mama

[Mies, vauva ja minä]

Elikkäs poika on puolvuotta.
Minä ja mieheni tunnettu reilu kaksi vuotta, meillä on nyt toi nyytti. Aiemmin suhteemme perustui lähinnä intohimoon, raskauden alkaessa suhteemme ""pakosta"" vakavoitui. Minun menoni loppuivat, miehenikin rauhottui.

Nyt kun synnytyksestä on puolivuotta, järkyttävä ""todellisuus""(???)alkaa valjeta. Olemme kuin kaksi muukalaista saman katon alla. minua heittelevät hormonit, mieheni mielestä raivoan ja pakenen ja välttelen läheisyyttä (allekirjoitan) ja minun mielestä mieheni pakenee ja elää omissa maailmoissaan ja minusta tuntuu etten tunne miestäni lainkaan.
Meitä yhdistää rakkaus vauvaan (ja rakkaus toisiimme sanoo mies). En kestä ajatusta yksin vauvan kanssa mutta haaveilen toisinaan muuttavani pois... kuulostaa kurjalta.


Hormonit heittelevät? Mitä voin tehdä? Joka aamu herätessäni ahdistaa, samoin illat. En haluaisi että vauvaan tarttuisi ""ahdistuksen ilmapiiri"", hän on meille kuitenkin kaikki kaikessa.
Olemme kyllä puhuneet monesti että jotain pitäisi parisuhteellemme tehdä, mutta mitä? Kahdenkeskistä aikaa meillä ei ole sillä päivät ovat täynnä tohinaa, vauva käy suht myöhään nukkumaan, iltaisin olemme väsyneitä sekä sukulaisia/hoitajia ei ole lähellä.

 

[toisinaan]

Vauvan tulo etäännyttää ihan yllättäen.. Ei olla enää sinä ja minä vaan me, isä ja äiti.. Ehdottomasti te tarvitsette omaa kahdenkeskistä aikaa jolloin puhutte asiat selviksi.. Rakastatteko vielä toisianne ja haluatteko jatkaa pariskuntana? Jos mahdollista niin palkatkaa mannerheimin lastensuojeluliitosta hoitaja vaikka kerran viikossa. Missä päin asutte? Toivottavasti asianne selviää..