mä elän.. uusk päivä ja kotiin lähtö kujeet.

  • Viestiketjun aloittaja "toivoliini"
  • Ensimmäinen viesti
"toivoliini"
Su-ma yönä leikattii kohdun ulkonen, munajohdin pamahati ja vatsaonteloon valu 2000ml verta.. Hengenlähtö lähellä, oli sydäntäki jiuduttu käynnistelee. Mut nyt on dreenit, katetrit, johdot riisuttu pois, tippa enää roikkuu ködessä. Ja mä pääsen kotiin ja olen elossa...

Aamupalaa odotellessa tällänen oodi elämälle avautuminen.
 
:hug:

Onhan sulla kotona vastaanottamassa joku ja olemassa avuksesi tässä muutamina päivinä? Ota hissuksiin ja toivu koettelemuksestasi kunnolla ajan kanssa. Olet mennyt läpi melkoisen mankelin..en voi edes kuvitellakaan :hug:...

Kaikkea hyvää sinulle jatkossa!
 
"toivoliini"
On mies kotona jA lapset, plus ystävät on tarjoutuneet avuksi. Lapset tietää et mun pitää levätä jne. On kyllä ollu raju kokemus. Olo on vielä hutera kun hb oli eilen viel 82, mut on noussu varmasti ku eilen tankattii viel verta..

Oon vaan nyt niin kiitollinen, etten o tuol alakerran kylmiössä.
 
"hilda"
kauheeta! voi ei. Onneksi selvisit!

Saanko kysyä mitä oireita sulla oli ennenku munajohdin repesi? mietin vaan että jos joskus itseäni kohtaisi kohdunulkoinen niin mistä sitä tietää mennä lääkäriin? Toi on pahin pelkoni.
 
"minttu"
Onneksi olkoon!

Tiedän tarkalleen tuon tuntee - tai ainakin jokseenkin. Ei kai kenekään puolesta voi tuntea. Kuopuksen "synnytys" ei mennyt putkeen. Raju raskausmyrkytys => sektion rv28. Myrkytystila vaan jatkui ja jatkui mulla kunnes hengitys lamaantui ja henkityskanavat turposivat. Teholla tajuttomana respiraattorissa jonkunen päivä. Kun tuosta selvisin ja pääsin jaloille, hengitys ongelmat alkoi uudestaan ja sydämmen tykytykset. Syy keuhkoembolia. Useita tulppia meni leikkausalueelta sydämmen läpi keuhkoihin.

Samalla lapsi sinnitteli Vastasyntyneiden teholla.

Nyt kaikki kotona. Terveinä. Lapsi ja minä. Rankka kokemus meille kaikille. Ei vähinnä miehelleni. Voin kuvitella miten pitkiä päivien tunnit oli sairaalassa kun ravasi tehon ja lastentehon välillä. Mutta me voitettiin tää erä. Toivottavast seuraava erä tulee vasta sitten kun ikää on tarpeeksi ja aikakin on sen vuoksi lähteä.

Anna itsellesi aikaa toipua. Fyysisesti. Mutta myös henkisesti. Todellisuus saatta iskeä lujaa kun hetken olet rauhoittunut. Mulla teki niin. Sitä ei siis kannata pelästyä.
 
"toivoliini"
Vatsa oli kauheen kipee, olin saanu muutamaa päivää aiksemmin metotreksaatti
Piikin joten oletin, että kipu johtuu siitä (moneen kertaan
Muistutettiin et siitä tulee kova kipu). Tajusin siinä vaiheessa lähtee sairaalaan ku
Makasin jo ambulanssissa. Päässä pyöri ja paleli, mut kipu oli loppu.
Nyt kipee leikkaushaava mut suurempi kipu mielessä ja
Sydämessä. Vauvat itkee tääl osastolla, ja sekin
Tuntuu jotenki kidutukselta.
 
"minttu"
[QUOTE="toivoliini";27346708]Vatsa oli kauheen kipee, olin saanu muutamaa päivää aiksemmin metotreksaatti
Piikin joten oletin, että kipu johtuu siitä (moneen kertaan
Muistutettiin et siitä tulee kova kipu). Tajusin siinä vaiheessa lähtee sairaalaan ku
Makasin jo ambulanssissa. Päässä pyöri ja paleli, mut kipu oli loppu.
Nyt kipee leikkaushaava mut suurempi kipu mielessä ja
Sydämessä. Vauvat itkee tääl osastolla, ja sekin
Tuntuu jotenki kidutukselta.[/QUOTE]

Nyt vaan päivä kerrallaan eteenpäin ja anna itsellesi aikaa. Ja anna tunteiden vaan tulla, vaikka olisivat miten ristiriitaisiakin ja "epäsopivia".

Sä olet joutunut kokemaan suuren traumaattisen kokemuksen. Siitä selviäminen vie aikaa.
 
"toivoliini"
Minttu: On totisesti ollu rankka paikka teidän perheelle. Ihanaa että selvisitte.
Mulla on sellanen jos jos vaihe, kelaan kaikkia jos vaihtoehtoja miten ois voinu
Toimia ja miten ois voinu käydä jne.
On todella rankkaa tiedostAa et henki on ollu millistä kiinni. en uskalla vähään aikaa yrittää kyl uudelleen, jos koskaan...
 
"minttu"
[QUOTE="toivoliini";27346749]Minttu: On totisesti ollu rankka paikka teidän perheelle. Ihanaa että selvisitte.
Mulla on sellanen jos jos vaihe, kelaan kaikkia jos vaihtoehtoja miten ois voinu
Toimia ja miten ois voinu käydä jne.
On todella rankkaa tiedostAa et henki on ollu millistä kiinni. en uskalla vähään aikaa yrittää kyl uudelleen, jos koskaan...[/QUOTE]

Sä saat jossitella. Ja elään entäs_jos- aikaa. Ja saat kysellä että miksi minä, miksi juuri minä. Saat olla muille kateellinen. Saat tuntea vihaa ja katkeruutta. Ja iloa. Ja kaikkea siltä väliltä. Se on alku parantumiselle.

Kun et jää noihin kiinni vuosiksi. Mä olin itse alkuun ihan "hysteerinen". Mutta tilanne rauhoittui pikkuhiljaa kun fyysinen terveyspalasi. Ja sain puhua ja puhua ja puhua asiasta. Ystävät ja mies varmaan on jo kyllästynyt mun juttuihin, kuulut kaikki sata kertaa. Mutta nyt jälkikäteen olen heitä kiittänyt kun vaan jaksoivat kuunnella. Se puhuminen ääneen auttoi äärettömästi.

Ajan kanssa tunteet laimeni siedettävälle tasolla. Alkuun asiaa mietti liki joka sekuuntti. Uniinkin tuli. Pikkuhiljaa ajan myötä harveni, joka päivä kävi mielessä. Nykyään ehkä kerran viikkoon tulee mieleen spontaanisti (tää palsta aina välillä muistuttaa). Edelleen itken kyllä lapsen syntymäpäivänä (salaa lapsilta toki) ja jos näänkin vilauksen keskoskaapista tai yleensä edes synnytyksestä...Silloin pitää vaan antaa tunteiden tulla
 
"toivoliini"
Kyllä kuulkaa koti on hyvä paikka. On jotenki valtavan onnellinen olo
ja toisaalta valltavan surullinen... Ja miten hyvältä tuntu, ku anoppi toi ison
Kattilallisen soppaa ja tuoreita sämpylöitä ja
Pullia.. On ne vaan ihania.
 

Yhteistyössä