Mä oon varmaan jotenkin kamala ihminen

Miten ihmisiin sitten tutustutaan, jos niille ei puhuta? Tai no siis mistä minun olisi sitten pitänyt puhua? Eikö sää, työ ja muu yleinen ole puheenaiheita, joilla on turvallista ottaa kontaktia? Mitä sinä puhut ihmisille, jos koetat saada kontaktia?

Älä yritä niin kovasti. Sun ei tarvi tehdä mitään, mikä susta ei tunnu mukavalle. Se näkyy ja tuntuu.
Ei sun ole pakko puhua. Kaikkien ei ole pakko susta tykätä. Älä ota kontaktia, jos se ei tunnu susta mukavalle.

Mä en juurikaan puhu ihmisille... siis vieraille. Ne tulee yleensä mun luokse. En mä tiedä miksi. Kyllä mä voin siinä vaihtaa muutaman sanan, jos jaksan. Ystävät taas on niin tuttuja... että niiden kanssa jorisee mitä sylki suuhun tuo.
Miten olisi joku harrastus. Joku pitkäaikainen. Sellanen, missä voit ihan rauhassa olla ensimmäiset puoli vuotta hiljaa ja puhumatta kenellekkään. Sitten, kun sulla alkaa olla niiden kanssa kotoinen olo, niin alat jutella. Juttelet sitten, kun sun ei tarvi enää miettiä mitä sanoa eikä sun tarvi yrittää olla kiinnostunut niistä, eikä sun tarvi yritää olla miellyttävä.

 

Voi, täällä myös yksi yksinäinen. Äiti ja anoppi ovat ainoita, joita ees kerran kk kiinnostaa mitä mulle/ meidän perheelle kuuluu.

 

Älä yritä niin kovasti. Sun ei tarvi tehdä mitään, mikä susta ei tunnu mukavalle. Se näkyy ja tuntuu.
Ei sun ole pakko puhua. Kaikkien ei ole pakko susta tykätä. Älä ota kontaktia, jos se ei tunnu susta mukavalle.

Mä en juurikaan puhu ihmisille... siis vieraille. Ne tulee yleensä mun luokse. En mä tiedä miksi. Kyllä mä voin siinä vaihtaa muutaman sanan, jos jaksan. Ystävät taas on niin tuttuja... että niiden kanssa jorisee mitä sylki suuhun tuo.
Miten olisi joku harrastus. Joku pitkäaikainen. Sellanen, missä voit ihan rauhassa olla ensimmäiset puoli vuotta hiljaa ja puhumatta kenellekkään. Sitten, kun sulla alkaa olla niiden kanssa kotoinen olo, niin alat jutella. Juttelet sitten, kun sun ei tarvi enää miettiä mitä sanoa eikä sun tarvi yrittää olla kiinnostunut niistä, eikä sun tarvi yritää olla miellyttävä.

Ehkä niin. Alan vain olla aika turhautunut siihen, että mieheni on käytännössä ainoa aikuinen , jonka kanssa kommunikoin. Mitähän sitä ihmiset harrastaa ryhmässä? Varmaan joku kansalaisopiston kurssi olisi sellainen.

Joskus kysyin mieheltä, että mitä se arvelee syyksi, että minulle ei ikinä tule esim. leikkipuistossa kukaan juttelemaan. Miehen mukaan minä näytän vähän jotenkin sellaiselta, että en kaipaa seuraa. Vaikka minusta tuntuu juuri päinvastaiselta. Jännä.

 

Minä olen ajatellut, että muut ehkä vaistoaa, että jännitän sosiaalista tilannetta ja en ole rento. Että ehkä siksi kukan ei ota kontaktia. Minä en kuitenkaan puhu mitään hassuja tai sopimattomia asioita.

Eli sanot kulloinkin vain asiasta, ei koskaan mitään hassua tai sopimatonta? Ehkä siinä on sitten se vika, ei ihmiset jaksa tylsää seuraa. Surullista, mutta totta.

 

Pieni vinkki vielä, kun teitä näyttää olevan aika montakin ystävää vailla olevaa tässä ketjussa: miksette vaihda vaikka mailiosotteita ja tutustu toisiinne?

 

Niin, niinhän se menee. Ja aika moni uusi tuttavuus on vähän myös puhunut ettei jaksa tehdä enää ystäviä kun on niitä vanhoja ja hyviä. Oon melkein 30, joten tässä iässä se ystävyyden luominen on aika tuskan takana. Monilla on ne 20 saadut ystävät pitkään, ja mulla ne hyvät ystävät juuri katosi. Puff vaan lähtivät kun sain lapset Jooo. Kyllä mä oon aika tyytynen tähän yksinäisyyteen, tehnyt elämästä sellaista että nautin, mutta silti se aina välillä mietityttää ja vähän harmittaa miehen puolesta.

Toi on kyllä todella paskamaista kavereiltasi jättää sut lasten takia. Mulle ei onneksi käynyt niin vaan ne pysyi tukena ja apuna. En olisi selvinnyt ilman niitä. En mä itse osaa ottaa loukkauksena vaikka sellaista kun kaveri on sanonut että oon niiden huostaanotettuna. Onhan se tottakin ja sellaiset jotka huolehtii muidenkin asioista niin se on niille tarpeellista että ne saa tehdä sitä mitä ne haluaa. Se on ikäänkuin semmonen kytkös mikä vaan on ja autanhan mä takasinkin tietenkin tarvittaessa. Just muutama päivä sitten hoidin kaverin kakaraa ja ihan hengissä se siitä selvisi. Ollaan vaan tehty lapsia aika eri aikoihin.

 

16 v. sitten, kun meidän lapsi oli pieni, oli tosi kivaa mennä oman yhtiön hiekkikselle, jonne _kaikki_ pikkulasten äidit tapasivat kokoontua. - Ei siitä mennyt kymmentäkään vuotta, kun nuorirouva loihe lausumaan, että "täytyy tehdä oma hiekkalaatikko, ettei tarvitse lähteä mihinkään". - Kuulosti pahalta ja ihan tolloja sen lapset olivatkin. Muuttivat muualle onneksi. - Viime päivinä pihalla on alkanut jälleen ilmetä yhteisleikkejä, joita on kiva seurata.

 

[QUOTE="vvvv";30018789]Pieni vinkki vielä, kun teitä näyttää olevan aika montakin ystävää vailla olevaa tässä ketjussa: miksette vaihda vaikka mailiosotteita ja tutustu toisiinne?[/QUOTE]

Kato kun tää on semmonen mielipide ja toive, että tää kulttuuri kohentuis yhteisölliseen suuntaan jälleen.

 

16 v. sitten, kun meidän lapsi oli pieni, oli tosi kivaa mennä oman yhtiön hiekkikselle, jonne _kaikki_ pikkulasten äidit tapasivat kokoontua. - Ei siitä mennyt kymmentäkään vuotta, kun nuorirouva loihe lausumaan, että "täytyy tehdä oma hiekkalaatikko, ettei tarvitse lähteä mihinkään". - Kuulosti pahalta ja ihan tolloja sen lapset olivatkin. Muuttivat muualle onneksi. - Viime päivinä pihalla on alkanut jälleen ilmetä yhteisleikkejä, joita on kiva seurata.

Niin onhan siinä varmaankin kiva juoruta porukalla kun oma elämä on niin helvettiä. Pinnallisia ystävyyssuhteita ne naapureiden välillä melkein aina on ja kun et ite ole paikalla niin sustakin puhutaan paljon paskaa. On tietenkin kiva ottaa kohteeksi se taloyhtiön nuorin mamma kun se on niin tyhmä ja sivistymätön kakara. Sen takia helpommalla pääsee kun ei mene sinne koskaan millonkaan ja pitää omat asiat omina. Vaik onhan se tosi tylyä ja hirveetä ja ainahan voi yrittää sen lapsilta udella. Silloin on se kierous jo huipussaan ja siihenkään ei sais koskaan reagoida.

 

[QUOTE="yks";30018691]Voi, täällä myös yksi yksinäinen. Äiti ja anoppi ovat ainoita, joita ees kerran kk kiinnostaa mitä mulle/ meidän perheelle kuuluu.[/QUOTE]


Joo, mulla on vain anoppi. Omaa äitiäni en ole nähnyt 2 vuoteen, enkä isää 20v..

Mä oon itse asiassa tavannut netin kautta paljon ihmisiä, varsinkin äitiporukoita,mutta nyt mä oon vähän lyönyt jarrut lukkoon. Ikinä ei sovi, kaikki huonosti, lapsi sitä ja lapsi tätä.. sitten ei uskalleta ja ne jää. Huoh

Meidän hiekkalaatikolla ei kukaan muu istu kuin minä! Mäkin muistan omasta lapsuudesta kun hiekkalaatikonreuna oli täynnä äitejä. Nyt nään muita lapsia vai niiden parvekkeilla. :/

 

Nii.... kumpikaan vanhemmistani ei edes kysynyt mitä teemme juhannuksena.. eikä mieheni vanhemmat. Eikä kukaan mieheni 6 sisaruksesta, vaikka lapsiperheitä ovat kaikki.

Kysyitkö sä niiltä

Syitä voi olla monia ja Suomessa on hyvin helppo jäädä yksin, muta aika monesti on niin, että ootellaan yhteydenottoja sen sijaan että otettaisiin itse yhteyttä. Jos leikkipuistossa ei kukaan tule juttusille, miksei voi mennä itse? Jos jää odottamaan alotteita, ihan varmaan saa olla aina yksin.

Toinen juttu voi olla vuorovaikutus. Hyvä kuuntelija ei ole yhtä kuin hyvä keskustelija. Täytyy myös itse antaa jotain keskusteluun, kertoa itsestään ja ajatuksistaan.

 

Minkä ikäisiä teidän yksinäisten lapset ovat? Itsellä 8 ja 4-vuotiaat ja olen saanut pari hyvääkin ystävää lasten kautta. Siis päiväkotikavareiden äitejä.

 

Niin onhan siinä varmaankin kiva juoruta porukalla kun oma elämä on niin helvettiä. Pinnallisia ystävyyssuhteita ne naapureiden välillä melkein aina on ja kun et ite ole paikalla niin sustakin puhutaan paljon paskaa. On tietenkin kiva ottaa kohteeksi se taloyhtiön nuorin mamma kun se on niin tyhmä ja sivistymätön kakara. Sen takia helpommalla pääsee kun ei mene sinne koskaan millonkaan ja pitää omat asiat omina. Vaik onhan se tosi tylyä ja hirveetä ja ainahan voi yrittää sen lapsilta udella. Silloin on se kierous jo huipussaan ja siihenkään ei sais koskaan reagoida.

Täh? Ei mun elämäni ollut helvettiä, oli oikein kivaa jutella ja olla porukassa, ei siellä juoruiltu. Tuskin minusta mitään ihmeellistä puhuttiin. Ei meillä ketään otettu silmätikuksi. Ilmeisesti olin onnekas tässä sosiaalisesti idioottien maassa.

 

että kun ihmisellä on liikaa luonnetta, ts. ei myötäile toisten kotkotuksia tai ota vastaan kaikkea paskaa, ei nykymassa enää suosi.
Kyllä ihmisen on saatava olla aidosti se mitä on, eikä mikään tossu.

 

Miten ihmisiin sitten tutustutaan, jos niille ei puhuta? Tai no siis mistä minun olisi sitten pitänyt puhua? Eikö sää, työ ja muu yleinen ole puheenaiheita, joilla on turvallista ottaa kontaktia? Mitä sinä puhut ihmisille, jos koetat saada kontaktia?

Moni aikuinenkin pelaa kännykkäpeliään koko ajan. Miten lapset mallioppivat mitään muuta tuolloin?

 

Mitä jos sä et yrittäisi väkisin puhua ihmisille, jos sulla ei ole mitään sanottavaa? Ei hiljaa olemisessa ole mitään vikaa.

Niin just. Onko se jo vanhanaikaista?

 

Joskus kun olen elämässä jotain tarvinnut, olen maahanmuuttajalta saanut apua. Tämän olen kuullut entisen persun suusta.

 

Suomi on puolikuolleiden maa, jossa osa näyttelee elävää.