Minulla todettiin viitisen vuotta sitten kohonneet prolaktiiniarvot. Magneettikuvauksessa ei kasbainta löytynyt, eikä vuosien varrella muutakaan selitystä asialle. Olen syönyt useamman jakson lääkettä, joka laski arvot tehokkaasti ja normalisoi kuukautiskierron. Välillä on pidetty taukoa ja katsottu nouseeko arvot uudelleen. Joka kerta ovat nousseet.
Viime taukojakson aikana prolaktiinit olivat juuri tuossa tuhannen paikkeilla. Päätimme kuitenkin jättää ehkäisyn pois, kun vauva oli kovasti haaveissa, vaikkei suurin odotuksin yrittämään lähdetty. Lääkärit kun olivat sanoneet olevan erittäin epätodennäköistä onnistua (minulla kierrot venyivät ja välillä jäi kuukautiset kokonaan pois ilman lääkitystä). Yllätys oli suuri kun varmuuden vuoksi tein testin kuukauden kuluttua ja tulos oli positiivinen.
Eli meillä kävi mieletön tuuri. Ekasta kierrosta raskaaksi korkeista prolaktiineista huolimatta. Ei siis varmasti mahdotonta onnistua muillakaan.
Ainoa mikä mietityttää, on se, että käsittääkseni raskauden alkuaikana ei voida päätä kuvata. Minulla seurattu koko raskausaika oireita ja arvoja, jotta varmistetaan, ettei mahdollinen kasvain villiinny suurenemaan hormoneiden vaikutuksesta. Joten voisi olla hyvä ensin varmistaa, löytyykö kuvissa kasvainta ennen raskaaksi tuloa.
Onnea yritykseen!