Maitoallergian todentaminen

  • Viestiketjun aloittaja eräs isä
  • Ensimmäinen viesti
eräs isä
Näyttäisi olevan niin, että tyytäremme (nyt 10 kk) on maitoallerginen. Havaitsimme asian hyvin yksinkertaisesti siitä, että äidinmaidonkorvikkeet aiheuttivvat pari kertaa voimakkaan oksennusreaktion.

Sinänsä tämä tieto riittäisi maitoallergian toteamiseen, mutta neuvolassa sanottiin, että esim. säästääksemme erilaisissa korvikemaitohinnoissa, meidän tulisi tehdä maitoallergiatesti. Ajattelin, että selvä homma testiin vaan. Mutta, mutta. Testihän ei ole mikään hienostunut, vaan siinä juotetaan lapselle maitoa tms. ja katsotaan oksentaako hän vai ei.

Lieneekö tässä mitään todenperää tai järkeä? Miksi vanhempien lausunto ei riitå maitoallergian korvausperustaksi? Erinomaisen typeräksi asian tekee se, että kukaan ei hyödy siitä, että vanhemmat "valehtelisivat" maitoallergiasta, koska nimenomaan korvikkeet ovat vaikeampi ja myös kalliimpi vaihtoehto tavan maidolle. Aivan käsittämätön menettelytapa. Tästä eteenkpäinkin aiomme tarjota lapsellemme vaikka miten kallista korviketta, pikemmin kuin viemme hänet johonkin oksennuttamistestiin, jonka lopputulos on jo etukäteen selvä.

Pauppiliini harmaana
KELAn byrokratiaa. Korvauksen saamiseksi tarvitaan lääkärin lausunto ja lääkäri ei kirjoita sitä, koska pitää olla varma että kyseessä on maitoallergia, eikä mikään muu.
 
eräs isä
Byrokratiaa tai ei, mutta "sen jonkin muun" voi tutkia erikseen. Kukaan ei siis kerta kaikkiaan hyödy siitä, että vanhemmat valehtelevat maitoallergiasta, koska valehtelu tässä tapauksessa on "kalliimpaa" kuin toden puhuminen. Eli minkä ihmeen takia pitäisi alistua "KELAn byrokratiaan" ´, koska se ei selvästi hyödytä ketään. Ehkä se voi toimia pelotteena sille, että ihmiset eivät hae korvauksia. Joka tapauksessa lapsi alistetaan tarpeettomasti byrokratian vaatimiin ehtoihin oksennuksen muodossa.
 
Aleksia harmailee
Olen sinun kanssasi aivan samaa mieltä! Olin aivan järkyttynyt kun meidän tyttöä (2kk) altistettiin osastolla...Kaksi päivää altistus kesti kunnes "kelan vaatima täysi varmuus" suolisto-oireisesta allergiasta oli lääkärin mielestä saatu. Vauva oksenteli kaaressa kaikki maidot ja oli lopulta niin nuutunut että... Kävin siellä sairaalassa todella kuumana ja huusin lääkärillekin ettei tässä ole enää mitään järkeä. Kävin aika kuumana mutta lausuntoa ei irronnut oksentelujen perusteella vaan vasta sitten kun vauva teki ihan kamalat vihreät limakakat. Kakat+oksentelu sitten riitti lausuntoon...

Menkää käymään yksityisellä lasten allergialääkärillä. Meillä kolmen lapsen maitoallergian todentaminen "kelaa varten" on onnistunut ilman turhaa kidutusta, vaikkakin altistamalla. Tuskin kukaan lääkäri kirjoittaa todistusta altistamatta, jos prikeissä ja verikokeissa ei näy mitään. Meillä jatkettiin altistusta kotioloissa, soitto lääkärille tilanteen huonontuessa riitti todistukseen. Kolmen kerran kokemuksella voin sanoa, että jos lapsemme olisi oksentanut maidot altistuksessa, olisi todistus kirjoitettu saman tien.
 
Aleksia harmailee
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.02.2006 klo 00:41 3xäityli kirjoitti:
Kolmen kerran kokemuksella voin sanoa, että jos lapsemme olisi oksentanut maidot altistuksessa, olisi todistus kirjoitettu saman tien.
Siis johtuuko tämä että käytit yksityissen puolen paveluja? Meillä ei onnistunut mikään puhelimitse ja tuo altistus oli ihan kauhea tapahtuma... :/
 
Uskokaa tai älkää, mutta maailmassa on vanhempia, jotka keksivät lapsilleen sairauksia, huvikseen tai mielensairauttaan.
Ja uskokaa tai älkää, maailmassa on vanhempia, jotka näkevät jopa allergisten tuissa keinon tienata. Niitä kalliita erikoismaitoja voi ostaa korvauksella ja myydä eteenpäin edullisesti.
Meitä on joka junaan, ja vaikka tuo altistus on kurja tapahtuma lapsen kannalta, on mielestäni ymmärrettävää ja ihan oikein, ettei tukia myönnetä vanhempien omien "diagnoosien" perusteella. Jos se sallittaisi yhdessä tapauksesa, olisi rajan vetäminen muissa huomattavasti vaikeampaa.

Itselläni on allergisia lapsia ja mielestäni on hyvä, että asiat on aina otettu tosissaan ja tutkittu kunnolla.
 
Siis Aleksialta vielä kysyisin, että kävittekö te myös yksityisellä? Jos kävitte, niin näköjään niissäkin eroja. Toki minustakin nämä vaatimukset ovat koventuneet. Ekan kanssa viisi vuotta sitten maidon antaminen lopetettiin muutaman näpyn ilmestyttyä. Kahden seuraavan kanssa on täytynyt sitten jo odotella voimakkaampia reaktioita. Ei kuitenkaan siis oksentamiseen saakka, mutta selkeitä vatsavaivoja kyllä piti odotella.
 
Aleksia harmailee
Ei käyty yksityisellä vaan kunnallisen kautta. Olen siinä samaa mieltä Jaanan kanssa että altistukset tulee toki tehdä mutta... Kyllä näin pääsääntöisesti uskoisin että jos vanhemmat kertovat oireista ja vauva oksentaa heti altistuksessa maitotipan saatuaan niin ei ole tarpeellista kahta päivää vauvaa kiusata ja oksettaa... Vai missä se uskottavuuden raja sitten kulkee? :/
 
Aivan samaa mieltä. Kyllä vauva on saanut olla tarpeeksi huonossa kunnossa jo silloin kun kotona alettu ihmettelemään että mikä on vialla. Ei kai altistuksen tarkoitus kuitenkaan ole saada lasta mahdollisimman huonoon kuntoon. Yksityistä puolta vaan siksi niin kuulutan, koska itsellä siitä niin hyvät kokemukset. Kunnallisella puolella on kaikki niin kovin jäykkää. Ensin ihmetellään asiaa useamman lääkärin toimesta ja sitten odotellaan ensin prick- ja verikoeaikoja, ja sen jälkeen vielä odotellaan altistukseen pääsyä. Aikaa voi kulua vaikka kuinka pitkään ja saa itse maksaa kaiken sen ajan niitä kalliita maitoja. Nykyään kun kela ei korvaa maitoja kuin vasta siitä päivästä kun saa lääkärinlausunnon. Yksityiselle puolelle pääsee lääkärille ja testeihin nopeasti, ilman pompottelua.
 
Aleksia harmailee
Meillä on tämä kakkonen myös selkeästi oireillut maidosta ja olenkin ajatellut viedä hänet tutkimuksiin yksityisen kautta. Ja äityli sinun kertomuksesi vain vahvisti tätä mielipidettäni! :flower:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.02.2006 klo 11:24 3xäityli kirjoitti:
Aivan samaa mieltä. Kyllä vauva on saanut olla tarpeeksi huonossa kunnossa jo silloin kun kotona alettu ihmettelemään että mikä on vialla. Ei kai altistuksen tarkoitus kuitenkaan ole saada lasta mahdollisimman huonoon kuntoon. Yksityistä puolta vaan siksi niin kuulutan, koska itsellä siitä niin hyvät kokemukset. Kunnallisella puolella on kaikki niin kovin jäykkää. Ensin ihmetellään asiaa useamman lääkärin toimesta ja sitten odotellaan ensin prick- ja verikoeaikoja, ja sen jälkeen vielä odotellaan altistukseen pääsyä. Aikaa voi kulua vaikka kuinka pitkään ja saa itse maksaa kaiken sen ajan niitä kalliita maitoja. Nykyään kun kela ei korvaa maitoja kuin vasta siitä päivästä kun saa lääkärinlausunnon. Yksityiselle puolelle pääsee lääkärille ja testeihin nopeasti, ilman pompottelua.
Näin meillä just tapahtui! ostettiin pojalle 3kk:tta OMILLA RAHOILLA kallista vastiketta kun kunnallisella puolella jahkattiin ja venytettiin asiaa! meillä suolistoperäinen allergia joka sitten nyt vihdoin lopulta kun meni hermot ja vein yksityiselle niin siellä kunnolla todettiin. Sielläkin ihmettelivät edell. toimintaa. Ja kunnallisella puolella tehtiin altistus jonka jälkeen poika ripuloi 2,5vko:a! Lääkärien mielestä oli Vain ripulitauti just iskenyt samaan aikaan :headwall: . Siis voitteko kuvitella :kieh:
 
apua
En ole ammatiltani lääkäri, joten siksi aikoinaan vein lapseni allergiatesteihin. Siellä asia todennettiin ja saimme lääkärin diagnoosin asiasta sekä sen jälkeen apteekin korvikkeesta joudumme maksamaan 25% hinnasta.
Ymmärrän Kelaa täysin siinä, että lääkärintodistus asioista tarvitaan niihin asioihin, mitä Kela joutuu korvaamaan. Pakkohan niilläkin on olla joku lausunto asiantuntijalta, johon he korvauspäätöksensä perustavat. Hulluksihan se homma menisi, jos jokainen saisi itse tehdä diagnoosit ja sitäkautta korvauksen Kelalta (=veronmaksajilta). Aivan sama kuin verenpainepotilas ottaisi lääkettä omin päin ja ilman lääkärin seurantaa ja vielä saisi lääkkeistä korvauksen Kelalta. Aatteleppa siltä kannalta.
Meillä allergiatestit tehtiin yksityisellä lääkäriasemalla tosi asiantuntevasti ja lasta "vahingoittamatta". Pitää muistaa, että allergia on sairaus ja sairautta voi hoitaa vain lääkäri.
 
Aivan käsittämätöntä toimintaa. Ja puhutaan vauvoista! Alkää ihmiset epäröikö, etenkin jos on vakuutus, käyttää yksityistä puolta. Korvakierreasioissakin hetken aikaa kateltiin sitä terkkalääkärin touhua, vähätteli vaan kun kirjoitti kolmatta kuuria putkeen. Ja eiku saman tien yksityiselle ja seuraavana päivänä JO oli putket korvissa. Kunnallisella puolella oltais ensin kinuttu lähetettä korvalääkärille ja sen jälkeen odotettu putkitukseen pääsyä 3kk ja syöty se aika antibioottia kuin leipää. Ja itketty ja valvottu. Vauvalla oli silloin ikää 7kk!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.02.2006 klo 12:54 3xäityli kirjoitti:
Aivan käsittämätöntä toimintaa. Ja puhutaan vauvoista! Alkää ihmiset epäröikö, etenkin jos on vakuutus, käyttää yksityistä puolta. Korvakierreasioissakin hetken aikaa kateltiin sitä terkkalääkärin touhua, vähätteli vaan kun kirjoitti kolmatta kuuria putkeen. Ja eiku saman tien yksityiselle ja seuraavana päivänä JO oli putket korvissa. Kunnallisella puolella oltais ensin kinuttu lähetettä korvalääkärille ja sen jälkeen odotettu putkitukseen pääsyä 3kk ja syöty se aika antibioottia kuin leipää. Ja itketty ja valvottu. Vauvalla oli silloin ikää 7kk!
Viittasin tässä siis mitä vieras kirjoitti.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.02.2006 klo 12:51 apua kirjoitti:
En ole ammatiltani lääkäri, joten siksi aikoinaan vein lapseni allergiatesteihin. Siellä asia todennettiin ja saimme lääkärin diagnoosin asiasta sekä sen jälkeen apteekin korvikkeesta joudumme maksamaan 25% hinnasta.
Ymmärrän Kelaa täysin siinä, että lääkärintodistus asioista tarvitaan niihin asioihin, mitä Kela joutuu korvaamaan. Pakkohan niilläkin on olla joku lausunto asiantuntijalta, johon he korvauspäätöksensä perustavat. Hulluksihan se homma menisi, jos jokainen saisi itse tehdä diagnoosit ja sitäkautta korvauksen Kelalta (=veronmaksajilta). Aivan sama kuin verenpainepotilas ottaisi lääkettä omin päin ja ilman lääkärin seurantaa ja vielä saisi lääkkeistä korvauksen Kelalta. Aatteleppa siltä kannalta.
Meillä allergiatestit tehtiin yksityisellä lääkäriasemalla tosi asiantuntevasti ja lasta "vahingoittamatta". Pitää muistaa, että allergia on sairaus ja sairautta voi hoitaa vain lääkäri.
Kaikki kai ovatkin olleet samaa mieltä siitä että altistus tulee tehdä ja saada siitä lausunto mutta minä ainakin olen peräänkuuluttanut tässä sitä että missä se todentamisen raja kulkee? Tarvitseeko vauvan olla monta viikkoa kipeänä altistuksen jälkeen tai oksentaa itsensä aivan veltoksi kerta toisensa jälkeen itse altistuksessa ennenkuin lausunto irtoaa? En ole itse ollut halukas mitään diagnooseja tekemään mutta kyllä vanhemmat lapsensa tuntee ja tietää ja tätä kotioloissa koettua voisivat myös lääkäritkin käyttää hyväksi altistuksessa... :/
 
Pauppiliini harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.02.2006 klo 00:41 3xäityli kirjoitti:
Menkää käymään yksityisellä lasten allergialääkärillä. Meillä kolmen lapsen maitoallergian todentaminen "kelaa varten" on onnistunut ilman turhaa kidutusta, vaikkakin altistamalla. Tuskin kukaan lääkäri kirjoittaa todistusta altistamatta, jos prikeissä ja verikokeissa ei näy mitään. Meillä jatkettiin altistusta kotioloissa, soitto lääkärille tilanteen huonontuessa riitti todistukseen. Kolmen kerran kokemuksella voin sanoa, että jos lapsemme olisi oksentanut maidot altistuksessa, olisi todistus kirjoitettu saman tien.
Vaikka verikokeet ja/tai prickit näyttäisi maitoallergian, KELA vaatii silti altistuksen, joten mitään lausuntoja ei kirjoiteta ilman sitä.
 
Ok. Tämä on minulle uutta, meillä ei oo mikään koskaan näkyny prikeissä tai verikokeissa. Mutta että silti pitää altistaa vaikka näkyisi...Millähän sekin perustellaan? Kauheeta jos tippakin maitoa aihettaa monen päivän kipuilun, niin silti vaan pitää altistaa.
 
apua
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.02.2006 klo 14:42 Pauppiliini harmaana kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.02.2006 klo 00:41 3xäityli kirjoitti:
Menkää käymään yksityisellä lasten allergialääkärillä. Meillä kolmen lapsen maitoallergian todentaminen "kelaa varten" on onnistunut ilman turhaa kidutusta, vaikkakin altistamalla. Tuskin kukaan lääkäri kirjoittaa todistusta altistamatta, jos prikeissä ja verikokeissa ei näy mitään. Meillä jatkettiin altistusta kotioloissa, soitto lääkärille tilanteen huonontuessa riitti todistukseen. Kolmen kerran kokemuksella voin sanoa, että jos lapsemme olisi oksentanut maidot altistuksessa, olisi todistus kirjoitettu saman tien.
Vaikka verikokeet ja/tai prickit näyttäisi maitoallergian, KELA vaatii silti altistuksen, joten mitään lausuntoja ei kirjoiteta ilman sitä.
Höpö höpö. Meilläkin pelkkä prick-testi riitti, jonka perusteella lääkäri teki diagnoosin ja samalla lääkärikäynnillä saatiin lääkärintodistus mukaan. Älä puhu soopaa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.02.2006 klo 17:05 apua kirjoitti:

Näin se vaan on. Lääkäri EI SAISI kirjoittaa b-lausuntoa prickien tai verikokeiden perusteella (toki se olisi järkevää ), mutta kelan ohjeissa on selvästi mainittu, että altistus on tehtävä.
Maalaisjärkeä tietenkin saa lääkärikin käytää, mutta sääntöjä kun pitäisi noudattaa myös lääkäreiden.
 
apua
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.02.2006 klo 09:40 vieras kirjoitti:

Niin, jos kyse on iho-oireisesta allergiasta, niin toki prick-testi näyttää allergian. Miten muuten tuossakaan tapauksessa enää enemmän todistusta tai altistusta tarvitaan kun selvä nokkosrokkoihottuma tulee maidon koskettaessa ihoa? Eräänlainen altistus se prick-testikin on, huomioi se.
Mistä löysit tuon tiedon, että lääkäri ei saisi kirjoittaa b-lausuntoa ilman altistusta. Mahtaa olla huhupuhe. Kelan sivuilla kerrotaan, että

"Kun hakija hakee oikeutta lääkkeiden erityiskorvaukseen tai kliinisten ravintovalmisteiden korvaukseen, hänen on toimitettava Kelan toimistoon lääkärinlausunto B korvaukseen oikeuttavasta sairaudesta. Lääkärinlausunnon tulee yleensä olla sairaalatutkimuksiin perustuva tai erikoislääkärin antama."
 
hakoteillä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.02.2006 klo 09:40 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.02.2006 klo 17:05 apua kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.02.2006 klo 14:42 Pauppiliini harmaana kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.02.2006 klo 00:41 3xäityli kirjoitti:
Menkää käymään yksityisellä lasten allergialääkärillä. Meillä kolmen lapsen maitoallergian todentaminen "kelaa varten" on onnistunut ilman turhaa kidutusta, vaikkakin altistamalla. Tuskin kukaan lääkäri kirjoittaa todistusta altistamatta, jos prikeissä ja verikokeissa ei näy mitään. Meillä jatkettiin altistusta kotioloissa, soitto lääkärille tilanteen huonontuessa riitti todistukseen. Kolmen kerran kokemuksella voin sanoa, että jos lapsemme olisi oksentanut maidot altistuksessa, olisi todistus kirjoitettu saman tien.
Vaikka verikokeet ja/tai prickit näyttäisi maitoallergian, KELA vaatii silti altistuksen, joten mitään lausuntoja ei kirjoiteta ilman sitä.
Höpö höpö. Meilläkin pelkkä prick-testi riitti, jonka perusteella lääkäri teki diagnoosin ja samalla lääkärikäynnillä saatiin lääkärintodistus mukaan. Älä puhu soopaa.
Näin se vaan on. Lääkäri EI SAISI kirjoittaa b-lausuntoa prickien tai verikokeiden perusteella (toki se olisi järkevää ), mutta kelan ohjeissa on selvästi mainittu, että altistus on tehtävä.
Maalaisjärkeä tietenkin saa lääkärikin käytää, mutta sääntöjä kun pitäisi noudattaa myös lääkäreiden.
Vieras on hiukan hakoteillä. Tässä virallinen Kelan päätös:

"Kliinisten ravintovalmisteiden korvattavuuden edellytykset
505 Pienten lasten lehmänmaitoallergia

(K52.2, L27.2)

Oikeus kliinisten ravintovalmisteiden korvaukseen myönnetään pienille lapsille, jotka tarvitsevat luotettavasti osoitetun lehmänmaitoallergian takia erityisvalmisteita. Lääkärinlausunnon B edellytetään perustuvan erikoissairaanhoidon lastentautien yksikössä tai vastaavissa olosuhteissa suoritettuun tutkimukseen.

Erityiskorvaukseen oikeuttavan pienten lasten lehmänmaitoallergian toteaminen edellyttää

* 1-vuotiailla ja sitä vanhemmilla lapsilla tyypillistä oireistoa, suotuisaa eliminaatiovastetta ja lehmänmaitoaltistuksessa todettuja haitallisia oireita

* alle 1-vuotiailla lapsilla tyypillistä oireistoa, suotuisaa eliminaatiovastetta ja
o lehmänmaitoaltistuksessa todettuja haitallisia oireita tai
o poikkeavia lehmänmaitovasta-aineita, jotka on osoitettu
+ ihon pistokokeella tai

+ lisääntyneellä seerumin immunoglobuliini E -pitoisuudella.

Myös synnynnäinen laktaasientsyymin puutos oikeuttaa erityiskorvattavuuteen.

Lehmänmaitoallergian perusteella oikeus erityiskorvattaviin ravintovalmisteisiin voidaan myöntää yleensä enintään kahden vuoden ikään saakka.

(Kansaneläkelaitoksen päätös 29.12.2005. Päätöstä sovelletaan 1.1.2006 lukien.)"
 
Tää uus sääntö on tullut vuoden alusta. Samalla on tullut myös yksi typerä sääntö, eli suoraan ei saa kirjoittaa reseptiä kalleimpaan maitoon. Pitää siis testata useita maitoja. Tämä on kyllä minun mielestä taas turhaa lapsen kiusaamista.
Noista prickeistä ja verikokeista vielä. Valitettavasti niissä ei näy monestikaan allergiat kun testattavana on pieni lapsi. Ja monessa paikassa eivät edes tee pricktestejä pienille. Ei ainakaan tämän alueen sairaanhoitopiirissä. Yksityiset tietenkin tekee, jos haluaa maksaa.
 
Yhteistyössä