maalla kasvaa terveempiä lapsia kuin kaupungissa

Tulokseen päästiin tutkimuksessa, jota veti akatemiaprofessori Ilkka Hanski Helsingin yliopiston biotieteiden laitokselta.

Tutkimuksessa mitattiin 120 Pohjois-Karjalassa asuvan koululaisen ihon bakteeristo ja veren vasta-aineet. Niitä verrattiin lasten asuinympäristöön.

Huomattiin, että ne, joiden lähiympäristössä sijaitsi paljon maatalousmaata ja metsää, olivat vastustuskykyisempiä sairauksille kuin rakennetun ympäristön keskellä asuvat.

Lapsen pitää antaa möyriä maassa
Allergiat, astmat ja muut tulehdusperäiset sairaudet lisääntyvät sitä mukaa, kun väestö pakkautuu kaupunkeihin. Kaiken kaikkiaan kontakti luontoon on hiipunut. Kesämökilläkin lapset saattavat pelata tietokoneella sisällä.

Liian siistissä ympäristössä lasten vastustuskyky ei kehity, mistä seuraa allergioita ja sairauksia. Lasten pitäisi antaa möyriä maassa.

Hanskin mukaan vastustuskyvyn kehittymiseen tarvitaan luonnonmukaista ympäristöä ja altistumista luonnonkasvien siitepölylle ja ympäristön mikrobeille.

Vielä ei tiedetä, mitkä eliölajit, bakteerit ja luontotyypit ovat terveyden kannalta tärkeimpiä. Siksikin on syytä huolehtia, ettei luonnon monimuotoisuus heikkene.

Jos luonto yksipuolistuu maankäytön ja ilmastonmuutoksen takia, ihmisten terveys voi olla vaakakupissa.

Katja Koljonen
Tulosta
Lähetä kaverille Jaa:
Nimi: * Kaverin nimi: * Sähköposti: * Kaverin Sähköposti: * Kommentti:
Lähetä
Maaseudun lapsilla allergiaa kaupunkilapsia vähemmän
Vauvojen ja lasten pitää päästä ulos möyrimään pihalle kasvien keskelle. Mitä enemmän lapset puuhaavat metsissä, pelloilla ja luonnossa, sen vähemmän allergiaa ja tulehdussairauksia heillä on. Kaikkein paras kasvuympäristö on perinteinen kotieläintila.
 
vierailija

En epäile tutkimuksen tulosta mutta jään kummastelemaan että mitäs me tällä tiedolla tehdään? Jaetaanko kaikki maatalousmaa tasan lapsiperheiden kesken vai mitä?
 
vierailija
Tämä totta ja pitkään ollut tiedossa. Minä olen kotoisin maalta, eläinten keskellä asunut. Kymmenestä sisaruksesta minä olen ainut joka ollut pitkiä aikoja sairaalassa ja muutenki minut varjeltu tarkemmin kaikilta "pöpöiltä" ja koti pidetty hysteerisen puhtaana minun ollessa pieni. Ja olen ainut jolla allergioita muille asti ja astmaa. Ei voi olla sattumaa.
 
vierailija
Vauvojen ja lasten pitää päästä ulos möyrimään pihalle kasvien keskelle. Mitä enemmän lapset puuhaavat metsissä, pelloilla ja luonnossa, sen vähemmän allergiaa ja tulehdussairauksia heillä on. Kaikkein paras kasvuympäristö on perinteinen kotieläintila.
Ei asuta maalla, mutta olen kyllä rohkaissut tokaluokkalaistakin vielä "möyrimään" pihalla ja lähimetsässä. Saappaat ja kurahaalarit kun laittaa jalkaan, niin saa vapaasti puuhailla, vaikka olisi märkää. Kyllä mun mielestä lapsi viihtyy ulkoleikeissä eikä ole paljoa sairastellut.
 
vierailija
Ja jos vihreät saisi läpi pakkomielteensä lisääntyisi allergioiden lisäksi fyysiset sairaudet, henkiset sairaudet, väkivalta, syrjääntyisi enemmän ihmisiä yms. Kaikki vaan ei siedä kaupunki elämää. En jaksaisi apua sielä. Ja mihin sielä laittaa eläimet? Mutta kun halutaan olla itsekeskeisiä paskoja. Ja tulee vaan lisääntymään. Niinhän se lukee raamatussakin.
 
Tottahan tuo. Lisäksi kaupungeissa haittana huono ilmanlaatu.
Kaupungissa asuvien kannaattakin aina kun mahdollista suunnata metsään tai muualle luontoon. Elinympäristö kaupungeissa alkaa olla liian bakteeriköyhää, niin sisällä kuin ulkona.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Me asutaan maatilalla ja lapset etenkin kesällä ulkoilevat kaiket päivät, uivat, tekevät kasvimaata, hoitavat eläimiä, hyppivät heinissä jne. Talvella pitää vähän patistella etenkin tällä säällä kun pakkasta -20 mutta lunta ei juurikaan ole. Lumessa tykkäsiivät peuhata mutta nyt tuolla ei ole kauheasti tekemistä ja villapuvut tekee olon tönköksi.

Silti meidän lapsilla on puolella astma ja osalla ruoka-allergioita. Perimä vaikuttaa, ei voi mitään, vaikka yritetty ollaan.

Lapset on kyllä ketteriä ja liikunnallisia, kun kiipeilevät ja talsivat epätasaisessa maastossa.
 
vierailija
Vihreät haluavat pakkoasuttaa kaikki kaupunkeihin...
Toki. Kerro miten sä muuten voisit käydä Kiasman urbaanin taiteen näyttelyssä, juoda CAECV-ympäristösertifioitua Aroa Mustikon luomuviiniä, tanssia illalla Kallio Block Festivaaleilla ja tanssia samalla senegalilaisen mandika-laulun säestämänä. Kerro ihmeessä, miten se onnistuu Pihtiputaalla?
 
vierailija
Kumma kun maalla tehdään niin paljon itsemurhia ja kaikki nuoret yrittää päästä sieltä kaupunkeihin. Ei maalla kohta asu kun eläkeläisiä ja ei nekään voi siellä asua kun ne joutuis tekemään ite palvelut. Turvapaikan hakijat taitaa olla ainoa toive. Tyhjiä asuntoja hirveet määrät ja ei mitään arvoa niillä.
 
Onnistuuko mainitsemiesi aktiviteettien harjoittaminen vain silloin jos kaikki, Pihtiputaan mummokin, asuvat kaupungeissa?
 
vierailija
Kumma kun maalla tehdään niin paljon itsemurhia ja kaikki nuoret yrittää päästä sieltä kaupunkeihin. Ei maalla kohta asu kun eläkeläisiä ja ei nekään voi siellä asua kun ne joutuis tekemään ite palvelut. Turvapaikan hakijat taitaa olla ainoa toive. Tyhjiä asuntoja hirveet määrät ja ei mitään arvoa niillä.
Kaupunkeihin muutetaan vain työn perässä. Suomessa asuttaisiin aivan muualla jos ei tarvitsisi tehdä töitä, Helsingistä muuttaisi puolet pois.
 
Jos muka sellasia on niin mä toivon että ne kaikki lähtis heti pois. Ihmiset tykkää asua siellä missä on paljon muita ihmisiä ja se on kaikkialla maailmassa niin. Vähän ihmeellistä kun ne terveet läskit maalta ei ite pysty koskaan keksimään mitään töitä itelleen. Kaupunkilaisten on pakko keksiä niillekin ja elättää. Ei olla koskaan haluttu ketään maalta tänne koska maalaiset pilaa tunnelmaa.
 
Kukas maalainen sun muroihin on kussut. :D
 
vierailija
Jos muka sellasia on niin mä toivon että ne kaikki lähtis heti pois. Ihmiset tykkää asua siellä missä on paljon muita ihmisiä ja se on kaikkialla maailmassa niin. Vähän ihmeellistä kun ne terveet läskit maalta ei ite pysty koskaan keksimään mitään töitä itelleen. Kaupunkilaisten on pakko keksiä niillekin ja elättää. Ei olla koskaan haluttu ketään maalta tänne koska maalaiset pilaa tunnelmaa.
Voi pyhä yksinkertaisuus. :D
 
Täällä eletään saasteiden keskellä mutta vähän erikoisesti siinä mielessä, että meillä on metsää ja peltoa erikoisen paljon. Muuten en täällä viihtyisikään.

Olen kiitollinen että siivousneuroosistani (lasten ollessa pieniä) huolimatta lapsilla ei ole mitään allergioita/sairauksia, ehkä eläimet ovat pelastaneet meidät ja se, että ulkona rymyttiin kaikenmaan mätäojat. Muistan eräänkin kesäpäivän, kun näteissä valkoisissa mekoissa ja poika vaaleissa paidassa ja shortseissa, poikettiin reitiltä ja löydettiin sellainen pieni mutapuro. Hetken aikaa maltettiin vain uittaa jalkoja mutta sitten läks lapasesta, mutaa lens joka puolelle ja rymyttiin purossa ja tehtiin mutapalleroita joita heitettiin sinne tänne. Naapurit nauroivat kun näkivät missä kunnossa kotiuduttiin!:LOL:

Kyllä me maalla mielummin asuttaisiin, mutta en revi lapsia juuriltaan. Täällä on koko elämä, harrastukset, kaverit jne.
 
Mä luulen, ett kaupunkien pienhiukkaset ja ilmansaasteet yleensä oat nykyään se suurin mikä tekee eron. Ku toi bakteerijuttu jo tiedetään ja tarkoituksella tuodaan päiväkotien pihaan kunttaa tai tehdään metsäretkiä.

Eikä oo kyllä aikuisellekaan terveellistä! Kokemuksella voin sanoa. Viikon ku on vantaalla ni köhii tummempaa tuotosta kurkustaan aamutuimaan. kotona, maalla moista ei tapahdu milloinkaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Boobis

Onneksi kuuluu asiaan et ne pääsee pois sieltä yskimällä.
 
Yhteistyössä