Tarinastasi ei käynyt ilmi, minkäikäinen esikoisesi on nyt, ymmärrän täysin että esikoisen syntymän jälkeen elää omassa kuplassaan, myös mulle kävi näin. Kuplaa kesti n. 6 vuotta ja tuona aikana syntyi myös toinen lapsemme. Mies ei varsinasiesti tukenut päätöstäni, pienistä tuista maksoin oman osuuteni kuluista. Elin kuitenkin parasta aikaa elämässäni. Mutta, valitettavsti lapsetkin kasvaa, ja tulee aika jolloin he menevät eskariin, ja kouluun, kaipaavat kavereita. Aika jolloin vähäinenki tuki loppuu. Työhönpaluu kotona vietettyjen vuosien jälkeen oli rankka, paluu ns. aikuisten maailmaan.
Kannattaa miettiä, oletko valmis uhraamaan koulutuksesi kotona vietettyihin vuosiin, vuosien päästä töihinpaluu ei ehkä suju tuosta noin vain. Oletko valmis taas kouluttautumaan lisää, että saisit haluamaasi työtä?
Ehkä miehesi on täysin hämillään muutoksestasi, eikä osannut moista odottaa ollenkaan. Olet ehkä täysin päinvastainen kuin aiemmin, entä jos miehesi olisi muuttunut yhtä paljon?
Mielestäni ette kumpikaan ole itsekkäitä, nämä suuret elämänmuutokset ovat tilanteita, joissa parisuhteen vahvuus punnitaan, oletteko valmiita hyväksymään uudet roolinne, ja sopetumaan molemmat siihen?