainen virusmuunnos saapuisi alueelle.
– Yhtenä huolenaiheena on se, syntyykö sellainen virusmuunnos, joka on nykyisille rokotteille resistentti.
– Tarvitsemme yhteiset pelisäännöt koko Euroopan unionin alueelle. Varmasti kuulostan neuvoston kokouksessa rikkinäiseltä levyltä, kun jokainen kerta nostan tämän asian esille. Mutta itse kannan huolta siitä, mitä tapahtuu ensi syksynä ja keväänä. Voi hyvin olla, että tämä ei ole mikään maraton edes tämän kevään osalta vaan voi olla, että me olemme tässä tilanteessa vielä vuosia.
Marin kertoi uskovansa, että hänen huolensa myös jaetaan EU-piireissä.
– Mutta monesti on niin, että eri toimijat näkevät vain siihen, mikä on juuri nyt edessä, kun pitäisi pystyä katsomaan myös pidemmälle, Marin kommentoi EU-johtajien suhtautumista esitykseen."
Sanna Marin on täysin oikeassa, koronaviruspandemia saattaa hyvinkin jyllätä vuosia, koska rokotteet eivät jostain kumman syystä tällä kertaa estäkään itse virustartuntaa tai sen levittämistä vaan vain vakavan tautimuodon sekä sen vakavat oireet. Tämä tarkoittaa että rokotetut levittävät sars-cov-2 virusta siinä missä rokottamattomatkin, ja koska rokotepasseilla ihmiset päästetään parveilemaan ja matkustelemaan sekä he luulevat olevansa turvassa rokotettuina, koronaviruksen määrä väestössä vain nousee, joka johtaa pakostakin uusiin variantteihin, joista osa vaarallisempia, tarttuvampia, kuolettavampia ja jopa kohtalokkaita. Toinen vaihtoehto olisi ollut Euroopassakin Itä-Aasian, Australian ja Uuden-Seelannin tukahdutusmalli, jossa tiukoilla lyhytaikaisilla toimilla koronavirustartunnat tukahdutetaan kokonaan maakohtaisesti ja pidetään ne pois hyvin tiukoilla maahantulorajoituksilla mm. omakustanteisella vartioidulla pakkokaranteenilla karanteenihotelleissa ja pakkotesteillä pois maiden sisältä. Maan sisäinen toiminta mm. palvelutuotanto saadaan nopeasti lähes normaaliksi. Tämä malli kaikkialla toteutettuna tukahduttaisi tehokkaasti koronaviruksen leviämisen ja vähentäisi murto-osaan mahdollisuudet uusiin vaarallisiin koronakantoihin. Tartuntaketjuja esiintyisi paikallisesti pitkään, jopa vuosia, mutta ne saataisiin nopeasti kuriin ja tukahdutettua tiukoilla paikallistoimilla ja koronavirus globaalisti kuriin ja yhteiskunnat normalisoitua. Tämä vaatii vain liikaa kurinalaisuutta pullamössösukupolvien länsimaille, joiden toimia suuri osa maailmaa seuraa mm. Latinalainen Amerikka.
Tuore tutkimus: Brittimuunnos jopa kaksi kertaa tappavampi kuin koronan aiemmat muodot
Tuore tutkimus: Brittimuunnos jopa kaksi kertaa tappavampi kuin koronan aiemmat muodot
Erittäin tarttuvaksi havaittu koronaviruksen brittivariantti aiheuttaa 30–100 prosenttia enemmän kuolemaan johtavia sairastumisia, keskiviikkona julkaistu tutkimus kertoo.
Seuraavan epidemia-aallon voi aiheuttaa Etelä-Afrikan variantti – tämä virusmuunnoksista tiedetään nyt
Seuraavan epidemia-aallon voi aiheuttaa Etelä-Afrikan variantti – tämä virusmuunnoksista tiedetään nyt
Kuinka kauan rokotteet tehoavat? Tuleeko muunnoksia aina vain lisää? Ilta-Sanomat etsi vastauksia kuumiin kysymyksiin.