**Maaliskuun murut** Heinäkuussa

Elisabeth279, mä niistä mansikoista kirjoittelin. Ei niitä ole mitenkään rajoitettu mutta tuoreita mansikoitahan joutuisi kyttäämään kun niissä saattaa olla multaa ja pakastetut pitäisi ensin keittää eli ei maistu enää niin hyvältä. Ja kun mä rakastan tuoreita mansikoita niin en mä saa itseeni mitään tolkkua niiden kanssa kun ensimmäisen kerran niitä saan, saatan syödä ihan litratolkulla. Söin joskus itselleni c-vitamiinikuumeen, ja todella runsas c-vitamiinin saanti saattaa altistaa keskenmenolle joten en sitten riskeerannut. Ensi vuonna sitten tämänkin vuoden edestä ;)
 
Mayinka enpäs tiennyt tota. Pitää varmaan olla tarkka kaiken tuoreen kans, ettei tuu multaa. Ja ens vuonna sitten ei välttämättä voi mansikoita syödä, jos imettää, kun voi käydä vauvan mahaan... :p

Eilen tuli postissa höyrykeitin ja vaikuttaa tosi hyvältä! Jos tulis syötyä enemmän kasviksia, kun on niin helppo valmistaa. Kohta on ekat porkkanat valmiina, niin päästään maistamaan. :)
 
Täällä yksi joka ilmoittautuu joukkoon mukaan :wave:

Olin pari päivää sitten lukevinani, että täällä oli ainakin yksi toinenkin, joka on saanut esikoisensa sektiolla ja nyt olisi ikäeroa tulossa noin 1,5v. Kukas hän olikaan? :)

LA on tähän tietoon 18.3. Ann-ie / 24v / 2.lapsi / K-SKS

Itsellä tulee käytyä pääasiassa puhelimen kautta netissä ja tää Kaksplussan puoli pragaa aika pahasti luurilla, jos kirjoittelee. Joten olisin kiinnostunut siitä FB-ryhmästä. Jos sitä ei vielä olla perustettu, niin voisin sellaisen perustaa - kunhan joku vaan laittaisi mulle viestiä ja vaihdettaisiin nimet ja FBssä kaveriksi, niin pystyisi sen sitten perustamaan salaisena. Vai joko se ryhmä on? :)

Ann-ie ja pikkukakkonen 5+2
 
  • Tykkää
Reactions: knyte
Mayinka Kiitos selvennyksestä! Mullekin uppoo liiankin hyvin nuo mansikat. Onneksi nyt jo sesonki ohi. :) Meillä on naapuritilan mansikat myös pakkasessa pitääkö nekin keittää pakastuksen jälkeen vai koskeeko vain kaupan pakastemansikoita?

Tuoreita porkkanoitakin ollaan syöty ns. "pellosta". Pitääpi olla hieman tarkempi.

Täällä taas elämä voittaa rankan aampäivän jälkeen. Aamupäivät menee vähän niinkuin "herätessä" kun heikottaa ja väsyttää. :)

Niin ja tervetuloa uusille! :wave:

E ja K3 vko 6+5
 
Tervetuloa uusille minunkin puolestani, kivaa kun porukka kasvaa! :)

Hui, minä en ole edes kuullut mansikoista tuota. En ole kyllä nyt syönytkään juuri ollenkaan, mutta yleensä mun suurin kesäherkku on mansikat ja vaniljajäätelö, ja sitä menee paljon!!

Minulla on eilen ja tänään ollut kovasti mahatuntemuksia, menkkamaista kourintaa, nipistelyä jne. Eilen aamulla myös oksensin aamukahvit, mutta nyt muuten ei ole etonut. Ajattelinkin, että ihmeen aikaisin alkaa oksentelu jos jo nyt!

Äitee rv 5+5
 
Mayinka enpäs tiennyt tota. Pitää varmaan olla tarkka kaiken tuoreen kans, ettei tuu multaa. Ja ens vuonna sitten ei välttämättä voi mansikoita syödä, jos imettää, kun voi käydä vauvan mahaan... :p
Toisaalta ens kesänä mansikka-aikaan nää meidän murusethan saattaa jotkut jo syödä itsekin mansikoita :heart:
Mä oon huuhtonut tuoreetkin mansikat, kun jotenkin semmonen olo että niissä jotain voi olla, vadelmat oon syönyt sellaisenaan kun ne kuitenkin kasvaa ylhäällä puskassa, toisin kuin mansikat..

Olin pari päivää sitten lukevinani, että täällä oli ainakin yksi toinenkin, joka on saanut esikoisensa sektiolla ja nyt olisi ikäeroa tulossa noin 1,5v. Kukas hän olikaan? :)
Ainakin minä, en muista mainitsinko että esikoinen tuli sektiolla.. Mutta kuitenkin epäonnistuneen käynnistyksen jälkeen kiireellinen sektio ja ikäerokin muutaman kuukauden heitolla tuota luokkaa :)
Haluaako joku luoda tuon fb-ryhmän vai teenkö minä?
 
Elisabeth279Ja kun mä rakastan tuoreita mansikoita niin en mä saa itseeni mitään tolkkua niiden kanssa kun ensimmäisen kerran niitä saan, saatan syödä ihan litratolkulla. Söin joskus itselleni c-vitamiinikuumeen, ja todella runsas c-vitamiinin saanti saattaa altistaa keskenmenolle joten en sitten riskeerannut. Ensi vuonna sitten tämänkin vuoden edestä ;)
Oho, mä oon luullut että mansikkakuume on urbaanilegendaa.. Ihme etten mä saanut semmosta edellisessä raskaudessa, kun saatoin välillä ostaa monta litraa mansikkaa ja syödä ne yhdeltä istumalta :D Kiitos raskausdiabeteksen, oli pakko korvata herkut jollain ja muutenkin oli loppuraskaudessa ihan hullu himo mansikoihin ja muihin marjoihin :D
 
Hei!

Fb-ryhmä on jo perustettu. Se on salainen ja nimeltään Maaliskuun muruset 2014. Mulle voi laittaa, vaikka yv:llä nimen ja vähän kuvailla profiilikuvaa niin voin lisätä ensin kaveriksi ja sitten ryhmään. Mut voi sitten poistaa sen jälkeen kavereista, jos haluaa, kun olen liittänyt ryhmään.

- Pätkäle
 
  • Tykkää
Reactions: knyte
Alkuperäinen kirjoittaja Pätkäle;28740041:
Hei!

Fb-ryhmä on jo perustettu. Se on salainen ja nimeltään Maaliskuun muruset 2014. Mulle voi laittaa, vaikka yv:llä nimen ja vähän kuvailla profiilikuvaa niin voin lisätä ensin kaveriksi ja sitten ryhmään. Mut voi sitten poistaa sen jälkeen kavereista, jos haluaa, kun olen liittänyt ryhmään.

- Pätkäle
Laitoin yksäriä :)
 
Onnea plussanneille. Anteeksi hidas päivitykseni.

Tänne on tullut niin paljon tekstiä viime käynnin etten enää muista mistä kaikesta täällä on keskustelu, joten pieni omanapaisuus tähän. Täällä on väsymys tullut todenteolla ja yöunet venyy todella pitkiksi jos vain saa mahdollisuuden. Vapaa päivät menee nukkuessa. Kaameeta, nytki teen 6 päivän työputken ja sit on vaa yks vapa ja sit taas 4 töitä, en tiedä miten selviän näistä hirveistä työputkista. Onneksi se kesäloma jo häämöttää ja sitä tässä odotan innolla. Pientä pahoinvointia on ilmassa aika ajoin, mutta vain pari kertaa olen joutunut ihan oksentamaan. Vatsaan sattuu aika ajoin tosi paljon ja tänää oli taas se päivä, että siihen sattui todella paljon. Yksi työtoverinikin huomasi raskauden ja menin hiukan hämilleni siitä hänen kysymyksestä, että koska on laskettuaika. Sen jälkeen hän pyysikin mua ottamaan rauhallisemmin loppu päivän ja totes, että enhän vaa oo nostellu ja kantanu liikaa, että ekan kolmanneksen aikana pitäis muistaa ottaa rauhallisemmin. Saa nähä koska raskauteni ilmenee muille työtovereille.
 
Moikka, tää liittyy mukaan tähän ryhmään. Tein ekan testin jo eilen aamulla mutta piti tehdä tänä aamuna vielä uusi testi ja siinä näkyikin haalea viiva. Ei kyllä tunnu siltä että olisin raskaana ku oireita ei ole, mut mua tekee koko ajan mieli syödä makeaa. Nii tää olis sit mulle toinen raskaus mut kolmas lapsi. Meillä on 1v 2kk ikäiset kaksospojat, jotka ovat todella helppoja jo vauvoista asti.

Nyt olisi menossa 4+0 ja la 27.3 :) Odottelen ainaki siihen nt-ultraan saakka nii sit voi kertoa raskaudesta läheisille ja sukulaisille. En tiedä onko tällä kertaa tulossa 1 vai 2 vauvaa :D ainoastaan mun sisko tietää jo tästä raskaudesta. :)
 
  • Tykkää
Reactions: saraheinä
Cassyput lähetin sulle pyynnön kerhon vetäjänksi :)

Täällä on miehen vanhemmat lomailemassa, hieman tuottaa ongelmaa oksenteluja niellessä kun paljastuisin heti ja eilisestä asti ollut nyt tää pahoinvointi,hyi h******i! Aamulla iskee kun on vähän aikaa ollut ylhäällä ja illalla viimisenä sängyssä tuntuu niinku ois merisairas. Tässä just oon aamuvuoroon lähössä ja ihan paniikissa oon koittanu syödä puuroa ja banaania vaan alko niin kovasti oksettamaan että en vaan pystyny :/ Taidan kyllä töissä valehdella vatsatautia jos iskee yhtä huono olo parin tunnin päästä. Mutta samaan aikaan olen iloinen oireista! :)

Minäkin sain viimein varattua varhaisultra-ajan joka olisi ens torstaina, viikkoja silloin 6+6. Mutta nyt työt kutsuu!

Diipeli ja onnen potku 6+0 POKS!:heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Cassyput
Huomenta!

Oon lukenu päivittäin teidän kuulumisia kännykällä läppärin ollessa rikki ja nyt vihdoin pääsen näpyttelemään tekstiä antaumuksella! :D

Elikkäs, ennestään meiltä löytyy 10kk tyttö ja uuden tulokkaan LA olis 6.3, mutta kuulemma vielä heittää. Minun piti käydä varhais-ultrassa kunnallisella, koska raskaude kesto oli hankala määrittää menkkojen perusteella, en yksinkertaisesti muistanut milloin olivat viimeksi :D Ultraaja sai viikoiks 7+jtn, mutta tarkentuu np-ultrassa ja verikokeilla :) Sydän siellä sykki ja kaunis alkuraskaus kuulemma :heart:

En nyt muista kaikkea mitä ootte jutelleet täällä, mutta jos nyt pääsisin jyvälle kun itekki pääsee kirjottelemaan, puhelimella niin hankalaa :/

Elikkäs listoille voisin hypätä: Babytwo, 2.lapsi, LA 6.3, PKKS tulikohan siinä kaikki? :)

Babytwo 7+jtn?
 
  • Tykkää
Reactions: knyte
Moi! Liityn mukaan kärsimättömiin odottajiin.
Jouluisen keskenmenon jälkeen plussasin viimeinkin eilen.

Keskenmenon jälkeen oli kovaa yrittämistä ja päivien laskemista, kunnes kesäkuussa luovutin laskemisesta eikä enää yrittämällä yritetty. Ja sittenhän se tärppäsiki :)
Nyt menossa 4+3, mutta kyllä se keskenmonen pelko tuolla takaraivossa jyllää eikä tästä uskalla vielä iloita.

Riisi, LA 25.3.2013, 1. lapsi, 31 v., OYS
 
  • Tykkää
Reactions: knyte
Jälleen uusia liittynyt joukkoon, joten tervetuloa! :)

Täältä pikaisesti omia kuulumisia sen verran, että eilen kävimme varhaisultrassa ja kaikki oli hyvin: syke löytyi ja pikkuinen vastasi viikkoja :heart:

Elluska ja pikkuinen 7+2
 
Hei! Ylläriplussa tuli aamulla tikkuun, joten liityn mukaan :) Esikoistyttö on vasta 13 kk ikäinen, joten ikäeroa kai tulee 1 v 9 kk. Vähän pyörällä päästäni olen kyllä! En nyt heti ehdi lukea teidän muiden juttuja kun on niin pitkät pätkät ehtinyt tulla jo, mutta sen verran ehdin nähdä, että fb-ryhmästä on ollut puhetta. Tulen mielellään sinne! Helpommin tulee naamiksessa kirjoiteltua kuin täällä, sen jo tiedän valmiiksi. Eli kenelle piti laittaa yksäriä fb-ryhmästä?

Jaa-a, noita omia tietoja... Ehkä näin: LiinaLiina, LA 14.3.2014 (näin toistaiseksi), 2. lapsi, 34 v., JS (Jorvi)
 
  • Tykkää
Reactions: knyte
Anteeksi kun nämä tiedot tulee näin tipoittain mutta näköjään unohdin laittaa iän 29v ja sairaala OYS :)

Mulla ei vieläkään ole oireena muuta kuin nälkä :) kunpa muuta ei tuliskaan. Lienee turha toivo, toinen oli tyttö ja toinen poika ja aika samanlaiset raskaudet oli, yhtä oksentamista.

Tervetuloa uusille! =)

Ikäero ei kyllä mua nyt ihan hirveästi jännitä, toisin kuin kuopuksesta. Sitähän on tulossa se 1v5kk (esikoisen&kuopuksen välissä 1v8kk) mutta se tietenki vähän kun on sitten 3 pientä. Mutta eiköhän se suju, ainakin kun on pakko =) Kotona ovat sitten kaikki (niinkuin nytkin) esikoisella alkaa nyt elokuussa kerho jota jatkaa sitten talvella myös jos se sujuu hyvin.

Miten muut, aiotteko pitää lapset kotihoidossa? Mullahan nyt vasta loppuu äitiysloma tässä kuussa kun kuopus on sen reilu 9kk eli kotona saan onneksi taas olla raskausajan, muu ei kyllä onnistuiskaan tuon oksentamisen takia. Ja ihanaa muutenkin, saan keskittyä vaan lapsiin ja raskauteen :heart:

saraheinä&maalismuru 4+5
 
  • Tykkää
Reactions: knyte
Niin, musta täällä oli parikin joilla esikoinen oli syntynyt sektiolla, itsellä myös mutta tämä on jo kolmas mitä nyt odotan, esikoinen oli 1v kun positiivisen raskaustestin kuopuksesta ja kaikki kyllä sujui ihan hyvin =) Loppuraskaudesta ainakin itselläni oli synnytystapa-arvio missä myös ultrattiin, olisko ollut rv 36-37 :)

saraheinä&maaliskuunmuru 4+5
 
Tervetuloa taas uusille!! :flower:

Mulla on esikoinen syntyny sektiolla reilu vuosi sitten! :wave:

Kotihoidosta no vissiin kai pidän sitten esikoisen kotona,muksuille tulee ikäeroa sen 1v9kk (huiiiiih!!)..Tai en tiiä voisko sitä sit pari pvää viikossa olla hoidossa tms. Mut aika näyttää,miten tässä toimitaan. Ois kai tuolle lapselle ihan hyvä olla oman ikäistensäkin kanssa,mulla kun ei kavereita juurikaan ole,varsinkaan semmosia joilla lapsia niin täälläpä omalla porukalla ollaan kotona. Mä siis olen hoitovapaalla tän vuoden loppuun ja tammikuussa pitäs mennä töihin,mut enpä usko kun helmikuussa jo äippäloma alkas..;)


Lähteekö muilla hiukset?! Siis suihkussa saa vetää tupoittain tukkaa päästä,lattiat mustana hiuksista. YYH..:( Oiskohan poika tulossa kun oireet paljon voimakkaammat kun tytöstä ja tämä tukka ja naama niin huonossa jamassa...? :)
Mulla oli esikoisesta tosi vahva poikaolo alusta asti,mutta viikko ennen sektioo sanoin miehelle että vauva on tyttö, ihan taatusti. Ja niin oli :)

Mutta nyt ei varsinaisia oloja kumpaankaan suuntaan ole. Poika ois se mistä haaveilen,ois sit molemmat ja sitä myöten lapsiluku täys,mutta tietysti toinen tyttökin on yhtä tervetullut. Ois kaikki kamat ja vaatteet ainaki valmiina. Ei kylläkään aiota selvittää sukupuolta etukäteen.

Ääh,kun tämä huono olo on nyt iskeny tänne :x Tyttö huusi yöllä 02 maissa,otin viereen mutta eihän siinä nukkumisesta tule mitään kun ahdasta on eikä tyttö halua peittoo,pyöri ja hyöri..plääh! Ihan poikki oon,mies auttamassa kaveriaan remppa-hommissa,äklöttää eikä oo mitään raikasta kaapissa :( Nyt tuntuu kyllä siltä,ettei raskaus oo kivaa :( Äiti just soitti ja hällekin olin varmaan aikan ynsee puhelimessa...
Ja sitä paitsi,miten hitossa selviää kahden pienen lapsen kanssa ilman että hulluks tulee?! Nyt kun tuo taaperoinenkin koetellu kestävyyttä ja huono olo,väsy jne. niin ei kyllä tunnu siltä että onpa ihanaa saada vauva :'(

Ja sekin vielä,kun mies ei halua ajatella tulevaisuutta,siis myydä tätä pikku kämppää ja katella isompaa,vaikka sitten vuokra-asuntoo,niin tuntuu että on ihan jumissa systeemit. Ehtiihän sitä vielä,mutta meille tulee aina kiire,oli kyse mistä tahansa..
Mies kai odottaa jos vaikka saisin keskenmenon..Ei siis halua yksinkertaisesti luopua tädtä kämpästä vaikka meitä asus 10 täällä :headwall: Ääh,miehet!! :(


Että näin tänään...sorry valivali! :ashamed:


-Tipetsu ja onneli rv 5+4-
 

Yhteistyössä