Mäkin kysyn kun muutkin: mitä mieltä tarjoilusta :)?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Turkilmas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Turkilmas

Vieras
Meillä on kuopuksen 1-vuotissynttärit huomenna ja mietin vaan että onko tarjoiluja liikaa vai liian vähän ja jos liian vähän niin mitä lisäksi? Lähinnä mietityttää tuo makea puoli että josko sittenkin olis vielä pitänyt jotain leipoa.

Sen verran pohjatietoa, että meitä aikuisia on yht n.20 , vauvoja 2 (siis semmoisia jotka ei tarvi tarjoiluja), taaperoita 3 ja isompia lapsia 3.

Mä olen tehnyt kolmea erilaista pitsaa, kutakin pellillisen (aika pieni pelti, yhdestä tuli n. 12 pientä palaa) eli kinkku-ananas, jauheliha-paprika ja tonnikala-tomaatti. Lisäksi tein suunnilleen coctailpiirakan kokoisia karjiksia ja teen vielä munavoin. Suolaisten kylkiäisiksi teen vielä tuoresalaatin crutonkien kera.

Makeita olen leiponut sitruuna-ja suklaapikkuleipiä, marenkia, suklaatäytekakun ja mansikkacharlotan.

Ajattelin lisäksi vielä hankkia pussin sipsejä ja jotain karkkeja tarjolle. Juomana on kahvi, mehu, limsa (ja tietty maito ja vesi).

Onks tossa nyt kaikille jotakin? Pullaa mun piti vielä leipoa, mutta en sitten jaksanut. Toki huomenna ehtii vielä, juhlapaikka on jo koristeltu jne. ja juhlat alkaa vasta kolmelta.
 
Tuossa on jo TODELLA paljon ja monipuolisesti tarjottavaa, mitään ei enää lisää! Vieraat maistaa vähän kaikista, koska valinnanvaraa noin paljon, joten perheellenne jää varmasti ensi viikolle mussutettavaa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja wwwwwww:
meniskä jo överix???kyse on vaan lapsen synttäreistä!!! ja hän ei niistä tuon taivaallista muista/piittaa!!! että jos rauhoittuisit....

Mulla menee AINA överiksi tarjoilujen kanssa. Ja aina olen yhtä epävarma että onko nyt tarpeeksi kaikkea. Ihan tosissani mietin aina että jotain tarttis vielä tehdä.

 
Alkuperäinen kirjoittaja !!!:
Kaikki ok ellei paikalla ole kasvissyöjiä?
Minulle kyllä maistuisi, mutta olenkin enemmän suolaisen ystävä kuin makean :)

Karjiksia ja tuoresalaattia voi syödä kasvissyöjäkin (joita ei tietääkseni ole paikalla) :).

Mä kyllä mietin kasvispitsaakin, mutta iski laiskuus :snotty:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Alkuperäinen kirjoittaja wwwwwww:
meniskä jo överix???kyse on vaan lapsen synttäreistä!!! ja hän ei niistä tuon taivaallista muista/piittaa!!! että jos rauhoittuisit....

Mulla menee AINA överiksi tarjoilujen kanssa. Ja aina olen yhtä epävarma että onko nyt tarpeeksi kaikkea. Ihan tosissani mietin aina että jotain tarttis vielä tehdä.




sä haluat ja pystyt olla hyvä emäntä. Kaikki on jo sulla valmiina, joten keskity rentoutumaan ja seurustelemaan vieraiden kanssa. Laita mies tarjoilemaan ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja wwwwwww:
meniskä jo överix???kyse on vaan lapsen synttäreistä!!! ja hän ei niistä tuon taivaallista muista/piittaa!!! että jos rauhoittuisit....

Miten niin vaan lapsen synttärit? Minusta lapsen syntymäpäivät ovat ihan yhtä tärkeitä juhlia kuin muutkin juhlat. Kukin juhlistaa juhlapäiviänsä toki tavallaan, mutta meillä päin ainakin ihmiset haluavat tarjota muutakin kuin pullaa ja kahvia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja narikka83:
punasipuli-rahkavoi levite on hyvää karjalanpiirakoitten kans. muffinsseja? suklaan makusia joihin koristelet kermalla ja karkeilla koiran tassun?

Noita muffinseja vois kyllä harkita, kiitos vinkistä :). Mä luulen että meillä taitaa olla yks avaamaton tuorejuustopaketti jääkaapissa, mä voisin sen vielä laittaa tarjolle jos joku ei tykkää munavoista.
 
Hyvältä kuulostavat tarjoilut.

Riippuu paljon vieraistakin kuinka paljon tarjottavaa menee. Minun sukuni on niin kova syömään, että tiedän varata reilusti tarjottavaa.
 
Mielestäni tuossa on jo liikaakin, itse en ole koskaan laittanut lasten syntymäpäiville kuin max. 5 erilaista tarjottavaa.
Mutta, jos kerran jaksat ja haluat niin mikäs siinä. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ja mä kun luulin tarjoavani liikaa syömistä lastenjuhlissa...:
Tuossa on jo TODELLA paljon ja monipuolisesti tarjottavaa, mitään ei enää lisää! Vieraat maistaa vähän kaikista, koska valinnanvaraa noin paljon, joten perheellenne jää varmasti ensi viikolle mussutettavaa...

Meillä muuten jää AINA yli tarjottavaa ja mies kiroaa :D. Käydään aina sama keskustelu. Mä sanon että tällä kertaa teen tosi maltillisesti tarjoiluja ja mies on tyytyväinen. Kun sitten lopulta päätän tarjoilut, niin mies ei olekaan enää niin tyytyväinen :D.

Multa vaan ihan oikeasti puuttuu se tolkku että mikä on tarpeeksi, mikä liikaa ja mikä liian vähän :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja hulda:
Hyvältä kuulostavat tarjoilut.

Riippuu paljon vieraistakin kuinka paljon tarjottavaa menee. Minun sukuni on niin kova syömään, että tiedän varata reilusti tarjottavaa.

Meillä on kanssa syömäreitä, varsinkin mies veljiensä kera :D. Ei mitään tarvi koskaan roskiin heittää. Viimeistään rääppijäisissä on kaikki yleensä tuhottu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Alkuperäinen kirjoittaja Ja mä kun luulin tarjoavani liikaa syömistä lastenjuhlissa...:
Tuossa on jo TODELLA paljon ja monipuolisesti tarjottavaa, mitään ei enää lisää! Vieraat maistaa vähän kaikista, koska valinnanvaraa noin paljon, joten perheellenne jää varmasti ensi viikolle mussutettavaa...

Meillä muuten jää AINA yli tarjottavaa ja mies kiroaa :D. Käydään aina sama keskustelu. Mä sanon että tällä kertaa teen tosi maltillisesti tarjoiluja ja mies on tyytyväinen. Kun sitten lopulta päätän tarjoilut, niin mies ei olekaan enää niin tyytyväinen :D.

Multa vaan ihan oikeasti puuttuu se tolkku että mikä on tarpeeksi, mikä liikaa ja mikä liian vähän :/




No meillä just oli lapsen synttärit, mies tuli keittiöön kyttäämään: "kai nyt sitten teet vähemmän niitä tarjoiltavia ettei tartte viikkoa syödä niitä..." Juu juu, sanoin.
Ja viikkohan niitä sitten syötiin. Ja aina sama juttu. Mutta mun mielestä mieluummin liikaa kuin että loppuis kesken. Ja jotenkin nautin siitä kun vieraat tykkää ja syövätkin hyvin. Lähtevät sitten hymyssä suin kotio ;) Ja tulevat seuraavalla kerralla yhtä mieluisasti. Sukuvika vissiin, äiskä on samanlainen...

 
Kävi kuulkaa niin että mä olin kerrankin tehnyt liian vähän :D. Pitsat ja karjalanpiirakat loppui ihan liian aikaisin ja pikkuleipiäkin olis pitänyt olla vähän enemmän. Ainoastaan kakkua jäi kotiintuotavaksi ja nekin tulee jo tänään tuhotuksi :saint: :D
 

Yhteistyössä