mä en enää kestä

\

Neuvolassa sain (meillä vaihtui vielä terkkarikin) sympaattisen katseen ja rohkaisun; tämä on rankkaa aikaa, jaksamista.

Koetin saada äitiäni apuun arkeen, ei tullut. Sitten tammikuussa mulla naksahti. Samaan syssyyn soitin äidille ja kiroilin ja itkin hänellekin ja hänelle jotenkin avautui tämä meidän tilanne. Hän tuli kahdeksi yöksi ja meillä saatiin tilanne vähäksi aikaa poikki.

Minusta on ollut järkyttävää huomata miten vähän neuvolat puuttuu perheen uupumiseen.

Väsyminen on niin yleistä tässä elämänvaiheessa, ettei siitä oo aina kovin helppoa tunnistaa niitä, joilla kaikkein vaikeinta. Tuostakin saa sen käsityksen, että äitisikään ei tiennyt alkuun kuinka raskasta teillä oli. Voipa olla ettei neuvolan tätikään saanut aivan oikeaa kuvaa ekalla kerralla. Tarvi aina syyttää muitakaan.