**Maaliskuun murut** Heinäkuussa

ihania ultrakuulumisia teillä! Onnea! :flower:

ja uusille odottajille; tervetuloa!



Täällä on oltu hiljais elolla, mun olot on ihan kauheat... oksentelen jatkuvasta, myös yöllä ja muutenkin olo on kurja.. ensi viikolla alkaa työt, ja olen jo kauhuissani, että mitä tulevan pitää, en haluaisi jäädä saikullekkaan, mutta jos on pakko niin sitten niin. meillä esikoinen 1,5 v on päivähoidossa työpäivieni ajan päiväkodissa. onneksi.

olen vähän ulalla, mistä ootte puhunut, mutta..

ensimmäinen neuvola oli meillä viimeviikolla ja siellä annettiin paperipinoja ja täyteltiin lappuja, myös lähete ultraan ja itseasiassa eilen tulikin np-kutsu ja ultra on 23.8. sitä siis odottamaan.

Seulonnat oletteko ajatelleet osallistua? me olemme päättäneet jättää osallistumatta, ei osallistuttu viimeksikään. ja jos ette osallistu, kiinnostaisi vähän tietää teidän näkemyksiä asiaan?

(.) olotila on kauhea. oksentelen useita kertoja päivässä eikä mikään tahdo pysyä sisällä, silti on vain yritettävä.. tämä pahoinvointi on uuvuttavaa. tahtoisin tietää että onko mahassa edes ketään, mutta luultavasti on kun oireetkin niin vahvat. =) esikoisesta tipassa olin ekaa kertaa rv 9, katsotaan miten tässä käy..

Viikot tuntuu nykyään menevän vauhdilla! justiinhan sitä plussasi, ja pian ollaan jo turvallisilla viikoilla..

Ihania mahankasvatus aikoja!

Niinuli ja mini 7+4
 
Onnea ultrassa käyneille hyvistä uutisista! :) ja tervetuloa uusille maaliskuisille!

Seulonnoista; osallistutaan niihin.

Onko muilla ollut vatsanväänteitä, ripulia tms. nyt alkuraskaudessa? Itse olen huomannut jo monesti tiettyjen ruokien jälkeen, että alkaa vatsaa väännellä ja tänään esim. söin ihan normaalisti kotona lasagnea, niin ei mennyt kauan, kun alkoi hirvittävästi kramppailla mahaa, juuri kuin mahataudissa. Ripulia ei tullut mutta oksensin kyllä kertaalleen. Muistelen, että kakkosen alkuraskaudessa oli tällaista myös. Mulla ei muutenkaan maha toimi ihan säännöllisesti, joten voisikohan johtua siitä. Saiko sitä Levolacia käyttää raskausaikana?

Nyt taas saa varmaan hetken unta ootella, kun nukuin tuossa alkuillasta jonkin aikaa, ei yksinkertaisesti pysynyt hereillä. Minulla alkaa 5. päivä uusi työ ja kauhulla odotan, miten tämän väsymyksen kanssa käy, nukahtaako sitä pöydän ääreen kesken työpäivän... Toivottavasti väsymys helpottais pian!

Äitee rv 6+5 (kun ollaan jo torstain puolella)
 
Hei,

Ilmottaudun mukaan:wave: LA on 24.3.2014 38 4.lapsi OYS.

Jännittää kamalasti, minulla on 4kk nuorimmainen ja hän syntyi sektiolla. Menen maananataina ultaraan, jotta nähdään, mikä on tilanne. Neuvolalääkäri oli sitä mieltä, että jos ei ole ollut kohtutulehduksia ja sektiohaava on parantunut hyvin, niin voi alkaa yrittämään..ja tässä sitä odotetaan:heart:

Toivotaan parasta.

Mukavaa odotusta kaikille:) ja tsemppiä pahoinvointiin ja väsymykseen.

OivaAino 5+2
 
  • Tykkää
Reactions: knyte
Moikka kaikille! :) Ilmoittaudun mukaan. En tiedä kuinka ahkeraan ehdin kirjoitella, mutta aion ainakin käydä lueskelemassa joskus.
Meillä viikkoja 8+4 ja LA taisi olla 5.3 jos en väärin nyt muista... Neuvola on vasta parin viikon päästä ja siitä seuraavalla viikolla ultra, joss tarkentuu.
Toinen lapsi kyseessä, edellinen onkin jo koulussa! Jännää! <3
 
Moikka ja tervetuloa taas uudet odottajat!

Ihan ekana voisin ilmoittautua avuksi jos tarvitsee ylläpito/päivityshommiin apua :)

Seulontoihin osallistun kuten esikoisen kanssakin, työskentelin kehitysvammaisten parissa ennen eskoisen tuloa, joten mulla on aika tarkkaa tiedossa miten tulen menettelemään jos seulonnoissa ilmenee jotain erikoista. Tietoa kun on kehitysvammaisten hoidosta, eri vammojen ennusteista jne. Jos olisin varma ettei raskautta tulla missään nimessä keskeyttämään en seulontoihin turhaa osallistuisi.

Minä tuolla Facebookin puolella jo kerroinkin että tuntuu hassusti siltä että odottaisin kaksosia. Se on kyllä äärimmäisen epätodennäköistä :LOL: Suvussa ei ole yhtään monikkoraskauksia. Kuulin juuri että kun hormoniehkäisyn jälkeen tulee heti raskaaksi niin hormonit saattaa vielä sen verran sekoittaa kroppaa, että monikkoraskauksien riski hieman kasvaa, onko kukaan kuullut tämmöisestä ennen??? Tulin siis ehkäisyn lopettamisen jälkeen ekasta kierrosta raskaaksi tällä kertaa.

Onko täällä muuten mukana odottajia, joilla on aiemmin jo kaksoset tai jopa kolmoset?

Arell ja herne 5+5
 
  • Tykkää
Reactions: knyte ja Cassyput
niiinuli Meillä ainakin tuo np-ultra on osa niitä seulontoja. Eli verikoe ja np-ultra yhdessä antaa mahdollisen riskiluvun. Osallistun ihan vaan siitä mielenkiinnosta, että pääsen ultraan kurkistamaan vauvaa. Aika kauheen kuulonen tuo sun pahoinvointi.. Pidetään peukkuja, että menis tällä kertaa vähemmällä ohi! :)

Äitee Mun maha tuntuu toimivan aika satunnaisesti. Toisinaan ummettaa ja toisinaan on ihan vetelällä. Juustoja eikä banaania kärsis syödä ollenkaan. Levolakkia saapi käyttää :)

OivaAino Tervetuloa! Ja tulee teille kyllä tosi pienellä ikäerolla uusi vauva :D

Matti Katikainen Tervetuloa myös sinulle!
 
niiskunenä sain vastuksen kun yleisesti kysyin omassa alotuksessaan ultrista. Joku ihana kertoi satamassa olevan jonkun ultramammat,jossa hintaa ultralla 78e eli paaaljon halvempaa kun muissa puljuissa. Sinne taidan varata ens viikolle ajan.
Ja voihan se vaikka olla että makoillaan synnärillä samassa huoneessa maaliskuussa ;)

niiinuli kuullostaa hurjalle sun olot. Jaksuja ja toivotaan tosiaan ettet tippaan asti nyt joudu.

OivaAino tervetuloa!!!

Kuten myös Matti Katikainen!!


seuloista toki osallistutaan,kuten esikoisestakin.


maha toimii jotenkin. Esikoisesta ummetus oli ihan kauhee,nytkin meinaa välillä kovaksi vetää..

Olot muuten ihan kuin tähänkin asti; ällöttää ja etoo. Nännit kipeet ja hermot kireet..ja valkovuoto lisääntyny roimasti,en normaalisti juurikaan edes huomaa sitä olevan.


Nukutteko mahallanne vielä ihan normaalisti? Musta se tuntuu jotenkin kummalle jo nyt..? Ikävöin mahallaan nukkumista esikoista odottaessa eikä sittenkään voinut nukkua maidon noustua kun tissit meinas räjähtää ja nyt taas sama : /


Yääh,nyt syömään kun meinaa taas kuvotus iskee :x



-Tipetsu ja onneli rv 6+3- Heii,nää viikothan alkaakin jo kulua nopeemmin! :D
 
Apua, mä en oo taaskaan ehtiny käymään täällä vaikka piti joka päivä kirjotella..! :headwall:

Meillä esikoinen meni pph:lle 1v4kk:n iässä ja siirtyy pk:iin nyt viikkoa ennen 2-vuotissynttäreitä. Ja jää sinne, kun tämä toinen syntyy. On tuolloin 2v7kk. Kivittäkää. :stick: ;)

Ihan siitä kokemuksesta, että esikon imetys kesti 1,5-2 tuntia kerrallaan, sitten 5 minuutin tauko ja sama uusiks. Pitäs se esikkokin vissiin ruokkia, viihdyttää ja huomioida jossain välissä..

Toisekseen tämä kakkonen menee päiväkotiin jopa alle vuoden ikäisenä. Syy: mulla alkaa koulu ja kukaan ei oo vielä ilmoittautunut maksamaan meiän asuntolainaa, joten mieskään ei voi jäädä kotiin.. Rahalahjoituksia otetaan vastaan! :LOL:

Juff ja *nimetön* 7+0
 
Noihin seulontoihin on pakko kommentoida sen verran, että jos tuloksesta huolimatta lapsi otetaan vastaan, eli keskeytystä ei tehdä mahdollisen vamman vuoksi, ei niitä kannata tehdä. Eräs sukulainen teki tuon seulan, ja lääkäri oli sitä mieltä, että lapsi on varmasti vammautunut. He eivät kuitenkaan raskautta keskeyttäneet ja nyt heillä on täysin terve koululainen.
 
Seuloista sen verran, että np-ultraan ollaan menossa, koska toki halutaan nähdä vauva ja että hän siellä hyvin voi eli kasvaa ja kehittyy :) Mutta miehen kanssa keskusteltiin jo aikoja sitten, että veriseuloihin ei tällä kertaa nyt mennä. Viimeksi oltiin, koska neuvolan terkka perusteli sitä esimerkiksi sillä, että vähentää shokkia kun jo etukäteen tietää, että lapsi on vammainen (siis ei nyt just noin sanonut, mutta ajatus oli sama). Meille esimerkiksi Downin syndrooma ei ole sellainen, että keskeytykseen päädyttäisiin. Ja lapsellahan voi syntymän jälkeenkin ilmetä vaikka mitä vammaa ja vaivaa vaikka ennakkoon olisikin käyty seulat läpi. Toki sitä olen pohtinut, että jos menisi seuloihin ja sieltä tulisi korkeat riskit ja tarkemmin tutkittaisiin ja selviäisi, että vauva on niin vakavasti sairas, ettei tule selviämään hengissä, että mitäs sitten? Mutta en halua liikaa jossitella ja pohtia, kun kuitenkaan kaikkeen ei voi itse vaikuttaa. Otetaan sitten vastaan se mitä sieltä tulee :)

Vatsa on kyllä toiminut ihan hyvin/normaalisti tähän saakka. En muista esikoisestakaan, että olisin kärsinyt edes ummetuksesta pahemmin (vai kultaakohan se aika vaan muistot?).

Elluska ja pikkuinen 8+1
 
Seulontoihin osallistutaan kyllä. riksu, onko siitä ultraäänestä sitten jotain haittaa sikiölle? Mulle on ainakin vakuuteltu, ettei, ja aika monta kertaa onkin ultrattu ennen np-ultraa. Vai onko siihen joku muu syy, ettei kannata osallistua, vaikka pitäisikin lapsen tuloksesta huolimatta?

Postimerkki, kärsin myöskin tissien kasvusta. Tosin oon aina hieman isompia toivonutkin, mutta nyt näyttää vaan siltä, että oon tunkenu rintsikoihini vaan rutkasti täytettä, kun ne on niin nopeasti alkanu tursuilemaan :LOL: Isommat liivitkin olis tosi ajankohtaiset, mutta erikoiskokojen kalleus vähän rajottaa mun ostosintoa.

Täällä ollaan taas sairauslomalla, nyt toivottavasti vain pari päivää parin viikon sijaan :ashamed: Tällä kertaa vuorossa vti, joka tuntuu kyllä paljon siedettävämmältä kuin munuaistulehdus.. Herne saa kyllä ensimmäisten elinviikkojensa aikana aimo annoksen antibiootteja, maitohappobakteereja ja ultaääntä :rolleyes:

audree ja herne 7+3
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä minäkin haluan normaalit ultrat käydä läpi, ei siinä mitään. Mutta näitä, missä katsotaan, onko niskaturvotuksia yms. en halua, koska raskautta ei keskeytettäisi, vaikka tulos ei olisi hyvä. En edes tiedä miten ne tehdään, koska mihinkään kolmeen aiempaan raskauteen en ole niitä halunnut. Ja minä ainakin kokisin isona stressinä sen, että meille kerrottaisiin ettei kaikki välttämättä ole hyvin. Loppuraskaus olisi kyllä melkoista tuskaa. Mutta jos sen tiedon haluaa ottaa vastaan, niin siitä vaan :flower:
 
Seulaan mennään, ihan senkin takia, että jos jotain riskiä on, osataan etukäteen varautua niin hyvin kuin mahdollista.

Nää päivät matelee, enkä koskaan pääse paremmille viikoille :headwall:
Tänään bongattu eka hormonihirviökohtaus :D

Nemmiina ja KerttuHermanni 4+6
 
Hei!
Täällä ilmoittautuu joukkoon mukaan vielä yksi maaliskuussa murustuva.
Oma Houdinini päätti juhannuksen kunniaksi ohittaa kaikki tielle tulleet kumiset esteet ja näin ollen vannoutunut vanhapiika totuttelee pikkuhiljaa ajatukseen vauvasta...
Neuvolaan mennään 9.8 jonka jälkeen aikataulut tarkentuvat, mutta lukion lyhyt matematiikka antaa alustaviksi arvioiksi seuraavia tietoja:
LA 15.3.2014/ Kengännauha 31/ ensimmäinen/ OYS
 
  • Tykkää
Reactions: knyte
Hei kaikki!

Taidan minäkin ilmoittautua mukaan, taustalla olen jo pitempään lueskellut juttujanne aina, kun olen ehtinyt. Täällä odotellaan kolmatta ja LA on 8.3. Aika paljon on jännittänyt, että onnistuuko tämä vai meneekö kesken, kun ikääkin on jo yli 35 kuitenkin. Ja yksi keskenmenokin taustalla.

Niinuli tuumi, että viikot menee nopsaan, mutta minusta taas aika on mennyt ihan hirmuisen hitaasti. Olen niin väsynyt ja huonovointinen, että lähinnä vain odottelen, että tämä helpottaisi. Kesälomatkin menee ihan omasta eestään, mutta eipä se haittaa, kun hyvän asian puolesta kuitenkin <3.

Päivähoidosta on ollut keskustelua, se on aina kuuma aihe. Meidän keskimmäinen jäänee hoidosta kotiin, kun vauva syntyy. Mutta täytyy sanoa, että mieli tekisi hoitopaikkaa varalla pitää. Nimittäin sama juttu, kuin Juffilla, että imetin edellistä suurimman osan ajasta ja lopunkin ajan sitten kanniskelin... Että miten siinä sitten hoidat ja viihdytät yhden uhmaikäisen. Mutta aika näyttää, kuinka käy. Itse olen sitä mieltä, että jokainen tekee omista lähtökohdistaan parhaat ratkaisut eikä niitä muiden kannata arvostella. Toki voi suosituksia antaa, jos on asiasta kokemusta.

Paljon näyttäisi olevan porukkaa maaliskuulle, tuleekohan synnäreillä ruuhkaa :). Eikö se maaliskuu perinteisesti ole ollut suosittu kuukausi, juurikin juhannuksen jälkimaininkeina :).

Meelia ja pikkuinen verso 7+5
 
tervetuloa uusille! :)

Tulin vain kertomaan ultrakuulumisia: kaikki oli masussa pienellä hienosti,sydämen syke oli vahva, raskauspussi pyöreä ja limakalvo paksu :) Nähtiin jopa napanuora, hassua! :) Vauvan kaverina kohdusta löytyi myös kysta,auts! Voi kuulemma kipuilla kovastikin jos sille päälle sattuu. Siitä ei kuitenkaan ole mitään haittaa raskaudelle ym. ja yleensä häviää itsestään. Toivottavasti ei nyt ihan kamalasti ala kipuilemaan :/ Mulla on jo nyt tän raskauden aikana ollut kertaalleen tosi kipeä maha ja pelkäsinkin jo pahinta.

Olot senkus jatkuu,tänäänkin on arabialaista kaulailtu,mutta ei haittaa kun tietää etten kärsi turhaan :)

seulonnoista: Täällä ollaan vähän kahden vaiheilla, mutta kyllä mä uskon että osallistutaan nytkin, toivottavasti kaikki menisi hienosti ja saisimme terveen nyytin :heart:

Diipeli ja muru 6+6 (kohta 7+0 POKS! jo valmiiksi)
 
  • Tykkää
Reactions: bambiina77
Moikka ! Mä ehkä varovaisesti uskallan jo liittyä tänne teidän seuraan :)
Tein positiivisen raskaustestin toissa päivänä.

Voisin vähän esitellä itseäni :) Elikkä;

Olen 20v 03/12 syntyneen pojan äiti pääkaupunki seudulta. Laskureiden mukaan laskettuaikani olisi 22.3.14 ! Synnytys-sairaalani tulee varmaankin olemaan kätilöopistonsairaala vaikka toivoisinkin NKL :)

Nyt rupean lueskelemaan teidän kirjoituksia, jotta pääsisin mukaan porukkaan :)

ps. Mäkin olisin kiinostunut siitä fb ryhmästä :)
 
  • Tykkää
Reactions: knyte
Huh. Menipäs hetki kun luin taas kuulumisianne! Ihanaa!

Aivan luksusta kun kumpikin muksu nukkuu päikkäreitä (todella harvinaista tuolle 5 veelle) ja mies lähti juuri parin viikon työmatkalle (nyyh.. sitä ikävöiden tuo esikkokin nukahti). Saa nähdä miten täällä menee kahden lapsen, tämän raskauden ja noiden heppojen kanssa. Onneksi on lomittaja. Niin ja ei olla oltu täällä lasten kanssa keskenään kuin joku 3 päivää kerrallaan. Jänskää..

Kaikenlaista piti kommentoida. Lähinnä sitä että minulla on nyt eilen ja tänään ollut ihan hyvä olo. En tiedä pitäisikö huolestua. Miehelle kun sanoin niin se väitti että tuon tokan kanssa olin samanlainen - joka toinen päivä raskaana ja joka toinen päivä en. En edelleenkään ole varhaisultraan aikaa varannut. Aika tasan kuukauden päästä on ultra ja eka lääkärikäynti. Joku niistä kyselikin. Meilläkin taitaa olla kaksi se vakio. Mut sitten on näitä erikoistapauksia. Ja minusta tehtiin jo viimeksi erikoistapaus. Vasten tahtoani. :) Mut olihan se ihan kiva käydä varmistamassa että kaikki ok. Saa nähdä mitä lääkäri tällä kertaa tuumii.. Niin ja viimeksi kun olin raskaana kesällä niin vaihtui lääkäri joka ikinen kerta. Taisi olla viisi eri lääkäriä.

Seulonnoista - kyllä siihen np-seulontaan osallistutaan. Normisti. Ei odotuksia puoleen eikä toiseen sen kanssa.

Mahan toiminnasta - Toimii ;) ehkä liiankin hyvin. Miehen velikin jo sanoi että sullahan tulee kaikki läpi. Hih. Mut hieman löysähköä siis ollut ja tiheetä vessassa käyntiä.

Oloista vieilä. En tiedä sitten mutta musta tuntuu että kun herään aikaisemmin niin ei ehdi tulla tätä pahaa oloa ja kuvotusta. Nyt kaksi päivää perä jälkeen joutunut heräämään jo 6 jälkeen (ihan yhtäkkiä) niin on ollut helpompia nuo aamupäivät. Ennen tätä aamupäivät meni "herätessään". :)

Rinnoista Ihan pikkasen ehkä isommat/painavammat. Muita tuntemuksia ei ole.

Että tälläistä tällä kertaa. Pitääpi yrittää tehdä jotain järkevääkin kun on kerrankin tätä "omaa aikaa" :). Tai sitten vaan nauttia ja katsoa sormien läpi tätä kaaosta täällä :)

E ja K3 (Vko 7+6.. hui.. huomenna huomenna jo 8+0)
 
Tulin poksumaan, 5+0 (vasta!)

Olot on pysyneet hyvinä, tänään törsäsin vielä apteekin omaan testiin rahaa, ja hienosti on vahvistunut :)

Ja tervetuloa uudet! Kuka päivittää listaa täällä? Ei oo vissiin muutamaan päivään käynyt, uusiakin tupsahtelee hulinalla ;)
 
Minä käyn joka päivä hyväksymässä täällä kaksplussalla olevaan kerhoon pyrkijät, en aina välttämättä ilmoita siitä erikseen, jos olen kännykällä. En tiedä tuleeko hyväksymisestä ilmoitusta hyväksytyille, mutta muistakaa käydä itse tarkistamassa että olette päässeet. :) Olisi muutenkin kiva jos keskustelu siellä vielä vilkastuisi.

Tässä vielä linkki kerhoon: Maalisuun muruset 2014 - Kaksplus :)

En edelleenkään pysty edes muodostamaan järkevää ajatusta, kun on niin saakelin paha olo 24/7. :$ Mä saatan herätä aamuyöllä siihen, että mua huimaa ihan kympillä vaikka siis makaan sängyssäni... Ihme touhua! Tämä on mun kolmas lapsi ja luulin että muistin kuinka kamalaa tää pahoinvointi on, mutta kyllä se itse asiassa on vielä kamalampaa kuin muistoissa. Ja nyt pitäis seuraavaksi saada jotain kouluhommia tehtyä, huhhuh.

Tänään rv 8+0 eli pari viikkoa vielä jäljellä tätä herkkua. :D
 
Nemmiina päivittäjä taitaa olla knyte, onkohan hänellä tosiaan kaikki hyvin? Arellhan tuolla tarjoutui aiemmin päivittämään, mutta sitä varten pitäisi tehdä uusi pino... Mitä jos Arell tekisi sen elokuun pinon sitten, jos hän käy täällä useammin?

MUOKS: Sen vielä lisään että laittakaa uudet liittyjät ja muutkin päivitettävät jutut mieluusti punaisella tai muulla kirkkaalla värillä, niin päivittäjän on ne helpompi teksteistä bongata. :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä