mahdoton suhde?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nirrau
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nirrau

Vieras
Tiivistettynä; mies reilu parikymppinen, itse kuusi vuotta vanhempi. Minulla kaksi lasta, olin muuttanut miehen kanssa erilleen 0.5v ennenkuin tapasin nykyisen.
Olen seksuaalisesti ja muutenkin kokeneempi, elämänkatsomuskin jokseenkin erilainen. Minä rakastan eläimiä ja omistan kaksi koiraa, hän ei pidä lemmikeistä ja kurittaa koiriani pienemmistäkin asioista.
Haluaisin vielä ainakin kolmannen lapsen, mutta en halua odottaa enää pitkään. Omat lapseni ovat jo koulussa. Nykyiseni ei halua lapsia vielä, koulu kesken vaikka töissä onkin. Ei myöskään haluaisi jakaa huomiotani lasteni kanssa, ja alkuun sanoi heidän muistuttavan häntä aina exästäni.
Kaiken huipuksi asumme eri paikkakunnilla. Etäisyys, mustasukkaisuus ym rassaa, samoin matkustaminen(parisataa kilometriä). Hän ei halua jättää harrastusseuraansa ja kavereitaan, minä en voi muuttaa yhteishuoltajuuden takia.
Silti se oli menoa ensisuudelmasta asti, hän saa sukat pyörimään jaloissa ja rakastamme toisiamme. Onko kellään muulla ollut vastaavaa tilannetta kun kaikki näyttää olevan pelkkiä esteitä täynnä mutta silti sitä elättelee toiveita että kaikki järjestyy?
 

Yhteistyössä