Huomenta
Metsälauha meillä kanssa täyttää esikko tänään vuosia. Peräti huimat 2-vuotta :flower: . Meillä avataan illalla tarhan jälkeen paketit, kun isäkin tulee kotia. Ja eilen veimme valmiiksi tarhaan muumikeksejä. Meillä ei saa viedä namia / omia leivonnaisia, koska niissä ei ole tuoteselosteita. Namia ei saa viedä, koska useimmat vanhemmat eivät halua lastensa saavan namia viikolla. Lauantaina sitten juhlitaan neidin synttäreitä.
Olen kanssa herännyt kello kuusi. Ja alkanut siivoilemaan. Pyykkikone käy ja tiskikone on jo pyörinyt. Keittiön tasot on siivottu ja olohuoneesta on osittain jo pölyt pyyhittty. Vielä pitäisi loput pölyt pyyhkiä, pestä lattiat ja imuroida. Kun matot ovat edelleen kuivumassa kuivaushuoneessa. Niin on hyvä pestä kunnolla lattiat mattojenkin alta.
Sormukset mahtuu sormeen-ei ongelmia. Mahtui edellisessäkin raskaudessa loppuun asti. Kunnes oli käynnistyspäivä edessä, niin piti ottaa pois. Ja kun kotiuduin, niin ei kahteen viikkoon sitten mahtuneetkaan sormiin. Hieman oli turvotusta. No, mutta tulihan siellä sairaalassa suolaa sisuksiin, ettei mikään ihme
.
Selälleen makaaminen. Onnistuu ja olen jopa muutaman kerran herännyt aamulla mahaltani ja ihmeissäni, että mitenkäs tämä on mahdollista.
.
Lauantaina olin pikkuneidin kanssa lumikasassa, kun veti pakarasta suonta ihan hurjana. Sen seurauksen sitten lensin
kaaressa suoraan eteenpäin, kun jalat lähti alta ja kyynel nousi silmän kulmaan.
Onnekseni sain oman mielikuvani mukaan kyynärtaipeet ja polvet maahan, etten ihan mahalleni lentänyt. Mutta kyllä sen jälkeen rupesi hieman supistelemaan tunnin ajaksi. Tuli hieman tuntuvia supistuksia. Mutta en ruvennut sentään vuotamaan ja vauva liikkui normaalisti. Joten en joutunut lähtemään Jorviin tarkistukseen.
Masuasukki liikkuu sangen paljon ja potkii. Toiveikkaana odotan, että syntyisi lähellä 40+ kuin että joutuisi käynnistykseen. Olisi ihana saada kokea synnytyksen alku normaalina, ettei käynnistyssuppareilla jne. Kun se ei ollut kivaa, kun joutui yksin olemaan sairaalassa monta tuntia.
Tuossa viikolla 38-40 pakkailen oman sairaalakassini ja vauvelin kassin valmiiksi.
Olen ostanut hieman Tuttelia ja Nania kaappiin. Siltä varalta, että maito ei heti nouse kunnolla. Lisäksi olen ostanut vastasyntyneen vaippoja, talkkia, kylpyöljyä, kunnon rasvaa, sinkkivoidetta, vauvan sänkyyn soivan lelun (joka toivottavasti rauhoittaa unille), esikoisella oli lainassa kummivanhempien mobile, vauvakirjan, kuviollisia harsoja mahdollisia pupluja varten (valkoiset ovat peppua varten), peppupyyhkeitä reissuja varten. Lansinohia kipeille rinnanpäille, on mahtavaa ainetta ja auttaa.
Vielä pitäisi hankkia, uusia tutteja muutamat, pieni tuttipullo ja muutamat tutin päät. Esikon äitiyspakkauksen esiin kaivaminen, jossa vauva nukkuu ekat viikot. Ai juu se rintapumppu. Olen miettinyt Avantin sähköistä. Mutta en ole varma. Ehdotuksia vastaanotetaan
Esikon aikaan oli lainassa kummitädiltä, mutta nyt hän tarvitsee sitä itse, kun saavat kesällä toisen vauvan.
Sitten on vielä sen kantorepun hankinta.
Jaahas, taitaa tauko piisata nyt aika jatkaa siivoamista ja aamutsufeen juomista.
Palataan ja onnea matkaan kaikille :heart: .
Jadekettu+masuasukki 33+3 :heart:
PS. Jippii jippii, meillä neiti on alkanut taas pitkästä aikaa nukkumaan täydet yöunet ilman heräilyä. Nyt on mennyt 5 kokonaista yötä. :headwall: Koputtaa puuta.