Repalle pahoittelut :hug:
Talvimama, minä harrastelen jo ennestään ratsastusta ja sitä jatkan niin kauan kun kunto antaa myöten. Lähinnä rauhallisia maastoköpöttelyjä eli ei mitenkään fyysisesti raskasta..eikä sellaista tällä hetkellä jaksaisikaan, tuntuu että raskaus on imenyt viimeisetkin kunnonrippeet.
Ratsastuksen lisäksi kävelen koirien kanssa, sekä pyöräilen. Kovasti tekisi mieli myös rauhalliseen jumppaan, mutta kun töiden jälkeen väsyttää aina niin kovin että ei jaksa lähteä
Uimassakin tykkään käydä silloin tällöin.
Solmussa, voi kurjuuksien kurjuus...eikö sen pahoinvoinnin pitäisi päin vastoin helpottaa eikä vasta alkaa...jaksuja!!!
Sukupuolesta, halutaan kyllä tietää etukäteen, mutta jos malttaisi olla kertomassa siitä muille.
).( Huomenna on niskapoimu-ultra iltapäivällä. Pelottaa ja jännittää ihan pirusti. En ole vielä löytänyt sykkeitä kotidopplerilla joka ruokkii pelkoja entistä enemmän. Toivottavasti tulee hyviä uutisia enkä jää "kiinni" veriseulastakaan *ristii sormet ja varpaat*. Jokseenkin oireetonta edelleen jos ei jatkuvaa nälkää, lievää heikotusta, väsymystä ja tissikipuilua lasketa...näihinkin oireisiin on jo niin tottunut ettei niitä enää juurikaan ajattele.
Kiloja on syömisen seurauksena tullut ja aamulla meinasi tulla housupulma töihin lähtiessä. Vaikkei mahaa ole vielä juuri lainkaan, niin muut kertyneet kilot ovat tasaisen jakautuneita lantion seudulle. Parit farkut eivät enää mahdu jalkaan
Uusiakaan ei viitsisi ostaa ennenkuin mammamalleja joskus hamassa tulevaisuudessa.
IntoOlivia 11+4