No ei todellakaan ole. Yhtä hyvin kannattaa kieltää automatkustaminenkin.
Paksusuolensyöpä selviää paskanäytteestä, muut vatsavaivat vatsalaukuntähystyksessä. Melkein kaikki selviää täydellisestä verenkuvasta, eli jokin arvo on yleensä pielessä ja sitten tutkitaan lisää.
Muuten on ihan fiksua tutkia etukäteen kuin odottaa ongelmien ilmestymistä, mutta tuo turha magneettikuvaus ei ole fiksua.
Aiheutat tytöllesi vain stressiä ja hän tulee aina jännittämään, että löytyykö nyt jotain. Hän tulee pelkäämään koko elämänsä ja odottamaan milloin se syöpä nyt tulee.
Näin tosiaankin ja hyvä, että saatiin myös miehen ja isän näkökulmaa kaakattavien äitien ohella
Mutta tosissaan, kaikki mitä Fiskmannen kirjoittaa, kannattaa ottaa tosissaan ja vaikka sanot, että itse siitä tutkimuksesta ei olisi haittaa, niin kyllä lapsesi ihmettelee tai ihmettelisi, miksi häntä tutkitaan tavalla, jota muille kavereille ei tehdä ja tämä aiheuttaa hänelle mahdollisesti huolta, pelkotiloja, epävarmuutta.
Sydämestäni toivon, että ymmärrät, mitä sinulle on kirjoitettu, ja tietenkin, että noita kuvauksia ei tehdä, koska palveluntarjoajat tajuavat niiden tarpeettomuuden.
Olet hyvä isä, tästä sinulla on pakkomielle, ja siihen voi saada apua.
Luota siihen ja itseesi ja ympärillä oleviin ihmisiin. Nyt ei ole hätää
