**Maaliskuun murut** Heinäkuussa

Tänään käytiin varhaisultrassa, ja nyt voin tosiaan itkeä ilosta toisin kuin kahdella edellisellä kerralla.. :heart: Ultrassa löytyi 16mm kokoinen sikiö, pää, käden alkuja näkyi myös ja tietysti sydänkin löi! Itkuhan siinä tuli heti, kun sanottiin isälle, että tuus kattomaan mitä täältä löytyy.. Ikinä kun en ole nähnyt mitään muuta kuin tyhjää ultrakoneessa. Sanoinkuvaamattoman onnellinen olo! Vastasi koon puolesta viikkoja 8+2, eli 5 päivää edellä menkoista laskettuna. :heart:

Olo oli jo viikonloppuna jotenkin epätodellinen, tuntui ettei tästäkään raskaudesta tule mitään. Nyt kuitenkin taas oireet päällä, pahoinvointi, mieletön turvotus, tissikipu.. Ylihuomenna neuvola ja sinne ultrakuvat mukaan! =)



Pupulin ja nahkavekkari 7+5 (8+2)
 
Onnea kaikille ultrassa hyviä uutisia saaneille! :)

Minä meinasin huomenna ruveta soittelemaan lääkärikeskuksiin, jospa mekin sitten siellä ultrassa käytäis...

Tänään oli ensimmäinen päivävuoro töissä pahoinvoinnin alkamisen jälkeen ja se sujuikin ihan mukavasti. Eilenhän oksensin kotona 6 kertaa, mutta tänään vain yhden kerran ennen töihinlähtöä. :) Töissä nakersin koko ajan näkkäriä pitääkseni pahoinvoinnin poissa, tiedä sitten kuinka epäilyttävä olin. :D

Cembalo 6+2
 
  • Tykkää
Reactions: Cassyput
Onnea Pupulinille ultrauutisista! :flower:

Täällä alkaa pikkuhiljaa etomaan. Ikävän tutun tuntuinen olo aiemmista raskauksista. Koko päivän ollut sellainen hieman kuvottava olo ja paristi on pitänyt käydä yökkimässä, mutta ei ole ainakaan vielä tarvinnut oksentaa. Janottaa koko ajan ja nyt sitä kahvia ei enää tee mieli aamuisinkaan, tähän asti on vielä mennyt se yksi mukillinen aamulla.

Onko muilla sellaisia vihlovan tuntuisia tuntemuksia tuolla "jossain ihan alhaalla", eli ihan kuin vihloisi tuonne jonnekin häpyluun tuntumaan? Tänään tuntunut useamman kerran. Itse asiassa nyt alkaa vasta tuntumaan siltä, että tässä raskaana ollaan, ehkä se johtuu just tuosta etomisesta... ;)

Pitäisi alkaa leipoa kuopuksen sunnuntaisia synttäreitä varten ja olo on kuin löysällä rätillä... Onneksi äiti tulee auttamaan! :)

Äitee rv 6+2
 
Hei taas kaikille ja tervetuloa uusille :)

Olen nyt muutaman päivän pitänyt vähän hiljaiseloa, kun ei oikein ole ollut mitään kirjoitettavaa. Esikon 1v synttärit saatiin kunnialla juhlittua sunnuntaina ja nyt saan henkäistä ja unohtaa sen järjestämis stressin:)

Oloissa ei ole ollut mitään valittamista, mitä nyt tuolla FBn puolella olen oireettomuutta valitellut. Nyt taitaa kuitenkin pikku hiljaa kuvotus nostaa päätään.

Päivähoidosta olitte täällä jutelleet ja itsellenikin tuli sellainen paska äiti fiilis kommenteista kun esikon joudun päiväkotiin laittamaan. Aloitan siis taas töissä äitiysloman jälkeen ja kun molemmat vuorotyötä tehdään, ei meillä muuta vaihtoehtoa ole kuin laittaa vuoropäivähoitoon joka täällä on päiväkodissa. Ryhmässä on 12 lasta iältään 0-3v. Jotenkin nuo kolme vuotiaat tuntuvat kamalan isoilta samaan rynmään, mutta enpähän siihen pysty vaikuttamaan. Perhepäivähoitajalle olisin tytön halunnut, mutta tosiaan ei vaihtoehtoja ollut ja töihinkin on pakko mennä..

Tuli sekava selostus mutta toivottavasti siitä jonkun selvän nyt kuitenkin saa..

Sekopo ja MiniMe 6+0 Poks
 
Ei varmasti kenelläkään ole ollut tarkoitus pahoittaa toisten mieltä hoitojärjestely-kommenteillaan! : / Jokaisella saa tietysti olla oma mielipiteensä ja ihanteensa asioista kuinka niiden pitäisi mennä/toivoisi menevän, mutta tietenkään aina ei niin voi tehdä! Tällöin tekee parhaan ratkaisun siihen omaan tilanteeseen nähden :) Kuten aiemmin kirjoitin, haluaisin lapseni pph:lle ja päiväkoti ei mielestäni edelleenkään ole alle 2-3 vuotiaan paikka, mutta mikäli tilanteeseen ei olisi muuta ratkaisua kuin laittaa lapsi päiväkotiin, niin sinne hänet veisin jos tarve vaatisi.

Ei kukaan meistä ole paska äiti! Jokainen on oman tilanteensa paras äiti :heart:

Ps. Hemmetin kuvotus, koko ajan pitäis jotain syödä ja sit ku koko ajan syö niin olo on ku kaasukammiolla, kun turvottaa :kieh:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Diipeli
Nyt täytyy kysyä, että miten ihmeessä te olette onnistuneet käymään ultrassa niin halvalla? Kun joku on kertonut, että meni alle 100€. Soittelin just meidän kaupungin lääkärikeskukset läpi ja kaikissa oli hinta-arvio 180 - 200€. Yhdessä tosin epäiltiin, että saattaa päästä vähän halvemmalla. Lisäksi ne oli monesti sitä mieltä, että kelasta ei saa korvausta jos ei ole mitään terveydellistä syytä käydä ultrassa. Varasin nyt kuitenkin ajan oletuksella, että tulee maksamaan 180€ :D. Jos alkaa kaduttaa niin ehtiihän sen sitten vielä perua...
 
Onnittelut kaikille hyviä ultra-kuulumisia saaneille!! :flower:

Ja uudet masuilijat tervetuloa!!


(.) täällä yököttää ja etoo ja ällöttää ja öllöttää ja tekee vaikka mitä ainaki 20/7 :x Mä niin inhoo tämmöstä että melkein yrjöttää ja melkein ei..Pakko syödä koko ajan jotain ja jos unohtaa syödä 1h välein,niin yäk! :x Mahakin kunnon pömppis jo,en saanu eilen vedettyä sitä sisään kun peilin eessä yritin..Ihana silti kun tietää että asiat on kunnossa masussa kun äippää ällöttää :)
Mutta kun esikon aikaan ei ollu mitään tämmöstä,niin on ikäänkuin uutta.. Tosin,käytin sea band-rannekkeita,että liekö ne auttanu vai oliko pelkästään tsykologista :D Kaverilta ne lainasin ja nytkin pitäs vissiin saada ne lainaan,mutten haluaisi paljastaa asiaa ennen kuin pääsen ultraan tsekkaamaan tilanteen.
Ja siis tässä pähkäilen että varasinko vai en ja missä ois halvinta. Aikaisintaan viikon päähän vois varata,sit ois 7+1 ja kun ois rahaakin sit mutta mies patistaa kysymään mieluummin neuvolan kautta. Tuskin sinne niin vaan pääsee. Sit vois neuvolaan soitella,esikoisestakin kävin eka kerran rv 8+4.

Nyt pitääkin taas mennä..


-Tipetsu ja onneli rv 6+1-
 
Tervetuloa postimerkki! Tuosta päivähoidosta..meillä lapset on aina olleet samassa ryhmiksessä eikä ole voinut suuremmin moittia. Tiedän että kohtuullisen pienenä tämä tulevatkin hoitotaipaleensa aloittaa mutten sitä murehdi yhtään. Tosin meillä onkin pärjätty pienimmällä osapäivällä, joten melko vähäistä hoidontarve on..
Hiukan väsymys vaivaa ja eilen vähän ällötti mutta melko helpolla on tähän asti päässyt..6+6
 
heipparallaa! ällötys, öllötys, kuvotus ja jatkuva syömisen tarve kuulostaa tutulta, sitä jatkunut nyt 3 viikkoa... mieliteot vaihtuu joka päivä. jos yks päivä oli pakko lähtee kaupasta hakee juustonaksuja, ni seuraavana pelkkä ajatus niistä oksetti ja oksettaa edelleen kun ajattelen et tuolla ne haisee kaapissa :D väsymys myös jotain aivan kauheeta.

hoitokeskusteluun pakko vielä kommentoida, minä taisin olla niitä ensimmäisiä päivähoidon kritisoijia täällä, päiväkodin tätinä. ja ainakin minä kritisoin AINOASTAAN sitä alle 3-vuotiaan virikehoitoon laittamista muutamaksi tunniksi päivässä kun äiti vauvan kanssa kotona. varsinkin kun useimmilla paikkakunnilla tosi pitkät jonot päivähoitoon eikä sit sellaiset pääse joilla todellinen tarve perheen töiden tai opiskelujen vuoksi.

EN arvostellut vanhempia joilla sairaus syynä että vanhempi lapsi laitetaan päivähoitoon (silloin päivähoito varmasti parempi paikka kuin koti), EN niitä vanhempia jotka ovat vauvan kanssa kotona ja laittavat ison yli 3 veen päivähoitoon, ENKÄ vanhempia jotka yleensäkään laittavat lapset päivähoitoon päästäkseen töihin tai kouluun. ja mähän olisin työtön ilman niitä :D

ja itsekin joudumme tämän tulevan esikoisemme laittamaan päivähoitoon taloudellisista syistä viimeistään 1,5-vuotiaana, ja aion valita 1. vaihtoehdoksi hakemukseen päiväkodin tai ryhmiksen, sillä niissä on kuitenkin useimmiten pelivaraa ryhmien kesken jos henkilökunnalla poissaoloja ja perhepäivähoitajalta joutuu kuitenkin usein varahoitoon päiväkotiin kun ne tasoittaa ylitöitään ja pitää viikon vapaita n. joka toinen kuukausi, ja lisäksi pph:n sairastumiset yms.

eli rauha maahan ja loppu sille mielensä pahoittamiselle :D

hokapontas 8+3
 
  • Tykkää
Reactions: Diipeli ja Babytwo
Tervetuloa uusille! :)

Täälä käyty tänään ultrassa ja kaikki oli hyvin, sikiö vastasi yhden päivän heitolla täysin viikkoja ja sydän löi vimmatusti <3 Jännitystä sikiön elossa olemisesta helpotti se, että sain kotidopplerilla eilen ekan kerran sydänäänet kuulumaan :) Ja viikkoja oli eilen 8+2. Että kaikki joilla rva 9 meneillään ja mietitte voiko sydänäänet kuulua vielä niin kyllä voi! Ultrassa kävi ilmi, että sikiön päässä oli kysta, joka kuulemma yleensä lähtee itsestään pois. Neljän viikon päästä sitten nähdään mikä tilanne. En jaksa tuosta stressiä ottaa ja gynekologi soittaa aamulla vielä mitä lääkäri on mieltä kuvan perusteella. Mutta pääasia että siis asiat hyvin vauvalla <3

Tällasta täällä, väsymys painaa ja huono olo ajoittain Helpolla oon päässy tässäkin raskaudessa.

Niin ja tuijottelen nyt vaan tota ihanaa kuvaa vauvasta :) Pituutta löytyi pikkuselta 17, 8mm

Tsempit kaikille pahoinvoiville ja onnea hyvistä ultrakuulumisista! Niitä toivon jatkossakin kaikille :)

Jenniii90 & pikkunen 8+3
 
Jenniii90, kiva kuulla että olet saannut dopplerilla äänet jo kuuluviin :) Täytyy alkaa itsekin metsästämään, vaikka sattaapi olla ettei minulla kovin aikaseen ala kuulumaan, kun kohtu kallistunut taaksepäin. Pysyisi järjissään np-ultraan asti ;)

Pikkusukka 8+2
 
Onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Mullakin edellisessä raskaudessa kuului kotidopplerilla joskus viikolla 8+4, muttei sen jälkeen sitten kuulunutkaan.. Tässä raskaudessa tuskin uskallan kuunnella, kun vedän kuitenkin paniikit jossei ääniä kuulukkaan. Päivät menee liian hitaasti eteenpäin, sais olla jo 12+0!

Yhdelle kaverille oon kertonut, että osaa olla myymättä vaatteitaan, muille sitten vasta myöhemmin. Edellinen raskaus jätti pelkoja, ettei haluakkaan kaikkien vielä tietävän.

Nemmiina ja KerttuHermanni 4+5
 
Heippa!

Onpa kiva lukea hyviä ultrakuulumisia! En malta oottaa, että pääse itsekin taas ensi viikolla, vihdoinkin pitäis se herne sieltä näkyä sykkeineen :) On jo aikakin!

Nonna, maitohappobakteerit auttoivat kyllä ja viikonlopusta selvittiin kunnialla.
Kukaan ei muuten yhtään epäillyt antibioottihuijausta ja sain pistettyä kaikki oireetkin kuurin ja tulehduksen piikkiin. Voin kyllä välillä tosi pahoin ja piti kesken hääjuhlienkin käydä ottamassa parin tunnin unet :rolleyes:

Kuluneen viikon mahtavin kokemus oli kuitenkin se, kun kävin vanhempieni luona ja kerroin heistä tulevan isovanhemmat :) Tämä on siis heille eka lapsenlapsi, eikä heistä kumpikaan oikein osannut odottaa meille jälkikasvua vielä, kun opinnotkin ovat kesken. Pienen alkushokin jälkeen molemmat kuitenkin suhtautuivat tosi positiivisesti ja innolla uutiseen, ja täytyy kyllä sanoa, nautin heidän reaktionsa ansiosta raskaudesta nyt oikein turvallisin mielin :)

audree ja herne 7+2
 
Monellako viikolla ootte käynyt lääkärissä ekan kerran? Ite sain neuvolasta ajan elokuun loppuun jolloin tulee rv 10 täyteen.
Siis ensimmäinen neuvola mulla on 30.7, jolloin viikkoja on kasassa 8+6, mutta siellähän on vaan terveydenhoitaja ottamassa vastaan. Varsinaisia lääkärikäyntejä on vaan kaksi koko raskauden aikana (jos ei mitään ongelmia raskauden kanssa) ja niistä ensimmäinen ainakin Vantaalla on vasta viikoilla 26-28 ja toinen sitten viikolla 36.

Tänään kasassa viikkoja huimat 8+0 :heart:
 
niiskunenä :wave:

Huomasin että sun synnäri on KYS,ootko Kuopiosta? Mua kiinnostas tietää minne yksityiselle kantsis mennä varhaisultraan eli missä ois halvinta,osaatko sanoa?

Neuvola varattu ja on 6.8. Yritin päästä neuvolan kautta varhaisultraan mutta eipä auttanu selitykset ;) Mies ei ois kovin innokas maksamaan yksityiselle ultraa,mutta mä en jaksa ootella minnekään np-ultraan..



-Tipetsu ja onneli tv 6+2-
 
Minä taidan siirtyä kirjoittelemaan huhtikuisten pinoon, on niin siinä ja siinä kummalle puolelle la nyt sit tarkentuu. Esikoinen syntyi 41+5 ja luulenpa että jos tässä kaikki menee hyvin niin tämäkään ei ajallaan synny. Mun riviä ei vielä oltukaan päivitetty listaan joten ei tarvitse sitä poistaakaan :).
Ihanaa odotusta kaikille ja varmasti minä tätäkin ketjua luen jatkossakin ja saatan jopa kommentoidakin ;).
 
Onnea hyvistä ultrakuulumisista! :flower: Meillä se on viimein huomenna!:popcorn: Tosin aika on vasta klo 16 joten tulen sitten illalla kertomaan kuulumiset, toivottavasti on iloista kerrottavaa :)

Minäkin olen kahdessa aikaisemmassa raskaudessa saanut äänet kuuluviin rv8, nytkin ajattelin ruveta sitten metsästämään, ja tosiaan melko kauan sai ekoilla kerroilla etsiä. Mulla on vaan mun oma doppler lainassa niin täytyy nyt vissiin sitten paljastaa tämä tila että saisin sen takaisin itselleni, tämä kun ei ollut vielä ihan suunnittelmissa ;) Mutta odotetaan nyt tuo ultra.

Tänään ollut melko oireeton päivä, vaan pari kertaa on pahaolo hiipinyt kurkkuun mutta en ole edes yökkinyt, toivottavastu yövuoro menis yhtä helposti.. Mutta eipä siinä, pitää alkaa valmistautumaan töihinlähtöön, sitten kun huomenna herää niin onkin se ultra :)

Diipeli ja onnen potku 6+5:heart:
 
Mä oon ollu ihan lomalla, oon käyny kyllä lukemassa kuulumisia, mutta en tykkää hirveesti tuolla tabletilla kirjottaa, niin on sitten jääny kirjottelut.

postimerkki Se niin riippuu paikkakunnasta, että mitä ne tarjoo. Meillä on kolme lääkäriä. Alkupuolella, puolenvälin jälkeen ja joskus 35+ sitten se viimenen. Mulla on lääkäri kahen viikon päästä, sillon omien laskujen mukaan 8+6, neuvola laskee menkkojen mukaan 11+4.
 

Yhteistyössä