Mä oon oikeasti ihan tosi väsynyt ja neuvoton. En mä näe muuta vaihtoehtoa kuin antaa tuo poika pois.

Mä en oikeasti jaksa enää.

Lapsen isä ei ole ollut missään tekemisissä lapsen kanssa viimeiseen viiteen vuoteen. Mutta mua on sitten kiusannut ja piinannut senkin edestä, milloin haastaa oikeuteen, milloin soittelee poliiseille ja sossuun, milloin uhkaa tappaa jne. Mä oon täysin loppu jo senkin asian takia.

Mutta olen ymös loppu tuon lapsen takia. Viimeiset kolme vuotta mä oon sille koettanut hakea apua. Olen juossut palaverista toiseen, kertonut samat asiat miljoona kertaa, koettanut tukea ja osoittaa rakkauteni, ymmärtää ja olla lähellä. Mä oon helvetti vieköön tehnyt kaikkeni, mut mikään ei riitä!

Tänään tuli viimeinen pisara, koululta viesti jossa sanottiin että kodin tsemppi ois ensiarvoisen tärkeää ja että lapsi on sanonut koulussa että mä en välitä siitä miten sen koulussa menee.

Se on valhe. Luoja yksin tietää miten mä oon yrittänyt. Ja miten paljon mä oon itkenyt tän asian takia. Mikään ei riitä. Mä en jaksa enää, mulla ei ole enää voimia tähän, ei keinoja, mä en osaa, mä en pysty. Parempi varmaan antaa tuo lapsi pois, mä en enää pysty tähän.

 

:hug:

 

Lämmin halaus! Hae nyt apua itsellesi. Kun olet paremmassa kunnossa, jaksat lapsenkin asioita paremmin.

 

Voi ei, kuulostaa tosi kurjalta!

En osaa neuvoja antaa mutta Voimia!

 

Minkä ikäinen?Mistä se mies on sua haastamassa oikeuteen??Ja soittakoon sossuun.Sinä se kasvattaja olet ja hän lapsensa jättänyt,paljonko häntä nyt kuunnellaan..
Perheneuvola?Näyttää siltä,että tarvitset ulkopuolisen apua pojan kanssa,älä luovuta :/
:hug:

 

ettet vaan ylireagoisi. ehkä koulun palaute tntui susta liian henkilökohtaiselta ja itkettää mutta koitappas nyt kestää. et oo antamassa lastasi mihinkään. rakastat sitä niinku äitin kuuluu lastaan rakastaa ja koitat kestää vastoinkäymiset. Nyt vaan pää pystyyn.

 

ettet vaan ylireagoisi. ehkä koulun palaute tntui susta liian henkilökohtaiselta ja itkettää mutta koitappas nyt kestää. et oo antamassa lastasi mihinkään. rakastat sitä niinku äitin kuuluu lastaan rakastaa ja koitat kestää vastoinkäymiset. Nyt vaan pää pystyyn.

 

:hug:

en osaa neuvoa, mutta jaksamista sinulle toivon!

 

Hae apua. Terapiaa, tarvittaessa lääkkeitä, uusia harrastuksia sekä itselle että yhdessä pojan kanssa.

 

Voi hyvä luoja. Jos vaan osan omasta jaksamisestani voisin sulle lähettää niin sen tekisin.

 

voi kun osaisinkin jotenkin lohduttaa, auttaa... Olet kuitenkin valtavan voimakas (henkisesti) olethan jaksanut jo kaiken tämän.
Sano seuravaassa palaverissa, tai mikä se oikea taho onkaan, että nyt joudut antamaan lapsen pois. Et jaksa enää. Sano että luovutat. Sano samoin kuin tuossa kirjoituksessasi ilmaisit. Voisin ajatella että asioihin tartutaan rivakammin.

 

Oletko hakenut tukiperhettä? Perhettä jossa lapsi voisi välillä viettää viikonloppua, jotta saisit hengähtää? Ota opettajaan yhteyttä ja keskustelkaa koti asiasta. Ja selvitä tuota tukiperhejuttua. Uskoisin siitä olevan teille suuri apu.

 

ettet vaan ylireagoisi. ehkä koulun palaute tntui susta liian henkilökohtaiselta ja itkettää mutta koitappas nyt kestää. et oo antamassa lastasi mihinkään. rakastat sitä niinku äitin kuuluu lastaan rakastaa ja koitat kestää vastoinkäymiset. Nyt vaan pää pystyyn.

No todellakin tuntui liian henkilökohtaiselta kaiken sen jälkeen, mitä mä oon tän kolmen vuoden aikana tehnyt ja itsestäni antanut tuon lapsen edestä! Miten kukaan voi tulla sanomaan mulle, että MÄ EN VÄLITÄ?!! Mä oon raivoissani ja itkettää, mä en jaksa tätä enempää. Ymmärrättekö, mä oon täysin voimaton ja keinoton. Ja niin loppu.

 

Nyt soitat heti johonkin auttavaan puhelimeen/neuvolaan/mielenterveyspalveluiden päivystykseen tms. Ihan mihin tahansa pääset läpi ja vaadit apua itsellesi! Vaadit ja selvität mikä taho pystyy auttamaan. Sun on päästävä johonkin puhumaan tuo paha olo pois.
Ja pojan opettajalle voisit toki laittaa viestin, jossa kerrot tilanteesta. Koulun puolelta ei varmasti ole tarkoitettu pahaa. Siellä ei vaan aina tiedetä taustoja kunnolla. Opettajatkin ovat ihmisiä ja erehtyvät. Tässä tapauksessa uskonut lastasi...

 

Sä tarvit ja sulle kuuluu nyt löytyä tukea ja apua pojan kanssa! Tukiperhe/tukihenkilö toiminta kuullostaisi hyvälle sun tilanteessa. Pojan isä kun ei näht halua mitenkään tällaiseen osallistua. Voi kun mä osaisin neuvoa, miten ja mistä voisit kysyä. Sosiaalipuolelta? Tai saisiko sitä esim. sitä kautta, että jos haet itsellesi apua jaksamiseen (mielenterveystoimisto tms) ja samalla saisit tukihenkilön tähän asiaan. Hae apua, oikea väylä löytyy varmasti :hug:

 

olen tosi tosi pahoillani puolestasi. Muista kuitenkin että SINÄ olet paras äiti pojallesi ja mikään maailmassa ei satuttaisi häntä loppuelämäksi yhtä paljon kuin se että sinä hänet jättäisit.

Ymmärrän vähän sitä mitä koet koska olen ite viime aikoina ollut samantapaisessa tilanteessa jossa kaikki tuntuu kääntyneen mua vastaan, kamalia valheita ylemmiltä tahoilta siitä mitä perheessämme on meneillään (juoruja ilkeiltä ihmisiltä) ja oon ollut tosi hajalla ja jopa miettinyt vain sitä että haluan kuolla enkä jaksa enää. Mutta kun katson lastani tiedän että hän tarvitsee minua ja että rakastan häntä enemmän kuin kukaan maailmassa. Sinäkin tiedät sen, ja vaikka muut eivät sitä näkisi on tärkeää että muistutat itseäsi siitä.


kysy pojaltasi miksi on snaonut noin koulussa. Oudolta tuntuu. Selvitä asia myös koulun kanssa, selitä että välität kyllä. Pyydä kans apua neuvolasta tms.

Eikö sinulla ole ketään ystävää tai perheenjäsentä keltä saisit tukea? Kuulostaa siltä että oot tosi yksin ja tarviit vähän lepoa ja taukoa arjestasi. Pienikin lepo ja virkistys voisi tehdä ihmeitä, saada sinut näkemään asiat eri kannalta...

mies kannattaa kyllä ilmiantaa polisille jos et ole jo sitä tehnyt, uhkailut kuulostaa kamalilta.

Halaus, ja voimia!!!

 

Löytyisköhän täältä sulle mitään apua/vinkkejä/vertaistukea

http://www.yvpl.fi/index.php?page=kaipaan&sivu=kaipaan

 

Mä oon hakneut tukiperheen ja saanutkin. Lasta olen kuljettanut vuosikaupalla perheneuvolassa, terapeutilla, tutkimuksissa, lastenspykiatrilla, palavereissa milloin minkäkin tahon kanssa. Mä olen koettanut selittää asioita milloin omalle kriisityöntekijälle, milloin jatkuvasti vaihtuville sosiaalityöntekijöille, milloin yhtälailla vaihtuville opettajille ja rehtoreille, milloin taas uusille viranomaisille, joilta olen koettanut hakea apua. Mä olen joutunut satoja kertoja kertomaan sekä lapsen kuullen että ilman siitä, millaisessa perheväkivaltahelvetissä me elettiin kun olin lapsen isän kanssa. Mä olen joutunut kertomaan yhä uudelleen ja uudelleen samat tarinat siitä, miten tuo kyseinen ihminen yhä edelleen harrastaa väkivaltaa, uhkailua ja painostamista mua ja lastaan kohtaan.

Voitteko yhtään käsittää, miten loppu mä olen näiden kaikkien vuosien jälkeen? Etenkin, kun mikään ei auta, kukaan ei auta, kaikki kysyy aina vain multa että mitäs sitten tehtäis? Mä en voi tietää! Mä olen vain äiti, mä en ole terapeutti, poliisi, psykologi, psykiatri, lasten kasvatuksen ammattilainen, mielenterveystyöntekijä, kriisityöntekijä. Mä olen VAIN ja ainoostaan äiti, eikä mulla jumalauta ole ratkaisua tähän! Mut kukaan ei tajua.

Mä joudun kerta toisensa jälkeen repimään vanhat haavat auki, jotka eivät ikinä tätä menoa edes arpeudu. Ja kerta toisensa jälkeen mä joudun puolustautumaan ja puolustamaan, kohtaamaan sen asenteen että mä olen huono äiti ja mun pitäis nyt vaan ryhdistäytyä ja hakea apua. Mä en jumalauta tajua, miksei kukaan tajua, mitä mä oon tehnyt nää vuodet?!!

Anteeks. Tää on niin turhauttavaa. Mulla ei ole enää keinoja. Ei ratkaisuja. Ei vastauksia. Ei voimia.

 

Mä oon hakneut tukiperheen ja saanutkin. Lasta olen kuljettanut vuosikaupalla perheneuvolassa, terapeutilla, tutkimuksissa, lastenspykiatrilla, palavereissa milloin minkäkin tahon kanssa. Mä olen koettanut selittää asioita milloin omalle kriisityöntekijälle, milloin jatkuvasti vaihtuville sosiaalityöntekijöille, milloin yhtälailla vaihtuville opettajille ja rehtoreille, milloin taas uusille viranomaisille, joilta olen koettanut hakea apua. Mä olen joutunut satoja kertoja kertomaan sekä lapsen kuullen että ilman siitä, millaisessa perheväkivaltahelvetissä me elettiin kun olin lapsen isän kanssa. Mä olen joutunut kertomaan yhä uudelleen ja uudelleen samat tarinat siitä, miten tuo kyseinen ihminen yhä edelleen harrastaa väkivaltaa, uhkailua ja painostamista mua ja lastaan kohtaan.

Voitteko yhtään käsittää, miten loppu mä olen näiden kaikkien vuosien jälkeen? Etenkin, kun mikään ei auta, kukaan ei auta, kaikki kysyy aina vain multa että mitäs sitten tehtäis? Mä en voi tietää! Mä olen vain äiti, mä en ole terapeutti, poliisi, psykologi, psykiatri, lasten kasvatuksen ammattilainen, mielenterveystyöntekijä, kriisityöntekijä. Mä olen VAIN ja ainoostaan äiti, eikä mulla jumalauta ole ratkaisua tähän! Mut kukaan ei tajua.

Mä joudun kerta toisensa jälkeen repimään vanhat haavat auki, jotka eivät ikinä tätä menoa edes arpeudu. Ja kerta toisensa jälkeen mä joudun puolustautumaan ja puolustamaan, kohtaamaan sen asenteen että mä olen huono äiti ja mun pitäis nyt vaan ryhdistäytyä ja hakea apua. Mä en jumalauta tajua, miksei kukaan tajua, mitä mä oon tehnyt nää vuodet?!!

Anteeks. Tää on niin turhauttavaa. Mulla ei ole enää keinoja. Ei ratkaisuja. Ei vastauksia. Ei voimia.

Ai että mua pistää oikein vihaksi sun puolesta! Aina sanotaan, että hae apua ja sitten kun sitä apua hakee niin paskan saa palkaksi.

Mä en osaa sanoa sulle muuta kuin VOIMIA!

 

:flower: voimia sinulle. :flower:

 

mä rukoilen sun puolesta- just nyt.
oon tosi pahoillani sun puolesta, kaikki mitä sanot on totta ja systeemi on aika paska kun ei voi auttaa sua. tulisin luoksesi että saisit vain itkeä kaikki itkut ulos ja keittäisit sulle kahvit... ja antaisin sun purkaa pahaa oloas.

tää kuulostaa varmaan tosi kliseiseltä mutta oikeesti, oot oikeassa siinä että vain Luoja tietää mitä sä oot tehnyt kaikki nää vuodet, ja hän kyllä tuntee sun kivun kans. kukaan muu ei sitä voi ikinä ymmärtää.

 

Nyt haet ehdottomasti apua omaan jaksamiseesi!! Se vaikuttaa niin paljon lapsesikin hyvinvointiin, että omasta terveydestäsi on nyt huolehdittava. Oletko kuullut/harkinnut sellaista tukiperhettä lapselle? Se voisi auttaa jaksamaan. Saisit vähän omaa aikaa... Mistä päin mahdat olla..? No ainakin Pelastakaa Lapset ry:llä on sellaista toimintaa ja sitten (jaoillakin) kunnilla on kanssa. Sosiaalipuolelta varmaan voisi kysyä asiasta.

Miksi ihmeessä mies haaastaa oikeuteen tai on niin hankala? Olisiko perusteita lähestymiskiellon hankkimiseen? Kuulostaa aika sairaalta noi tappouhkaukset ym.

Niin ja kuten muutkin jo on sanoneet, niin opettaja tuskin on tarkoittanut tuolla kommentillaan mitään pahaa. Hänelläkin on kai keinot vähissä ja kotioloja sitten helppo "syyttää"... Voisit mun mielestä ihan hyvin ottaa opettajaan yhteyttä ja kertoa oman näkemyksesi asiasta. Opettaja ei varmaan vain tiedä tilanteen todellista laitaa. Ehkä kouluterveydenhuollostakin saisi sitä kautta apua.

 

Nyt haet ehdottomasti apua omaan jaksamiseesi!! Se vaikuttaa niin paljon lapsesikin hyvinvointiin, että omasta terveydestäsi on nyt huolehdittava. Oletko kuullut/harkinnut sellaista tukiperhettä lapselle? Se voisi auttaa jaksamaan. Saisit vähän omaa aikaa... Mistä päin mahdat olla..? No ainakin Pelastakaa Lapset ry:llä on sellaista toimintaa ja sitten (jaoillakin) kunnilla on kanssa. Sosiaalipuolelta varmaan voisi kysyä asiasta.

Miksi ihmeessä mies haaastaa oikeuteen tai on niin hankala? Olisiko perusteita lähestymiskiellon hankkimiseen? Kuulostaa aika sairaalta noi tappouhkaukset ym.

Niin ja kuten muutkin jo on sanoneet, niin opettaja tuskin on tarkoittanut tuolla kommentillaan mitään pahaa. Hänelläkin on kai keinot vähissä ja kotioloja sitten helppo "syyttää"... Voisit mun mielestä ihan hyvin ottaa opettajaan yhteyttä ja kertoa oman näkemyksesi asiasta. Opettaja ei varmaan vain tiedä tilanteen todellista laitaa. Ehkä kouluterveydenhuollostakin saisi sitä kautta apua.

Mä kyllä käsitin, että ap:lla olisi tukiperhe ja tilannettakin on yritetty selittää kaikille mahdollisille tahoille koulua myöten.

 

Sinä kuulostat hyvälle äidille joka on nyt vain todella uupunut.halauksia! Onko sinulla omaa aikaa(sillon ku poika tukiperheessä)? Kannattaa ottaa omaa aikaa ja apua kannattaa hakea sellaisilta tahoilta joissa et tunne itseäsi huonoksi.Jos jossain syyllistetään tai saat huono äiti olon niin kannattaa hakea ensisijaisesti apua niiltä tahoilta joista todella sitä saat.Ja jos suinkin jaksat niin hakisin lähestymiskiellon ex miehellesi.Niin ettei pysty käyttään henkistä eikä fyysistä väkivaltaa sinuun.Olet varmasti ihan yhtä hyvä äiti kuin suurin osa meistä muistakin ja kun saatte asiat kuntoon niin jaksat taas enempi poikasi kanssa voimia sinulle eikä kannata luovuttaa..katuisit kuitenkin joskus poikasi menettämistä

 

Älä luovuta. :hug: Ette pystyis muuttaan pois niin ettei entinen miehes tietäis missä olette? Ehkä lapsellekin tekis hyvää vaihtaa maisemaa. Vaikka eihän se niin helppoa ole varmaan.