maitopullo pois

Meillä poika oli noin vuoden ikäinen, kun tuttipullo otettiin pois. Tämän jälkeen joi muutamana iltana iltamaidon nokkamukista. Nyt ei suostu maitoa juurikaan edes juomaan. Iltaisin alkoi vaan käydä nukkumaan syötyään iltapuuron. Nukahtaa joko äidin tai isän syliin tai suoraan sänkyynsä. Poika nyt vähän yli 13 kk.
 
Meillä nokkamukiin ollaan opeteltu jo soseiden alottamisesta asti. Pidimme unikoulun pojalle, kun oli 10kk. Siiheksi hän oppi juuri sopivasti juomaan hyvin mukista, että jätimme samaan syssyyn pullonkin pois, kun kerran yösyömisetkin jäivät. Eli näin helposti meillä.....
 
harmaalehmu
helposti meni meilläkin, jätettiin jo vähän alle vuoden ikäisenä pois. ensin pullo pois päivällä (ei enää päiväunille mennessä) ja heti sen jälkeen alettiin vähentää illalla maidon määrä pienemmäksi ja aika nopeasti kokonaan pois. Asiaa tosin helpotti se, että poika oli aina juonut iltapullonsa sohvalla isän sylissä. Kun sohvalle ei enää menty, niin ei älynnyt kaivata pulloakaan.

Tutti on vähän tärkeämpi nyt, mutta sitäkin koetaan hillitä. Esim nyt nukkuu päiväunia tutitta. Illalla annetaan nukahtaa tutin kanssa, mutta irroitetaan sitten varovasti. Aamulla kun astaa tutin, niin saa vielä itsekin vähän aikaa levätä kun poika tykkää lussuttaa sitä sängyssä.
 
yhtenä oltana pojan ollessa 10kk päätin että nyt pannaa pullot pois. Ja niin ne jäikin sille tielle. Nokkamukista joi kaiken eikä pulloja enää kaivannut. Tosin tutti on edelleen käytössä ja poika on 1v7kk joten siitäkin pitäis pian vieroittaa... Mutta tuttipullo unohtui onneksi ilman sen kummempia vaikeuksia.
 
Rebecka
Tässä vähän toisenmoista viestiä... Meillä tyttö kohta kaksi vuotta ja vielä on unipullo... Enkä pidä sitä edes pahana. Kyllä sen kerkeää möhemminki.
Tyttö on nyt hoidossa päiväkodissa pientenryhmässä ja tosi monella on sielä vielä pullo! Olen ajatellut, että pitäköön pullonsa niin kauan, että puhumalla saadaan se pois. Tuttia ei ole ollut enää vuoden jälkeen, joten ajattelin, että riittä kun sitä ei ole. En usko, että pullosta on mitään haittaa, kun siitä ei juoda ku nukkumaan mennessä. Itse olen juonut pullosta 4-vuotiaaksi (hui) ja silti on hammasrivi suorassa! :kieh:
 
Minäkin teen niin päin että tutti pois ensiksi ja sitten pullo ehtii...pullosta juo vain pienen hetken, tuttia taas lutkutetaan kauemmin, että jos niitä hammasrivejä ajattelee, niin kaiken järjen mukaan siitä tutista pitäisi silloin ensiksi luopua. Vai mikä siinä on että pullo on saatava pois, kertokaa joku viisaampi, haluaisin kovasti tukea periaatteelleni.
 
Neiti nyt 1v3kk ja edellen pullo käytössä. Osaa juoda lasista ja nokkamukista mutta ei "jaksa" niistä juoda niin paljon kuin päivittäin pitäisi nestettä juoda. Tuttia meillä ei ole koskaan syöty. Enkä ole ajatellut kyllä pullosta vielä vierottaa.
 

Yhteistyössä