Mahdoton yhdyntä

  • Viestiketjun aloittaja mmm_
  • Ensimmäinen viesti
mmm_
Eli siis, olen 16-vuotias tyttö ja nyt olisi into ryhtyä pitkäaikaisen poikaystävän kanssa seksipuuhiin. Olen henkisesti valmis ja ehkäisy on kunnossa.

Yhdyntä kaatuu kuitenkin siihen, että poikaystävä ei saa penistä sisälleni. En tiedä mistä johtuu, mutta se sattuukin jonkin verran. Itse saan juuri ja juuri 2 sormea sisälleni, ja silloinkin tuntuu hyvin ahtaalta.

pitäiskö tästä marssia gynelle vai mitä?
 
Nainen*
Minulla oli aikoinaan vastaava ongelma. Useampaa kertaan yritettiin. Ensin sormilla/sormella venytettin. Jossain vaiheessa kovan yrittämisen kautta sitten onnistuttiin. Kokeile laittaa jotain kosteuttavaa alapäähän ennen yritystä tai käyttäkää kondomia. Eiköhän tälläiset ongelmat ole aika yleisiä.
 
Neitsytkö
On täysin mahdollista, että sinulla on vahva immenkalvo ja siinä vain pieni reikä kuukautisvuodolle. Oletko käyttänyt tampoonia? Se yleensä venyttää ja rikkoo tuon kalvon väljemmäksi. Jos kalvo ei anna periksi muutamalla kerralla ja sormin venyttäen, sen voi hoitaa gynekologi hyvin pienellä toimenpiteellä. Olet kai kuullut, että ennenvanhaan tuon kalvon rikkoutumista pidettiin ja pidetään vieläkin joissakin kulttureissa ennen avioliittoa suurena asiana, joka voi johtaa jopa sulhasen hylkäämän morsiamensa!

Terve nuori nainen! Älä sure, jokainen on onnistunut pääsemään perille!
 

Yhteistyössä