*~*MAALISKUUN MUSSUKAT 2010*~* joulukuussa (ensimmäinen vauva syntynyt)

ihanaa marcelina että ootte saanut lapsen isän kanssa asioita kuntoon.. :)
Kunpa itekkin saisin.. Kohta kuukauteen ei oo mitään lapsen isästä kuulunut.. :'( Silloinkin kysyin, että onko miettinyt synntykseen mukaan lähtemistä, mutta eipä oo vastausta kuulunut tai laittoi että ei tiiä.. Mutta kai se olis pikku hiljaa alkaa tiiettävä tiiä vaikka se lähtö tulis kaiken tän stressin keskellä jo aikaisemmin.. Kelle sitä soittaa että nyt mennään.. :( No onneks kuitenki iso sisko on luvannut lähteä kahden oman kokemuksen avulla minun mukaan.. :heart:

Huomenna olis sit se neuvolalääkäri, katsotaan ja kuunnellaan mitä tätillä on sanottavana..

Viime yökin taas meni kyllä niin huonosti..Ainaku heräs niin meni aineski se vartti, että sai unenpäästä uusiks kiinni ku asiat niin pyörii päässä.. :( Ja alaselkä vaivaa itseäänki yösin..
Kyllä sitä itseäänki ottaa jo niin paljon selkään, että lähdettävä on koneelta pois..

Suvisku+ "Ötökkä" 27+4 (?)
 
Tosiaan Glow, toivotaan parasta!

Miimon: Kuulostaa järkevältä toiminnalta. Kuulin myös, että Vaasassa sai odottaa omassa huoneessa, jossa oli telkkari ja lehtiä, minä kökötin labrajonottajien kanssa käytävällä :)

imetys: Ei ole sanallakaan mainittu koko imetystä. Mutta kai sen vielä ehtii :)

*muoks* Sokerirasitustulokset tuli, normaalit!
 
Täälläki polilla käyty kontrollissa :) Molemmilla neideillä oli kaikki hyvin,aktiivisia ovat ja molemmat rt:ssä.Toisella painoa 998g ja toisella 1071g ja omasta mielestä hyvin,ku on kaks vauvaa :heart: Kohdunsuullaki kaikki niinku pitää ja 3vko:n päästä seuraava ultra.

Glowtoivottavasti kaikki sulla ok!

ImetysEi ole täälläkään neuvolassa puhuttu,mutta eipä puhuttu kahden aiemman kohdallakaan,valmennuksessa jonkin verran sivuttiin vauvanhoidon ohella.

Tänään illalla pääsee ystävän kans syömään :p

Nysis ja pirpanat 27+6
 
Suvisku, joo siis tosiaan on ollu puhetta vain tuosta isyystutkimukseen osallistumisesta. En mä sitä synnytykseen halua mukaan ja tuskin sekään haluaa. Eikä meillä ole mitään yhteistä tulevaisuutta sen miehen kanssa muutenkaan, koska en ole hänestä kiinnostunut, eikä hän minusta.

Mulla on ollu kans tuota alaselkävaivaa, varsinkin töissä ja koko loppupäivisin töiden jälkeen ja vielä öisinkin. Aamusta selkä on aina parantunut, kunnes menen töihin. Jostain syystä en jaksanut alkaa asiasta puhuun tuolla polilla mitään. Täytyy sitten tammikuussa katsella, jos tilanne pahenee, niin otan asian esille neuvolassa seuraavalla käynnillä tammikuun 5. päivä.
 
marcelina hyvä, että isukki tulee vähän vastaan. Onpahan sitten yksi huoli vähemmän.

Glow toivottavasti kaikki hyvin. Tosi inhottavaa kyllä, kun täällä Kouvolassa ei oo mitään, kaikesta pitää aina mennä vaikeimman kautta Kotkaan :( voimia!

Mistä päästäänkin sitten omaan napaan, lääkärineuvola takana. Ekaks kävin th:n luona ja siellä ne sotki asiakkaat eli ottivat meidät ristiin. Alkoi sitten puhumaan mulle jonkun Sannan labra-tuloksista!!! Onneksi ei kerennyt sanomaan mitään tai oisin joutunut kyllä sanomaan pahasti. :kieh: Noh sitten perinteiset verenpaine ja hb ja paino. Th sanoi, mulle, että oot varmaan laihtunut, näytät siltä ja laittoi mut sitten kaikki talvivaatteet päällä vaa'alle. Siis mulla oli kahdet housut ja kaksi paitaa + villapaita. Mitään imetysjuttuja ei puhuttu. Kysyi onko valmennuksesta puhuttu ja sanoi, että Kouvola on lopettanut valmennukset kokonaan, kun kaikki jututhan voi lukea netistä!! MITÄH?!? Mainitsin sitten, että mä en voi käyttää puudutusaineita tai opiaatteja ja että mulla alkaa pikkuhiljaa olla paniikki tän asian kanssa (kuten synnytyspelkojenkin). Niin kommentti oli vain, että kyllä ne siellä synnytyksessä sitten opastaa mitä tehdä! Että ei tässä nyt kannata mitään paniikkikohtauksia saada! Halpa tapa hoitaa psyykeongelmia, sanotaan kaikille, että älä saa paniikkikohtauksia, älä ole masentunut! Tuloksena on sitten ollut kolme lievää paniikkikohtausta tänään. :( Tää on niin turha aihe kyllä saada paniikkikohtauksia! Pienellä opastuksella niiltä vältyttäis kokonaan, mutta säästetään nyt sitten äidit ja lapset sairaiksi! :headwall:

Sen jälkeen menin lääkärin luo, joka katsoi paikat ja kaikki oli ok. Sitten kommentoi, että kaikki muu ok, paitsi paino on noussut liikaa! Huh, olikohan noussut villapaidan verran?? Saankohan seuraavalla kerralla huutia painon laskusta, jos meen vähemmissä vaatteissa? Ei varmaan oo kyl pelkoa, ku joulu on välissä :D. Paljonko se paino oikein sais nousta viikossa?

rv 27+5 (24+3)
Paino +670 g/vko, yht 5 kg
RR 106/53 (108/65)
pissa -/- (-/-)
Hb 127 (125) Kohta voinee jo vähentää raudan määrän tuplasta normaaliin
sf 24,5cm (22cm)
Tarjonta rt
Syke 160 (150)
Liikkeet ++ (++)
Vauvan koosta ei sanonut mitään erikoisempaa, kommentoi vain, että kaikki hyvin. Seuraava neuvolakäynti jo 30.12.

Täällä mä olen sitten paniikkikohtausten jälkeen itkeskellyt jääkylmässä kämpässä yksinäni. Onneksi mies tulee huomenna kotiin, mä en jaksaa enää enempää kantaa puita! Tai tätä taakkaa, tuntuu vain liian isolta taakalta taas: vauva, kämpän lämmitys, työt, joulu, pakkanen, siivous, huoh kaikki. Mä tiedän, ettei kaikesta kannata kantaa stressiä, mutta oon semmonen, että kun sitä stressiä alkaa tulemaan, otan sitä sitten oikein huolella kaikesta :( Yritän olla ottamatta stressiä siitä, että te joudutte tän tilityksen kohteeksi :D

NinaRinsessa
 
Kuulostaa yhtä oudolta touhulta, NinaRinesessa teidän neuvola kun meidän :/ Tänään kävin neuvolalekurilla, se olikin aika hupaisa kokemus :LOL: Ystäväni ("neuvolatäti"ammatiltaan osaksi) oli jo kertoillut omasta raskaus kokemuksestaan näistä "lääkäreistä", tämä nuori nais lääkäri ei sitten tuntenut yhtään mitään, ihmetteli vaan, kun on niin kova vatsa, että onko mulla hyvät vatsalihakset, meinasin väkisin ruveta nauramaan siinä gynen tuolilla, vaikka kyse oli varmaan kyllä supparista! Koitin vaan sanoa, että ennemmin läskiä se on B) No sit se mutisi siinä vaan, ettei kyl tunne vauvaa kunnolla, huh huh....Ja ilmeisesti "kopeloi" liian hellävaraisesti kohdunkaulaa, mahtoiko mitään tuntea...No toivotaan ja uskotaan, että kaikki on ok siellä vauvalla....Muistin sentään valittaa selkä/jalkakipuani, siihenkin tää vaan tokaisi, että hyvä, kun et ole tullut NEUVOLAlääkäreille valittaan selkäkipua...No menen maanantaina taas työterveyteen ja sanon, etten todellakaan ole työkuntoinen ja voin kertoa tuon neuvolan kannan, saa luvan työlääkäri kirjottaa sairaslomaa.
Pisti kanssa miettimään, että mitä, jos jollain näistä mun vähäisillä neuvolakerroilla olisi mennyt kysymään jotain synnytyksestä, niin mikä olisi vastaus.... :LOL: No nyt sain sentään pari iltapäivää helmikuulle, jolloin neuvolassa pidetään jonkinlaista perhevalmennusta, eli ihan ilman sitä ei sentään jäädä.
Mulla on onnekseni sen verta hyvät tukiverkot, joita ilman olisin kyllä NIIN hukassa tämän raskauden kanssa....
Saatikka että neuvolassa oltaisiin puhuttu IMETYKSESTÄ mitään :LOL:
 
MLL
Darwin hieno asenne, että jaksat tollasen jälkeen vielä naureskella asialle. Minä oisin varmaan vääntämässä jo itkua :) Onneksi sulla on kunnon tukiverkosto!
Ninarinsessa sulle kanssa sympatiat tommosesta kohtelusta :( Jospa miehen saapuminen kotiin vähän piristäisi.
Mulla tosiaan on kanssa välillä vähän outoa menoa sielä neuvolassa ja siksi tosiaan tiedän miltä tuntuu kun ei saa asiantuntevaa kohtelua!

Oli monta muitakin neuvolassa ja ultrassa käyneitä, yhteis onnittelu ja tsemppi :hug: kaikille! :flower: =)
 
hei vaan kaikille..

tunti aikaa syödä, sitten alkaa paasto :(:(:( aamulla klo 8 se sokeritesti sitten..kamala ressi, vaikka normaalistikkaan harvemmin syön enää illal mitää mut nyt kun EI SAA SYÖDÄ ni ihan varmaa tulee kauhee nälkä. pakko alkaa aikaisin vaan nukkumaan....huoh..

neuvolalääkäri oli tänää, kaikki ihan normaalia..ei mitää kummaa..

mutta huomenna...yhyyyy :( en halua kärähtää, mutta tiiän et niin käy. nyyh.

maalattiin tänää mein olkkari, jessss. vielä listat paikalleen ja sekin on valmis. sit enää keittiön ja vessan remppa jäljellä :D ne pahimmat tietty :D :D

ja huomenna on sokeritesti..eiiiiiih :(

nyt tässä ku oon sängyssä pötkötelly ni ipana potkinu ja heilunu kivasti, ihana tunne <3 onko se muuten niin et jos on raskausdiabetes ni synnytys käynnistetää jo ennen laskettua-aikaa? joskus oon niin kuullu..

ja äippärahapäätös tuli tänää, olis ihan hyvä mutta sit ku menee se 20% veroa ni höh.

sanoinko jo et mulla on huomenna sokerirasitus, ei haluuuuuuuu!!!!!!!!! (joo hehe, anteeeeeks. pelottaa, inhottaa, ahistaa) :(

synnytysvalmennuksesta ja imetysjutuista oli puhetta täällä..mutta ei kyllä neuvolassa mitään mainintaa vieläkään..höh..seuraava neuvola 11.1, saa nähä mitä siel sit..

mutta...jos menis nyt syömään..koska huomenna on sokeritesti ja kohta en saa enää syödä. apuaaaaaaa :D

sori tytöt :D


 
katariina: Ei se raskausdiabetes automaattisesti käynnistystä tarkoita. Tilannekohtaista se on ja aika paljon voit siihen itsekin koittaa vaikuttaa millä tolalla vauvan asiat loppuvaiheessa on. Tiedän kokemuksesta kuinka inhottava juttu se on ja kuinka vaikeaa on tsempata itsensä noudattamaan ruokavaliota, mutta tiedän myös mitä siitä hoidon laiminlyömisestä voi seurata :/ Kuten olen kai jo aiemmin täällä kertonut, meillä oli vauva kaksi viikkoa sokeritipassa ja pakkosyötössä synnyttyään nollasokereilla mun huonosti hoidetun raskausdiabetekseni seurauksena. Ei ollut kivaa ei, ja paljon olisin tehnyt toisin jos olisin silloin voinut palata ajassa taaksepäin. Ne muutamat kuukaudet skarppaamista olisi kuitenkin olleet paljon helpommat kuin ne pari viikkoa oman lapsen pistelyä ynnä muuta kiusaa katsellessa, puhumattakaan siitä miten hankalaksi se teki minun ja vauvan alkuvaiheen symbioosin kehittymisen ja lapsen myöhemmänkin ruokahalun säätelyn. Eli hurjasti vaan voimia sulle ja kaikille, joille se raskausdiabetes tulee, kannattaa vaan todella yrittää ottaa reipas asenne ja suhtautua asiaan tarpeeksi vakavasti. :hug:
 
ei siinä sokerirasituksessa mun mielestä mitään kamalaa ollut, itsellä ei ainakaan nälkä tullut kun illala söi kunnon iltapalan, se litku oli kieltämättä pahaa, mutta tylsintä siinä oli se 2h odottelu. kirjan kanssa siitäkin selvittiin. katariina, no panic :)

mulle ei imetyksestä oo puhuttu, ei kyllä puhuttu esikoisenkaan kohdalla, mutta synnärillä ne kyllä auttoi ja neuvoi sitten ihan nin paljon kuin tarvitsi.


poppeli 27+6
 
Heips!
Kummeista, meille tulee kaksi kummia, kuten toisillakin lapsilla. Kummit on pyydetty ja perinteiset ristiäiset pidetään. Toivon, että saadaan sama pappi, kuin toisillakin.
Imetysohjauksesta, ei täällä päin ole sellaista. Sairaalassa sitten neuvovat alkuun. Perhevalmennuksesta ei ole tietoa. Aikaisemmin sitä on täällä päin ollut tosi harvoin ja nyt ei ole tarvista.
Äippäpoli oli tänään. Onneksi oli tänään, koska viime yönä heräsin supisteluihin. 1½ tuntia supisteli napakasti ja kipeästi. Nyt päivän mittaan silloin tällöin tullut. Paikat oli kiinni. Jotain viljelyitä ottivat ja käski levätä. Enpä tässä oo mitään voinut tehdäkään, kun on noi kamalat iskiaskivut! Toivotaan vaan, etteivät ylly enää. Sitten on soitettava kysille. Ei olisi kiva ainakaan joulua maata sairaalassa ja vauva saa pysyä vielä viikkoja turvassa masussa.
Painoarvio oli 1000g eli keskikäyrillä menee. Omaa painoa ei mitattu, eikä sf-mittoja otettu. Paineet oli 111/80. Että sellaista...
Mites Glow? Selviskö mitään? Toivottavasti ei ole mitään ihmeitä.
Nyt tilailemaan viimeisiä joululahjoja netistä. Kiitän nyt kyllä nettikauppojen olemassa oloa, kun kaupassa liikkuminen on TUSKAA! Ei meinaa tuon iskiaksen takia saada jalkoja liikkumaan.
Ainiin ja poskiontelohuuhtelussakin tuli tänään käytyä. Otsaonteloon meinaa pakata, joten taasen kuuria popsimaan.
Mutta, tällaista tällä kertaa!
Miiru 27+6
 
Glow
NinaRinsessa, No ilmankos mulle ei oo sanallakaan mainittu mistään perhevalmennuksesta tms. tai edes synnytyksestä puhuttu neuvolassa vuos sitte, eikä nyt!!! Tääl on tää touhu ihan tosi peestä.
Ei millään pahalla, mutta neuvolalääkärit on ihan yhtä tyhjän kanssa ja näin on sanonut moni joka täälläpäin asuu :/

Arvatenkin tk lääkärillä käynti oli yhtä tyhjänkanssa, ajan ja rahan hukkaa. Ei se mitään voinu muuta kun laittaa lähetteen Kotkaan ä-polille.
Onneksi sain pojan kummin lapsenvahdiksi ja mieskin ehti töistä mukaan Kotkan keikalle. En olis yksin tippasilmässä jaksanu sinne ajaa.
Lääkäri oli asiallinen ja mukava, samoin meidät vastaanottanut kätilö joka hetken otti sydänääni ym käyrää.
Vauvalla kaikki hyvin, saatiin painoarvio, 1500g.
Ilmeisesti kohdunsuun kypsyminen ja ton meidän 10-kuisen jässikän nostelu aiheuttaa vuotoa. Sitä tulee "tipoittain" paitsi silloin aamulla oli kunnon loraus. Hienoja nää kuvailut....
Ei mitään täysin selvää syytä löytynyt.
Lääkäri määräsi lepoa ja tuli kielto nostaa mitään.
Vähän vaikee kun meillä on tuo kanneltava ja nosteltava pikkuinen. Mies saa nyt onneksi joulun yli olla kotona. Sitten pitää kattoa saako jostain apua kotiin.... jospa mun sisko vaikka tulis.
Onneks raskaus on jo melko pitkällä, mutta pitkät on vikat viikot nyt....
Ja mukavaan saumaan tulee meidän remppa ja muutto!

MIIRU mulla kans ihan hirvee vaiva toi ISKIAS, välil ei mitää ja sit hetkessä on kamalan kipee eikä jalka / jalat liiku ja sattuu ihan pirusti. Ton ja sen huimaus/huono olo kohtausten takia en oo juuri kaupoille arvannu yksin tai pojankaa kaksin enää lähteekään.

 
Mieki palannu taustoille parin päivän nettipimennon jälkeen :) Käytiin sit pojan kans parin päivän visiitti Oulussa. Oli ihanaa, kun sai olla miehen kans :heart: Käytiin Edenissä uimassa :p

Paljon oli tekstiä tullu ja ne tässä lueskelin, mut ei jaksa nyt kirjotella/kommentoida. Huomenna klo 9 sokerirasitus, kuten katariinalla. Tankkasin kunnon iltapalan (tai no niin paljon ku mahtu eli yks leipä ja pieni annos muroja :eek: ) ja nyt on ähky. Vistottaa kuite se aamuinen kakan maku suussa ja mitehä sitä herää ilman aamukaffeja ;) Poika simahti jo kasin jälkeen ja aion itekki kömpiä petiin kohta.

Onneks Glow:lla kaikki hyvin, mulla kävi mieles, ettei se lapsivettä ollu jota tuli..(esikoisesta mulla lorahteli vajaan viikon verran ennen synnytystä vaaleanpunertavaa nestettä, joka ei siis ollu lapsivettä vaan mitä ilmeisimmin kypsynyttä kohdun kaulaa ja muuta slismaa..) Itellä ei paljoa huvittas enää nostella meän 16-kilosta 2-vuotiasta mut pakkohan se on esim. autoon saada jos mielii joskus jonnekin päästäkin :D

Mut joo, nyt unia kattelee ja oottaan miestä kotiin taas viikonlopuks :heart:

mobic ja erittäin hyvin voiva kevätpörriäinen 26+1(?) <-- öisin pitää semmosta temuamista yllä pissarakkoon et ei tiä itkeäkö vaiko nauraa :D
 
Heipsis! Nopeasti piipahdan täälläkin kun sain netin toimimaan hetkeksi. Lastenhuoneremontin takia kone siis pois käytöstä jonnekin tammikuun alkuun.. Puhelimella olen käynyt teidän juttuja lueskelemassa, miten niin addikti :D

Toissapäivänä käytiin neuvolalääkärillä, siellä kaikki ok. Pähkinä oli leveästi poikittain, tosin pään oli hukannut jonnekin :D Lääkäri ultras tosi pitkään, mut ei saanu päätä näkyviin (kunnolla), joten kokoarvio jäi tekemättä. "Käsikopelolla" merkkas arvioks 850g, alle kiloselta kuulema vaikutti.

Piti tänään ostaa kaupungilta mittanauha, et ois saanu ton mahan mitattua, mut unohdin tietty. Sf-mitta oli tiistaina 27.

Sain tänään kasattua loputkin tavarat isyyspakkaukseen ja sain sen valmiiksi! Annan joululahjaksi miehelle :) Meillä ei oo ollu tapana ostella lahjoja toisillemme, mutta tää ei olekaan tavallaan joululahja.. Alunperinhän mulla oli tarkotus koota paketti isänpäiväks, mutta ei se onnistunutkaan..

Painoa tullu nyt alusta 13kg, toivottavasti alkaa vähän tasaantua tuo painonnousu loppua kohden.. Tällä hetkellä on vähän ongelmia ruokailujen kanssa. Kova nälkä on, mut ruoasta meinaa tulla huono olo. Nyt illalla oon mussuttanu porkkanoita, et sais vähän jotain syötyä :) Nuudelit + jauheliha aiheutti toooooosi oksettavan olon, höh.

Tasan 3kk laskettuun aikaan! Lomailu alkaa käydä jo tylsäks, nyt kolmas viikko menossa. Viel loppuvuos siis palkallista lomaa, sit tammikuu työttömänä ja 10.2. alkaen äitiyslomalla. Pitää kehittää jotain aktiviteettia näille kolmelle kuukaudelle tai menetän hermot tylsyyden kanssa..

Olikos täällä porukassa ketään Lahden seudulta? Onks kellään muulla täällä tylsää? Keksitään jotain :D


Hali87 & Pähkinä 27+1
 
Sokerirasituskuulumisia täältä, paastoarvo keskiviikon testissä 5,7-raja vissiin se 5,3. Eli kiinni jäin :| ja nyt mittaillaan sokereita ekaks kaks viikkoo 3krt/pv ja sit harvennetaan jos pysyy arvot kohillaan. Kivasti just joulunaika, mutta eipähän siinä mitään, jää suklaat vähemmälle. Vaikka kyllä aion myös jouluherkkuja maistaa :p Itse sokerirasitustesti ei tuottanut mitään ongelmia.
 
Heissulivei! :flower:

Tänä yönä uni loppui klo 3.56. Onneksi en ole enää töissä, ei tulisi mitään.. :/ No, nyt on lehdet luettu, pölyt pyyhitty, imuroitu, kukat kasteltu, lenkillä käyty ja lapset viety eskariin/hoitoon. Hanna-tädin kakkuja ajattelin seuraavaksi tehdä ja sitten ehkä käydä kaupoilla ennen eskarin hakua :D

Meidän perheellä alkaa tänään pitkä joululoma :heart: Osan ajasta lapset on tosin isällään, mutta onpa mulla sit tuo murmeli kotona.

Eilen illalla laitoin miehen käden mahalle (ei ole juuri mahaa kosketellu) ja pikkunen sai sellasen puolen tunnin potku-myllerrys-tönimis session, että mahanahka vaan veny ja paukku. :D

Viikkoja olis nyt tasan 27 ja sellaset liitoskivut on, että huh huh.. Kävellessä, kääntyessä sängyssä ja housuja pukiessa/riisuessa meinaa äitiä tulla ikävä :(

Aika moni taisi tänään olla sokeritesteissä, tsemppiä kovasti!

Eilen illalla mies kävi tiputtamassa "kummikirjeen" yhden pariskunnan postilaatikkoon kun lähtevät jouluksi reissuun, kuoreen kyllä kirjoitin, että saa avata vasta jouluaattona.
Sisällä sitten luki:
On masussa pienet sormet ja varpaat,
nyt jo varmaan arvaat.
On pienelle valmiina papat ja mummit,
enää puuttuu mieluiset kummit.
Vaippaa ei ole ihan pakko vaihtaa,
mutta lapsellisuuksia ei saisi kaihtaa

Teistä tulisi kummeista parhaat,
Jos päätätte pikkuihmisestä huolta kantaa,
voisitteko vastauksen meille antaa?

Vielä pitäisi tehdä toisellekin pariskunnalle kirje jouluksi ja tehdä päätös, että pyydetäänkö muita vai ei..

Mutta nyt leipomaan!

Terkuin Pikkarainen&Maggie 27
 
Voi miten ihana runo Pikkaraisella ja miehellä kummikutsussa :heart:

Oi voi...päivät vähenee itse kullakin. Laskeskelin juuri että 31 täyttä työpäivää vielä edessä |O *huokaus* Sitä ennen pitäisi vielä saada paljon aikaiseksi että voi jäädä hyvällä omallatunnolla pois..

Tänään tehdään riisipuuroa ja aamulla aloitetaan miehen kanssa piirakanpaisto. Ei olla niitä aiemmin kaksistaan tehty, mutta rohkeasti käydään yrittämään kun tuli kerran tuo leivinuunikin hankittua takan yhteyteen =) Myös kinkku meinattiin paistaa aatonaattona ihan ekaa kertaa itse, saa nähdä miten onnistutaan :LOL:

Vauvelikin kasvaa ja vahvistuu. Illalla yritti ulostautua vatsanahan läpi ja hirmunen möyrintä käy nytkin koko ajan. Ei selkeästi tykkää istumatyöstä. Taitanee käydä tila ahtaaksi..

Miimon ja Hengari-Hertta 27+6
 
Glow ei tätä turhaan sanota Suomen turhimmaksi kaupungiksi :LOL: Onneksi sulla on kaikki "hyvin" ja saat vähän levähtää jouluna. Vauvelikin on jo aika hyvän kokoinen, mutta toivottavasti saa vielä ainakin 7-8 viikkoa masussa kasvaa! Hui, kun rupes jo jännittämään! Noinko lähellä se täysaikaisuus meillä alkaa olemaan?!?

Toivottavasti kaikki saa hyviä tuloksia sokeritestista! Katariina, käythän kertomassa miten jännityksen kanssa meni ;)

Pikkarainen aivan mahtava runo! Ootko ite kirjottanut sen? Me oltiin ajateltu vain soittaa ja pyytää kahville ja sitten kysästä, mutta tuo runo sai mut innostumaan kirjeen ajatuksesta! Sais kummitkin sitten ensimmäisen muiston pienestä!

Mies soitti juuri, että oli päässyt jo töistä. Nyt enää odottelen, että ajelee Hämeenlinnasta kotia. Tän jälkeen poissaolot tuleekin sitten olemaan enää maksimissaan parin viikon mittaisia! Niin rankkaa kuin on ollutkin, olen ihan tyytyväinen, että nyt nuo kurssit on käyty eikä mies ole poissa näin paljoa enää vauvan syntymän jälkeen :heart: Tänään on myös vaunujenhakupäivä eli kun mä lopettelen työni iltapäivällä, mennään hakemaa vaunut, hoitopöytä ja turvakaukalo tutulta! Harmi, kun en ole ehtinyt siivota pöydälle paikkaa vielä kuntoon, olis ollut kiva saada koti jo tänään vähän nätimmäksi eikä jättää niitä tavaroita tuohon keskelle eteistä. Mutta sunnuntaina sitten mun synttäreiden kunniaksi. Ja joo täytän siis 32 sunnuntaina :eek:

Hyvää viikonloppua!

NinaRinsessa (jo vähän paremmalla fiiliksellä) 27+6
 
nonnnnih, nyt on kotiuduttu testeistä..ihan jees se meni, tokan piikin jälkeen alko tulee oksetus olo ja kävin pari kertaa ykäämässä vessassa, mutta nyt oon hengissä kotona :D ja tuloksia odotellessa....inhottavaa ku ei heti saa tietää mitä ne tulokset sanoo :p

mä just huomasin, et on muutenki ollu nyt ehkä viikon verran simmonen olo, että oikeen mikään ruoka ei meinaa maistua..muroja ja jukurttia vois vaan syyä :S kaikki mitä mietin et teen ruokaa, tai mitä mies ehdottaa ni mua etoo koko ajatus..kumma juttu, sit ku ei ruoka maistu kunnolla ni tulee pahaolo..ylläri pylläri :D

miehel vähä niinku piti olla vapaa tänää, mut joutukin töihin, plaaaah.. mä meinaan vaan lepäillä sängyssä ja kattella telkkaa ym. :) huomenna ois yhet "pikkujoulut" kavereiden kesken, harmittaa jo nyt ku tiiän et oon ihan väsyny tosi aikaseen illasta ni ei oo sit kauheen houkuttelevaa mennä sinne, mutta mies tahtoo ni täytyy mennä..sama uuden vuoden kanssa, nyt jo ressaan ku mies haluaa toki juhlia ja ite en mitenkää jaksa valvoa ni ...... :/ no kattellaan miten menee..

ei kai mulla nyt muuta...

ps, toi kummikirje oli TOSI ihana juttu. me viel mietitään et pyydetäänkö ihan vaan jossai vaiheessa naamatusten kummeiksi nuo kaverit, vai ihanko kirjeella tai vai mitä tehdään.. saa nähä :)



pps. miks mulla on kokoajan ressi et tuo pikkanen ois liian pieni viikkoihin nähden?!?! paino oli siis 25+0 noin 720g... hmh,, :ashamed:
 
Tulin vain kertomaan, että tänään lähti jo 30. raskausviikko käyntiin =) Aika rientää! Eli nyt sitten 29+0 ja 8. kuulla mennään...Poitsu myllertää mahassa minkä kerkiää.

Unohtui muinoin kertoa oma sf-mittani, joka oli 1.12. noin 24 cm. Ympärysmitta oli viikko sitten tasan metri. Nyt on varmaan tullut taas pituutta lisää, tuntuu että vatsanahka repeää...

Kävin tänään ottamassa kausi-influenssapiikin, onko joku muu sen myös jo hommannut? Kovasti sitäkin suositellaan sikapiikin lisäksi.

Äitiysrahasta en ole itse saanut tieoja muuta kuin ystävällismielisen meilin Kelasta, että rahapäätökset venyvät, koska eivät voi veroteknisistä syistä vielä päättää vuoden 2010 rahoista. Hmmmm...

Viikonloppuja kaikille ja voikaahan hyvin!

Karo ja masu 29+0

 
Karo, mä otin sen kausi-influenssapiikin jo kuukausi sitten.

Mä kans odottelen tässä jo malttamattomana sitä äitiyspäivärahapäätöstä. Eilen kävin Kelan sivuilta katsomassa, niin ei ollu ainakaan vielä siellä tullu päätöstä. Ainoastaan oli se päivämäärä, millon olen hakemuksen jättänyt.
 
Katariina:Meillä vauvan painoarvio oli rv 24+2 553g ja lääkäri ainakin sanoi että ihan hyvin on kasvanu! Että en usko et sullakaan on syytä huoleen...Meillä ollut muillakin lapsilla painoarviot aikalailla samoja, kun tällä tulevalla vauvalla ja nuorimmainen on ollut isoin ja painoi 3290g syntyessään!

MUlle tuli tänään äoppäraha päätös postissa ja ä-pakkauskin olisi tullut, jos sitä sit illemalla kerkeis isännän kaa se hakea!

Hengästyykö muut tosi helposti? MUsta tuntuu ettei tarvi paljo mitään tehä kun hengästyttää ja pulssi nousee, mut luin jostain et on näillä viikoilla ihan normaalia!Välillä tulee niin mahottomia heikotus kohtauksia et pakko mennä vähäks aikaa levähtää, oon kyl koko viikon siivonnu ja leiponu et kai sekin vaikuttaa...
 

Yhteistyössä